Älä osta mitään -vuosi loppui

Yritin viime elokuussa vuokrata tekstiilipesurin kahden sohvan puhdistamiseen. Maksoin vuokran etukäteen ja menin sovittuna aikana sitä noutamaan huoltoasemalle, joka oli laitteen noutopaikka. Olin vuokrannut laitteen sunnuntai-illan ja seuraavan aamupäivän ajaksi. Edellinen vuokraaja ei ollut palauttanut sitä ajallaan ja odottelin huoltoasemalla noin puoli tuntia. Henkilökunta yritti tavoittaa tyyppiä puhelimitse siinä onnistumatta. Kävi ilmi, että hän oli unohtanut palauttaa laitteen. Tuli aliarvioitu olo ja alkoi ärsyttää siinä määrin, että ilmoitin huoltoaseman henkilökunnalle, että pitäkää pesurinne. Rahat sain toki vuokrausfirmalta takaisin. En halunnut istua tuntikausia huoltoasemalla kauniina kesäiltana tai vaihtoehtoisesti ajella 20 km edestakaista matkaa sen takia, että joku ääliö unohtaa palauttaa laitteen ja vähät välittää muista käyttäjistä. Tämän episodin jälkeen päätin, että vielä hankin laitteen omaksi. Näissä vuokravehkeissä on myös se riski, että edellinen käyttäjä on jättänyt laitteen vielä puhdistamattakin tai saanut jopa epäkuntoon ja jättänyt ilmoittamatta siitä palautuksen yhteydessä. 

Niinpä sitten toteutin tämän hankinnan tammikuun alussa, kun Älä osta mitään (ainakaan tarpeetonta) -vuosi oli ohi.

Kynnysmatto pesun jäkeen. Tumma alue matossa johtuu valaistuksesta.

Koirataloudessa tulee tarvetta puhdistaa sohvia ehkä enemmän kuin muissa talouksissa. Pikkulapsia sisältävässä huushollissa voi olla sama tilanne varsinkin, jos nautitaan pöydän antimia muuallakin kuin ruokapöydän ääressä. Aikaisemmin on tullut sohvia putsattua siihen tarkoitukseen hankitulla suihkeella ja pienellä, karhealla froteepyyhkeellä. Se on ollut aivan liian työlästä ja tehotonta. Pesurilla on kätevä puhdistaa pieniä mattoja ja vaikkapa auton istuimia. Tällä lyhyellä kokemuksella voin sanoa, että pesurilla on helpointa puhdistaa, jos "kohde" on vaakasuorassa. Ja jos ei se valmiiksi ole vaakasuorassa, sen voi kääntää. Esimerkiksi sohvan asentoa voi muuttaa työn edetessä. 

Yllä olevassa kuvassa näkyvän sohvan lisäksi pari kynnysmattoa tuli käsiteltyä kylppärin lattialla ja tuulikaapin kuramatto puhdistui myös samalla tavalla. Sohva pestiin olkkarissa uskaliaasti laminaattilattian päällä. Pidimme isoa froteepyyhettä lähellä, johon valuvat vesipisarat pyydystettiin. Sohvasta tuli oikein hyvä ja se kuivuikin melko kuivaksi muutamassa tunnissa. Ihmisen käteen se tuntui jo illalla kuivalta, mutta Haukkuli meni hetkeksi sohvalle ja poistui siitä muutaman minuutin kuluttua. Ilmeisesti se oli vielä pinnasta vähän kostea.

Laitetta voi käyttää tavallisena kuivaimurina, kun laittaa sisään pölypussin. Sitä voi käyttää myös märkäimurina. 

Onko sinulla kokemuksia tekstiilipesurin käytöstä? Kommentoi alla olevaan kenttään. Kiitokset kommenteista jo etukäteen.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat. Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.                                 

Paradoksin purku

Ei kukaan kai syksyllä
kukkamaataan kitke.
Ei kai talvea vasten tarvitse
kukkia istuttaa.
Ei kukaan kai kukkien
puolesta itke.
Ei ne ikuisesti eläisi kuitenkaan.

Mitä jos itken ihan vähän
kun syksy vei minulta kaiken
taittoi korren
mursi ruusun
runnoi muratin
Painoi maahan palmunlehvän.

Jos kuitenkin kylvän siemenen
tai istutan pienen taimen
hoivaan ja kastelen
ostan kasvilampun
Turinoin ja tarinoin

Rakkautta ja Substralia
kanankakkaa
merilevää

Kaikkeni teen ja
kaiken toivoni laitan
siihen
että
kevät
koittaa
aina.



Runo syntyi luovan kirjoittamisen kurssilla: Luovan kirjoittamisen kurssimme vapaus ja vimma

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Kevään tuntua ilmassa

Vaikka ei täällä eteläisessä Suomessa talvea juuri ole ollutkaan, niin tänään oli jo selvää kevään tuntua ilmassa.

Koiruuden kanssa aamulenkillä oli jo selvästi valoisampaa ja pikkulinnut pitivät senpäiväisen sirkutuksen. Talitinttikin on yritellyt virittää titityytä jo kohta pari viikkoa.

Pihapuussa kolme pikkulintua piti hillittömän pulinan. Neljäs kun lehahti paikalle, niin pulina loppui. Mahtoivatko juoruta keskenään siitä neljännestä. 😁

Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstien kopioiminen luvattomasti on kielletty.

Mihin voisi mennä kaupunkilomalle?

Onko hyviä ideoita minne voisi mennä maaliskuussa muutamaksi päiväksi omatoimisesti kaupunkilomalle? Eurooppaan, suorat lennot.

Pohjoismaiden pääkaupungit on jo käyty sekä ainakin Pariisi, Lontoo, Viipuri, Pietari, Dublin, Budapest, Ateena, Venetsia, Vilna. Ei siis niihin uudestaan, vaikka hienoja paikkoja ovat kaikki. Puolaan ei matkakaveri tahdo lähteä. Tallinna ei myöskään sytytä enää.

Ja mistä suunnalta hotelli kannattaisi varata?

Kommentoi alla olevaan kenttään. Kiitos vinkeistä jo etukäteen!

Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen luvatta on kielletty.

Seuraavaksi unohdan kai itseni jonnekin

Ehkä se lopulta ei ole naurun asia, mutta sitä on tullut tehtyä kaikenlaista tyhmää ihan vahingossa ja muistamattomuuttaan jo tähän varhaiseen keski-ikään mennessä. Mitä kaikkea vielä tuleekaan tehtyä ennen kuin aikuistuu? No sehän on jo ihan "perus", että on tullut puhuttua kännykkään ja samaan aikaan etsittyä sitä laukun pohjalta, kun se on hukassa....

Jossain aikaisemmassa postauksessa viime syksyltä tulikin jo kerrottua, miten auto unohtui kadunvarteen asioilla käynnin jälkeen ja kävelin siitä suoraan töihin koko päiväksi. Illalla vasta kotiin lähtiessä tuli mieleen pohtia, että jaaaa missähän auto on. Siellähän se saakelin kottero oli mihin sen aamulla jätin. Ja parkkisakkohan siitä tuli.

Kerran kipaisin kahvitunnilla pikaisesti kirjastossa, kun se sattuu olemaan melkein nurkan takana. Olin saanut viestin varaamastani kirjasta jota olin kovasti odottanut, että se olisi nyt noudettavissa. Kirjaa hakiessa jouduin tarkistamaan puhelimesta varausnumeron, kun muistin sen väärin, eikä kirjaa tahtonut ensin löytyä. Kiire kun oli, tyrkkäsin sen jälkeen puhelimen laukkuun ihan väärään lokeroon, mihin en sitä koskaan laita. Töihin palattuani aloin sitten etsimään kännykkää ja eihän sitä löytynyt tietenkään. Soitin jo työpuhelimestani kirjastoon ja juoksutin virkailijaa etsimään kännykkääni varaushyllystä. En muista missä vaiheessa löysin kännykän ja helpotus oli tietysti suunnaton. Vein sitten kirjastovirkailijalle seuraavana päivänä levyn lempisuklaatani.

