Seuraavaksi unohdan kai itseni jonnekin

Ehkä se lopulta ei ole naurun asia, mutta sitä on tullut tehtyä kaikenlaista tyhmää ihan vahingossa ja muistamattomuuttaan jo tähän varhaiseen keski-ikään mennessä. Mitä kaikkea vielä tuleekaan tehtyä ennen kuin aikuistuu? No sehän on jo ihan "perus", että on tullut puhuttua kännykkään ja samaan aikaan etsittyä sitä laukun pohjalta, kun se on hukassa....

Jossain aikaisemmassa postauksessa viime syksyltä tulikin jo kerrottua, miten auto unohtui kadunvarteen asioilla käynnin jälkeen ja kävelin siitä suoraan töihin koko päiväksi. Illalla vasta kotiin lähtiessä tuli mieleen pohtia, että jaaaa missähän auto on. Siellähän se saakelin kottero oli mihin sen aamulla jätin. Ja parkkisakkohan siitä tuli.

Kerran kipaisin kahvitunnilla pikaisesti kirjastossa, kun se sattuu olemaan melkein nurkan takana. Olin saanut viestin varaamastani kirjasta jota olin kovasti odottanut, että se olisi nyt noudettavissa. Kirjaa hakiessa jouduin tarkistamaan puhelimesta varausnumeron, kun muistin sen väärin, eikä kirjaa tahtonut ensin löytyä. Kiire kun oli, tyrkkäsin sen jälkeen puhelimen laukkuun ihan väärään lokeroon, mihin en sitä koskaan laita. Töihin palattuani aloin sitten etsimään kännykkää ja eihän sitä löytynyt tietenkään. Soitin jo työpuhelimestani kirjastoon ja juoksutin virkailijaa etsimään kännykkääni varaushyllystä. En muista missä vaiheessa löysin kännykän ja helpotus oli tietysti suunnaton. Vein sitten kirjastovirkailijalle seuraavana päivänä levyn lempisuklaatani.

Toinen samantyyppinen tapaus sattui, kun kävin eräänä työpäivänä lounassyöttölässä ja unohdin laukkuni tuolin käsinojalle. Huomasin asian vasta taas illalla töistä lähtiessäni. Siihen aikaan kuljetin vielä laukussa ihan tarpeettomasti mukanani paitsi auton ja kodin avaimia, kaikkia mahdollisia luotto- ja pankkikortteja, ajokorttia, henkilökorttia, kirjastokorttia, uimahallikorttia, jäsenkortteja, jne jne. En edes kaikkia viitsi tässä mainita. Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että joku ystävällinen ja rehellinen toinen asiakas oli toimittanut laukkuni henkilökunnan haltuun ja selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Taas piti käydä suklaalevyostoksilla ja viedä suklaalevyjä lounasruokalan henkilökunnalle. Asiakas, joka sen laukun pelasti, olisi sen suklaan ansainnut, mutta hänhän jäi minulle tuntemattomaksi. Ehdin jo kuolettaa kaikki maksukortit ja ilmoittaa poliisille ajokorttini kadonneeksi ja hälyttää Isännän tuomaan kotoa auton vara-avaimen. Sen jälkeen en lounasreissulle ole kuljettanut kaikkia mahdollisia arvotavaroita mukanani. Ehdin jo käydä läpi kaikki kauhuskenaariot luottokortin tyhjentämisestä auton varastamiseen ja yöllisiin vierailijoihin kodissamme. Onneksi en ehtinyt soittaa lukkoliikkeeseen ja vaihdattaa kodin lukkoja kiireellisenä, mikä olisi kustantanut satoja euroja.

Joskus sitä luulee vieressään kävelevää ihmistä joksikin muuksi ja tulee avauduttua väärälle tyypille. Eräänä päivänä kopautin takaraivoni kipeästi oman auton oveen, mikä on sinällään oma episodinsa. Kallonpohjassa oli turvonnut ja kipeä kuhmu, ehkä mustelmakin. Illalla heti töistä päästyämme sitten menimme Isännän kanssa ruokakauppaan ja pysäköityämme auton läksimme peräkanaa kävelemään kauppaa kohti. Kun takaa kuuluvat miehen askeleet ehtivät rinnalleni, aloin esitellä kallonpohjassa olevaa kuhmuani (”Katso nyt!”) ja selostaa päivällä tapahtunutta auton oveen törmäilyäni seikkaperäisesti vieressäni kävelevälle mieshenkilölle. Katseeni oli kohdistunut alaspäin ja huomasin yhtäkkiä vieraan näköiset kengät vieressäni. Hiljainen kuuntelijani olikin joku ihan muu kuin Isäntä.

Tämä tuntematon empaattinen herrasmies totesi kohteliaasti ja vähän huvittuneenakin, että: "No, sellaista sattuu." Ja minä tietysti hölmistyin kun huomasin erehdykseni ja samalla räjähdin nauramaan. Mies jatkoi matkaansa ja varmaan keskenään ihmetteli reaktiotani, koska luuli ehkä oikeasti, että tarinani oli tarkoitettukin hänelle. Isäntä oli nimittäin palannut auton luokse minun huomaamattani jotakin vielä säätämään. Ja kun hän tuli paikalle, en naurultani pystynyt kertomaan ällistyneelle Isännälle, mitä juuri oli tapahtunut. Isäntä ei siinä vaiheessa tietenkään tiennyt mitään koko kuhmusta. Enkä naurultani pystynyt / kehdannut mennä hänen mukanaan kauppaan, koska se äskeinen tarinaani kuunnellut mies olisi ollut siellä. Seuraavaksi menin takaisin autoon istumaan ja jatkoin siellä itsekseni hirnahtelua, mikä taas herätti kummastusta viereisessä autossa istuneessa mieshenkilössä.... Sain siis sen parin minuutin aikana kolme miestä oudoksumaan toimintaani.

Ei tämä juttu ole läheskään niin hauska kuin se tarina, jonka eräs kanssasisar kertoi äskettäin Facebookin Ei mennyt niinkuin Strömsössä -ryhmässä. Hän oli marketissa ostoksilla ollessaan pyytänyt vahingossa väärää miestä hakemaan hyllystä itselleen Tampaxeja. ”Kyllähän sä tiedät mitä kokoa mä käytän.” Ja herrahenkilö oli kuuliaisesti hakenut. Kanssasiskon oman miehen ilme oli varmaan näkemisen arvoinen (jos oli paikalla), kun hakija palasi pyydetyt tuotteet mukanaan.

Pari muutakin tuoretta episodia on tapahtunut liittyen muun muassa työpaikan vaatekaappien avaimiin ja parkkihalliin pysäköimiseen, mutta ne on niin pitkiä ja sekavia, etten pysty niitä tässä jakamaan.

Minkälaisia unohtamisia ja kommelluksia sinulle on sattunut? 😆 Kommentoi alla olevaan kenttään. Olemme kiitollisia kertomuksistasi.

Kuvat: Pixabay
Tekstin ja kuvien kopioiminen luvatta on kielletty.