lauantai 29. helmikuuta 2020

Maaliskuu alkaa!


Kevätpäivän tasauksen aikaan päivä on Utsjoella jo pidempi kuin Helsingissä. Utsjoella aurinko nimittäin nousee 21.3. klo 6.05 ja Helsingissä klo 6.18.

Maaliskuun 8. päivänä on kansainvälinen naistenpävä, johon liittyen blogissamme on erillinen postaus 6.3., joten ei naistenpäivästä tässä sen enempää. Minna Canthin päivä ja samalla tasa-arvon päivä 19.3. lisättiin liputuspäiväksi vuonna 2007.

Kevätpäivän tasaus on 20.3. klo 5.49. Silloin päivä on yhtä pitkä kaikkialla maapallolla ja aurinko paistaa päiväntasaajalla zeniitissä (= suoraan ylhäältä päin).

Suomen kansan kalenterissa 2020 on taas hyviä hoito-ohjeita muun muassa iho-ongelmiin.

Viljakkalassa on tiedetty jo varhain, että: "Pään ruvet paranevat, jos niihin sivellään sammakon kutua ja annetaan sen kuivua. Kuivuttua se pestään saunassa pois."

Perttelin suunnalta vinkataan, että: "Syylää poistetaan, kun syyläisiä paikkoja pestään uuninluutavedessä ja heitetään vesi länteen olkapään yli, eikä katsota sinne päin, mihinkä heitti."

Onneksi ei itsellä ole rupia päässä eikä syyliäkään. Eipä ole uuninluutaakaan. Sammakonkutua on joka kevät meidän  pihalammessa. Jos joku tarvitsee sitä pään rupiin, tervetuloa hakemaan, ennen kuin se menee variksille parempiin suihin. Varaukset postauksen lopussa olevaan kenttään.


Maaliskuussa tapahtunutta:

4.3.1628 Naantalin luostarikirkko tuhoutui tulipalossa ja koko kaupunki kärsi suuria vaurioita. Muuan aatelismies oli saanut tulipalon aikaan kirkon luona ampuessaan naakkoja.

10.3.1665 piti koko valtakunnassa alkaa käyttämään samanlaisia mittoja ja painoja.

16.3.1792 kuningas Kustaa III:ta haavoitettiin ampumalla oopperanaamiaisissa.

19.3.1675 Pohjanmaalla käytiin käräjiä hornassakäymisestä (?)

22.3.1837 Jyväskylä perustettiin.

Lähde: Suomen kansan kalenteri 2020, toimittaja Heli Jaakkola, Otava kirjapaino, Keuruu 2019

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/Suomen kansan kalenteri 2020

Ei kaupallista yhteistyötä.



perjantai 28. helmikuuta 2020

Tillilihaa!!!


Jostain tulvi yhtäkkiä mieleeni makumuisto kouluajoilta ja päätinkin valmistaa sitä viikonlopuksi.
Nuoripari tuli käymään ja molempien ilme vakavoitui heidän kuullessaan sanan TILLILIHA. Itse tykkäsin koulussa ruoan mausta, mutta olihan se liha usein aikamoista purukumia. Juttu piileekin siinä, että tillilihaan käytettävää lihaa pitää kypsentää todella pitkään. Keittoaika pitää olla 3-4 tuntia. Ehkä muinoin koulukeittiössä ei ollut aikaa tai muita mahdollisuuksia esivalmistella ruokaa niin perusteellisesti ja mahdollisesti liha jäi vähemmälle keittämiselle.

Aamulla sitten ruokaostoksille paikalliseen Prismaan ja palvelutiskiltä silmäilemään naudanlihatarjontaa. Hyvin harvoin ostan naudan kokolihaa. Niinpä hämmästyin, kun lihatiskillä oli tarjolla vain pelkkää paistia, pihviä ja filettä. Ei ole kansalla pikkurahan puutetta, kun ei muita lihalaatuja kannata laittaa tiskiin tarjolle. Eihän lihakeittoa mistään pihvilihasta tehdä. No, karjalanpaistilihoista syntyy jonkinlainen lihakeittokin.

Tähän ruokaan tarvitaan naudan etuselkää tai lapaa. Siispä kelmulihahyllylle, "rahvaan" puolelle tarjontaa tutkimaan. Vanhan liiton kokkina haluan tietää mitä ruhon osaa tarvitsen ja ostan. Minkään sortin paisti, pihvi tai suikale ei tähän käy. Tai käy tietysti, mutta taloudellinen perheenemäntä käyttää edullisempaa lihaa. Löytyi marinoitua pippuripihviä, nyhtönautaa, ties mitä tomahawk steakia ja keittolihakuutiota. Mutta ei juurikaan muuta runsaiden suikalepakettien lisäksi. Lopulta löysin koko marketin ainoat kaksi pakettia luutonta naudan keittolihaa.

Oheinen ohje on HK:n sivuilta ja toteutin sen tuplamääräisenä.



Ainekset 

(6 annosta)
  • n. 1 kg HK Naudan rinta, luuton tai HK Naudan etuselkä
  • n. 1 l vettä
  • 1 porkkana paloiteltuna
  • 1 sipuli paloiteltuna
  • 2 valkosipulinkynttä rikottuina
  • 3 laakerinlehteä
  • 10 kpl kokonaisia valkopippureita
  • 2 tl suolaa
  • 5 kpl tillinvarsia (lehdet käytetään kastikkeeseen)
Kastike

  • 2 rkl voita
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 5 dl siivilöityä lihan keitinlientä
  • 2 tl sokeria
  • ½ tl valkopippuria myllystä
  • 1 pienehkön sitruunan mehu
  • 1 nippu tillinlehtiä hienonnettuna
  • (1 tl suolaa)

Valmistusohje


 (n. 4 h )

Huuhtele liha kylmällä vedellä ja laita se suurehkoon kattilaan. Peitä liha kylmällä vedellä ja kuumenna kiehuvaksi. Kuori pinnalle kerääntyvä vaahto pois reikäkauhalla. Kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää joukkoon loput keitinliemen ainekset.

Anna kiehua hiljalleen 3-4h, kunnes liha on täysin mureaa. Nosta liha jäähtymään ja kuutioi se n. 3x3cm paloiksi. Siivilöi liemi kastiketta varten.

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon vehnäjauhot. Anna seoksen kypsyä muutama minuutti, mutta älä ruskista. Sekoita joukkoon kuuma liemi pienissä erissä koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Lisää joukkoon lihakuutiot, sokeri ja valkopippuri. Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia, välillä sekoittaen.

Lisää aivan lopuksi sitruunanmehu sekä tilli ja tarkista suolan riittävyys. Tarjoile tillilihan seuraksi keitettyjä kuoriperunoita.

Lopputulema oli, että edellä mainittu nuoripari pakeni tillilihaa toiseen anoppilaan, jossa saivat lounaaksi jotain muuta. Toinen nuoripari poikkesi ohikulkumatkallaan lainaamaan erästä esinettä ja heille tuli tilliliha eteen yllättäen ja pyytämättä, niin kuin faxit entiselle pääministerille. Tykkäsivät kuitenkin. Ennen pöytään istumista tytär kurkisti kattilaan ja arvuuteltiin, että mitä ruoka mahtaa olla. ”Kalakeittoa”, kuului vastaus. Onhan se kieltämättä vähän kalakeiton näköistä. Oli kuitenkin itsekseen ihmetellyt kiehumassa olleita perunoita ja uunijuureksia.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä Prisman, HKn tai muiden kuvissa ja teksteissä mainittujen tuottajien kanssa.
Kuvien ja blogitekstin kopioiminen ja muu käyttäminen sellaisenaan ilman lupaa on kielletty. Reseptin kopioiminen ja käyttäminen sekä blogilinkin jakaminen on sallittua ja suositeltavaa. Kiitos yhteistyöstä.

torstai 27. helmikuuta 2020

Erikoinen runo


Nymma & Nytte


Erikoiset
Runot
Ihanat
Kiemuraiset
Omintakeiset
Ilahduttavat
Sekavatkin?
Eihän
Toki

Aina
Saa
Itsestään
Ammentaa
Nuottia
Tekstiä
Unikuvia
Naurunaihetta
Tarinaa
Ihmettä
Juttua.
Aina.
Tositarkoituksella.



Luovan kirjoittamisen vapaus ja vimma -kurssillamme saimme tehtäväksi kirjoittaa runon jonkin sanan alkukirjaimista. Aika hupaisa tehtävä. Hauskaa oli myös se, että samasta sanasta syntyi tietysti yhtä monta erilaista runoa kuin oli kirjoittajaakin, vaikka runon aihe tai otsikko olisi ollut sama.