Toinen samantyyppinen tapaus sattui, kun kävin eräänä työpäivänä lounassyöttölässä ja unohdin laukkuni tuolin käsinojalle. Huomasin asian vasta taas illalla töistä lähtiessäni. Siihen aikaan kuljetin vielä laukussa ihan tarpeettomasti mukanani paitsi auton ja kodin avaimia, kaikkia mahdollisia luotto- ja pankkikortteja, ajokorttia, henkilökorttia, kirjastokorttia, uimahallikorttia, jäsenkortteja, jne jne. En edes kaikkia viitsi tässä mainita. Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että joku ystävällinen ja rehellinen toinen asiakas oli toimittanut laukkuni henkilökunnan haltuun ja selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Taas piti käydä suklaalevyostoksilla ja viedä suklaalevyjä lounasruokalan henkilökunnalle. Asiakas, joka sen laukun pelasti, olisi sen suklaan ansainnut, mutta hänhän jäi minulle tuntemattomaksi. Ehdin jo kuolettaa kaikki maksukortit ja ilmoittaa poliisille ajokorttini kadonneeksi ja hälyttää Isännän tuomaan kotoa auton vara-avaimen. Sen jälkeen en lounasreissulle ole kuljettanut kaikkia mahdollisia arvotavaroita mukanani. Ehdin jo käydä läpi kaikki kauhuskenaariot luottokortin tyhjentämisestä auton varastamiseen ja yöllisiin vierailijoihin kodissamme. Onneksi en ehtinyt soittaa lukkoliikkeeseen ja vaihdattaa kodin lukkoja kiireellisenä, mikä olisi kustantanut satoja euroja.

Joskus sitä luulee vieressään kävelevää ihmistä joksikin muuksi ja tulee avauduttua väärälle tyypille. Eräänä päivänä kopautin takaraivoni kipeästi oman auton oveen, mikä on sinällään oma episodinsa. Kallonpohjassa oli turvonnut ja kipeä kuhmu, ehkä mustelmakin. Illalla heti töistä päästyämme sitten menimme Isännän kanssa ruokakauppaan ja pysäköityämme auton läksimme peräkanaa kävelemään kauppaa kohti. Kun takaa kuuluvat miehen askeleet ehtivät rinnalleni, aloin esitellä kallonpohjassa olevaa kuhmuani (”Katso nyt!”) ja selostaa päivällä tapahtunutta auton oveen törmäilyäni seikkaperäisesti vieressäni kävelevälle mieshenkilölle. Katseeni oli kohdistunut alaspäin ja huomasin yhtäkkiä vieraan näköiset kengät vieressäni. Hiljainen kuuntelijani olikin joku ihan muu kuin Isäntä.

Tämä tuntematon empaattinen herrasmies totesi kohteliaasti ja vähän huvittuneenakin, että: "No, sellaista sattuu." Ja minä tietysti hölmistyin kun huomasin erehdykseni ja samalla räjähdin nauramaan. Mies jatkoi matkaansa ja varmaan keskenään ihmetteli reaktiotani, koska luuli ehkä oikeasti, että tarinani oli tarkoitettukin hänelle. Isäntä oli nimittäin palannut auton luokse minun huomaamattani jotakin vielä säätämään. Ja kun hän tuli paikalle, en naurultani pystynyt kertomaan ällistyneelle Isännälle, mitä juuri oli tapahtunut. Isäntä ei siinä vaiheessa tietenkään tiennyt mitään koko kuhmusta. Enkä naurultani pystynyt / kehdannut mennä hänen mukanaan kauppaan, koska se äskeinen tarinaani kuunnellut mies olisi ollut siellä. Seuraavaksi menin takaisin autoon istumaan ja jatkoin siellä itsekseni hirnahtelua, mikä taas herätti kummastusta viereisessä autossa istuneessa mieshenkilössä.... Sain siis sen parin minuutin aikana kolme miestä oudoksumaan toimintaani.

Ei tämä juttu ole läheskään niin hauska kuin se tarina, jonka eräs kanssasisar kertoi äskettäin Facebookin Ei mennyt niinkuin Strömsössä -ryhmässä. Hän oli marketissa ostoksilla ollessaan pyytänyt vahingossa väärää miestä hakemaan hyllystä itselleen Tampaxeja. ”Kyllähän sä tiedät mitä kokoa mä käytän.” Ja herrahenkilö oli kuuliaisesti hakenut. Kanssasiskon oman miehen ilme oli varmaan näkemisen arvoinen (jos oli paikalla), kun hakija palasi pyydetyt tuotteet mukanaan.

Pari muutakin tuoretta episodia on tapahtunut liittyen muun muassa työpaikan vaatekaappien avaimiin ja parkkihalliin pysäköimiseen, mutta ne on niin pitkiä ja sekavia, etten pysty niitä tässä jakamaan.

Minkälaisia unohtamisia ja kommelluksia sinulle on sattunut? 😆 Kommentoi alla olevaan kenttään. Olemme kiitollisia kertomuksistasi.

Kuvat: Pixabay
Tekstin ja kuvien kopioiminen luvatta on kielletty.

Mitä tapahtuu helmikuussa 2020?

Helmikuussa ainoa virallinen liputuspäivä on Kalevalanpäivä, suomalaisen kulttuurin päivä 28.helmikuuta. Niin sanottu vakiintunut liputuspäivä on helmikuun 5. päivänä, joka on Runebergin päivä.

Helmikuun lopussa aurinko nousee Utsjoella klo 8.00, kun tammikuun lopussa se nousi klo 10.04. Vastaavasti auringon laskuajat Utsjoella ovat helmikuun lopussa klo 16.52 ja tammikuun lopussa 14.48. Päivä siis pidentyy aivan hirmuista vauhtia. Helsingissä aurinko nousi ja laski tammikuun lopussa klo 8.39 ja 16.29. Helmikuun lopussa klo 7.21 ja 17.46. Päivä pitenee siis Helsingin korkeudella hitaammin kuin Utsjoella.

Helmikuun 2. päivänä vietetään kynttilänpäivää. Sitä pidetään Jeesus-lapsen temppeliin siunattavaksi viemisen päivänä ja toisaalta Marian synnytyksen jälkeisen puhdistumisen, "kirkottamisen" päivänä. Kynttilänpäivän ajankohta ajoittuu 40 päivän päähän joulusta. Ennen vuotta 1774 helmikuun 2. päivä oli Suomessa pyhäpäivä. Nykyään kynttilänpäivää vietetään tänä alkuperäisenä päivänään vain, jos se osuu sunnuntaiksi. Tänä vuonna se osuu sunnuntaiksi. Muussa tapauksessa kynttilänpäivää vietetään tuota päivämäärää seuraavana sunnuntaina. Jos tämä päivä on laskiaissunnuntai, kynttilänpäivä siirtyy viikkoa aikaisemmaksi. Kirkkovuodessa kynttilänpäivä päättää joulun juhlajakson.

Runebergin päivää 5.2. vietetään kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin (1804-1877) syntymäpäivänä. Johan Ludvig syntyi tuolloin merikapteenin esikoisena Pietarsaaressa. Syntymäpäivää alettiin juhlia, kun runoilija täytti 50 vuotta. Se alkaa olla Erikoisten Asiantuntijoidenkin mielestä sopivan kypsä ikä juhlia syntymäpäivää vähän isommasti.

Saamelaisten kansallispäivä on 6. helmikuuta. Pohjois-Suomessa liputetaan silloin Saamenmaan lipulla. Helsingin yliopiston julkaisemiin almanakkoihin kansallispäivä otettiin mukaan vuodesta 2004 alkaen.

Ystävänpäivää vietetään 14.2. ystävien ja rakastavaisten päivänä. Suomessa sitä on vietetty 1980-luvulta alkaen. Ystävänpäivän juuret ovat jo 1300-luvun Ranskassa ja Englannissa, jolloin järjestettiin jo rusettiluistelun tyyppisiä tapahtumia. 1800-luvulla perinne siirtyi Yhdysvaltoihin. Perinteen mukaan tuona päivänä ensimmäinen mies, joka käveli vastaan, oli naimattomalle tytölle ”se oikea”. Jos Valentinuksen päivänä halkaisi omenan, sen siemenien määrän verran tyttö tulisi saamaan lapsia. On niitä huimapäisiä uskomuksia ollut muuallakin. 

Laskiaissunnuntaita vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä ja se on tänä vuonna 23. päivänä helmikuuta. Laskiaisena ”laskeudutaan” paastoon ja siten valmistaudutaan pääsiäiseen. Ainakin joskus on tehty niin. Katolisissa maissa laskiaisesta alkaa karnevaaliaika, carne vale = ilman lihaa. Ohessa video Las Palmasin viime vuoden karnevaalihumusta, jossa Erikoinen Asiantuntija oli mukana Isännän kanssa. Ei taideta ihan näkyä kuvassa, mutta melkein. 😉

Kalevalanpäivää vietetään 28. helmikuuta. Se vakiintui liputuspäiväksi jo 1920 luvulla ja viralliseksi liputuspäiväksi se muutettiin vuonna 1978. Tuona päivänä vuonna 1835 Elias Lönnrot päiväsi ja allekirjoitti Kalevalan ensimmäisen version esipuheen.

