Aistiharha

 

Susanne Schemper: Aistiharha

Ruotsalaisen Susanne Schemperin Solinge- sarjan kolmas kirja Aistiharha sijoittuu edeltäjiensä tapaan ruotsalaisen pikkukaupungin Halmstadin Solinge-nimiseen kaupunginosaan. Väkimäärään nähden Solingessa on tapahtunut paljon - mutta "hiljaisissa vesissä" ja niin edelleen...

Kirjan päähenkilöinä ovat Lena, joka on ulkomaan työmatkalla olevan puolisonsa "reissuleski", samoin kuin aasialainen merikarhun puoliso Vanessa. Kolmas naispäähenkilö on naisista vanhin, Alice, joka on oikeasti jäänyt leskeksi. Miespääosasta ja kirjan aistiharhahörhöilyistä vastaa Janne, joka on tyrinyt lähes kaiken minkä mies vain tyriä voi. Lääkkeeksi ja lohdutukseksi hän valikoi suomalaiseenkin tuttuun tapaan miestä väkevämpää ja myöhemmin myös lääkärin määräämää ja nauttii myös näiden sekoituksia.

Tarinan edetessä päähenkilöiden elämät muodostavat vaaralliseksi muuttuvan verkoston, jossa jokainen liikahdus keikauttaa tasapainoa. Kirjan teemoina ovat riippuvuussuhteet läheisiin ja ennalta tuntemattomiinkin ihmisiin, päihteisiin sekä pakkomielteiseksi kehittyvät ihmissuhteet. Trillerimäisen jännittäväksi kehittyvän tarinan loppuratkaisu iskee lukijalta ilmat pihalle - tapahtuiko näin todellakin, vai oliko sekin vain harhaa.

Suosittelen luettavaksi tai kuunneltavaksi tätä sarjaa, jonka kaksi aiempaa kirjaa ovat:

Sikolätti

Ota sieluni mun

Lukujärjestyksellä ei ole väliä, sillä tarinat ovat itsenäisiä, mutta tapahtumat sijoittuvat kaikissa samaan paikkaan, Solingeen. Joitakin "tuttuja" vilahtelee sarjan kolmannessa osassa - mutta he eivät ole juonen kannalta oleellisissa rooleissa. 

Minulle meinasi ensimmäisen kirjan osalta käydä tenkkapoo lukijan kanssa. Kuuntelin siis nämä kaikki kolme kirjaa BookBeatin valikoimista. Jonna Järnefelt veti kirjan läpi niin oudolla, tosin hänelle ominaisella tavalla, että aloin liiaksi kiinnittää lukutapaan huomiota tarinaan keskittymisen kustannuksella. Kirjan toisenkin osan luki Jonna Järnefelt, mutta ilmeisesti hänelle oli "vink vink" vinkattu, että intonaatiota voi himpun keventää. Kolmannen kirjan lukijana onkin sitten Hannamaija Nikander, joka lukee ns. normaalisti. 

Kaikki kolme kirjaa kertovat tarinan, jotka voisivat olla tosia ja joiden kaltaisista saamme lukea lähes viikottain paikallislehden uutisista. Kun liian kauan kestetään puolison, läheisen henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai muuten joudutaan henkisesti häiriintyneen mielivallan kohteeksi. Sitten asia aina ratkotaan jotenkin.

Lue Mielenterveystalon lyhyt määritelmä aistiharhoista eli hallusinaatioista.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Onko mitään turhempaa

Törmäsin pari päivää sitten jossakin artikkelissa tai nettikeskustelussa huuhteluaineen käytön tarpeellisuuteen pyykin pesussa.

Huuhteluaine sopii helposti sähköistyville kankaille, kuten polyesteri, polyamidi ja akryyli.

Huuhteluainetta käytetään estämään sähköisyyttä, tuomaan pestyihin vaatteisiin pehmeyttä ja hyvää tuoksua. Huuhteluaine auttaa pitämään tekstiilien värit kirkkaina ja estää likaa tarttumasta vaatteeseen käytön aikana. Näin ainakin valmistajien mukaan.

Sen käyttö jakaa käyttäjiä kahteen leiriin vähän kuin homejuusto tai oliivit. Niistä joko tykkää tai ei tykkää.

Huuhteluaine ei sovi vaatteille, jotka sisältävät elastaanikuituja, kuten Lycra, Dorlastan tai Spandex. Myös goretexistä tehtyihin vaatteisiin ei pidä huuhteluainetta käyttää. Mikrokuitu, silkki ja villa eivät myöskään tykkää huuhteluaineesta. Huuhteluaine vahingoittaa elastaanikuituja ja saa ne "lörpsähtämään". Elastaania on usein urheiluvaatteissa, uimapuvuissa ja alusvaatteissa ja esimerkiksi joustavissa farkuissa. Huuhteluaine voi myös heikentää ulkoiluvaatteiden veden hylkivyyttä ja pyyhkeiden imukykyä. Huuhteluaine ei sovi myöskään untuvavaatteille, koska se vähentää niiden ilmavuutta. Jos huuhteluainetta käyttää jokaisessa pesussa, sitä kertyy helposti vaatteisiin. 