Kirjoittamista voi, saa ja pitää harjoitella ja ylläpitää. Vaikka sen on kerran oppinut, kirjoitustaidon, pitää sitä harjoituttaa ja kokeilla erilaisia tekniikoita ja harjoituksia. Näin meitä kurssilla opetettiin ja todeksi se on osoittautunut.

Joskus tulee kirjoittamiseen ns. hautomovaihe. Ei synny mitään, ei yhden ainoaa ideaa pyöri mielessä tai tulla tupsahda esiin. Ja sitten taas hetken tai päivän tai viikon päästää - juttua pukkaa kuin soijaa hikisen miehen otsalta, vai miten se nyt meni.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Salakapakoita ja tappaiskeittoa


Lasse Lehtinen on kirjoittanut ja äskettäin julkaissut kirjan laajoilta matkoiltaan ympäri maailman. Hän kertoo käyneensä yli sadassa maassa, mikä on puolet vähemmän kuin missä Rauli Virtanen on käynyt. Virtanen on  myös kirjoittanut matkoistaan ja se kirja on parhaillaan luvun alla, mutta siitä myöhemmin.

Uudessa kirjassaan Lehtinen jakaa paljon tietoa historiasta, politiikasta ja valtionpäämiehistä sekä muista vaikuttajista. Saamme kirjasta paljon tietoa myös maantieteestä, biologiasta ja kansanperinteistä. Tarinoita ruokakulttuurista ja -tavoista joka mantereelta ja maankorvesta riittää. Vaikuttaa siltä, että hän on päässyt maistelemaan suunnilleen kaikkea mahdollista, mitä ihmiset maailmalla ruoaksi ja juomaksi valmistavat tai ainakin hänelle on kaikkea mahdollista tarjottu. Mies on paitsi jalkapallon ystävä, myös aikamoinen kulinaristi ja harrastelijakokki. Parhaimpina herkkuina hän pitää silti kotoista hernekeittoa ja lettuja, ohrasuurimopuuroa sekä ranskalaista sipulikeittoa.

Kirjailija Lehtinen on ollut kansanedustajana ja europarlaamentikkona sekä kaupunginvaltuutettuna Kuopiossa. Hän on opiskellut ja väitellytkin poliittisesta historiasta. Hänen tietämyksenä siitä lajista ilmenee kyllä edellä mainitusta kirjastakin. Työkseen hän on tehnyt monenlaista muutakin, muun muassa juontajana, järjestötehtävissä ja toimittajana. Useiden kirjojen lisäksi hän on kirjoittanut oopperalibrettoja ja kääntänyt kirjallisuutta. Monipuolinen ihminen kaikenkaikkiaan ja omaa kadehdittavan laajat yleistiedot.

Lukijaa saattaa alkaa ärsyttääkin Lehtisen lievä omahyväisyys ja tietoviisaus. Jossain kohdassa kirjan loppupuolella ainakin itselle vähän särähti silmään. Ehkä hän ei kuitenkaan tahallaan ylennä itseään.

Tämä on yksi niistä kirjoista, jonka voisi lukea uudestaankin. Siitäkin syystä, että kirjassa on hyviä reseptejä ja matkakertomuksia. Jos vaikka joskus tulee matkustettua samoille kulmille missä kirjoittaja on käynyt, voisi hyödyntää hänen antamiaan matkailuvinkkejä.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan kansi
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu lainaaminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin linkkiä saa jakaa.
Ei kaupallista yhteistyötä.

tiistai 25. helmikuuta 2020

Pelastetaan taloyhtiön asukkaat

Taloyhtiön hallituksen jäsen valvoo päivin öin, että asiat hoituvat niinkuin pitää.

Mitä isompi taloyhtiö, sitä suurempi todennäköisyys, että sinne osuu ainakin yksi jumalasta seuraava, pätevä ja kaikentaitava henkilö. Viksu ja vilmaattinenkin, ainakin omasta mielestään. Ja hänet on toki valittu myös hallitukseen, koska hän on alkuperäinen asukas, ja sillä saavutuksella tie hallituksen jäseneksi aukeaa automaattisesti, ilman muita avuja.

Hallitukseen valitun jäsenen tulisi edustaa kaikkia talon asukkaita tasapuolisesti ja kohdella heitä yhdenvertaisesti. Hallituksen jäsen ei voi eikä saa kaveerata kuppikunnissa puhumassa toisista talon asukkaista toisten talon asukkaiden kanssa, pahaa ainakaan ja viisautta häneltä olisi olla puhumatta tästä aiheesta mitään. Hänen tulee pysytellä erossa juoruista eikä varsinkaan itse kylvää niitä tai laittaa kuulemiaan juoruja eteenpäin. Vaikea tilanne, kun on niin mehukkaassa paikassa kuulemaan ja tietämään asioista himpun enemmän kuin talon muu tavallinen väki.

Hallituksen jäsen kuvittelee helposti ja pääsääntöisesti omaavansa taloyhtiössä niin sanottua normaalia asukasta enemmän valtaa ja oikeuksia. Hän kuvittelee joskus jopa omistavansa koko taloyhtiön tai ainakin käyttäytyy niinkuin omistaisi. Perusteeksi tähän omistajuuteen riittää paikka hallituksessa ja asuminen taloyhtiössä alusta asti, myös korkea tai korkeahko ikä lasketaan tässä asiassa eduksi.

Hallituksen jäsenellä on tarkat silmät ja hyvä kuulo. Luultavasti myös hyvä hajuaisti, ihmistuntemus, parasta laatua oleva elämänkokemus. Häntä tulee näidenkin ominaisuuksiensa vuoksi kunnioittaa, mutta hän ei kunnioita ketään. Tai heitä kyllä, näennäisesti, jotka lipovat häneltä sitä paikkaa himpun ristiselän alapuolella.

Hallituksen jäsen päsmäröi pihamaalla harava tai lumilapio kädessä suurin elkein samalla kun haluaa tulla nähdyksi ahkeroivana ja uhriutuvana marttyyrina, mutta samoin tein hän näin naamioituneena puuhasteluun, tarkkailee, jakaa ohjeistuksia, ilmeilee, osoittelee, nirpistelee ja näyttää suurimmaksi osaksi taloyhtiönomistajan elkein hapanta naamaa.

Taloyhtiön kevät- tai syyskokouksen lähestyessä hän ilakoi ja elämöi pihamaalla alvariinsa. Tarjoaa apuaan vanhemmille asukkaille ikkunan- ja pyykin pesuun ja samalla kalastelee valtakirjoja äänestystä varten varmistaakseen jatkon hallituksen jäsenenä.

Luoja meitä paratkoon joutumasta hallituksen jäsenen silmätikuksi. Siihen paikkaan pääsee helposti. Ei tarvita kuin lapsia, lemmikkieläimiä, soittoharrastus, autolla ajo ja sen pito pienen hetken ajan pihassa, musiikin kuuntelua tai ylipäätään oma elämä. Sitä kun ei hallituksen jäsenellä tunnu itsellään olevan. On vain taloyhtiön asiat. Joihin hänellä ei riitä edes vuosien kokemusten jälkeen osaamista eikä ymmärrystä.

Tuntuuko tutulta? Voit onnitella itseäsi, jos ei.


Taloyhtiön hallituksen jäsenen tulisi itse älytä siirtyä syrjään tehtävästään, kun aika on mennyt itsestä ohi tai kun tehtävään vaaditut, oikeat edellytykset eivät täyty.


Kuvat: Pixabay

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

maanantai 24. helmikuuta 2020

Uunilohta koskenlaskijan makuun


Aina pitäisi olla keksimässä mitä syödään viikonloppuna. Varmaan tuttu pulma teillekin? Samat selkäytimestä tulevat reseptit kyllästyttää ja edes niihin pitäisi saada jotain uutta "twistiä". Ja jos mahdollista, terveellisempää versiota. Jos ei jotain ihan uutta sitten uskalla keksiä. Uudesta puheen ollen, kiinnostuin äskettäin lähi-idän mauista, kun ystäväni houkutteli minut syömään uuteen lounaspaikkaan, jonka pitäjä on lähtöjään ilmeisesti iranilainen. Osa ruuista ainakin on iranilaisesta keittiöstä. Tein samaan paikkaan lounastapaamisen yhden toisen ystäväni kanssa myöhemmin ja hänkin tykkäsi.

