sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Härkäpapupastaa



Härkistä Prisman tarjouksesta ja sitten miettimään, että mitähän siitä tekaisisi. Pariksi viikoksi paketti pakkaseen, kun ei heti keksitty. Tänään sitten sen iänikuisen Saarioisten maksalaatikon (vitsivitsi) vaihtoehtona aloin luomaan uutta ruokalajia.

Valmistusaika tässä n. 15 minuuttia valmisteluineen.

250g härkäpapusuikaleita
3,3 dl ruokakermaa
pieni yksikyntinen valkosipuli
1/2 rkl sitruunamehua
1/2 rkl hunajaa
1/2 rkl soijakastiketta
1/2 rkl vehnäjauhoja
mustapippuria
juoksevaa margariinia paistamiseen

tagliatellea keitettynä pakkauksen ohjeen mukaan

Pilko valkosipulit ja laita ne (teflon)kattilaan härkisten ja paistomargariinin kanssa, freesaa 5 minuuttia. Lisää hunaja, sitruunamehu, soijakastike sekä vehnäjauhot kermaan sekoitettuna. Kuumenna ja sekoittele samalla niin, että kastike kiehahtaa. Samalla olet jo keittänyt tagliatellet.

Tulihan siitä vähän tylsän näköistä. Mutta maku on ihan ok, tosin melko mieto. Maustamista voi kehitellä oman makunsa mukaan. Herkkusieniä siihen olisi voinut laittaa. Ruoasta saa vegaanisen ja maidottoman, kun käyttää jotain vegaanista kermaa ja paistorasvaa ja gluteenittoman, kun käyttää gluteenittomia jauhoja ja gluteenitonta soijakastiketta. Väriä ruokaan saisi lisäämällä vaikka porkkanaraastetta ja paprikakuutioita.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä tekstissä mainittujen liikeyritysten tai tuottajien/tuotteiden kanssa.
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.



2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa herkulliselta. Ruokaa minunkin makuun.Oli mielenkiintoista lukea, että säädät hapot ja makeuden balanssiin. Minä teen samoin tomaattipohjaisessa kastikkeessa viinietikalla ja hunajalla. Joskus lorauttelen niitä liikaa, ja ruoka menee melkein pilalle. Suosittelen tuohon kastikkeeseen timjamia, jos sitä haluaa maustaa lisää, mutta minulla on nyt timjamikausi ja laitan sitä melkein joka ruokaan. Hyvää viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommetista ja vinkistä! Timjami kokeiluun ensi kerralla. Hyvää alkanutta viikkoa myös!

      Poista

Kiitos kommentistasi!