Olen saanut kuulla, että jotkut kotiaan siivotessaan lisäävät lattianpesuveteen pyykinhuuhteluainetta saadakseen kotiin raikasta tuoksua!! Pyykinhuuhteluaine ei ole puhdistusaine. Lattioiden puhdistuksessa suositellaan käytettäväksi mahdollisimman vähän mitään pesuaineita, koska varsinkin liikakäytössä ne kerrostuvat lattian pintaan ja saavat aikaan sen, että lika tarttuu lattiaan entistä helpommin. Jos mahdollista, lattian pyyhkimiseen riittää pelkkä vesi ja mikrokuituliina lattianpesimeen kääräistynä.  

Huuhteluaine on minun mielestäni aivan turha aine pyykinpesussa. Se lisää ympäristön turhaa kemikaalikuormaa ja on tarpeeton lisämeno. Miksi pestyn pyykin pitäisikään edes tuoksua joltain? Eikö sen paras tuoksu ole puhtaan tekstiilin tuoksu? Jos huuhteluaineella yritetään peittää muita tuoksuja, kannattaa miettiä, onko tekstiili pesty kunnolla, oikeassa lämpötilassa ja huuhdeltu riittävästi. Pahaa hajua voi yrittää poistaa desinfioivilla pesuaineilla, joita löytyy marketin hyllystä ainakin Vanish ja Sanytol -merkkisinä.

Urheilutekstiilit kannattaa pestä heti niiden käytön jälkeen, jos ne ovat olleet ihoa vasten ja niin ollen olleet kosketuksissa hien kanssa. Pesuohjeissa annetaan useimmiten 30C lämpötila, mutta kyllä niitä silloin tällöin voi 40C asteessakin pestä. Pesen urheiluvaatteetkin aina 40C asteessa, koska 30C astetta on käytännössä kylmää vettä ja pyykki ei tule siinä puhtaaksi.

Kaiken mahdollisen, minkä voi pestä 60C asteessa, pesen 60C asteessa. Ja valkoiset lakanat 90C asteessa. Samalla itse pesukonekin saa tarvitsemaansa puhdistusta. Tavallisessa 40C asteen kirjopesussakin käytän usein esipesua. Silloin käytän vähemmän pesuainetta sekä esipesussa että varsinaisessa pesussa, kuin käyttöohjeessa kerrotaan. Usein valitsen lisäksi ylimääräisen huuhtelun, varsinkin jo pesussa on kerralla täysi koneellinen pyykkiä.  

Nykyaikaiset pyykinpesukoneet on tehty niin, että ne punnitsevat pyykin ennen pesua ja mitoittavat käytettävän veden määrän sen mukaisesti. Ja kaikista uusimmat koneet annostelevat pesuaineenkin automaattisesti. Olen huomannut, että ainakin meidän pesukone käyttää minimaalisen vähän vettä. Enemmänkin voisi käyttää, koska eihän se vesi ole kallista vaan sähkö. No tässä on tietysti ajateltu ympäristöä sekä sitä, että harvassa maassa voi lotrata puhtaalla vedellä näin suruttomasti kuin Suomessa voimme.

Huuhteluaineissa on myös tuoksuttomia vaihtoehtoja niille, jotka eivät pidä tuoksuista tai ovat allergisia voimakkaille hajuille. Tuoksuttomissa huuhteluaineissakin on kuitenkin väri- ja säilöntäaineita, jotka kuormittavat ympäristöä.

Kuinkahan moni meistä lajittelee pyykkinsä muilla perusteilla kuin värin ja/tai pesulämpötilan mukaan? Samassa koneellisessa saattaa siten olla sekä polyesteri-, polyamidi- ja akryyli- että elastaanikuituja sekä goretexiä sisältäviä vaatteita. Osalle näistä huuhteluaine sopii ja osalle ei. Näin voi siis pilata tekstiilinsä ihan vahingossa huuhteluainetta käyttämällä.

Tämä ongelma poistuu, kun ei käytä huuhteluainetta ollenkaan. En ole varmaan kahteenkymmeneen vuoteen käyttänyt huuhteluainetta. No, pyyhkeet eivät ole mitenkään pehmoisia, mutta siihen tottuu. Ainakin ne kuivaavat hyvin. Vaatteita voi pehmentää myös silittämällä ja mankeloimalla. 

Kylpypyyhekäytöstä poistetut pyyhkeet päätyvät seuraavaksi koiran pyyhkeiksi ja sen jälkeen vielä lattiapyyhkeiksi, joilla kuivataan suihkutilan ja saunan lattiat käytön jälkeen. Kodinhoitohuoneen lattialle voi laittaa kuivan pyyhkeen suihkuun mennessään. Sen päältä on kiva tassutella suihkusta pois ja muualle ei tule märkiä jalanjälkiä.

Viimeiseksi lopuksi loppuun kulutetut pyyhkeet menevät energiajätteeksi ja siten lämmittävät kaukolämmöllä lämmitettävien ihmisten koteja ja käyttövettä.

Lähde: Wikipedia, Kotiliesi

Kuvat: Pixabay, Tokmanni, sinituote.fi, Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Romahduspiste

B. A. Paris: Romahduspiste

Kastepiste, kiehumispiste, jäätymispiste - hetki, jolloin joku muuttuu muuksi kuin oli mitä oli hetkeä aiemmin. Kirjassa päähenkilö Cass on kirjan pituisen matkan ajautumassa kohti sekoamista, kohti romahduspistettä, kun yhtä aikaa sekä muisti, muistot että nykyhetki ovat pettämässä hänet.