Mutta tämänkertainen postaus koskee ihan kotoista uunilohta, johon yleensä laitan smetanaa, mutta tällä kertaa korvataan se Valion Koskenlaskija Ruoka Maustamaton -tuotteella sekä Koskenlaskija Paprika
-sulatejuustolla. Rasvaprosentti näissä on ainakin matalampi kuin smetanassa.

Ainekset:

n. 1kg lohifile
1 prk Koskenlaskija Ruoka Maustamaton
1/2 pkt Koskenlaskija Paprika -sulatejuustoa
2 rkl sitruunamehua
sitruunapippuria
suolaa
ruohosipulia (tuoretta tai kuivattua)
tilliä (tuoretta tai kuivattua)
juoksevaa Beceliä uunivuoan voiteluun

Valmistusvaiheet selviävät oheisista kuvista. Uuniin 175C asteeseen n. 40 minuutiksi. Sillä aikaa voit keittää perunat.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä tekstissä ja kuvissa mainittujen tuotteiden ja tuottajien kanssa.
Kuvien ja tekstin kopioiminen käyttäminen sellaisenaan ilman lupaa on kielletty.
Reseptiä saa käyttää ja linkkiä blogiin jakaa niin paljon kuin haluaa ja ehtii ja on toivottavaakin. Kiitos yhteistyöstä.

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Mustaa ja valkoista kauhua



Mia Vänskä: Musta Kuu


Mia Vänskä:Saattaja


Mia Vänskä: Valkoinen Aura


Kauhu on yksi kirjojen lempiaiheistani ja luen sitä aina mielenkiinnolla myös suomalaisten kirjoittamana. Mia Vänskältä olen lukenut kaikki kolme julkaistua teosta, esitellyssä järjestyksessä, keskimmäisenä julkaistun siis ensimmäisenä. Saattaja oli esikoisteos, Musta kuu seuraava ja Valkoinen aura tuorein

Sopivin kauhukirja omaan makuuni on riittävän todentuntuinen. Niin, että tapahtumat voisivat olla tosia tai ainakin melkein. Kun tarinaan sisältyy hieman ihmissuhdekiemuroita, sopivasti mielenvinksahdusta ja menneisyyden salaisuuksia, joiden totuuden peitto tarinassa rakoilee. Näistä aineksista koottu tarina saa minut viihtymään kauhukirjan parissa. Lisämausteet sirotellaan tarinaan yllätyskäänteillä, joita jokainen kunnon kauhutarina mielestäni tarvitsee.

Musta kuu -kirja, keskimmäinen siis päätyi yöpöydälleni ensimmäisenä ja todellakin herätti mielenkiintoni. Sen myyttinenkin tarina ahdistavine tapahtumapaikkoineen mökki- ja metsäympäristössä vangitsi lukijansakin noihin maisemiin vartomaan kuuta, joka ilmestyi taivaalle keskellä päivää vastoin kaikkia luonnon lakeja. Mustia perhosia lensi kuin elollisena hengittävän tuulen mukana ja menneisyyden salaisuuksia alkoi paljastua yhtä aikaa kuin ruumiita ilmaantua. Kirjan tunnelma kiihtyi sopivasti yllättävää loppuratkaisua odotellessa ja annoin tälle kirjalle viihtymispisteitä 4+/5.

Kauhu on haastava laji, mietin paljonkin kauhua lukeneena. Kauhukirjan pitäisi yhtälailla yllättää lukijansa kuin kelpo dekkarinkin. Liian lapsellisiin käänteisiin ei pitäisi sortua, mörkötarinoihin (ne kuuluvat scifiin) eikä kliseisiin tai varsinkaan siihen, että kertojaminä herääkin lopuksi unestaan. Unimaailma, joka sekoittuu tähän hetkeen sopii kyllä kauhuun ja tätä teemaa Vänskä hyödynsikin kolmannessa romaanissaan Valkoinen aura.

Valkoisen auran päähenkilöllä on käytössään kuudes aisti, jonka avulla hän saa yhteyden läheisiinsä.  Päähenkilö joutuu myös kohtaamaan aistinsa takia mielen manipulointia vääriltä ja edesmenneiltä tahoilta. Kirjassa ei arvattavasti vain paha saanut palkkaansa, vaan pahan tielle joutuivat myös sivulliset uhrit. Kirja olikin enemmän yliluonnollinen tarina, kuin puhtaasti kauhua, vaikka sellaisena sitä lukijalle tarjoillaan ja jollaisen siitä olisi myös voinut saada. Jossain kohtaa minulle tuli tunne nuorisokirjasta, mutta ei se välttämättä haitannut lukemista.  Kirjassa oli eräs mielenkiintoinen sivuhenkilö, sokea Rosalind, joka kesken kaiken vain hävisi kirjasta - enkö tajunnut jotakin vai mitä tapahtui? Oliko hän päähenkilön "enkelihahmona" kuljettamassa vain kappaleen matkaa. Se jäi minulle hieman mysteeriksi. Ei näyttäytynyt aivan Mustan kuun veroisena tämä Valkoinen Aura, mutta viihtymispisteitä annan kelpo numeron 3/5. Tämä ei vaikuttanut uniin eikä lukulampun sammuttamiseen tai sammuttamatta jättämiseen millään lailla.

Mustan ja valkoisen kauhun välissä olin lukenut esikoisteoksen, Saattajan.  Tämä kirja osui ehkä eniten siihen kauhugenreen, josta usein nämä tarinat syntyvät. Tuonpuoleisesta, jonne harvoilla ja valituilla tämän puolisilla on pääsy. Tässä tarinassa on mukana päähenkilön tarinaa ja hänen historiaansa liittyviä salaisuuksia, jotka paljastuessaan avaavat manalan porttia ammolleen haukkaamaan lukijaa kitusiinsa. Tämä kirja tästä kolmikosta oli raastavin ja raadollisin, kun se liittyi eniten elämän karuihin pettymyksiin ja pettämisiin. Kirja ei varsinaisesti kiihtynyt loppua kohti, vaan kliimaksi koettiin viimeisellä kilometrillä ennen maalia ja loppuosa kirjasta oli matalalentoa maaliin pääsemiseksi ja tarinan paketoimiseksi. Mainio lukukokemus kuitenkin ja viihtymispisteitä kirja saa 4-/5.

Kolmen kauhukirjansa perusteella nostan Mia Vänskän omalle kauhukirjalistalleni, joka tarkoittaa sitä, että jään odottamaan hänen seuraavaa teostaan ja uskallan myös suositella hänen kirjojaan kauhusta pitäville.

Kauan sitten luin suomalaisen Kari Nenosen teokset Se ken tulee viimeiseksi on kuolema (1988)  ja Ken kuolleita kutsuu (1991)  ja niiden jälkeen en ole päässyt yhtä kammottavien suomalaisten kauhutarinoiden äärelle. Etsin pitkään ennen nettimaailman valtavyöryä kirjastosta hänen uudempia teoksiaan, kunnes asia unohtui. Tänään, tätä kirjoittaessani, googlasin nimellä ja löydän tiedon, että Suomen Mr. Kauhu on menehtynyt jo 19.11.2006.  Hän kirjoitti salanimellä ja nimettömänä monenlaisia julkaisuja, teki myöskin käännöksiä, mm. käänsi Book Studiolle Stephen Kingiä, mitä en tiennytkään. Kingiin palataan myöhemmin. Pysykää kuulolla!




Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Luetut kirjat:
Mia Vänskä: Musta Kuu
Mia Vänskä: Saattaja
Mia Vänskä: Valkoinen Aura

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen ja julkaiseminen on kielletty.

lauantai 22. helmikuuta 2020

Jotain meistä





Nymma & Nytte


Tämä blogihaaste oli Minäkö keski-ikäinen? -blogissa jokin tovi sitten. Meidät haastoi mukaan  Marja 50+ eloa ja oloa

Asumme

Nymma: Maan tasalla, josta ei tarvitse astua montaakaan askelmaa mihinkään suuntaan. Paitsi ullakolle ja katolle.
Nytte: Korkealla, josta näkee kauas, järven yli toisen kunnan kirkontorniin saakka.

Innostumme

Nytte: Melkein joka päivä jostain. Joskus jopa työstä.
Nymma: Toisinaan yllättävistä aiheista ja asioista.

Ihailemme

Nymma: Rohkeita, rehellisiä ja aitoja ihmisiä. Sellaisia tietysti itsekin olemme.
Nytte: Rohkeutta toteuttaa unelmia.

Rentoudumme

Nytte: Perheen parissa. Herkkujen ja kirjojen äärellä. Kirjoittamalla. Puutarhahommissa.
Nymma: Edellisten lisäksi nukkumalla ja ulkona liikkumalla.