Tänä vuonna on karkausvuosi. Karkauspäivä lisätään vuoteen, jotta kalenterivuoden vuodenajat vastaisivat astronomisia vuodenaikoja. Karkauspäivää vietetään neljällä jaollisina vuosina lukuun ottamatta niitä sadalla jaollisia, jotka eivät ole jaollisia neljälläsadalla. Tämä selvä. Mutta mistä noin typerä nimi? Helsingin Yliopiston almanakkatoimistosta saamiemme tietojen mukaan se tulee ajalta, jolloin ajan mittaukseen käytettiin sauvaa tai levyä, jossa oli reikä tai kolo eri päiville. Vuorokauden vaihtuessa tikkua siirrettiin seuraavaan reikään tai koloon, paitsi karkauspäivänä, jolloin reiästä otettu tikku laitettiin takaisin alkuperäiseen reikään. Se siis hypähti paikallaan eli "karkasi". 

Kyllä se aurinkokin on vielä tallessa. Tässä kuva EAn keittiöstä 25.1.2020 n. klo 9.30. Se jo pilkistää idän puoleisesta ikkunasta patalappuihin.

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Video: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien, videon ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Helene -elokuva

Helene, draamaelokuva taidemaalari Helene Schjerfbeckistä. Elokuva perustuu Rakel Liehun samannimiseen romaaniin, ensi-ilta 17.1.2020.

Ohjaus Antti J. Jokinen, käsikirjoitus Antti J.Jokinen ja Marko Leino

.
Pääosissa Laura Birn, Johannes Holopainen, Pirkko Saisio, Krista Kosonen, Eero Aho ja Jarkko Lahti.

Kannatti katsoa ensin Schjerfbeckin näyttely Ateneumissa ja sen jälkeen elokuva. Päinvastainenkin järjestys olisi ollut hyvä. Jos näyttely vielä jatkuisi, voisi käydä sen katsomassa uudelleenkin. Valitettavasti tätä kirjoitettaessa (25.1.2020) näyttely alkaa olla lopuillaan.

Elokuvassa näytetään vain pätkä taiteilijan elämästä, muutama vuosi. Se on ihan hyvä, ettei taiteilijan aikaisempaa elämää edes yritetä esittää takaumilla, jotka tekisivät siitä vain raskasta ja sekavaa katsottavaa. Sen vuoksi onkin hyvä, että tietää jotain hänen elämästään ja tuotannostaan ennen kuin katsoo elokuvan. Joissain arvosteluissa on moitittu elokuvan kielenkäyttöä. Vuorosanat ovat kirjakielellä ja siten kuulostavat jäykiltä. Siihen tottuu. Ehkä kirjakieli sopii tähän parhaiten, koska elokuva on muutenkin vakavahenkinen. Joidenkin kriitikoiden mielestä olisi pitänyt käyttää ruotsinkieltä, koska henkilöiden äidinkieli oli ruotsi. Ilmaisusta jää jotain puuttumaan, kun on käännetty suomeksi, mutta näinhän aina on käännösten kanssa. Tässä elokuvassa ei ole yhtäkään komediallista kohtausta eikä sanaa. Se on pala taiteilijan elämää ja perustuu tositapahtumiin. Siitä pidän paljon enemmän kuin fiktiivisistä tarinoista.

Uskon, että elokuvasta moni löytää jotain, joka linkittyy omaan elämään. Itse löysin ainakin, vaikken olekaan tekemisissä kuvataiteen kanssa. Helena Westermarck, Helenen ystävä, jota Helene puhuttelee nimellä Wester, (Krista Kosonen) toteaa osuvasti, että jokainen meistä ammentaa elämässään voimaa lapsuudestaan. Oliko Helenellä lapsuudesta ammennettavaa vai ei,  jäi elokuvassa epäselväksi. Pitänee vielä tutustua romaaniin. Bookbeatissä se on äänikirjaversiona.

Käy myös ilmi, että Helenellä on elämässään asioita ja henkilöitä, jotka ovat olleet esteenä hänen menestykselleen. Selväksi käy, että tällainen henkilö on hänen äitinsä Olga (Pirkko Saisio), joka on varsin suora ja melko ilkeäkin ihminen ja kajoaa omin lupineen Helenen tauluihin hyötyäkseen niistä taloudellisesti. Helene asuu äitinsä kanssa maaseudulla ja huolehtii äidistä ja yhteisestä taloudesta. Samaa sarjaa on hänen veljensä Magnus (Eero Aho), joka uskottelee, että Helenen tauluista saadut rahat kuuluvat perikunnalle eikä Helenelle. Helene onneksi osaa pitää puolensa ja osoittautuu voimakastahtoiseksi eikä miksikään lapaseksi.

Monella meistä on lapsuudessa, nuoruudessa ja myöhemminkin ollut henkilöitä ja tapahtumia, jotka ovat olleet esteenä jollekin toiselle asialle, menestykselle tai jollekin muulle. Niitä vaan ei välttämättä huomaa eikä tajua siinä hetkessä vaan vasta myöhemmin. Ehkä hyvä niin ja ehkä nämä asiat ovat toisinaan siunaukseksikin, vaikka se ei aina sillä hetkellä siltä tunnu. Niin Helenenkin elämässä äiti ja veli sekä Einar ovat olleet esteenä jollekin muulle.

Oma juttunsa ja elokuvan pääasiallinen aihe on Helenen suhde edellä mainittuun Einariin. Einar on Heleneä noin kaksikymmentä vuotta nuorempi. Häneen Helene oli ilmeisesti rakastunut, mutta ehkä ei osannut tai siihen aikaan ei voinut tuoda asiaa julki siten, että nuori mies olisi sen oikealla tavalla ymmärtänyt. Tai sitten hän ei halunnutkaan ymmärtää. Ehkä Helene oli Einarille vain ystävä ja ihailun kohde taiteilijana. Helene lahjoitti Einarille rahaa rohkaistakseen tätä omalla maalarin urallaan ja jotta tämä voisi käydä Norjassa katsomassa ja maalaamassa samat vuoristomaisemat, jotka Helene oli jo aikaisemmin maalannut. Tällä matkalla Einar olikin sitten tavannut tulevan kihlattunsa. Tämän seurauksena Helenen sydän särkyi ja hän joutui useiksi kuukausiksi sairaalahoitoon. Einar toi kihlattunsa myöhemmin Heleneä tapaamaan. Einar epäröi myöhemmin valintojensa oikeaan osumista. Kaikesta huolimatta Helenen ja Einarin ystävyys säilyi läpi elämän ja he kirjoittivat toisilleen loppuelämän aikana noin tuhat kirjettä ja "oikeassa" elämässä Einar kirjoitti Helenen elämänkerran. Elokuvassa Einar vasta mainitsi halustaan kirjoittaa.

Laura Birn on oikea valinta pääosan esittäjäksi kaikessa eleettömyydessään ja ulkonäkönsäkin puolesta. Johannes Holopainen oli joutunut kasvattamaan massaansa elokuvaa varten 10 kg ja Laura Birn varmaan entisestäänkin vähentämään. Birnin kasvot ainakin oli saatu sopivan kulmikkaiksi. Hetkittäin näyttelijän ilmeet oli saatu hyvinkin kuviteltavissa olevan oikean Helenen ilmeitä muistuttaviksi. Hyvin suoriutui asiastaan myös Pirkko Saisio Helenen äitinä. Krista Kososen koomikkotausta hitusen verran tässä häiritsee. Mutta hyvin hänkin oli solahtanut tiukan ja kuivan naisasianaisen rooliinsa. Mitä vähemmän Krista Kosonen puhui, sen parempi, koska ääni on niin tuttu muista, kevyemmistä rooleista. Ohjaajan puolisona ja Birnin henkilökohtaisena ystävänä hän on tietenkin saanut roolin. Matleena Kuusniemi olisi mielestäni tarpeeksi vakavailmeinen tähän rooliin, mutta elokuva menisi sitten jo tragedian puolelle 😁 (MK ei lukeudu EAn suosikkinäyttelijöihin).

Mitä Schjerfbeckin taiteeseen tulee, oudoksun elokuvassakin sitä, kuinka siinä tuodaan korostetusti esiin Heleneä vain muotokuvamaalarina. Elokuvassa näytetään pääasiassa omakuvia ja Toipilas-taulua, jotka ovat kaikille tuttuja, mutta hyvin vähän näytetään niitä lukuisia muita teoksia ja aiheita, joita hän on maalannut. Mutta ehkä syynä lienee se, että omakuvien maalaaminen oli ajankohtaista hänelle juuri siinä elämänvaiheessa, jota elokuvassa näytetään.