Mistä voi enää tunnistaa, mikä on totta ja tapahtunutta ja mikä mahdollisen muistinsairauden aiheuttamaa. Jos muistamattoman mieleen syötetään väärää tietoa ja uskotellaan toisia asioita tapahtuneiksi  ja oikeasti tapahtuneita taas vastaavasti väärin muistetuiksi. Hulluksihan siinä tuntisi tulevansa kuka tahansa.

Kun mukaan lisätään vielä isolla mittakauhalla syyllisyyttä, on yhdellä ihmisellä aivan liian suuri taakka kannettavakseen. Vielä kun läheisetkin muuttuvat oudoiksi ja uhkaaviksi - kehen voi enää luottaa, kun ei itseensä eikä rakkaisimpiinsa 

B. A. Pariksen aiempi psykologinen jännäri Suljettujen ovien takana oli mielestäni niin hyvä, että tuskin maltoin odottaa iltaa ja hetkeä, kun pääsen taas kirjan pariin. Tämä toinen, jonka nyt kuuntelin BookBeatin valikoimista ei yltänyt samaan. Odotukseni olivat korkealla - en nyt sanoisi pettyneeni, kirja oli kuitenkin hyvä ja mukaansa tempaiseva. Ehkä osin vaikutti myös kirjan lukijan, Kati Tammisen, ääni, josta en alkuun oikein pitänyt - mutta johon "totuin" lopulta.  

Kirjan tapahtumat voisivat olla lähestulkoon tosielämästä, mutta aikamoinen juonitteluvyyhti oli kyseessä. En arvannut loppuratkaisua ja se on aina plussaa tarinalle.

Suosittelen kirjaa psykologisen jännityksen ystäville. Pisteitä annan ⭐⭐⭐/5.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kaikkien aikojen santtari. Gluteeniton ja laktoositon

Aivan aluksi haluan kiittää kiinnostuksestanne, vaikka otsikko on noin omituinen. Kyseessä on nimittäin kaikille tuttu ruokalaji, lasagne. Tämä santtari-sana on niitä, jotka ovat syntyneet puhumaan opettelevien lastemme suissa ja vakiintunut perheen sisäiseen kielenkäyttöön siitä lähtien. Onhan se sananakin helpompi kuin lasanje. 

Muita vastaavanlaisia sanoja ovat muun muassa tomppi = tomaatti, kotko= traktori, tuusu = suihku. Jälkimmäinen on erään tuttavani lapsen ilmaisu suihkusta. Olin oman nuoremman tyttäreni kanssa heillä käymässä ja koko naisporukalla (2 aikuista ja 3 lasta) olimme saunassa. Hänen esikoisensa ei kauaa viihtynyt löylyssä, vaan ilmoitti lähtevänsä "tuusuun". 

Meillä on kotona käyty sen jälkeen aina tuusussa. Tämä tuusu-asia porautui nuoremman tyttäremme mieleen niin syvälle, että hän hankki itselleen puolisonkin Tuusulasta (vitsi). Molemmat vävyt meillä tietävät, mihin päin pitää suunnistaa silloin, kun lähtee tuusuun.

Tähän santtariin laitoin seuraavanlaisia aineksia:

400g naudan vähärasvaista jauhelihaa

n. 10 kpl gluteenittomia lasagnelevyjä

1 sipuli

1 solovalkosipuli

100g juustoraastetta, esim punaleima-emmentalia 

1prk Koskenlaskija Ruoka, maustamaton

7,5 dl laktoositonta maitojuomaa

2 rkl gluteenittomia jauhoja

1prk tomaattimurskaa

2 rkl tomaattipyreetä

2 rkl voita

suolaa

mustapippuria

yrttisekoitusta

basilikaa

umamia

n. 5 dl kuumaa vettä

Jauhelihakastike:

Ruskista jauheliha, pilko sipulit ja kuullota ne pannulla, lisää mausteet ja tomaattisäilykkeet sekä kuuma vesi.

Juustokastike:

Sulata voi kattilassa, sekoita siihen jauhot, lisää maito, koskenlaskija ja kuumenna. Sekoita juustoraaste sekaan siten, että se vähän ehtii sulaa.

Laita voideltuun uunivuokaan pohjalle ensin vähän jauhelihakastiketta ja sen jälkeen kerroksittain lasagnelevyjä ja molempia kastikkeita vuoron perään siten, että päällimmäiseksi tulee juustokastike. Lasagnelevyjä tuli kolmeen kerrokseen ja pilkoin ne palasiksi, niin pehmenevät nopeammin. Ruoka pitää olla uuniin mennessään tosi löysää.

Ripauksen muskottia olisin voinut tähän laittaa, mutta sitä ei nyt sattunut olemaan. Yrttimausteita saa laittaa aika reilusti. Muskotti sinälläänhän on myrkyllistä, mutta ei niin pieninä määrinä kuin sitä mausteena käytetään. 

Paista aluksi 175 asteessa puoli tuntia ja puolessa välissä pienennä paistolämpötila 150 asteeseen. Jos pinta uhkaa tummua liikaa, laita sen päälle siivu leivinpaperia paistamisen loppuajaksi. 