Luonnettamme kuvaa

Nymma: Liian monimutkainen kysymys tässä vastattavaksi.
Nytte: Puoliso kutsui sopuliksi. Se on hyvä kuvaus, pieni, pehmeä ja pyöreä. Sopii sekä ulkonäköön, että luonteeseen. Ei ole niin nökönuukaa, ympäripyöreä on hyvä.

Ilostumme

Nytte: Ilostun, kun onnistun tai joku muu onnistuu omissa toimissaan.
Nymma: Ilostun Haukkulin riemusta ja syliintulosta monta kertaa päivässä.


Haluamme ympärillemme

Nymma: Raitista ilmaa, puhdasta luontoa, tärkeitä ihmisiä ja eläimiä, sopivasti hyvää tekemistä ja syötävää.
Nytte: Turvallisuutta ja rakkautta. Luontoa. Metsää.


Haaveilemme

Nytte: Lottovoitosta, tietysti. Muuten olen lopettanut aktiivisen haaveilun. Sen sijaan yritän toteuttaa asioita, joita haluan tehdä.
Nymma: Terveestä tulevaisuudesta itselle ja lähipiirille ja siitä elämänvaiheesta, kun on enemmän vapaa-aikaa tehdä niitä asioita mitä haluaa. Eikä se lottovoittokaan haittaisi. Pikkurahan puutetta ei ole. Isomman kyllä.

Emme luopuisi

Nymma: Perheestä, terveydestä (siitä mitä on jäljellä), kodista, koirasta, työstä, ystävistä, kirjoittamisesta, lukemisesta.....
Nytte: Elämästä, ennen kuin aika on.




Kuka ottaa haasteen vastaan ja vastaa kysymyksiin blogissaan tai kommenttikenttään :)


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

perjantai 21. helmikuuta 2020

Koululiikunnassa olisi kehitettävää


Sunnuntaisuomalaisessa oli 16.2. kolumni koululiikunnasta. Se herätti muistoja ja mietinnän omasta 70-80-luvun koululiikunnasta. Erikoinen Asiantuntija ei tietenkään ollut se, joka pääsi nopeimmin, korkeimmalle ja voimakkaimmin. En myöskään ollut notkein eikä tasapainoelimeni toiminut kaikista parhaiten.

Kolumnin kirjoittaja toteaa osuvasti, että koululiikunnassa tehtiin sitä, mitä jotkut jo osasivat. Samalla kaavalla matematiikan tunnit olisivat olleet sen mittaamista, kuka jo osaa integraalilaskentaa. Toimittaja Teppo Koskinen osuu tässä asian ytimeen. Omassa koulussani ei myöskään opetettu eikä ylenmäärin kannustettu liikkumaan. Ei liioin kerrottu, mitä voisi tehdä vapaa-ajalla, jotta oppisi ja innostuisi liikkumaan ja kunto nousisi. Tehtiin, arvosteltiin ja arvostettiin vain sitä, mitä todellakin jotkut jo osasivat tai mitä jossain opetussuunnitelmassa oli päätetty. Touhu oli aika kilpailullista ja vertailevaa. Omien lasten koululiikunnasta on vierähtänyt aikaa jo kymmenisen vuotta, joten tuoreinta tietoa asiasta ei ole nyt tähän hätään saatavilla.

Näin ollen en juurikaan hyötynyt koululiikunnasta. Koin sen hyvin hankalana ja vastenmielisenä. Keskellä koulupäivää piti hiihtää hiki päässä mahdollisimman paljon ja suihkussa käymiseen ja varusteiden huoltamiseen oli minimaalisen vähän aikaa. Käytännössä vain seuraava 15 minuutin välitunti. Hiihtotekniikkaan kiinnitettiin aika vähän huomiota. Jokainen lyllersi menemään tyylillään ja niillä varusteilla mitä sattui olemaan. Opettaja ei selkävaivoihinsa vedoten koskaan näyttänyt miten mikäkin liike ja tekniikka tehdään, vaan teetti sen jollain oppilaalla, joka sen jo osasi tai oli osaavinaan ja oli yleensä jonkun opettajan perhetuttavan tai kylän ns. silmäätekevän tenava, joskus harvoin oikeasti edes liikunnallisesti lahjakas oppilas. Hyvin harvoin opettaja oli itse suksilla tai luistimilla. Tai edes urheiluvaatteissa. Eikö selkävaivaisen, työhön kykenemättömän opettajan olisi kuulunut olla sairaseläkkeellä?


Suunnistus oli yhtä farssia. Reitit oli samainen opettaja teettänyt yläluokan pojilla, jotka olivat piruuttaan piilottaneet rastimerkit jonnekin kivenkoloihin ja kolmen metrin korkeudelle puuhun, jolloin kaikki aika meni enemmänkin yksittäisten rastien haeskeluun kuin reitin kiertämiseen ja kartan lukemisen harjoitteluun. Tästä opettaja ei ehkä ollut tietoinen lainkaan tai sitten oli. Eihän meillä tavan talliaisilla ollut käsitystä oikeasta suunnistamisesta, kun ei sitä meille opetettu. Homma muistuttikin enemmän geokätköilyä (josta ei vielä silloin oltu kuultukaan) kuin suunnistamista. Vielä kun maasto oli joka paikassa saman näköistä sekä livenä että kartalla.

Telinevoimistelu oli yhtä tuskaa, koska olen korkeanpaikan kammoinen. Puomit ja hevoset ja muut vehkeet, joiden päälle piti kiivetä temppuilemaan, olivat tosi pelottavia. Puomilla kyykkimisestä näen vieläkin painajaisia. Lentopallossa kipeytyi aina syöttökäden ranne ja koripallo oli kamalaa sähläystä. Palloa revittiin käsistä ja tukasta. Sisäpelikenkiä ei ollut kenelläkään ja varpaille tallominen ja satuttaminen oli tavallista. Siinä olisi tarvittu päällekarkaavaa luonteenlaatua, jota minulla ei ole. Silloin harvoin kun sain pallon käsiini, opettaja vihelsi "askeleita", vaikka en olisi astunut yhtään askelta. Ja vaikka lasten pelissä nyt joku askel olisi otettukin, niin onko sen nyt niin väliä? Innostu siinä sitten koripallosta. 

Ainoat onnistumisen kokemukset koululiikunnassa tapahtuivat aitajuoksussa ja joskus harvoin pesäpallossa. Yllättäen opettaja piti aitajuoksutekniikkaani oikeaoppisena, vaikka olinkin vain syrjäkyläläinen ja ihan tavallisesta perheestä. Jouduin jopa näyttämään mallia toisille, jolloin muistan ajatelleeni, että ei voi olla totta. Tässä täytyi nyt olla jokin väärinkäsitys.

Näiden kokemusten seurauksena olen kouluvuosieni jälkeen hiihtänyt minimaalisen vähän. No, abitalvena tuli hiihdettyä, jotta lukemisen ohessa pysyisi edes vähän järjissään ja koska naapurin papparainen oli tehnyt hyvät ladut metsään. Suunnistuksesta en halua kuullakaan. No, aitajuoksua nyt ei muuten vaan ole tullut treenailtua. Näillä kiloilla ja notkeudella olisi tekemistä päästä aidan yli muuten kuin apujakkaran avulla.

Olen aina ollut sitä mieltä. että sen ainaisen mittaamisen, kilpailuttamisen ja muihin vertaamisen sijasta koululiikunnan pitäisi esitellä erilaisia liikuntalajeja ja tutustuttaa niihin, jotta jokainen löytäisi itselleen sopivan ja mieluisan. Opettaja voisi ohjata oppilasta sopivan lajin pariin. Oli se sitten hiihtoa, juoksua, marjanpoimintaa, vuorikiipeilyä, amerikkalaista jalkapalloa tai vaikka laitesukellusta. Välillä voisi vaikka istua luokassa ja tutkia eri lähteistä mitä mihinkin lajiin liittyy ja mitä se harrastajaltaan vaatii. Oikean lajin löydyttyä siihen voisi syttyä kipinä koko loppuelämäksi. Kansanterveys paranisi pitkässä juoksussa. Kakkostyypin diabetes, rasvamaksa, metabolinen oireyhtymä ja tule-sairaudet saisivat kyytiä.

