Ylensyönti, mässäily, vatsanpalvonta sekä himo ja intohimo

Viimeisimpinä ja ehkä jopa vähäisimpinä paheina vatuloidaan vielä otsikossa mainitut katolisen kirkon keskiaikaisten oppien mukaiset kuolemansynnit ylensyönti ja himo. Joissain yhteyksissä on mainittu myös mässäily, vatsanpalvonta, intohimo, hekumallisuus ja hengen velttous. Nämä kaikki ovat aika lähellä toisiaan ja liippaavat läheltä vielä ahneuttakin, joka on blogissamme analysoitu jo aikaisemmassa postauksessa. Keskiajalla ajateltiin mässäilyn johtavan vielä muihinkin paheisiin: sopimaton ilonpito, moukkamaisuus, siveettömyys, suulaus ja tylsämielisyys.

Tässä linkki ahneutta ruotivaan postaukseemme:
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/ahneus-kuolemansynti.html

Keskiajalla jaoteltiin synnit lihallisiin ja henkisiin, joista jälkimmäiset olivat pahempia ja ensin mainitut lievempiä, koska henkinen oli lihallista oleellisempaa. Seksuaalisuus oli olemassa jo ennen syntiinlankeemusta ja Jumala ei käske ihmistä tekemään pahaa, silloin seksi ei ole syntiä eikä pahaa. Myöskään Vanhan testamentin juutalaisessa mielenmaisemassa seksuaalisuutta ei pidetty turmion voimana. Seksuaalikielteisyys on tullut kuvaan mukaan vasta antiikin Kreikan kulttuurista. Ihmisen elämä nähtiin hengen ja lihan väliseksi taisteluksi ja koska seksin katsottiin edustavan lihaa, sitä pidettiin ilman muuta hengen vihollisena. Lihallisiin riemuihin keskittymistä on kutsuttu myös aistillisuudeksi. Aistillisuus on paheellista, sillä se on huomion kiinnittämistä epäolennaiseen aineelliseen aistimaailmaan. Tässä lienee selitys myös sille, miksi Erikoisen Asiantuntijan eräs 1700-luvulla elänyt ja railakasta elämää viettänyt esi-isä oli kirkonkirjoissa saanut määritelmän "aistillinen". Siihen aikaan aistillisuuteen luettiin ilmeisesti lähinnä tupakka, viina ja villit naiset. Nykysuomessa tällä sanalla on vähän erilainen merkitys.

https://m.youtube.com/watch?v=ECYZ1bMXMcU

Mitähän eroa loppujen lopuksi on himolla ja intohimolla? Ja mikä niistä tekee niin syntisiä? Riippuu kohteesta ja määrästä. Ei kai se nyt niin suurta syntiä ole tuntea kohtuullista intohimoa työtään tai jotain hyvää ruokaa tai harrastusta kohtaan. Ruoanhimo muuttuu synniksi silloin, jos syö enemmän kuin elääkseen tarvitsee. Gregorius Suuri (540-604jKr., paavina 590-604 jKr.) piti liian monimutkaista kokkausta Jumalan luomistyön vääristelynä. Nykyajan vastine tälle voisi olla geenimanipuloitu hormoniliha, tehokanalat, torjunta-aineet ja kemialliset lannoitteet.

Paheellista mässäilyä on kaikki liiallinen tekeminen, ei ainoastaan syöminen tai juominen. Tosin liiallisesta juomisesta voi olla seurauksena muita syntejä. Mässäilyä voi olla tolkuton somettaminen, juoruilu, vihan lietsominen, yletön urheilun harrastaminen kehon kestokyvyn rajoille asti. Ja moni muu kohtuuton tekeminen, mikä tahansa. Ylensyönnistä seuraa usein katumusta, joka monella johtaa pyhien jälkeen dieettiin ja rankkaan treenaamiseen esimerkiksi kuntosalilla. Eikä tämä ole ainoa sesonki. Hyvissä ajoin keväällä alkaa bikinikuntoon treenaaminen ja syksyn tullen ahdistutaan häätämään grillauskauden aiheuttamia michelinrenkaita ja lantiomakkaroita. Myös lihavuuden kauhistelu täyttää mässäilyn tunnusmerkit. Lihavan pitää usein ponnistella laihaa enemmän, jotta hänet otettaisiin vakavasti.

Siitä päästäänkin vatsanpalvontaan, jonka voisi ajatella olevan ei ainoastaan vatsan, vaan koko kehon palvontaa. Tosin kuntosalilla voi keskittyä pelkästään vatsalihaksiin ja siten palvoa vain vatsaa, mutta se ei liene kropan kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Erikoisten Asiantuntijoiden mielestä kuntosaliliikunta on ihan hyväksi kohtuullisessa määrin ja itsekin sitä harrastamme (vähän).

Kun katsoo miesten kehonrakennuksen menestyneimpiä kilpailijoita, ei voi välttyä ajatukselta, että siinä palvotaan jo jotain muuta jumalaa (omaa kehoa) kuin rippikoulussa opetettiin. Äijäthän näyttävät lähinnä oman itsensä karikatyyreiltä. Jos nuo (alla olevassa kuvassa) luulevat olevansa komeita tai seksikkäitä, niin voi tsiisus vieköön. Varhaista keski-ikää lähentelevät EAt ainakin katselevat paljon mieluummin ihan normaalin näköisiä ihmisiä kuin näitä kireissä nahoissaan ja liian pienissä pöksyissään keekoilevia proteiinipommeja.

Keskiajalla on tuumattu myös, että hengen velttouden vastakohta on pyhä huolettomuus, jalo joutilaisuus, hyvä hyödyttömyys. Lepopäivä on ihmistä varten eikä toisin päin. Hengen velttous on muun muassa välinpitämättömyyttä, epätoivoa, murehtimista, tympääntymistä, happamaksi tulemista ja alakuloisuutta. Näitä ei pidä sekoittaa kuitenkaan depressioon, joka on sairaus ja sairaus ei ole syntiä.

Nämä ajatukset sopisivat hyvin myös nykyaikaan. Vaikuttaakin siltä, että menneinä vuosisatoina meno on ollut huomattavasti rennompaa kuin nykyään alati kiihtyvässä oravanpyörässä, jossa unohtuvat tämä tästä sekä pyhä huolettomuus, jalo joutilaisuus että hyvä hyödyttömyys.

Kuvat: Pixabay
Lähteenä on käytetty Jaakko Heinimäen kirjaa Seitsemän syntiä, Gummerus Oy 2007
Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.