Itsekseni pohdin, että lasagnelevyt voisivat pehmetä mukavasti ennen paistamista, jos tekisi tämän paistokuntoon ja paistaisikin vasta seuraavana päivänä. Sitä voisi kokeilla ensi kerralla. Tosin gluteenittomat levyt ovat ohuempia kuin tavalliset ja niiden paloitteleminen auttaa siinä, etteivät ne jää valmiiseen ruokaan sitkeiksi kerroksiksi. Joissain ohjeissa on myös neuvottu keittämään lasagnelevyjä ennen vuokaan laittamista. Sitä vähän oudoksun, enkä ole koskaan niin tehnyt. 

Muutaman vuoden ajan kerkisin tehdä santtaria liian vähillä kastikkeilla ja paloittelematta niitä levyjä, jolloin ruoka varsinkin seuraavana päivänä oli tosi kuivaa. On se muutenkin vasta uunista otettuna parhaimmillaan, päinvastoin kuin monet muut ruoat, jotka vain paranevat kun niitä lämmitetään uudelleen, kuten esimerkiksi kaalilaatikko. 

Kuva santtarista otettuna hetkeä ennen kuin syöjät ja syöjätär käyvät siihen kiinni.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Pihahommia ja välikahveja

Mökillä ollessa meillä juodaan niin sanotut  välikahvit ympäri vuoden pihalla aina kun mahdollista ja vain sään oikein oikutellessa tuvassa. Välikahvit osuvat ajallisesti aamiaisen ja lounaan puoleen väliin.

Tällä kertaa välikahveilla tarjolla oli pelkät kahvit sammalpedillä polttopuu-urakan lomassa. Kahvitauolla seurasimme ylilentäviä hanhia ja kuulostelimme metsän siimeksestä kuuluvaa teeren pulinaa. Jokunen kiväärin laukauskin kuului - hirvestyskauden ensimmäinen päivä oli koittanut.

Aamupäivän hommana meillä oli polttopuiden pilkkomista by Uko ja pinoamista by minä. Jossain vaiheessa "selkäni alkoi puutumaan" ja livahdin omille teilleni verryttelemään ja lupasin palata ihan pian. Tällä kertaa tein lenkin läheisen järven rantapolkua pitkin. 

Valtavan suuri puu, joka on antanut tuulelle ja laholle periksi aikoja sitten. 

Minkä puun lehti? 
Onko pähkinäpensaan vai metsälehmuksen vai jonkun muun? 

"Niin kaunis on maa, niin korkea taivas..."🎵🎶

Olihan se palattava takaisin Punaiselle Tuvalle, kun lupasin olla poissa vain hetken - mutta Uko oli ollut ahkerana puuhommissa ja sekä pilkkonut että pinonnut. Hänen selkäänsä oli tämä uutteruus vuorostaan alkanut painaa, joten sovimme, että puuhommat jatkuvat iltapäivällä. Päätin jäädä pihalle askaroimaan omia juttujani Ukon mennessä sisälle lepuuttamaan selkäänsä..

Tein jokunen viikko sitten nätin syyskranssin. Hortensian kukinnot muuttuivat melko nopeasti ruskeiksi ja aika ruman näköisiksi. Tuunasin ne uuteen loistoon spraymaalilla. Väri on oikein hennon vaaleanpunainen. Tällä mennään joulukranssiin saakka.

Tyttö- ja poikahahmoiset kukkaruukut pääsivät kottikärrykyydillä aitan suojiin odottamaan ensi kevättä. Loppuajan ennen lounasta haahuilin pihamaalla luonnon ääniä kuunnelleen; tuulen havinaa puiden alati harvenevissa lehdistöissä ja pihapiiriin hakeutuvien tiasten piiskutusta. Oli jotenkin haikea olo.

Kuvamuistoja kuluneen vuoden piha- eli välikahveista:

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Onko mitään tylsempää

Syyskuun alussa julkaisemassani postauksessa kirjoitin koronavirustautiin liittyvästä hyödystä negatiivisesta näkökulmasta. Minä ainakaan en korona-aikana uskalla jättää vastaamatta kaikkiin vieraista numeroista tuleviin puheluihin. Nyt kun pahin kriisi alkaa olla ohitse, voi taas alkaa enemmän valikoimaan, mihin vastaa ja mihin jättää vastaamatta. Ohessa linkki siihen aikaisempaan postaukseeni.

Jotkut hyötyvätkin koronasta

Samalla tavalla kuin tuossa postauksessa kerroin, olin juuri heräilemässä iltapäivätorkuilta, kun puhelinmyyjä soitti ja tällä kertaa tarjous olikin oikein hyödyllinen. 

Olen joskus vuosia sitten ollut jäsenenä Veronmaksajain Keskusliitto ry:ssä ja erosin siitä noin kolme vuotta sitten, kun en katsonut sen jäsenyyttä enää tarpeelliseksi. Nyt olivat ry:ssä nähtävästi kaivaneet vanhat jäsenluettelot naftaliinista ja alkaneet houkuttelemaan joskus eronneita jäseniään takaisin.