Myöhempinä aikoina sain aviopuolisokseni joukkueessa pelaavan palloilijan, joka mitä ilmeisimmin on syntynyt oman lajinsa urheiluväline kädessään. En tullut tarkistaneeksi asiaa edesmenneeltä anopilta. Aktiivisen uransa lopetettuaan aviomies  harrastaa muun muassa geokätköilyä ja on uskaliaasti yrittänyt saada minua hiihtämään. Kummastakaan lajista en ole sattuneesta syystä kauheasti innostunut. Geokätköily muistuttaa liikaa suunnistamista. Kun olimme tuore pariskunta, vietin tietenkin aikaa miehen palloilulajin katsomossa aina kun hän oli kentällä ja opin tietämään lajista enemmän kuin koulussa koskaan.

Vasta vuosien kuluttua koulun päättymisen jälkeen on itse tullut tehtyä lajeja, joita koululiikunnassa ei ollut: kuntosaliliikuntaa, pyöräilyä ja kuntouintia. Jos entinen liikunnanopettajani tietäisi, kuinka paljon on rautaa salilla noussut (vaikkei edes paljoa) ja kuinka monta uintikilometriä on takana, hän kääntyisi haudassaan. Ei varmaan uskoisi sitäkään, että joskus olen pyöräillyt 13 kilometrin (yhteen suuntaan) työmatkan joka päivä. Minä, ikuinen kasin oppilas, joskus seiskankin, yhtenä keväänä jopa ysin. Se ainoa ysikin oli varmaan joku väärinkäsitys.

Kuvat: Pixabay, Erikoiset Asiantuntijat, yle.fi
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu lainaaminen luvattomasti on kiellettyä.

torstai 20. helmikuuta 2020

Kaikkien aikojen pihviwokki a la EA



Teinköhän kaikkien aikojen kardinaalivirheen, kun tuunasin uuden ruokareseptin ennen ensimmäistäkään ruuan valmistamista reseptin mukaan. No, näin kuitenkin tapahtui ja lopputulos oli mainio. EAn kotikeitiöön tuotoksen arvosteli kolmihenkinen maisteluraati ja ruoka sai pisteitä erinomaiset 5/5.

Alkuperäinen ohje:

Apu nro 6 / 6.2.2020 / Viikon resepti

Tuunattu resepti:

600 gr naudan ulkofileetä
400 gr kiinankaalia
1 parsakaali
1/2 purjo
200 gr herkkusieniä tölkistä
pieni pussi suolapähkinöitä
nuudelia
öljyä

Kastike:
3 rkl teriyakikastiketta
1 tl jauhettua inkivääriä
2 rkl vaahterasiirappia
ripaus
suolaa

1. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi
2. Huuhtele ja suikaloi kiinankaali, purjo ja parsakaali.
3. Tee kastike, sekoita ainekset kulhossa.
4. Kuumenna öljy wokkipannulla. Paista lihanpaloja 1 minuutti per puoli. Nosta lihanpalat kulhoon ja kaada kastike päälle.
5. Pyyhkäise wokkipannu puhtaaksi, lisää öljyä ja kasvikset. Paista niin, että kaali pehmiää. Vaati aikaa ainakin 10 minuuttia. Lisää paiston aikana herkkusienet ja pähkinät.
6. Kiehauta vesi nuudeleita varten ja valmista ohjeen mukaan. Valuta.
7. Lisää kasvisten sekaan nuudelit ja lihanpalat kastikkeineen.
8. Sekoita ainekset.









Ruuan lisukkeena tomaatti-oliivi-feta -salaatti.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Alkuperäinen resepti: Apu 6/2020

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Dixit -lautapeli


Kirjoja, elokuvia, konsertteja ja standupia täällä blogissamme on esitelty ja arvioitukin, mutta ei vielä muistaakseni yhtään lautapeliä.

Pelasimme nuorenparin kanssa Dixit-lautapeliä. Peli on julkaistu jo vuonna 2009, mutta ainakin meille se oli uusi. Suomen Vuoden peli -palkinnon se on voittanut ja vastaavat palkinnot kotimaassaan Ranskassa sekä Espanjassa. Netin mukaan se on "lukuisia palkintoja maailmalla voittanut kysely- ja bluffauspeli". Jatkuu: "Lennokas mielikuvitus on hyvä apu tässä koko perheelle sopivassa hauskassa seurapelissä." Se pitääkin paikkansa.


Sen sijaan ei pelissä ainakaan minun mielestäni mitään kysellä eikä varsinaisesti bluffatakaan. Myös seuraavasta olen vähän eri mieltä: "Pelaajat kysyvät toisiltaan vuorotellen arvoituksen, jonka vastaus on piilotettuna kysyjän salaa valitsemaan maalaukseen. Oikean kuvan poimiminen ei ole helppoa, sillä muut pelaajat yrittävät bluffata sinua väärillä kuvilla." Edellinen kuulostaa vähän siltä kuin se olisi käännetty jostain ulkomaankielisestä tekstistä yhtään tietämättä, miten peliä pelataan. ”Maalauksella” tarkoitetaan korttia. Eikä mitään arvoituksia tarvitse keksiä. Kuulostaa liian monimutkaiselta.

Säännöt ovat yksinkertaiset. Pelaajia tulee olla 3-6 ja peli soveltuu 8+ ikäisille. Pelissä on 84 kuvakorttia, joista alussa jaetaan kuusi korttia jokaiselle pelaajalle. Yksi pelaaja on vuorollaan niin sanottu tarinankertoja. Hän keksii valitsemastaan kortista jonkun vihjeen (tämä on se edellä mainittu ”arvoitus”), joka voi olla mitä vaan: yksi sana, laulunpätkä, runo tai vaikka äännähdys. Toiset etsivät omasta kuudesta kortistaan kortin, joka parhaiten vastaa tätä vihjettä. Kortit sekoitetaan ja asetetaan kuvapuoli ylöspäin pöydälle. Pelaajat, paitsi tarinankertoja itse, "äänestävät" erillisillä äänestyskorteilla toisistaan tietämättä, mikä korteista on tarinankertojan kortti. Kierroksen jälkeen jokaiselle pelaajalle jaetaan yksi uusi kortti käytetyn tilalle.


Pisteitä joko saa tai jää ilman kukin pelaaja sen mukaan, äänestikö hän oikeaa korttia ja äänestikö hänen korttiaan kukaan muu. Pisteitä voi saada myös molemmissa edellä mainituissa tilanteissa, eli että äänestit tarinankertojan kortin oikein ja joku muu äänesti korttiasi. Pisteiden osoittaman määrän verran siirretään pelilaudalla omaa pelinappulaa. Peli loppuu, kun kuvakortit loppuvat ja voittaja on se, joka on ehtinyt pelilaudalla pisimmälle. Ei siis tarvitse päästä maaliin, kuten lautapeleissä yleensä. Jos maali tulee vastaan, lähdetään toiselle kierrokselle.

Pelasimme peliä yhden erän, joten emme ole vielä ihan ammattilaisia. Kortteja piti katsoa tarkasti ja niistä pystyi keksimään useitakin vihjeitä. Toimivin ja käytetyin vihje ainakin tällä ekalla kerralla oli yksi tai kaksi sanaa, joissain korteissa lauseen pätkä. Bluffaamisessa on vielä opettelemista, koska ei voi tietää mitä toinen ajattelee ja minkälaiset kortit toisella on. Liika bluffaamisen yritys voi koitua omaksi tappioksi. Tämä tosin pätee kaikkiin muihinkin peleihin.

Peliin kuuluu 84 kuvakorttia ja voisi luulla, että ne ”loppuu” nopeasti. Sitä pelkoa ei ihan heti ole, koska vihjeet vaihtuu ja välillä pelataan eri kokoonpanoilla. Peliin on myös saatavilla lisäosina useampiakin uusia korttipakkoja. Pelilauta, nappulat (puusta tehdyt pienet jänikset) ja äänestyskortit pysyvät, niitä ei tarvitse lisää tai uusia.