Ohessa linkki aikaisempaan postaukseemme liittyen Schjerfbeckin näyttelyyn "Maailmalta löysin itseni" Ateneumissa 15.11.2019 - 26.1.2020.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/elamys-ateneumissa.html

Kuvat: heleneelokuva.fi, ateneum.fi, Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä kuvissa tai tekstissä mainittujen tahojen kanssa
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty

Narsismista

Kanssaihmisiä arvioidaan narsistiksi somessa ja mediassa joskus heppoisin perustein. Narsistiksi leimaaminen on jäänyt kyökkipsykologien arkipuheeseen. Todellisuudessa kyseessä on vaikea persoonallisuushäiriö. Usein ei kuitenkaan ole niinsanotusti savua ilman tulta.

Me Naiset -lehti julkaisi viime keväänä asiaa koskevan juttunsa yhteydessä Suomalaisten psykiatrien käyttämän SCID-II lomakkeen, jossa on 17 kysymystä mahdollisen narsistisen persoonallisuushäiriön kartoittamiseen. Kysymyksiin vastataan joko Kyllä tai Ei ja viisi Kyllä -vastausta saattaa antaa aihetta asian tarkempaan selvittämiseen. Parissa kysymyksessä kysymyksenasettelu on huono. "Onko Teille sanottu, että..." "Ovatko ihmiset valittaneet Teille, että..." 

Ei narsistille mennä sanomaan mitään poikkipuolista tai "valittamaan" mistään. Sehän tulee heti silmille tai saman yhteisön jäsenenä lähtee laatimaan reklamaatiota korkeimmalle mahdolliselle taholle.

Narsisti ei itse tajua eikä myönnä omaa tilaansa, eikä lähde sitä omasta aloitteestaan tutkituttamaan. Siinäpä pulma. Ketään ei voi diagnosoida narsistiksi ilman perusteellisia psykiatrisia tutkimuksia. 

Ohessa linkki Me Naiset -lehden juttuun. 

https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva-olo/terveys/17-kysymysta-joiden-avulla-suomessa-diagnosoidaan-narsisteja-jo-5-kylla

Ohessa lomakkeen kysymykset: 

Jäävätkö ihmisiltä usein huomaamatta erityiset kykynne tai saavutuksenne?

Onko Teille sanottu, että Teillä on liian korkea käsitys itsestänne?

Ajatteletteko paljon valtaa, mainetta tai tunnustusta, jota saatte vielä jonakin päivänä?

Ajatteletteko paljon täydellistä rakkaussuhdetta, jonka koette jonakin päivänä?

Kun Teillä on ongelma, vaaditteko melkein aina päästä johtajan puheille?

Onko Teistä tärkeää viettää aikaa vaikutusvaltaisten ja huomattavien ihmisten seurassa?

Onko Teistä tärkeää, että ihmiset kiinnittävät Teihin huomiota ja ihailevat Teitä jollakin tavalla?

Ajatteletteko, että ei ole välttämätöntä noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tapoja, jos niistä on teille haittaa?

Tuntuuko Teistä, että olette henkilö joka ansaitsee erityiskohtelun?

Onko usein välttämätöntä astua muutamille varpaille, jotta saatte mitä haluatte?

Onko Teidän usein asetettava omat tarpeenne muiden tarpeiden edelle?

Odotatteko usein toisten tekevän kyselemättä, mitä pyydätte, koska olette kuka olette?

Oletteko kiinnostumaton toisten ongelmista tai tunteista?

Ovatko ihmiset valittaneet Teille, että ette kuuntele heitä tai välitä heidän tunteistaan?

Oletteko usein kateellinen toisille?

Tuntuuko Teistä, että toiset usein kadehtivat Teitä?

Oletteko sitä mieltä, että vain hyvin harvat ansaitsevat huomionne ja aikaanne?

Jutun mukaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme noin yksi prosentti. Amerikkalaistutkimusten mukaan väestöstä 0-5,3% on narsisteja. Amerikassa kaikkea on enemmän. Eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on kuitenkin paljon enemmän. Huonolla matematiikalla voisi karkeasti arvioida, että itsekin tunnen noin puolisen tusinaa narsistia tai sellaisia luonteenpiirteitä omaavia. No, ainakin neljä.

Erikoisilla Asiantuntijoilla on useitakin havaintoja narsistisia luonteenpiirteitä omaavista henkilöistä ja sellaisten uhreiksi joutuneista. Lähipiirin kannalta narsistinen henkilö voi olla todella hankala tai hetkittäin jopa hurmaavakin, niin halutessaan. Sen vuoksi voi joissain tapauksissa tulla suurena yllätyksenä jonkun tuttavapiiriin kuuluvan henkilön epämiellyttävät piirteet. Näistähän on julkisuudessakin ollut esimerkkejä. Vastikään julkaistussa Vesa-Matti Loirin elämästä kertovassa kirjassa hänen mummonsa tuumasi Veskun olevan ”tyypillinen narsisti”. Onneksi narsismiin taipuvaista henkilöä ei ole omaan perheeseen osunut, mutta seuraamaan on jouduttu joitakin tapauksia sekä narsismin uhreja. Itse tuntemani henkilöt, joilla on selvästi narsistisia luonteenpiirteitä, eivät ole vähäisessäkään määrin hurmaavia.


https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/jari-tervo-loiri.html

Netistä löytyy eri lähteistä paljon tietoa tästäkin asiasta. Narsismi on monimuotoinen persoonallisuushäiriö. Sen keskeisin piirre on epärealistinen ja ylivertainen kuvitelma itsestään. Narsisti uskoo omaan erityisyyteensä ja kuvittelee olevansa etuoikeutettu. Narsisti sallii itselleen asioita, joita ei suo muille. Hän liioittelee saavutuksiaan ja odottaa tulevansa huomatuksi väheksyen samalla muita. Todellisuudessa hän on kuitenkin vain kateellinen muille. Hänen itsetuntonsa on kehittymätön tai olematon. Narsistilla on puutteellinen kyky osoittaa empatiaa. Vain silloin, kun toisten reaktiot liittyvät narsistiin itseensä, hän kykenee näihin samaistumaan. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ottaa vastuun käytöksestään ja osaa katua. Narsisti ei myönnä virheitään. Todellinen narsistinen persoonallisuushäiriö on onneksi harvinainen.

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaan mukaan mukaan narsismi on periytyvää. Ihmisten ominaisuuksista puolet on perimää ja puolet ympäristön vaikutusta. Narsististen piirteiden kehittymisessä on tärkeää, ovatko kasvuolosuhteet olleet tunneköyhiä ja vailla hyväksyntää tai ovatko kasvattajat ja muu lähipiiri osoittaneet ylenpalttista kehumista ja aiheetonta jalustalle nostamista. Amerikkalaisen psykologian professorin Aaron L.Pincusin mukaan narsismi ei ole geeneissä. Itse uskoisin enemmän tuohon suomalaisen asiantuntijan lausuntoon jo omienkin havaintojeni perusteella. Narsismi kulkee geeneissä vanhemmalta lapselle ja toki siihen vaikuttaa myös lapsen kasvaminen samassa ympäristössä narsistivanhemman kanssa ja mallioppiminen narsistilta. Sekä tunneköyhyys varhaislapsuudessa että ansaitsematon kehuminen voivat osua myös samaan henkilöön. 

Lähteet: Väestöliitto, Hyvä Terveys, yle.fi, Me Naiset -lehti/psykiatrian professori, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Jyrki Korkeila, Narsistien uhrien tuki ry.

Kuvat: Pixabay Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Toistuvat terveystrendit

Terveyteen, sairauksiin ja niiden hoitamiseen, syömiseen ja juomiseen ja moniin muihinkin asioihin liittyy kausivaihteluita ja trendejä, jotka tuntuvat toistuvan ajoittain. Monet asiat saavat toisinaan huomiota ja häipyvät unholaan nousten taas uudestaan pinnalle. Jotkut asiat ihmetyttävät Erikoista Asiantuntijaa, joka pohtii näitä omasta näkökulmastaan ilman minkäänlaista tavallista tai erikoista asiantuntemusta.

Lueskelin R. Gerglingin kirjoittamaa ja W. Tavaststjernan suomentamaa Luonnonparannusoppia.
Lukemani kirjanen on painettu Tampereella vuonna 1912.

Poimin muutamia kohtia, jotka herättivät mielenkiintoni tai ihmetykseni.

Yleisenä päätelmänä totean, että kyllä nykyisin olisi helpompaa olla kasvissyöjä, jos siihen ryhtyisin.
Entisaikaiset neuvot ja opit tuntuvat tänä päivänä oudoilta ja hieman pelottaviltakin. Vaikka selailemani teos lienee ollut aikansa edelläkävijä, sentään saksalaista alkuperää.