Tarjous oli vallan houkutteleva: Jäsenmaksu ensi vuodelle 29 euroa ja Taloustaito -lehden loppuvuoden numerot kaupan päälle sekä kaksi edellistä jo ilmestynyttä numeroa. Veronmaksajain Keskusliiton jäsenyydestä on ihan rahallista hyötyä, jos tarvitsee verojuristin neuvoja jossain omaisuuden verotukseen liittyvässä asiassa. Se on jäsenille maksutonta. Ei-jäsenet maksavat siitä jotain, mutta en nyt jaksa etsiä paljonko, koska olen jo jäsen. Jäsenyyteen liittyy joitain muitakin etuja.

Kaikki verotukseen liittyvät asiat sekä veroehdotuksen tarkastaminen ja veroilmoituksen tekeminen ovat tylsimpiä ja ärsyttävimpiä asioita mitä ikinä tiedän ja voin kuvitella. Tämä tunne johtunee siitä, kun verottaja ilmoittaa minun muka tienanneen edellisenä vuonna summan, jota ei näy eikä kuulu eikä tunnu missään. Veroehdotuksen avaaminen tuntuu siten jossain määrin v*ttuilulta.

Taloustaito-lehti on sinällään mahdottoman hyödyllinen, vaikka ei olisikaan mitään sen erikoisempaa verotettavaa tai asiaa verojuristille. Esimerkiksi uusimmassa numerossa, jonka kansikuva näkyy ylimpänä, kerrotaan muun muassa matkavakuutuksista, osakesäästötileistä, taideväärennöksistä, tuontiautojen verotuksesta, turvallisen latauspisteen hankkimisesta kotiin sähköautoa varten, eri käyttötarkoituksiin otettujen pankkilainojen korkojen verotuksesta sekä vertaisvuokrauksesta, joka on uudehkoa hottia ja siksi siihen liittyvät verotuskysymykset voivat olla kinkkisiä verottajallekin. 

Yksi mielenkiintoinen asia, jota en ole itse tullut ajatelleeksikaan, liittyy omistusasunnon myyntivoiton verotukseen. Useimmathan tietävät sen, että omistusasunnon myyntivoitto on verotonta, jos asunnossa on itse asunut keskeytyksettä kahden vuoden ajan ennen myyntiä. Mutta jos tilanne käännetäänkin päälaelleen: jos asunnon joutuu myymään tappiolla, tappion voi vähentää pääomatuloista, jos asunto on ollut vaikka viikonkin ajan vuokrattuna jollekin toiselle henkilölle, jolloin oma jatkuva asuminen on katkennut ja kahden vuoden sääntö ei näin ollen täyty. Tämä ei päde silloin, jos kahden vuoden asumisaika on tullut täyteen ja "ansaittu" jo ennen vieraalle vuokraamista tai sen jälkeen. Voisi ajatella, että jollain edellä mainitulla tavalla voisi käydä esimerkiksi Airbnb-palvelun kautta vuokralle annetun oman asunnon kanssa.

Tällä keinolla voi tietoisesti ja laillisesti saada verovähennystä mahdollisista pääomatuloista, jos tietää, että asunto tullaan myymään tappiolla. Eli siis pienemmällä hinnalla kuin sen on ostanut. Loppujen lopuksi yksinkertainen ja looginen asia ja verottajan suunnalta oikeudenmukainen. Mutta eipä tuollaista ole tarvinnut ajatella, koska a) asuntojen hinnat nousevat melkein koko ajan b) itse on tullut asuttua jokaisessa omistusasunnossa vähintään se kaksi vuotta ennen sen myyntiä. Ja tässä nykyisessäkin jo 20 vuotta. Eikä tätä olla vielä pitkään aikaan myymässäkään, jos Luoja suo ja elonpäiviä riittää. 

Lehdessä on myös palsta, jossa verojuristit vastaavat jäsenien lähettämiin kysymyksiin. Tässä lehden numerossa kysyttiin muun muassa, kuka saa kotitalousvähennyksen, kun tyttären omistamassa asunnossa asuu äiti ja asuntoon tehdään remonttia. Sijoitusasunnon myyntivoiton verotuksesta kysytään tilanteessa, kun asunnossa on asunut perheen täysi-ikäinen tytär. Eräs lukija kysyy, voiko metsätilan lohkomiskustannukset vähentää metsäverotuksessa kuluina. Toista lukijaa askarruttaa, saako siivouspalvelun välityskuluista tehdä kotitalousvähennyksen. Ja eräs kuolinpesän osakas kyselee osakesäästötilin verotuksesta kuolintapauksessa.

Mielellään sitä välillä selailee jotain kevyempääkin, kuten jotain Seiska-lehteä vaikka kampaajalla istuessaan. Tässä lehdessä on niin tanakkaa asiaa, ettei sitä jaksa kerralla edes selata loppuun. Ja kaikki artikkelit eivät tietenkään ole itselle ajankohtaisia eikä kiinnostavia. Toisaalta lehden numeroita ei kannata pitkiä aikoja alkaa hilloamaan siinä toivossa, että joskus tarvitsisi niissä olevaa tietoa, koska verotukseen liittyvä lainsäädäntö muuttuu aika usein ja viisi vuotta vanhassa lehdessä voi olla jo aivan väärää tietoa. Vaikka kyseessä onkin läpeensä hyötytietoa sisältävä lehti, tämä ei silti ole mitään Pidä ja pese -tyyppiä vaan ennemminkin Lue se mikä kiinnostaa ja laita kiertoon.