No miten meidän peli päättyi? Alusta asti peliä johtanut vävy voitti anopin huikeasta loppukiristä huolimatta. Kalkkiviivoilla oltiin rintarinnan. Ensi kerraksi täytyy vähän taktiikkaa hioa, jotta saadaan tilanne korjattua. Olipa hauska peli ja sopii hyvin aikuisillekin ja varmasti myös 8+ -ikäiset tykkäävät. Tämä on totutusta poikkeava yhdistelmä kortti- ja lautapeliä. Pelissä tarvitaan luovuutta ja mielikuvitusta ja kykyä muuttaa kortin näkymä sanoiksi, mutta ei liian ”ilmeisesti”.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä pelin tuottajan kanssa.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvattomasti on kiellettyä.




tiistai 18. helmikuuta 2020

Värikäs broileri-kasviskeitto, gluteeniton ja laktoositon


Kaikkien aikojen värikäs ja maukas broilerikeitto vähän tuunattuna. Resepti on peräisin Erikoisen Asiantuntijan 1990-luvun reseptivihkosta:


1/2 tl suolaa
1 rkl vehnäjauhoja
2 1/2 dl ruokakermaa
1/2 dl persiljasilppua
1/2 tl mustapippuria
tuoretta basilikaa silputtuna
1 1/2 dl punaisia linssejä
8 dl kanalientä
50g voita
pieni pala selleriä
2 porkkanaa
2 (puna)sipulia
50g pekonia
2 kalkkunanfileetä




Tässä on valmistettu tupla-annos ja siinä on käytetty ohjeesta poiketen kalkkunan tilalla 550g pintamaustettuja ohuita broilerinfileitä sekä vehnäjauhojen tilalla gluteenittomia jauhoja ja laktoositonta ruokakermaa sekä laktoositonta rasvaa paistamiseen voin tilalla. Lisäksi kokki on jo muinaisella 1990-luvulla lisännyt keittoon yhden punaisen paprikan ja vihreitä oliiveja. Tuplamääräisenä tehtynä keittoa tulee noin kolme litraa.

Punaisia linssejä liotetaan tunnin verran ennen käyttöä kylmässä runsaassa vedessä ja sitten ne vielä huuhdellaan pariin kertaan. Suolan jätin kokonaan pois, koska kanaliemessä sekä pintamaustetuissa broilereissa ja oliiveissa on suolaa. Persiljan ja basilikan laitoin keittoon kuivattuna versiona. Persiljaa noin ruokalusikallinen ja basilikaa puoli ruokalusikallista. Tuoreista aineksista voi tulla parempaa.

Kanaliemi valmistetaan kattilassa kanaliemikuutioista. Liotetut linssit laitetaan kanaliemeen kypsymään. Pienemmäksi pilkotut broilerit ja pekonit ruskistetaan pannulla. Kuoritut ja pilkotut vihannekset freesataan pannulla (paitsi paprika). Ruskistetut broilerit ja pannulla pehmennetyt kasvikset kattilaan ja keitetään noin 15 minuuttia. Kuutioitu paprika ja puolitetut oliivit lisätään. Keitetään vielä viisi minuuttia. Keitto maustetaan ja lopuksi lisätään ruokakerma, johon jauhot on sekoitettu. Kypsennetään vielä pari minuuttia hyvin sekoitellen, jotta suurus kypsyy. Linsseillä on taipumus painua kattilan pohjaan.

Ohjetta voi kokki tuunata mielensä mukaan. Jos ei halua keittoon niin paljoa ”sattumia”, voi kasvikset aluksi kypsentää ja soseuttaa pienen kanaliemitilkan kanssa. Paprikan ja oliivit voi jättää pois ja sipulin voi vaihtaa sipulijauheeseen tai -rouheeseen. Juurisellerin tilalla voi kokeilla myös varsiselleriä. Pekonin voi jättää pois ja ruokakerman vaihtaa koskenlaskijaan, jos haluaa kevyemmän version. Maustamatontakin broileria tai vaikka broilerin jauhelihaa voi käyttää ja maustaa keiton kokonaan mielensä mukaan. Linsseistä saadaan keittoon ruokaisuutta antavaa proteiinia ja ne katoavat keiton sekaan niin, ettei niitä nirsotkaan syöjät ja syöjättäret välttämättä edes huomaa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä Valio /Erikoiset Asiantuntijat
Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

maanantai 17. helmikuuta 2020

6:15 AM -metodi



Trendejä ja metodeja tulee ja menee. Tällä hetkellä yksi pinnalla olevista trendikkäistä metodeista on kanadalaisen johtamisvalmentaja Robin Sharmanin 5 AM. Michelle Obama ja Oprah Winfrey hehkuttavat tämän asian puolesta, samoin Applen Tim Cook.

Kyseessä on ihannoitu aamuvirkkuus huippuunsa viritettynä. Nouset siis virkeänä aamuviideltä - saat tunnin omaa aikaa virittäytyä päivään haluamallasi tai tarvitsemallasi tavalla (torkkumista ei lasketa) - juo kahvit, joogaa, venyttele, lue lehti rauhassa, katso aamu-uutiset.

Pointti on se, että päivä alkaa rauhallisesti ja omassa rauhassa, mutta aika käytetään tehokkaasti johonkin omaan juttuun panostaen. Ei siis kotitöihin, someen tai työsähköpostin lukemiseen.

Aamuvirkkuja on ihannoitu kautta aikain ja ihannointi lienee osin perua niiltä ajoilta, kun maatalousyhteiskunnassa hommat piti aloittaa ennen kuin kukko ehti kiekaista tai kana pyöräyttää munan.

Psykologi Mikael Sallinen Työterveyslaitokselta kuitenkin muistuttaa, että ihmiset ovat luontaisesti aamu- tai iltavirkkuja ja väkinäinen toiseen muottiin pakottaminen radikaalisti ei tee ihmisestä yhtään sen parempaa tai ainakaan menestyjää vain heräämisajankohdasta johtuen. Omaa vuorokausirytmiään voi Sallisen mukaan hienovaraisesti ja pikkuhiljaa muokata toivottuun suuntaan. Tärkeämpää jaksamisen kannalta on, että vuorokausirytmi olisi jatkuvasti ja tylsästi päivästä toiseen samoissa raameissa. Rytmin muutokset rasittavat enemmän kuin myöhään nukkuminen säännöllisesti.



Suomalaisista aamuvirkkuja on lähes puolet, iltavirkkuja vain joka kymmenes. No, entäs loput sitten? Uusi termi: he ovat päivävirkkuja eli siltä väliltä.

Kyllä itsellenikin on iskostunut mielikuva aamuvirkun ahkeruudesta ja pitkään nukkujan laiskuudesta. Vaikka ei kai sitä oikeasti voi noin vain yleistää.

Sallinen myös kannustaa tämän tehotunnin ajankohdan miettimistä vaihtoehtoisesti vaikka keskelle päivää.

Tehotunnin isä Sharman vannoo aamun voimaan, viikon jokaisena päivänä.  Sallinen taas ajankohdan valintaan itselle sopivaksi ja tehotunnin viettoon vaikka kerran viikossa. Jotenkin tuntuu, että luotan Sallisen sanaan Sharmanin sijaan. Mikä itsestä tuntuu hyvältä, se kuulostaa parhaalta vaihtoehdolta.

Joka tapauksessa - olen tietämättäni ollut trendikäs jo vuosikausia. Kun lapset olivat pieniä, syötettäviä ja puettavia, ei jäänyt juuri omille toimille aamulla aikaa. Harmitti, kun kiire alkoi aamusta ja hopun tuntu jäi kroppaan koko päiväksi. Eräs ystäväni kertoi tuolloin, että herää joka aamu puoli tuntia muuta perhettä aikaisemmin. Ei tekemään heille aamupalaa, vaan syömään itse rauhassa oman aamupalan ja lukemaan sanomalehden. Nappasin ohjeen omaan käyttööni saman tien ja se on ollut yksi parhaista käyttöönottamista vinkeistä ikinä. Lapsista 2/3 on jo maailmalla ja kuopuskin tekee omat smoothiensa itse, mutta pidän kiinni tavastani. En nouse viideltä aamulla, vaan noin puoli tuntia ennen muuta perhettä, klo 6:15.

Oma aamu, oma rauha - siitä se päivä alkaa.




Ķuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Lähde: Me Naiset 5/2020, artikkeli "Voittajien joukkueessa", kirjoittanut Anna Wilkman

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen kielletty.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Härkäpapupastaa



Härkistä Prisman tarjouksesta ja sitten miettimään, että mitähän siitä tekaisisi. Pariksi viikoksi paketti pakkaseen, kun ei heti keksitty. Tänään sitten sen iänikuisen Saarioisten maksalaatikon (vitsivitsi) vaihtoehtona aloin luomaan uutta ruokalajia.

Valmistusaika tässä n. 15 minuuttia valmisteluineen.