Kirjassa kerrotaan, muun muassa, että yksin maito sisältää kaiken, mitä ihminen tarvitsee elääkseen, mutta niin vetelöitynä, että täysikasvuisen tulisi juoda sitä 3-4 litraa päivittäin täyttääkseen sillä ravitsemustarpeensa. Sen tähden olemme määrätyt valmistamaan ruokamme erilaisista ravintoaineista kuten lihasta, perunoista, vihanneksista, hedelmistä. Tänä päivänä tiedämme, että ihminen on ainoa nisäkäs, joka juo aikuisena maitoa. Muut nisäkkäät vieroitetaan maidon juonnista ihmisen toimesta tai kun ne muutoin erkanevat emoistaan. Jostain muistan lukeneeni, että se, että aikuinen ihminen ei siedä maitoa on niin sanotusti normaalitila.  Se taas, että sietää maitoa, on siedättymisen kautta muuntunut tila. Että aikuisen ihmisen laktoosi-intoleranssi on niin sanotusti normi tila. Tai jotain sen suuntaista. Aika loogista toisaalta, kun miettii tuota muuta nisäkäskuntaa, joka aikuistuttuaan lopettaa maidon juonnin.

Mikä ruoka on paras ja luonnonmukaisin? Kirjassa todetaan, että lihalla yksistään ei kukaan elä. Suurin osa ihmisistä nauttii yhdistettyä ravintoa, varakkaat yleensä enempi liha-, köyhät enempi kasvisruokaa. Ainoastaan pieni osa hylkää eläinkunnasta saadun ravinnon ja he elävät kasvisruoista, nimittäin vegetarinit. Ankarat kasvissyöjät hylkäävät lihan, maidon, voin, juuston, munat. Vähemmän ankarat ainostaan lihan.  Syksyinen vierailuni Kansallismuseossa vahvisti ajatuksia siitä, että ihminen on sekasyöjä. Kivikautinen ruokapyramidi jakautui kolmeen osaan, joista suurin osio oli liha- ja kalaosasto. Toisena kasvikset ja kolmantena pähkinät ja marjat. Näillä elettiin tuhansien vuosien ajan. Elimistömme on vuosien saatossa kehittynyt hyödyntämään tämäntyyppisen ruokavalion ja saamaan siitä tarvitsemansa ravintoaineet.

Siveysopillisia perusteita lukuunottamatta väittävät he, että terveys, jopa henkikin hyvin monasti ovat vaarassa liharuoissa usein esiintyvien lapamatojen siementen, trikiinien, perunaruttomyrkyn, liha- ja makkaramyrkyn kautta. No, tätä vaaraa ei voi kiistää tänäkään päivänä. Lihan, kanan ja kalan tulee olla kunnolla kypsennettyä, jotta mahdolliset...huh, mitkälie, kuolevat ennen pääsyä suolistoomme.

Kasvinsyöjät sanovat vielä, että liha on kovaa kiihotusainetta ja vaikuttaa ärsyttävästi koko hermostoon, varsinkin sydämeen. Se ajaa veren päähän ja synnyttää kiihkoa ja kuumetta ruumiissa. Jos näin olisi, uskoisin, että kaikki suorastaan janoaisivat kiihkeästi lihaa. Nyt janotaan jotain muuta nautintoainetta em. tilan saavuttamiseksi silloin kun ollaan niin sanotusti juhlatuulella.

Lihan syöminen aiheuttaa kirjan mukaan myös janoa, jonka johdosta ruumis joutuu epäkuntoon; voipa siitä seurata ylensyöminen ja jopa juoppous. Sitä vastoin saavutetaan raittius ja yksinkertaisuus enimmäkseen siinä, missä lihaa ei nautita lainkaan tai vain mitättömään vähän. Tottahan se on, että kunnon sisäfilee suorastaan vaatii punaviiniä lisukkeeksi. Vai onko tämäkin vain klisee tai opittu "totuus".

Noina aikoina on myös huomattu, että munanvalkuainen kasveissa on paljon terveellisempää kuin lihassa, koska viimemainittu sisältää erästä ainetta, josta ruumiseen syntyy virtsahappo, joka taasen aiheuttaa luuvalon ja reumatismin. Kasvismunanvalkuinen täytyy korvata herneillä ja pavuilla, jotta vältytään em. vaurioilta. Siis hetkinen! Tässä jutussa on niin monta ristiriitaa, että jätetään omaan arvoonsa!

Kasvisravinto on parannuskeino monessa tapauksessa, niinkuin päänkivistyksessä, hermoheikkoudessa, hermokivuissa, vatsa- ja suolikivuissa, kirjan painava sana tietää. Uskoo, ken tahtoo - ehkä, kun keho keventyy kasvisruoista se aiheuttaa muutakin mielihyvää samalla. Totta lienee tämä, jollain tasolla.

Lisäksi on kovin terveellistä, että ihminen syömisen jälkeen heittäytyy lepäämään hetkeksi, noin tunnin ajaksi. Tämä on terveellistä sekä ruumiillisessa että henkisessä suhteessa. Syömisen jälkeisen väsymyksen ja velttouden huomaa eritoten verenohuutta ja kalvetustautia sairastavissa, samoin kuin pöhöttyneissä ja vatsatautia potevissa. He voivat halutessaan vaipua sikeäänkin uneen. Terveiltä sitä vastoin kielletään nukkuminen, mutta ei pienempää lepoa. Itsehän toimin sitten aivan väärin, kun mielelläni vedän ruoan päälle parinkin tunnin päikkärit, helposti ja sikeästi.

Luonnonparannusoppi kuulosti tuolloin antavan yksinkertaisen vastauksen myös ihmisen terveyden ja sairauksien hoitoon. Niinpä isorokkoon, hinkuyskään, tulirokkoon tai kurkkumätään sairastunutta, rokottamatonta henkilöä tuli hoitaa istuttamalla häntä vuoron perään kuumassa ja kylmässä kylvyssä. Tämä saksalaisen Luis Kuhnen vesiparantamisoppi rantautui Suomeen luontaishoitaja, tohtori Edward Wilhelm Lybeckin mukana. Hän oli koulutukseltaan lääkäri, mutta hylkäsi koululääketieteen ja hoiti potilaitaan mm. erilaisilla vesikylvyillä, hauteilla ja huuhteluilla. Suomeen perustettiin opin myötä lukuisia kylpyläparantoloita. Kylpylöiden lisääntymisen myötä tuberkuloosiin ja kurkkumätään kuolleiden määrä lähti nousuun. Vanha sananlasku sanoo, että vesi vanhin voitehista, mutta eipä se noita edellä mainittuja sairastuneita sitten auttanut.

Suomessa on tälläkin hetkellä ainakin yksi luontaiskylpylä, jossa annetaan vesihoitoja edelleenkin. Lempäälän luontaiskylpylän sivuja voi kurkata linkistä: Lempäälän luontaiskylpylä
Kylpylän sivuilla mainitaan, että vesihoidot vaikuttavat verenkiertoon, aineenvaihduntaan ja hermostoon. Hoidon keskeisiä elementtejä ovat erilaiset vaihtokylvyt, valelut ja käärehoidot. Tänä päivänä hoidoista haetaan apua erityisesti rauhoittumiseen ja rentoutumiseen, stressiin ja univaikeuksiin. Tämän uskon toimivan.

Lukemassani Luonnonparannusoppi-kirjassa on tarkat kuvaukset vastaavanlaisista kylpyhoidoista, niiden kestosta veden eri lämpötiloissa sekä onko kyseessä kokovartalokylpy vai paikallishoito, esimerkiksi kyynärpääkylpy. Eri vaivoihin käytetään omanlaisiaan kylpyjä. Kyllä minäkin sen allekirjoitan, että kunnon kylpy vaahdon ja kylpyankan kanssa piristää, rentouttaa, rauhoittaa, tai mitä tilanne vaatiikaan. Mutta ei sitä lääkkeen tai rokotteen sijaan sentään voi käyttää - niiden lisäksi toki.

Suomen johtava luontoparantaja Lybeck uskoi, että pelkästään luonnon rauha ja kauneus pystyvät parantamaan ja tällä teemalla hän perustikin luontoparantolan Vilppulaan. Parantola ajautui konkurssiin sisällissodan runnomassa Suomessa ja tämän jälkeen Lybeck siirtyi Kirvun parantolan lääkäriksi. Kauan hän ei ehtinyt tointaan hoitaa, kun tappoi itsensä kiväärillä ampumalla vuonna 1919. Eipä siis voi mainita, että hoidoilla olisi ollut hänen kohdallaan mieltä rauhoittava vaikutus, jos hatara johtopäätelmäni sallitaan.

