torstai 3. marraskuuta 2022

Luonnos.

 


Jos luet elämäsi aikana vain yhden luontokirjan, olkoon se tämä teos. Heli Laaksosen Luonnos. Eräänlaisia esitelmiä.

Heli Laaksonen on kaksikielinen, hän taitaa lyhyen ja pitkän suomen ja käyttää niitä molempia tässä kirjassaan. Pitkä suomen kieli on Suomen yleiskieltä ja lyhyt lounaismurretta, jolla hän on kirjoittanut mielestäni kaikki aiemmat runoteoksensa. 

Luonnos. on sekoitus molempia suomen kieliä, runomittaa ja muuta helimäistä jutustelua ja turinaa. Riveiltä lennähtelee oivalluksia, kun tarkkanäköinen Heli sanoittaa eläin- ja ja kasvikunnan ihmeitä kuin avoimella mielellä varustautunut tutkimusmatkailija konsanaan. Hän myös muistuttaa, että pitää katsoa ja nähdä, luonto on ihmeitä täynnä.

Kirjassa on ihastuttava mustavalkoinen kuvitus. Kaikki piirrokset ovat Helin käsialaa. Tässä esimerkkinä kuva kääpiöpäästäisestä, josta koko kirjan idea lähti liikkeelle.



Tiesittekö muuten, että näitä kääpiöpäästäisiä mahtuu viisi vierekkäin tulitikkulaatikkoon. Niin pieniä nämä päästäiset ovat. Eikä kääpiöpäästäisen levinneisyyttä Suomessa tiedä kukaan - sillä kuka nyt ehtii katsoa jokaiseen tikkuaskiin.

Hevosesta kerrotaan näin: hevonen on nelijalkainen nojateline, jonka keskellä on nahkapäällysteiset poikkikaaret. Hevonen on ajo-, keinu-, keppi-, kilpa-, lahja-, ravi-, sirkus-, sota-. Hevoset ovat kesyjä ja villejä.

Hevosesta ja monista muista eläimistä ja kasveista kerrotaan paljon mielenkiintoista asiaa ja ihan oleellistakin merkillisyyksien ohella, sellaistakin, mitä et ehkä tiennytkään. 

Lainasin tämän kirjan kirjastosta, mutta aion ostaa kirjan myös omaksi. Pidän Heli Laaksosen oivaltavasta ja ihmettelevästä tyylistä kovasti, murteella ja ilman. Kirjan nimikin on hauskasti kaksimerkityksellinen riippuen siitä lukeeko sen pitkällä vai lyhyellä suomella.

Muutaman kerran olen Helin tavannutkin, kun olen käynyt katsomassa häntä runokiertueilla. Voit lukea aiempia postauksia Heli Laaksosen teoksista alla olevista linkeistä.

Helin fölis Aurinkokiarroksel

Lempirunoilijani, oikee ykköne


Helin fölis



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Voi olla että minäkin haen tämän kirjastosta kunhan talvi oikeasti tulee 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Tämä on kyllä sellainen hyvän mielen kirja, että uskoisin sinunkin siitä pitävän.

      Poista

Kiitos kommentistasi!