Helene -elokuva

Helene, draamaelokuva taidemaalari Helene Schjerfbeckistä. Elokuva perustuu Rakel Liehun samannimiseen romaaniin, ensi-ilta 17.1.2020.

Ohjaus Antti J. Jokinen, käsikirjoitus Antti J.Jokinen ja Marko Leino

.
Pääosissa Laura Birn, Johannes Holopainen, Pirkko Saisio, Krista Kosonen, Eero Aho ja Jarkko Lahti.

Kannatti katsoa ensin Schjerfbeckin näyttely Ateneumissa ja sen jälkeen elokuva. Päinvastainenkin järjestys olisi ollut hyvä. Jos näyttely vielä jatkuisi, voisi käydä sen katsomassa uudelleenkin. Valitettavasti tätä kirjoitettaessa (25.1.2020) näyttely alkaa olla lopuillaan.

Elokuvassa näytetään vain pätkä taiteilijan elämästä, muutama vuosi. Se on ihan hyvä, ettei taiteilijan aikaisempaa elämää edes yritetä esittää takaumilla, jotka tekisivät siitä vain raskasta ja sekavaa katsottavaa. Sen vuoksi onkin hyvä, että tietää jotain hänen elämästään ja tuotannostaan ennen kuin katsoo elokuvan. Joissain arvosteluissa on moitittu elokuvan kielenkäyttöä. Vuorosanat ovat kirjakielellä ja siten kuulostavat jäykiltä. Siihen tottuu. Ehkä kirjakieli sopii tähän parhaiten, koska elokuva on muutenkin vakavahenkinen. Joidenkin kriitikoiden mielestä olisi pitänyt käyttää ruotsinkieltä, koska henkilöiden äidinkieli oli ruotsi. Ilmaisusta jää jotain puuttumaan, kun on käännetty suomeksi, mutta näinhän aina on käännösten kanssa. Tässä elokuvassa ei ole yhtäkään komediallista kohtausta eikä sanaa. Se on pala taiteilijan elämää ja perustuu tositapahtumiin. Siitä pidän paljon enemmän kuin fiktiivisistä tarinoista.

Uskon, että elokuvasta moni löytää jotain, joka linkittyy omaan elämään. Itse löysin ainakin, vaikken olekaan tekemisissä kuvataiteen kanssa. Helena Westermarck, Helenen ystävä, jota Helene puhuttelee nimellä Wester, (Krista Kosonen) toteaa osuvasti, että jokainen meistä ammentaa elämässään voimaa lapsuudestaan. Oliko Helenellä lapsuudesta ammennettavaa vai ei,  jäi elokuvassa epäselväksi. Pitänee vielä tutustua romaaniin. Bookbeatissä se on äänikirjaversiona.

Käy myös ilmi, että Helenellä on elämässään asioita ja henkilöitä, jotka ovat olleet esteenä hänen menestykselleen. Selväksi käy, että tällainen henkilö on hänen äitinsä Olga (Pirkko Saisio), joka on varsin suora ja melko ilkeäkin ihminen ja kajoaa omin lupineen Helenen tauluihin hyötyäkseen niistä taloudellisesti. Helene asuu äitinsä kanssa maaseudulla ja huolehtii äidistä ja yhteisestä taloudesta. Samaa sarjaa on hänen veljensä Magnus (Eero Aho), joka uskottelee, että Helenen tauluista saadut rahat kuuluvat perikunnalle eikä Helenelle. Helene onneksi osaa pitää puolensa ja osoittautuu voimakastahtoiseksi eikä miksikään lapaseksi.

Monella meistä on lapsuudessa, nuoruudessa ja myöhemminkin ollut henkilöitä ja tapahtumia, jotka ovat olleet esteenä jollekin toiselle asialle, menestykselle tai jollekin muulle. Niitä vaan ei välttämättä huomaa eikä tajua siinä hetkessä vaan vasta myöhemmin. Ehkä hyvä niin ja ehkä nämä asiat ovat toisinaan siunaukseksikin, vaikka se ei aina sillä hetkellä siltä tunnu. Niin Helenenkin elämässä äiti ja veli sekä Einar ovat olleet esteenä jollekin muulle.