Luonnonparannusopin leviämisellä Suomeen 1900-luvun alussa oli myös karmivia seurauksia.
Jonkinlainen rokotusohjelma oli saatu käyntiin Suomessa  ja vuoden 1883 rokotusasetuksessa vanhempien velvollisuudeksi tuli rokotuttaa lapsensa. Tämän ansiosta isorokko saatiin vuosisadan alkuun lähes kokonaan poistetuksi Suomesta. Luonnonparannusopin myötä alkoi esiintyä rokotusvastaisuutta, jonka vuoksi rokkokuolemien määrä alkoi nousta. Rokotevastaisuus ei siis ole mikään uusi asia. Luulisi, että tänä päivänä olisi niin paljon tietoa entisaikaisista tappavista epidemioista, että tietentahtoen ei ottaisi rokottamattomuuden riskiä. Tässäkään asiassa en ole asiantuntija, vaan vain maalaisjärjelläni yritän pohtia.

Rokotevastaisuuden tärkeä levittäjä oli ollut 1913 perustettu Suomen Vegetariaaninen yhdistys. Se edisti kasvissyönnin ohella myös luonnonmukaiseksi mainittua terveydenhoitoa, johon rokotukset eivät sopineet. Rokotusvastaisuus sai jalansijaa Suomessa koulutetun väen piirissä, josta se levisi tavallisen kansan pariin. Jos kylän kansakoulun opettaja ei rokotuttanut lapsiaan, katsoi muu väki parhaaksi toimia viisaamman mukaan.

Vasta vuosien 1916-1917 venäläisten mukanaan tuoma isorokkoepidemia ja kesällä 1918 punakaartilaisten isorokkoon kuolleiden määrä alkoi herätellä kysymyksiä rokotteen tarpeellisuudesta. Vuoden 1918 isorokkoepidemia olikin käännekohta, jolloin rokotevastaisuus alkoi kääntyä taas rokotemyönteisyyden suuntaan.

Rokotevastaisuus on mielestäni melkoista vastuuttomuutta vanhemmilta. Näkisin, että se on yhteiskunnallinen ja jopa lastensuojelullinen asia. Rokottamattomuuden seuraukset kun eivät kosketa vain omaa lasta. Oman lapsen terveyskään ei saisi olla aikuisen mielivallan varassa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / Luonnonparannusoppi -kirjasta


Ei kaupallista yhteistyötä jutussa mainittujen tahojen kanssa.


Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Kaikkien aikojen karjalanpaisti á la EA

Pataruokia on kiva laittaa pakkaspäivänä, kun monta tuntia kuumaa hohkaava uuni lämmittää samalla pikkuista tupaa.

Tällä kertaa valittiin äänestyksen tuloksena viikonlopun ruuaksi karjalanpaistia, kun toisena äänestysvaihtoehtona oli kaalilaatikko. Sen valmistus siirtyi siis tuonnemmaksi.

Karjalanpaisti sai hieman uutta ilmettä ja makua sipuleista, jotka sopivatkin tähän liharuokaan erinomaisesti.

Raaka-aineet:

800 kg karjalanpaistilihoja
Oivariinia lihanpalojen ruskistamiseen
2 punasipulia
2 jättivalkosipulinkynttä = 8 pientä kynttä
purkillinen hillosipuleita
litra vettä
2 lihaliemikuutiota

Uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Ruskistetaan lihat paistinpannulla kahdessa erässä ja siirretään uunipataan.
Lisätään paistinpannulle litran verran vettä ja kaksi lihaliemikuutioita. Kiehautetaan vesi ja varmistetaan, että lihaliemikuutiot ovat liuenneet.

Pilkotaan puna- ja valkosipulit ja lisätään hillosipuleiden kanssa lihojen päälle.

Kaadetaan kuuma lihaliemi lihojen ja sipuleiden päälle niin, että ne peittyvät nesteeseen ja nostetaan pata uuniin alimmalle tasolle.
Paistoaika noin kolme tuntia.

Liemi vielä päälle ja sitten uuniin.

Karjalanpaistin lisukkeeksi valmistettiin uunipunajuuret á la EA.

Raaka-aineet:

5 punajuurta
tummaa Muscovado-ruokosokeria
fetajuusto öljyssä
2 pientä valkosipulin kynttä
merisuolaa

Kuori punajuuret ja lohko ne uunivuokaan.
Ripottele sekaan 2 ruokalusikallista ruokosokeria.
Siivuta tai murskaa sekaan valkosipulin kynnet.
Lusikoi päälle fetajuustoa ja loraus fetajuustopurkin öljyä.
Ripottele merisuolaa maun mukaan.

Punajuuripaistos uuniin menossa.

Sekoita ja laita uuniin tunniksi eli tuntia ennen kuin karjalanpaisti otetaan pois, niin ovat yhtäaikaa valmiina.

Tämän päivän ruuat tarjoiltiin meillä keitettyjen peruinoiden ja porkkanoiden kera.

Oli muuten namskis, maiskis, hyvää!

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kekkostarina

Minoon Nytte, Kaennuun tyttö jo kolomannessa polovessa. Äkkinäenennii ja äkkiviärä, sanovatten, van elekkööhän änkyröekö, van lukaskkoohan verekselttään mitä mulla on asijjoo.

Minusta olissii melekosen mahtavvoo, ku saesin raapusttoo  tarinoeta kaeken kansan huviksi. Van sepä on tietennii epävarmmoo mahtasko sitä olla  lukijakunttoo.

Nonnii, se tarina. Se mäni näen. Siskoni kansa olttii uamutuimmaa nuapurissa, luvan kansa tietennii, kun olivat hommanneet töllöttimen elikkä televiission niille. Uutisii lähetti tämä toosa ja kun myö tulttii paekalle nii Kekkonen oli ruuvussa. Jo vaen oli kumma juttu, miten ihmmeessä iso ukko sopi siihen pienneen loottaan? Ja miten myö siskkoen kansa suattiin se näkyvviin ja poekkeen, eessuntuas. Nui vaen nappuloeta paenemalla. En kyllä ite mänis tuommosseen ahttaasseen loottaan. Varsinnii kun lähttöö värithhii nuamataolusta samontein. Van siitähän se kaet suapi palakkasa, Kekkonen.

Eikö mitä, aekasa ku rämplättiin Kekkosta essiin ja poes, nii suattiin tarppeeksi sitä uutista. Van sittenpä hokasin, jotta mänempä pappilassa käömmään samontein. Sen taotta kuitennii, jotta piäsen kertommaan Kekkosesta.

No voe ei, kun piäsin niille, nii sehän Kekkonen oli jo pappilannii ruuvussa. Van miten kummassa se on mahollista? Jo on melekosta haepakkoo pitännä, kun kerkes ennen minnuu. Se on varmmaa hilipassu metän läpi, kun en nähnynnä sitä tiellä mänöväksi. Nii, ja oli vielä kerinnä nuamasa töherttöö eri väriseksi ku äskösessä ruuvussa.

Sitä vaen uattelin, jotta on se melekonen ukko tuo Kekkonen!

Tarina vuodelta 1981. Kirjoitti Nytte 15 v. Kainuun murteen kanssa auttoi lukijamme Irja. Kekkosen pitkäaikainen valtakausi päättyi alkuvuonna 1982.

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Roskapussiepisodi kolmessa näytöksessä

Näytös I

Tapahtuman näyttämönä on tuikitavallinen koti, tapahtumahetkeksi sopii aamu, päivä tai ilta, kun toinen puolisoista on lähdössä jonnekin poistumisreittiä eteinen - ulko-ovi - ulos- roskakatoksen ohi - kadunvarsi tai parkkipaikka. Taustatietoa tapahtumalle: roska-astiassa on täpötäysi roskapussi. Tulevaisuudennäkymät roskapussin näkökulmasta: jos roskia tulee yhtään lisää, se purskahtaa yli.

Puoliso A vetää vaatteita niskaansa.

Puoliso B miettii tykönään, pitääkö huomauttaa roskapussista vai voisiko tapahtua automaatio.

Puoliso A: "Heippa, tulen sitten ennen iltauutisia!"

Puoliso B huokaisee ja huudahtaa: "Otatko roskiksen?"

Puoliso A huokaisee ja vastaa: "Mulla on jo kengät jalassa, vien sitten myöhemmin."

Puoliso A puristaa takahampaat yhteen niin että narskahtaa ja sihauttaa etuhampaiden välistä vihaisen arvauksensa ääneen: "Niinpä".

Puoliso B: "Mitä?"

Puoliso A: "Mitäs tässä. Täytyy taas viedä se itse."

Puoliso B: "No niin, hyvä sitten. Eihän se iso homma ole. Heippa!"