 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Kaikkien aikojen jatkettu chorizopasta

 

Muutama päivä sitten, kun vietin kaikkien aikojen ruokapäivää ja kokkasin lounaaksi Kaikkien aikojen chorizopastaa, kävi juuri niin kuin usein tuppaa käymään - joku ahne pikku possu kaivelee pastasta omalle lautaselleen melkein kaikki herkkupalat eli chorizot. Sitten jää jäljelle puoli kattilallista pelkkää pastaa.

No, mitä tekee erikoisen kätevä ruoka-asiantuntija? Jatkaa pastaa jääkaapista kulloinkin löytyvillä aineksilla.

Tällä kertaa "jatkoon" pääsivät mustat oliivit, aurinkokuivatut tomaatit ja miedot pepperonisiivut. Ja eikun annos mikroon kuumenemaan.

Viime silauksen pastalle loin vielä muutamalla lusikallisella majoneesia. Pastajuomaksi valitsin tällä kertaa CC Vaniljan eli sokerittoman Coca Cola Vaniljan. 

Voin kertoa, että pasta oli yllättävän hyvää eikä yhtään jatketun makuista. Tätä voisi valmistaa ihan tosi tarjoituksella näin ja jättää siis chorizot vaikka kokonaan pois.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kompostori uusiksi

Eipä olisi eräänä lauantaina aamulla silmät avatessaan taas uskonut, mitä päivä tuo tullessaan. Ei mitään pahaa kuitenkaan. 

Esikoistytär ja -vävy ovat muuttamassa omakotitaloon vielä tämän vuoden puolella ja olemme luvanneet hankkia heille tuparilahjaksi ympärivuotisen kompostorin. Tulipa sitten mieleen, että ehkä se kannattaa hankkia varastoon jo nyt, että se on sitten käyttöön otettavissa heti kun muuton hetki koittaa. Netistä nimittäin katsoin toivottua mallia ja totesin, ettei ainakaan tämän seudun kivijalkakaupoissa ole enää montaa kappaletta jäljellä. Paikallisessa Hankkija-maatalouskaupassa oli yksi kappale ja sitähän lähdettiin sitten hakemaan.

Jo kaupassa Isäntä varovasti yritti huomauttaa, että mahtaakohan tuo sopia autoon. Minä siihen, että totta kai se sopii, kun kaadetaan takapenkit. Pakko sopia, kun häät on pidetty, kuuluu vanha sanonta (vähän tuhma). Mutta eipä tullut mieleen, että korkeus olikin se, joka oli kriittinen asia mahtumisessa. 

Lopulta saatiin se helpostikin mahtumaan, kun käännettiin se pohja edellä ja kyljelleen. Tässä tohinassa siihen tuli vähän naarmuja ja oli sitä näköjään potkittu jo liikkeessäkin, kun se oli se viimeinen kappale ja niin ollen esittelykappale. Valmiiksi naarmuista esinettä olisi kurja antaa toiselle lahjaksi, kyllä lahjan pitää olla ihan priimaa. 

Kiidon Kake toi nuoren parin kompostorin kotipihaamme tänään 8.10.2021. Ylläolevassa kuvassa.

Niinpä kotimatkalla Hankkijalta sain hyvän idean. Pidetään tämä kappale itse ja tilataan nuorelle parille samanlainen verkkokaupasta. Ja niin tehtiin. Omakin kompostori oli nimittäin tarkoitus uudistaa, mutta vasta ensi keväänä. 

No nyt sitten tuli yhtäkkiä samana lauantaipäivänä ostettua kaksi kompostoria. Kivijalkaliikkeestä ostettu oli pari kymppiä kalliimpi kuin se verkkokaupasta ostettu, mutta olihan se onneksi koottu melkein valmiiksi, ainoastaan kannen aukaisupidike puuttui ja se piti askaroida paikalleen itse ja lisäksi pari muuta pientä osaa. 

Lisäksi saimme kaupan päälle kaksi 40 litran pussia kuiviketta. Ostin vielä lisäksi biohiiltä, josta puutarhuriesikuvani Sari kirjoitti omassa blogissaan äskettäin. Sarin puutarhat -blogin linkin löydätte meidän blogimme etusivulta vasemmasta reunasta kohdasta Oma blogiluettelo.

Nyt meillä on uusi kompostori jo takapihalla käynnissä. Sen tieltä piti tyhjentää ja purkaa yksi puinen lehtikompostori, jotta kompostorien määrä ei lisäänny. Vanhaan ympärivuotisessa käytössä olleeseen kompostoriin laitamme tästä lähtien vain puutarhajätettä ja aluksi syksyn lehtisilppua, jota voi käyttää varsinaisessa kompostorissa kuivikkeena. 

Nyt kun on kuitti ympärivuotiseen käyttöön sopivan kompostorin hankkimisesta, voisi varmaan paikallisen jätehuoltoyhtiön kanssa sopia, että kaatopaikkajäteastia tyhjennetään neljän viikon välein kahden viikon sijasta. 

Siinähän säästää selvää rahaa ja säästöllä maksaa kompostorin hinnan piankin. Tälläkin hetkellä kaatopaikkajäteastia on tyhjennettäessä melkein tyhjä, kun sinne kertyy ehkä yksi tai maksimissaan kaksi pussia viikossa ja muutama koirankakkapussi.

Metallihäkkyrä kompostorin takana on puutarhakeinun istuinosan runko. 