250g härkäpapusuikaleita
3,3 dl ruokakermaa
pieni yksikyntinen valkosipuli
1/2 rkl sitruunamehua
1/2 rkl hunajaa
1/2 rkl soijakastiketta
1/2 rkl vehnäjauhoja
mustapippuria
juoksevaa margariinia paistamiseen

tagliatellea keitettynä pakkauksen ohjeen mukaan

Pilko valkosipulit ja laita ne (teflon)kattilaan härkisten ja paistomargariinin kanssa, freesaa 5 minuuttia. Lisää hunaja, sitruunamehu, soijakastike sekä vehnäjauhot kermaan sekoitettuna. Kuumenna ja sekoittele samalla niin, että kastike kiehahtaa. Samalla olet jo keittänyt tagliatellet.

Tulihan siitä vähän tylsän näköistä. Mutta maku on ihan ok, tosin melko mieto. Maustamista voi kehitellä oman makunsa mukaan. Herkkusieniä siihen olisi voinut laittaa. Ruoasta saa vegaanisen ja maidottoman, kun käyttää jotain vegaanista kermaa ja paistorasvaa ja gluteenittoman, kun käyttää gluteenittomia jauhoja ja gluteenitonta soijakastiketta. Väriä ruokaan saisi lisäämällä vaikka porkkanaraastetta ja paprikakuutioita.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä tekstissä mainittujen liikeyritysten tai tuottajien/tuotteiden kanssa.
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.



lauantai 15. helmikuuta 2020

Hissiepisodi kolmessa näytöksessä



Kohti elämää, kohti kuolemaa


Näytös I


-Pakko päästä ulos, Elenan sydän hakkaa rinnassa kuin viimeistä päivää.

Happea, ilmaa, elämää. Elena haukkoo henkeään kuin hukkuva. Viinahuurujen viimeiset virkistykset katosivat aamuyön tunteina kuin aamukaste ilmaan auringon noustessa. Hänen on saatava elvyttävää eliksiiriä ja pian.

Elena astuu hissiin, painaa nappia ja lähtee laskeutumaan kohti katutasoa. Hissi pysähtyy tömähtäen ja ovi aukeaa päästämään sisään tyynesti raivokkaan, määrätietoisen naisen. Tämä työntää tullessaan Elenan takaisin hissin perälle, painaa nappia numero seitsemän ja hissi nytkähtää liikkeelle takaisin kohti yläilmoja vieden kaksi kyytiläistä mennessään.

Hetkeä ennen, tämä hissiin astunut Leena, on tehnyt päätöksensä päättää päivänsä. Matka on alkanut eikä sitä estä enää mikään.

Naisten katseet kohtaavat.

-Leena? ensin hississä ollut huudahtaa.

-Leena? hissiin astunut kirskauttaa jännittyneiden leukaperien välistä samaan aikaan.

-Vaihdoin sen Elenaksi jo kauan sitten, mutta kyllä, Leena olin ennen, Elena vastaa.

-Mikset koskaan... (soittanut), Elena ehtii aloittamaan

-Mikset koskaan...(pyytänyt anteeksi), Leena nielaisee lopun.

He aloittavat puhumaan toistensa päälle, kun hissin notkahtava liike lopettaa lauseet kuin leikaten.

Hissi pysähtyy ja pimenee.


Näytös II


-Mitä helvettiä, paina nappia. Haluan ulos täältä, Elenan ääni nousee saman tien falsettiin paniikkia ennakoiden.

-Mikset koskaan... sinä et tiedä...mikset..., Leena nojaa selkäänsä hissin nappulatauluun.

-Onko sinulla puhelin? Soita apua, Elena kirkuu ja tarttuu kiinni Leenan rintamukseen.

Eikö Elena tiedä. Ei kuolemaa kohti asteleva ota mukaan puhelinta. Rahapussi, avaimet ja kännykkä jäivät Leenan asuntoon eteisen pöydälle. Sinne jäi koko eletty elämä. Turhalta tuntunut. Tarinan viimeinen sivu on käännetty ja loppusanat kirjoitettu mustekynällä. The End lähestyy. Ovi auki ja ulos asunnosta, joka kävi kodista kaikki yksinäiset vuodet. Kohti kattoterassia, sen reunaa ja reunalta yli. Ja nyt, selvään suunnitelmaan tulee mutka matkaan.


- Etkö sinä saatana kuule, minä haluan pois täältä, Elenan silmät pyörivät kuopissaan kuin hulluksi tulleella. Mutta pimeässä sitä ei voi nähdä.

-Niin minäkin haluan pois. Ehkä voimme käyttää tämän ajan hyödyksemme, ennenkuin jatkamme matkaa sinne minne olemme menossa, Leena lausuu omituisen rauhallisena, rauhoittavana.

-Ei meillä ole mitään keskusteltavaa. Olimme ystäviä joskus ja sellaista se on, tiet erkanevat, Elena rääkäisee.

-Etkö sinä muista, miksi tiemme erkanivat? Leena kysyy ihmetellen, kuitenkin tietäen, ettei sellaista voi kukaan unohtaa.

-Mehän olimme ihan lapsia vasta, se nyt oli vaan sellaista... Elena aloittaa, mutta Leena katkaisee puheen iskulla suoraan menneeseen.

-Sinä leikit ihmisillä, sinä halusit kaiken, sinä halusit olla keskipisteenä, Leena jatkaa, sinä – tiedätkö, sinä melkein tapoit minut silloin.

-Mitä sinä hourit, Elena on aidosti ihmeissään. Vai onko hän tosiaan tietämätön tekonsa seurauksista.

-Tiedät kyllä, Leena toteaa, ja vaikenee.


Näytös III


Hiljaisuus kestää vain hetken. Se katkeaa, kun hissin valot syttyvät ja kulkupeli nytkähtää liikkeelle. Matka seitsemänteen kerrokseen jatkuu.

-Tuletko mukaani katsomaan maisemia kattoterassille, Leena kysyy yllättäen.

Elena on niin suuresti helpottunut tietäessään, että vapautuu pian vajaan kahden neliön kokoisesta äkillisestä vankilastaan, että vastaa suurempia miettimättä: -Tulen.

-Tuletko kanssani yhtä matkaa myös alas, Leena kysyy oudosti.

-Miksen tulisi, mitä minä siellä yksinkään, Elena vastaa eikä ihmettele mitään.

-Selvä, Leenan keho jännittyy valmistautumaan  hissin pysähdykseen heidän viimeiseksi jäävälle pysäkilleen.

He astuvat ulos hissistä, ottavat yhtä aikaa ensimmäiset askeleensa kohti kattoterassin ovea. Kuin joskus kauan sitten. Näin he kulkivat silloinkin, rinnakkain. Toisen tietämättä minne he olivat menossa, mitä tapahtuisi, kun he olisivat perillä. Eikä mikään olisi enää niinkuin ennen. Ei silloin, ei nyt.






Tarina syntyi tehtävänantona Luovan kirjoittamisen vapaus ja vimma -kurssillamme

Tarinan tuli sijoittua hissiin, johon kaksi ihmistä jää loukkuun. Tarinalla tuli olla alku, keskikohta ja loppu. Tarinassa tuli olla tapahtuma, joka johtaa muutokseen tai yllättävä käänne. Loppu sai olla avoin tai suljettu. Tarkoitus oli myös, että tarina etenee pääosin dialogina.

Lue myös toisen Erikoisen Asiantuntijan hissi-tarina, joka julkaistiin blogissa eilen:

Tragikomedia yhdessä näytöksessä


Kuva: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.



perjantai 14. helmikuuta 2020

Tragikomedia yhdessä näytöksessä




Tapahtuma-aika ja paikka: Helsingin Sokoksen asiakashissi 5.12.2002, juuri ennen sulkemisaikaa klo 19.59. Tarina perustuu osittain tositapahtumaan, jossa kirjoittaja itse on ollut osallisena. Alla kuvaillut henkilöt ovat keksittyjä ja tositapahtuman aikaan Erikoisella Asiantuntijalla ei ollut mitään hätää.

Hississä matkalla alakertaan ovat toisilleen ennestään tuntemattomat Aino 55v ja Jukka 25v. Aino on viettänyt päivän pääkaupungissa ja ostanut serkulleen lahjaksi Aalto-vaasin ja Otto-koiralle tuliaisiksi herkkuruokaa. Rahat ovat lopussa. Molemmilla on kova nälkä ja Ainolla kauhea pissahätä. Junan lähtöön kotipaikkakunnalle on aikaa alle puoli tuntia. Ainolla ei ole kännykkää ja Jukan kännykästä on akku loppunut. Jukka on muuten vaan stadissa hengailemassa ja palailee vielä illalla kotiinsa Kotkaan.

J: No voi helevetti miksei nää ovet voi aueta? Tähänkö tää kottero nyt meni juuttummaan?

A: Jaaaa eikös myö ollakkaa vielä alakerrassa?