Puoliso A: "Siis hetkinen. Kuinka voit sanoa, ettei se ole iso homma, kun teetät sen(kin) toisella."

Puoliso B: "Noo, vastahan mä sen vein. Viimeksi. Muistaakseni."

Puoliso A: "Niin veit, kun käskin. Tai sinä sanoit, että käskin. Minä vain muistutin, kun sinä et koskaan tee mitään pyytämättä. Tai käskemättä, niinkuin sinä sanot."

Puoliso B: "Olisin vienyt, mutta sinä ehdit aina ensin käskemään. Niinkuin nytkin. Olisin illalla vienyt."

Puoliso A: "Valehtelet. Sinä et koskaan tee mitään. Ainakaan pyytämättä. Tai käskemättä - jos se sinusta siltä tuntuu. Minä teen niin paljon huomaamattasi, kun minua ei tarvitse pyytää. Sellaista se on, vie mennessäs, tuo tullessas. Niin minä olen oppinut."

Puoliso B: "Niin, sinun vanhemmiltasi. Jotka tekevät kaiken aina oikein. Muistutatkin taas niin vanhempiasi, että minua alkoi juuri nyt sylettää ihan vietävästi."

Puoliso A: "Sinä taas onneksi et muistuta vanhempiasi yhtään, se olisikin ihan hirveätä."

Puoliso B: "Mitä tarkoitat?"

Puoliso A: "Mieti sitä!"

Puoliso A tekee tässä vaiheessa taktisen vedon ja napsauttaa suunsa kiinni, kääntää selkänsä ja poistuu paikalta. Puukot on isketty kahvaa myöten paikkaan nimeltä perimä ja lapsuudenkodin henkinen perintö. Alue, joka haavoittuu helposti, mutta paraneminen kestää todella pitkään.

Puoliso B riisuu kengät jalasta ja hipsii keittiöön hakemaan roskapussin. Laittaa uuden tilalle,mutta asettaa sen niin, että pussin reunoja ei vedetä roska-astian ulkopuolelle ja reunan yli, vaan ne jäävät epämääräisesti sojottamaan ylöspäin.

Ensimmäinen väliaika, jolloin puolisot tahoillaan myrkyttävät mieliään odottaen uutta kohtaamista.

Näytös II

Puoliso A istuu sohvalla, kapula kädessä ja kanava auki lempiohjelman puolella. Ulko-ovi käy ja paukahtaa kiinni puoliso B:n saapuessa kotiin. Tilanne roskapussin näkökulmasta: kukaan ei ole vielä laittanut uusia roskia uuteen pussiin.

Puoliso A: "Lapset nukkuvat jo."

Puoliso B: "No niin, käännä kanavaa, uutiset alkavat nyt."

Puoliso on on vastaanottanut kolme viestiä, sanattoman oven paukahduksen, jäänyt tulematta kuulluksi ja saanut käskyn. Yhdessäkin olisi jo tarpeeksi, mutta kolme iskua kerralla on liikaa. Aiemmin tapahtunut roskapussiepisodi on vielä tuoreena mielessä. Päässä kohisee, kun sydän pumppaa verta tihenevään tahtiin.

Puoliso B: "Anna se kapula." Neljäs isku. Puoliso A nousee, heittää kapulan niin, että se osuu puoliso B:n jalkapöytään kipeää tehden.

Puoliso B: "Mitä h...ttiä!" Mutta samoin tein kapulan saatuaan vaikenee, vaihtaa kanavaa ja uppoutuu. Unohtuu siihen ja unohtaa äskeisen.

Puoliso A sulkeutuu kylpyhuoneeseen ovi paukahtaen. Vaikka lapset nukkuvat. Koti hiljenee vastaanottamaan yötä, joka heittää pimeän varjonsa talon ja sen asukkien ylle.


Toinen väliaika.Yö on uneton toiselle puolisolle, toinen nukkuu sikeästi ja keveästi kuorsaten.

Näytös III

Arkiaamu, keittiössä käy ihmisäänetön kuhina. Lasketaan vettä kahvinkeittimeen, rapistellaan leipäpussia. Puurokattila liedelle ja maitoa kattilaan. Kauha kolahtaa kattilan reunaan ja voiveitsi kilahtaa kaakelilattialle. Roskapussin näkökulmasta eletään jännittäviä aikoja: kuka saa ensimmäisenä roskan käteensä toimitettavaksi sen pussiin.

Puoliso A: "Maito on sitten loppu." Puoliso A huuhtelee maitotölkin, valuttaa veden pois ja rutistaa tölkin mahdollisimman pieneksi. Hän avaa roskakaapin oven ja kurottaa heittääkseen tölkin roskikseen, kunnes liike kuin hidastetusti hetkeä ennen heittoa pysähtyy ja koko ruumis jähmettyy ja suu aukeaa sanaa: "Mitä!" Pussin ylösjätetty suuaukko on paljastunut.

Puoliso B: "Mitä?"

Silloin tulee kaikki. Alusta alkaen, koko suku sukupuun ensimmäisiltä oksilta saakka, mökki- ja ulkomaan matkat, asuntolainat ja säästötili, naapurin uusi auto ja meidän vanha, erikseen anoppi ja anopin kaikki sanomiset, viime joulu ja toissa juhannus, kesä 1995 ja pääsiäinen 2001 sukulaisten kanssa. Ja kun on aika vetää henkeä, tulee itku.

Puoliso B seisoo kädet suorina vartalonmyötäisesti. Puurokauha putoaa kädestä ja suu lopsahtaa auki. Sanoja ei tule. On kuin koko ruumis yrittäisi käyristyä kysymysmerkin muotoon, niin sanaton on puoliso B.

Roskapussi, jos voisi, vetäisi reunansa alas ja kääntäisi sen siististi roskasangon ympärille. Mutta koska roskapussi on ainoa eloton tässä tarinassa, se tököttää paikallaan juuri siinä asennossa, johon se on laitettu. Sanka hieman painuu alas, kuin häpeävä pää. Näin suuri myrsky syntyi, kun roskapussi unohtui pyytämättä viedä.

Loppu.


Tarina sai alkunsa artikkelista paikallislehdessä 2.1.2020. Jutussa kaksi parisuhdeasiantuntijaa, elämäntaitojen valmentaja Aaro Löf ja psykoterapeutti Niina Niemeläinen "istuvat samalla sohvalla" keskustelemassa näkemyksistään kuulluksi tulemisesta ja kuuntelemisesta.

"Ei aikuisella ihmisellä ole velvollisuutta kuunnella toista. Toisen velvollisuus ei ole kuunnella minua, mutta minä ansaitsen tulla kuulluksi. Ratkaisu on, että minun pitää opetella kuuntelemaan itse itseäni", aloittaa Aaro Löf.

Jo on aikoihin taas eletty. Juuri  kun on vuosikymmen jauhettu kuulluksi tulemista ja kuuntelemista, avointa keskustelua parisuhteessa, niin sitten ammutaankin kaikki alas ja aloitetaan taas mykkäkoulu. Tätä narua kun aletaan vetää kiperissä tilanteissa, kun olisi aika puhua asiat auki, niin siinä sitten taas ollaan. Aletaan kasata asioita oman pään sisään ja käydään niitä keskusteluja itsensä kanssa. Tämä on yhtä tyhmä juttu, kuin kannustaa puolisoita käyttämään pelkkiä seksileluja, vaikka tuoretta olisi tarjolla ihan vieressä.

Löf vertaa, että kuulluksi tahtovan ääni on lapsi itsessä. Se lapsi, joka on jäänyt jotain vaille ja toteaa heti perään, että ei toisen tarvitse tätä lasta kuunnella. Hänen mukaansa, jos tästä ottaa kopin, asiat selkiytyvät ja moni täysin tarpeeton ongelma poistuu. Löfin vetämissä valmennuksissa lähdetään liikkeelle siitä, että jokainen ottaa vastuun itsestään ja tämä on asiaa! Mutta ei se poista kuulluksi tulemisen tarvetta ja kuuntelemisen velvollisuutta.

Kun jää tulematta kuulluksi on usein helpoin reitti purkaa tuntojaan raivoamalla roskapussista, jolloin toinen saattaa luulla, että kyse on nimenomaan vain roskapussista.

Artikkelin mukaan kaikki pariskunnat eivät riitele. Osa elää niin sanotusti aselevossa tyytymättömänä. Eikö silloin olisi parempi puhua ja vaikka riidelläkin. Kun ollaan tässä aselevon tilassa, kierretään toinen ja vältetään kohtaamasta, jolloin henkinen ja todennäköisesti fyysinenkin yhteys katoaa. Eikö juuri tässä tilanteessa kannataisi yrittää vaatia tulla kuulluksi ja toista kuuntelemaan. Muuten saattaa tulla tilanne, että toinen vain ottaa ja lähtee, eikä toinen edelleenkään tajua, mitä tapahtui. On näitäkin kuultu tapahtuneen.