Siinä se uusi kompostori nyt on. Viikon biojätteet syöneenä sisälämpötila (+15C) on noussut jo kolme astetta korkeammaksi kuin ulkolämpötila (+12C). Kesäkuukausina kompostorin sisälämpötila voi nousta jopa 70-80 C asteeseen.

Päivitys: sisälämpötila maanantaina 11.10. oli jo 19C astetta.

Kuva: Puuilon nettisivut ja Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kirlletty. 

Surutalo

 

Matti Rönkä: Surutalo

Kodista tulee surutalo, kun perheenjäsen kuolee. "Tuossa talossa on nyt surua", sanottiin ennen vanhaan, ehkä nykyäänkin, surutalon ohi kuljettaessa. Puhuttiin hiljaa ja painettiin päätä kumaraan. 

Suru ottaa aikansa ja paikkansa lupaa kysymättä. Mutta sille ei saisi kääntää selkäänsä, vaan päästää vain peremmälle. Tutustua siihen ja omaan surevaan sisinpäänsä. Ja sitten, laskea se aikanaan menemään. Muuten, suru jää olemaan ja purkautumaan ulos omilla keinoillaan, vääristyen, katkeroittaen kantajansa.

Romaanin tapahtumat alkavat 1960-luvun lopulta, kun Jukan ja Timpan äiti kuolee äkillisesti. Päälle ajava auto riuhtaisee pojilta äidin ja heidän isältään vaimon. Alkaa suruaika. Kodista tulee liian pitkäksi ajaksi surutalo.

Eikä siitä surusta sitten puhuta. Kirjan päähenkilön Jukan elämäntarinan kautta käydään lävitse myös tämän menetyksen vaikutuksia kaikkien kolmen elämään ja vielä seuraaviinkin sukupolviin asti.

Kirjan toinen aikataso alkaa koronakeväästä, kun Jukan ja Timpan isä on jo kuollut. Jukka palaa kotitaloonsa, synnyinseuduilleen, josta Timppa ei päässyt pois tai tahtonut koskaan lähteäkään. Kotitalossa suru ja muistot vyöryvät päälle. Alkaa matka menneeseen samalla kun pitäisi mennä eteenpäin.

Veljesten erilaisuus ja elämänpituinen kohtaamattomuus saavat heidät jatkuvasti törmäyskurssille. On muistoja ja unohtuneita asioita, jotka koskettavat ja hämmentävät tullessaan ääneen lausutuiksi.

Isä oli lyönyt. Timppa ei siitä ollut moksiskaan, ei silloin eikä nyt. Sivaltaa Jukkaa sanoillaan: "Minä en lyö." Kuin tietäen, että Jukka ei katkaissut väkivallan kierrettä. Jukan oma Lumi-tytär on joutunut kokemaan, että rakastavan käsi voi myös satuttaa.

Monelle meistä on ehkä tuttua se, että vanhemmat ovat kuin vaivihkaa ja salaa jälkikasvustaan ylpeitä. Mutta eivät saa sitä sanottua. Kehuvat ehkä muille. Minunkin isäni toimitti rakkauttaan käytännön teoilla. Toi kasvimaaltaan rakkaudella kasvattamaansa satoa. Pullotti marjoista pulloihin rakkaudenpunaista mehua. Kerran, perunantuontireissullaan koppasi kainaloonsa ja sanoi, että kyllä hän rakastaa, mutta ei oikein osaa sitä sanoa ja antoi sitten käteeni pussillisen Timoa ja Siikliä. Kyllähän minä sen tiesin, mutta oli se mukava kerran kuullakin.

Kirjassa Jukkakin pääsee yllättymään, että taisi se isä kumminkin rakastaa. Se tuli todeksi vasta isän kuoleman jälkeen. Jukka tekee toisin, kurottuu takaisin kohti tytärtään ennenkuin on liian myöhäistä.

Kirjan yksi teemoista on kohtaamattomuus. Ihmiset asuvat yhdessä, mutta tuskin tuntevat toisiaan. Lähentymisen vaikeus estää puhumasta ja kuulluksi tulemisen. Veljesten kohdatessa toisensa uudestaan ilman isämuuria he löytävät toisistaan, ja samalla itsestään yllättäviä, itselleen uusia piirteitä.

Pidin tästä kirjasta. Sen teemoihin oli helppo löytää yhtymäkohtia omasta elämästä lähes saman aikakauden ihmisenä kuin tarinan ihmiset ovat. Tuttuutta löytyi lapsuudenkodin vaatimattomuudesta ja vaikeudesta puhua suurista tunteista, surusta ja rakkaudesta. Kuuntelin kirjan Röngän itsensä lukemana BookBeatin valikoimista. Röngän tuttuakin tutumpi ääni toi oman nostalgiamausteensa kuuntelukokemukseen.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty 

Harriet Tyson: Veriappelsiini

Moni teistä on varmaan jo lukenutkin lontoolaisen asianajajan Harriet Tysonin psykologisen trillerin tai ehkä ennemminkin romaanin Veriappelsiini. Kirjahan ei ole ihan uusi, se on suomeksi ilmestynyt viime vuonna. Tätä kirjaa sai melko kauan jonottaa kirjastosta. Siitäkin päättelin, että ei sitä monikaan lainaaja ole kesken jättänyt, vaan on lukenut loppuun, niin kuin minäkin.