J: No ei saatana olla. Olikos täällä hätäpuhelinta? (Painaa hätäpuhelimen nappulaa ja huutaa sinne apua, mutta se tuntuu olevan täysin hengetön.)

A: No voi Jeesus vieköön, miun pittäis keretä junnaan, se lähtöö ihan justiinsa Lahteen ja Leevi tulloo minnuu asemalle Isuzulla vastaan. Voi hyvät talikynttilät sentään!! Miul on kauhia näläkäkin ja pissahätä. Kuollaanko myö nyt tänne? Tiälähän loppuu pian ilimakkii?

J: (Rämpyttää hätäpuhelinta, johon kukaan ei vastaa, kiroilee). Kyllä me varmaan nyt tänne jäädään, kauppa on jo menny kiinni ja huomenna on Itsenäisyyspäivä ja sen jäläkeen vielä viikonloppukin. 

A: No nii on ja kauhia näläkä. Ja miul on diabetes ja vaan yhet insuliinit on miulla mukana. Mutta onha miul nämä Otson tuliaiset täällä kassissa, voijaan syyä näitä vaikka yhessä isompaan näläkään. (Näyttää ostamiaan koiranruokia, Jukkaa oksettaa ajatuskin koiranruuan syömisestä.)

J: Mie oon kuule allerginen koirille, mie en saata syyä niitä siun ruokiais. (Rämpyttää hätäpuhelinta, kukaan ei vastaa ja hissi ei liiku. Aikaa kuluu, tuntuu ikuisuudelta.)

A: Nyt miulla on kyllä jo aika kova pissahätä.

J: Koita nyt vaan piätellä. Laula vaikka jotain. ”Oli hepokatti maantiellä poikittain jalajalla jalajalavei… ” tai jotain.

A: Kylhä sie voit koiranruokaa syyä vaikka oisitkii koiral allerkine. Mitään juotavaahan meil ei ole. (Aino avaa koiranruokapurkin ja syö siitä vähän.)

J: Viimesimmässä Tiede-lehdessä oli just artikkeli tästä.  En voi syyä. (Valehtelee, koska inhoaa koiranruoan hajuakin. Aikaa kuluu. Puhelin ei toimi.) Voisikko sie ajatella jottai muuta ku ruokaa nyt tässä ny ku olis muutakin mietittävvää?

A: Mie en mittää hömppälehtiä lue ko mie luen vaan Etlaria ja Maaseuvun Tulevaisuutta. Se sellanen kännykkä olis nyt hyvä kapistus. Vois soittaa sillä ies hätänumerroon. Miul ei kyl oo kännykkää olemassakaa. Eiks siul ole?

J: On mutta siitä on akku lopussa.

A: No voi raato soikoon. Kaikki vastukset yhellä kertaa. Kukas sie muuten oot ja mistä oot tänne tullu?

J: Mie oon Jukka ja mie oon Kotkasta.

A: Ai jaa. Mie oon Aino Hämeenkoskelta. Nyt miun on Jukka pakko saaha pissata. Niin on kova pissahätä. Mut onha miul tää serkulle lahjaksi ostettu Aalto-vaasi tiälä kassissa.


Aino alkaa valmistautua toimitukseen vähentämällä vaatetustaan. Jukka voi huonosti, istuu hissin lattialle selin Ainoon päin. Aino voi itsekin huonosti ja ottaa varmuuden vuoksi tekohampaat pois suustaan siltä varalta, että alkaa voimaan pahoin. Takissa ei ole taskuja, joten hän asettaa tekohampaat siksi aikaa hissin lattialle. Sitten hän asettaa Aalto-vaasin kohdalleen.

Juuri silloin hissin ovet aukeavat ja kaksi huoltomiestä seisoo heidän edessään käytävällä siten, että heidän kasvonsa ovat suunnilleen hississä olijoiden polvien korkeudella. Hissin hätäpuhelin oli toiminut sittenkin, vaikka vastauksia ei puhelimesta kuulunut. Näkyvissä oli huonovointinen nuorukainen, tekohampaat, puoliksi syöty koiranruokapurkki sekä Aalto-vaasin kanssa puuhaileva vanhempi rouva.

Tarina ei kerro, ehtikö Aino junaan ja jos ei ehtinyt, miten hän pääsi rautatieasemalta kotiinsa Hämeenkoskelle ilman puhelinta ja rahaa. Jos hän myöhästyi junasta, jäikö Leevi odottelemaan asemalle seuraavaa junaa vai palasiko takaisin kotiinsa. Ja mitä Leevi mahtoi ajatella tilanteesta siinä tapauksessa?

Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä Sokos Helsinki / Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty


torstai 13. helmikuuta 2020

Sanan- ja mielipiteenvapaus ihmissuhteissa



-Mitä mieltä olet uudesta hatustani? nainen kysyy ystävältään. 
-Kaunis, sopii sinulle, ystävä vastaa vaikkei hattu olekaan yhtään hänen omaan makuunsa. Mutta tarvitseeko ystävä sitä tietoa. No ei, näin kevyessä asiassa ainakaan. Kun kyseessä on "vain" hattu.

Olisi vielä eri tilanne, jos hattu olisi kaupan hyllyllä ja ystävä olisi pyytänyt mukaan makutuomariksi. Siis pyytänyt mukaan arvioimaan hatun sopivuutta kokeilijalleen, ei edelleenkään makutuomarille itselleen. Silloin on hyvä olla reilu ja kertoa mielipide, sellainen, joka korreloi hatunostajan halua ostaa kyseinen hattu. Hänhän sitä käyttää, hyvänen aika!



Miesten hattuostoksilla kaverin kanssa voisi makutuomari helposti antaa paskemman kommentin: "Ihan paska, mutta osta, jos kehtaat pitää." Ja sitten nämä kaverukset nauraisivat yhdessä ja lähtisivät hattuostosten jälkeen yksille hatullisille.

Kysyttäessä mielipidettä on hyvä sellainen antaa ja silloinkin miettiä vastausta vastaanottajan ja tilanteen mukaan. Eikä tyrkyttää mielipidettä omista lähtökohdistaan. Monesti kuulee sanottavan, että kyllä jokaisella on oikeus mielipiteeseen. On, on! Mutta myös oikeus pitää se omana tietonaan.

Miksi ihmisillä on ylipäätään tarve esittää oma mielipide asiasta kuin asiasta vaikkei sitä kysyttäisi. Ja varsinkin silloin, kun mielipide on eriävä. Ehkä jopa loukkaava. Pahimmillaan ylivertainen ja ainoa oikeassa oleva.

Olen pohtinut, mitä tällaiset laukaukset kertovat laukojastaan ja mitä tarkoitusta ne hänessä palvelevat. Onko tarkoitus päteä. Onko tarve tuntea ylemmyyttä. Vai tunteeko kyseinen henkilö kateutta käsillä olevasta asiasta. Käyttääkö henkilö oikeuttaan sananvapauteen ja mielipiteensä ilmaisuun ilman mitään suodatinta ja kritiikkiä. Tällä toimintatavalla hän ei osoita oikein mitään muuta kuin tyhmyytensä.

Onko sitten tarpeen sanoa mielipide joka asiaan? Minkälaisilla ihmisillä on tämä tarve? Eikö voisi todeta jotakin muuta, esimerkiksi kannustusta asian esille tuovaa kohtaan.

Näissä tilanteissa, kun saa tuta toisen kärkevän mielipiteen,  tulee usein turpaan saadun olo. Hämmästys ja kummastus nousee pintaan usein vasta hetken päästä, kun tilanne on jo ohi. Ollaan jo uusissa aiheissa eikä äskeiseen läimäytykseen osaa enää palata. Suuttumus seuraa vielä perässä, ehkä pettymyskin. Pahimmassa tapauksessa tulee vihastuminen ja menee yöunet.

Seuraava kohtaaminen laukojan kanssa saattaa tuntua kiusalliselta. Pitäisi löytyä rohkeus palata aiempaan asiaan ja kertoa mitä siitä itselle seurasi.

Mielenkiintoinen asia on (tai oikeastaan näinhän se menee), että yleensä tätä toimintatapaa harrastaa sama tai samat henkilöt. Eikä kukaan uskalla tai viitsi siihen puuttua. He voivat jatkaa toimintatapaansa ja pahoittaa ihmisten mieliä tyynen rauhallisina. Ja arvatkaapas mitä. Nämä tyypit eivät itse siedä mitään eriäviä mielipiteitä tai kritiikkiä. Jännä juttu!




Kuvat: Pixabay

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.