Sitten, artikkelissa laajennetaan aihealuetta juurikin seksiin ja tittidii - Löf toteaa, että seksin puutteesta kärsivän miehen pitää ottaa aivot käteen ja miettiä, jos naisen haluttomuus johtuukin siitä, että ei ole tullut kuulluksi. Eli nyt pitäisi sitten tarjota kuulevaa korvaa, kun itselle olisi siitä jotakin etua herumassa.

Niemeläisen mukaan parisuhteen keskustelu tyrehtyy usein syyttelylinjan vuoksi, mikä varmasti on juuri näin. Ehkä syyttelyn taustalla onkin nimenomaan tällainen pitkäaikainen kuulluksi tulemattomuus. Ja kun viimein päästään saman pöydän ääreen, tulvahtaa kerralla kaikki puhumattomat sanat, mieltä painavat asiat niin isona ja rumana möykkynä, että taas yhteys katkeaa. Niemeläinen korostaakin sitä, että juuri tämä syyttävä, nalkuttava, huutava ja mököttävä puoliso käyttää henkistä väkivaltaa ja aiheuttaa turvattoman tilanteen, jolloin keskusteluyhteys katkeaa. Tunnoista puhuminen vaatii turvallista olotilaa.

Mutta jotta. Jottei roskapussiepisodi olisi se paikka, jossa kaadetaan entiset, nykyiset ja tulevat asiat toisen niskaan, olisi varmasti paras ja ainoa tapa kuunnella ja tulla kuulluksi sitä mukaa kun asiaa on eikä pyöritellä asioita vain oman pään sisällä, jossa ne usein tuppaavat vielä paisumaan suuremmiksi mitä alunperin olivatkaan.

Lähde: Etelä-Suomen Sanomat 2.1.2020, Anne Tenhun artikkeli Kuuleeko mies, täällä vaatii nainen.

Kuvat: Pixabay

Erikoiset Asiantuntijat ovat ihmissuhdeasioissa kokemusasiantuntijoita ja rinnalla kulkijoita.

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Ylensyönti, mässäily, vatsanpalvonta sekä himo ja intohimo

Viimeisimpinä ja ehkä jopa vähäisimpinä paheina vatuloidaan vielä otsikossa mainitut katolisen kirkon keskiaikaisten oppien mukaiset kuolemansynnit ylensyönti ja himo. Joissain yhteyksissä on mainittu myös mässäily, vatsanpalvonta, intohimo, hekumallisuus ja hengen velttous. Nämä kaikki ovat aika lähellä toisiaan ja liippaavat läheltä vielä ahneuttakin, joka on blogissamme analysoitu jo aikaisemmassa postauksessa. Keskiajalla ajateltiin mässäilyn johtavan vielä muihinkin paheisiin: sopimaton ilonpito, moukkamaisuus, siveettömyys, suulaus ja tylsämielisyys.

Tässä linkki ahneutta ruotivaan postaukseemme:
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/ahneus-kuolemansynti.html

Keskiajalla jaoteltiin synnit lihallisiin ja henkisiin, joista jälkimmäiset olivat pahempia ja ensin mainitut lievempiä, koska henkinen oli lihallista oleellisempaa. Seksuaalisuus oli olemassa jo ennen syntiinlankeemusta ja Jumala ei käske ihmistä tekemään pahaa, silloin seksi ei ole syntiä eikä pahaa. Myöskään Vanhan testamentin juutalaisessa mielenmaisemassa seksuaalisuutta ei pidetty turmion voimana. Seksuaalikielteisyys on tullut kuvaan mukaan vasta antiikin Kreikan kulttuurista. Ihmisen elämä nähtiin hengen ja lihan väliseksi taisteluksi ja koska seksin katsottiin edustavan lihaa, sitä pidettiin ilman muuta hengen vihollisena. Lihallisiin riemuihin keskittymistä on kutsuttu myös aistillisuudeksi. Aistillisuus on paheellista, sillä se on huomion kiinnittämistä epäolennaiseen aineelliseen aistimaailmaan. Tässä lienee selitys myös sille, miksi Erikoisen Asiantuntijan eräs 1700-luvulla elänyt ja railakasta elämää viettänyt esi-isä oli kirkonkirjoissa saanut määritelmän "aistillinen". Siihen aikaan aistillisuuteen luettiin ilmeisesti lähinnä tupakka, viina ja villit naiset. Nykysuomessa tällä sanalla on vähän erilainen merkitys.

https://m.youtube.com/watch?v=ECYZ1bMXMcU

Mitähän eroa loppujen lopuksi on himolla ja intohimolla? Ja mikä niistä tekee niin syntisiä? Riippuu kohteesta ja määrästä. Ei kai se nyt niin suurta syntiä ole tuntea kohtuullista intohimoa työtään tai jotain hyvää ruokaa tai harrastusta kohtaan. Ruoanhimo muuttuu synniksi silloin, jos syö enemmän kuin elääkseen tarvitsee. Gregorius Suuri (540-604jKr., paavina 590-604 jKr.) piti liian monimutkaista kokkausta Jumalan luomistyön vääristelynä. Nykyajan vastine tälle voisi olla geenimanipuloitu hormoniliha, tehokanalat, torjunta-aineet ja kemialliset lannoitteet.

Paheellista mässäilyä on kaikki liiallinen tekeminen, ei ainoastaan syöminen tai juominen. Tosin liiallisesta juomisesta voi olla seurauksena muita syntejä. Mässäilyä voi olla tolkuton somettaminen, juoruilu, vihan lietsominen, yletön urheilun harrastaminen kehon kestokyvyn rajoille asti. Ja moni muu kohtuuton tekeminen, mikä tahansa. Ylensyönnistä seuraa usein katumusta, joka monella johtaa pyhien jälkeen dieettiin ja rankkaan treenaamiseen esimerkiksi kuntosalilla. Eikä tämä ole ainoa sesonki. Hyvissä ajoin keväällä alkaa bikinikuntoon treenaaminen ja syksyn tullen ahdistutaan häätämään grillauskauden aiheuttamia michelinrenkaita ja lantiomakkaroita. Myös lihavuuden kauhistelu täyttää mässäilyn tunnusmerkit. Lihavan pitää usein ponnistella laihaa enemmän, jotta hänet otettaisiin vakavasti.

Siitä päästäänkin vatsanpalvontaan, jonka voisi ajatella olevan ei ainoastaan vatsan, vaan koko kehon palvontaa. Tosin kuntosalilla voi keskittyä pelkästään vatsalihaksiin ja siten palvoa vain vatsaa, mutta se ei liene kropan kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Erikoisten Asiantuntijoiden mielestä kuntosaliliikunta on ihan hyväksi kohtuullisessa määrin ja itsekin sitä harrastamme (vähän).

Kun katsoo miesten kehonrakennuksen menestyneimpiä kilpailijoita, ei voi välttyä ajatukselta, että siinä palvotaan jo jotain muuta jumalaa (omaa kehoa) kuin rippikoulussa opetettiin. Äijäthän näyttävät lähinnä oman itsensä karikatyyreiltä. Jos nuo (alla olevassa kuvassa) luulevat olevansa komeita tai seksikkäitä, niin voi tsiisus vieköön. Varhaista keski-ikää lähentelevät EAt ainakin katselevat paljon mieluummin ihan normaalin näköisiä ihmisiä kuin näitä kireissä nahoissaan ja liian pienissä pöksyissään keekoilevia proteiinipommeja.

Keskiajalla on tuumattu myös, että hengen velttouden vastakohta on pyhä huolettomuus, jalo joutilaisuus, hyvä hyödyttömyys. Lepopäivä on ihmistä varten eikä toisin päin. Hengen velttous on muun muassa välinpitämättömyyttä, epätoivoa, murehtimista, tympääntymistä, happamaksi tulemista ja alakuloisuutta. Näitä ei pidä sekoittaa kuitenkaan depressioon, joka on sairaus ja sairaus ei ole syntiä.

Nämä ajatukset sopisivat hyvin myös nykyaikaan. Vaikuttaakin siltä, että menneinä vuosisatoina meno on ollut huomattavasti rennompaa kuin nykyään alati kiihtyvässä oravanpyörässä, jossa unohtuvat tämä tästä sekä pyhä huolettomuus, jalo joutilaisuus että hyvä hyödyttömyys.

Kuvat: Pixabay
Lähteenä on käytetty Jaakko Heinimäen kirjaa Seitsemän syntiä, Gummerus Oy 2007
Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.