Olen aikaisemmin yrittänyt lukea Veriappelsiinia, mutta silloin se ei saanut kiinnostustani heräämään. Sen sijaan luin sillä kertaa toisen teoksen samalta kirjailijalta; Kaikki valheesi. Ohessa linkki postaukseen, jonka kirjoitin siitä kirjasta. Veriappelsiinikin mainitaan. 

Harriet Tyson: Kaikki valheesi

Lyhykäisyydessään kerrottuna Veriappelsiinin juoni on siinä, että jo viisitoista vuotta asianajajana toiminut Alison saa hoitaakseen ensimmäisen murhajuttunsa. Murhajuttu on tässä kirjassa toinen pääjuoni ja oikeastaan tärkeämpi juoni liittyy Alisonin yksityiselämän kiemuroihin, johon keskitytään enemmän kuin itse murhajuttuun.

Alison on paitsi perheenäiti ja vaimo, myös alkoholisoitunut työnarkomaani ja seksiaddikti. Jälkimmäiseen vaivaan hän saa käytännön "vertaistukea" työkaveriltaan, jolla on vielä pahempi addiktio ja joka lopulta saa syytteen raiskauksesta.

Alisonin aviomies Carl työskentelee osa-aikaisena perhe- ja parisuhdeterapeuttina ja saa pikkuhiljaa erikoisella tavalla selville vaimonsa ulkoaviolliset puuhat, mutta ei paljasta tietojaan heti. 

Perheen ainoa lapsi, kuusivuotias Matilda on molempien silmäterä, mutta Alisonin on vaikea tottua äidin rooliin, vaikka rakastaakin lastaan yli kaiken. Alison tekee ympäripyöreitä työpäiviä toimistollaan, käyttää alkoholia enemmän kuin olisi kohtuullista ja pettää sumeilematta aviomiestään, joka hoitaa kodin ja lapsen. 

Sukupuoliroolien suhteen tilanne lienee  todellisuudessa päinvastaisena paljon yleisempi. Miespuolinen työnarkomaani keskittyy enemmän muihin asioihin ja vaimo hoitaa kodin ja perheen. Ehkä ei pidä kuitenkaan yleistää näin räikeästi. Kunhan nyt pohdin itsekseni.

Kirja vie mukanaan heti alusta pitäen, mutta puolivälin paikkeilla alkaa ainakin minua vähän puuduttaa, kunnes tarina taas paranee huimasti loppua kohti. Aika lähellä loppua vielä mietin, että mikähän se loppuratkaisu ja ylläri mahtaa ollakaan ja saisi jo alkaa näkymään. Sitä en tietenkään tässä paljasta, mutta murhajuttu kääntyi tietenkin lopulta vähän erilaiseksi kuin olisi aluksi voinut luulla. Sen alkuasetelmat olivatkin itse asiassa vähän liian "ilmeiset".

Asianajajan työ ei ole niitä helpoimpia ja se vaatii paljon aikaa ja keskittymistä pieniinkin yksityiskohtiin. Pitää olla periksiantamaton ja pitkäjänteinen. Voin hyvin käsittää sen, että asianajajaa voi ymmärtää vain toinen asianajaja. Ja helpoimmin kielen kannat irtoaa oluttuopin ääressä. 

Kirjassa saman toimiston väellä olikin usein tapana töiden jälkeen mennä "yksille" ja välillä se muuttui kaksiksi ja muun muassa Alisonilla alkoholinkäyttö muuttui alkoholismiksi, mikä oli yksi syy perheen hajoamiseen tarinan loppupuolella. Eikä se aviomieskään ihan puhdas pulmunen ollut. 

Jossain aikaisemmassa postauksessani kerroin, että ilmeisesti lukemiskiintiöni alkaa olla aika täynnä, kun olen tullut ronkeliksi kirjojen suhteen ja jätän kirjan helposti kesken, jos se ei heti tempaa mukaansa. Tälle ei käynyt niin, vaan sain ahmittua sen muutamassa päivässä. Jos olisi enemmän aikaa, se olisi mennyt päivässä tai parissa. 

Kirjassa ei myöskään ole liikaa ihmisiä, joka joissain muissa kirjoissa on alkanut käydä rasitteeksi, varsinkin jos nimet ovat vieraskielisiä eikä niistä voi heti päätellä edes, onko kyseessä mies vai nainen. Veriappelsiinissa on myös huumoria, mutta aika vähän. Sen vuoksi se ei minun mielestäni ole niin kovin synkkä kuin joissain arvosteluissa on kirjoitettu.

Kirjan loppu oli oikeastaan ihan kohtuullinen, ei liian karmiva, vaikka ruumiita tulikin ajan mittaan pari-kolme kappaletta ja periaatteessa syytön ihminen joutui linnaan. 

Suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti sekä romaanina että psykologisena trillerinä. Kirjailijan siviiliammatti on selvästi antanut apuja kirjan ammatillisten asioiden kuvailemiseen. 

Britanniassa oikeuslaitos ja asianajajat toimivat ilmeisesti kovinkin eri tavalla kuin Suomessa, mutta sekään ei haittaa lukemiskokemusta. Suomessa ei oikeussalissa käytetä ainakaan niitä naurettavia peruukkeja eikä kaapuja.

Kuvat: Suomalainen Kirjakauppa.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.