Oma juttunsa ja elokuvan pääasiallinen aihe on Helenen suhde edellä mainittuun Einariin. Einar on Heleneä noin kaksikymmentä vuotta nuorempi. Häneen Helene oli ilmeisesti rakastunut, mutta ehkä ei osannut tai siihen aikaan ei voinut tuoda asiaa julki siten, että nuori mies olisi sen oikealla tavalla ymmärtänyt. Tai sitten hän ei halunnutkaan ymmärtää. Ehkä Helene oli Einarille vain ystävä ja ihailun kohde taiteilijana. Helene lahjoitti Einarille rahaa rohkaistakseen tätä omalla maalarin urallaan ja jotta tämä voisi käydä Norjassa katsomassa ja maalaamassa samat vuoristomaisemat, jotka Helene oli jo aikaisemmin maalannut. Tällä matkalla Einar olikin sitten tavannut tulevan kihlattunsa. Tämän seurauksena Helenen sydän särkyi ja hän joutui useiksi kuukausiksi sairaalahoitoon. Einar toi kihlattunsa myöhemmin Heleneä tapaamaan. Einar epäröi myöhemmin valintojensa oikeaan osumista. Kaikesta huolimatta Helenen ja Einarin ystävyys säilyi läpi elämän ja he kirjoittivat toisilleen loppuelämän aikana noin tuhat kirjettä ja "oikeassa" elämässä Einar kirjoitti Helenen elämänkerran. Elokuvassa Einar vasta mainitsi halustaan kirjoittaa.

Laura Birn on oikea valinta pääosan esittäjäksi kaikessa eleettömyydessään ja ulkonäkönsäkin puolesta. Johannes Holopainen oli joutunut kasvattamaan massaansa elokuvaa varten 10 kg ja Laura Birn varmaan entisestäänkin vähentämään. Birnin kasvot ainakin oli saatu sopivan kulmikkaiksi. Hetkittäin näyttelijän ilmeet oli saatu hyvinkin kuviteltavissa olevan oikean Helenen ilmeitä muistuttaviksi. Hyvin suoriutui asiastaan myös Pirkko Saisio Helenen äitinä. Krista Kososen koomikkotausta hitusen verran tässä häiritsee. Mutta hyvin hänkin oli solahtanut tiukan ja kuivan naisasianaisen rooliinsa. Mitä vähemmän Krista Kosonen puhui, sen parempi, koska ääni on niin tuttu muista, kevyemmistä rooleista. Ohjaajan puolisona ja Birnin henkilökohtaisena ystävänä hän on tietenkin saanut roolin. Matleena Kuusniemi olisi mielestäni tarpeeksi vakavailmeinen tähän rooliin, mutta elokuva menisi sitten jo tragedian puolelle 😁 (MK ei lukeudu EAn suosikkinäyttelijöihin).

Mitä Schjerfbeckin taiteeseen tulee, oudoksun elokuvassakin sitä, kuinka siinä tuodaan korostetusti esiin Heleneä vain muotokuvamaalarina. Elokuvassa näytetään pääasiassa omakuvia ja Toipilas-taulua, jotka ovat kaikille tuttuja, mutta hyvin vähän näytetään niitä lukuisia muita teoksia ja aiheita, joita hän on maalannut. Mutta ehkä syynä lienee se, että omakuvien maalaaminen oli ajankohtaista hänelle juuri siinä elämänvaiheessa, jota elokuvassa näytetään.

Ohessa linkki aikaisempaan postaukseemme liittyen Schjerfbeckin näyttelyyn "Maailmalta löysin itseni" Ateneumissa 15.11.2019 - 26.1.2020.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/elamys-ateneumissa.html

Kuvat: heleneelokuva.fi, ateneum.fi, Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä kuvissa tai tekstissä mainittujen tahojen kanssa
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty