Harriet Tyson: Veriappelsiini

Moni teistä on varmaan jo lukenutkin lontoolaisen asianajajan Harriet Tysonin psykologisen trillerin tai ehkä ennemminkin romaanin Veriappelsiini. Kirjahan ei ole ihan uusi, se on suomeksi ilmestynyt viime vuonna. Tätä kirjaa sai melko kauan jonottaa kirjastosta. Siitäkin päättelin, että ei sitä monikaan lainaaja ole kesken jättänyt, vaan on lukenut loppuun, niin kuin minäkin.

Olen aikaisemmin yrittänyt lukea Veriappelsiinia, mutta silloin se ei saanut kiinnostustani heräämään. Sen sijaan luin sillä kertaa toisen teoksen samalta kirjailijalta; Kaikki valheesi. Ohessa linkki postaukseen, jonka kirjoitin siitä kirjasta. Veriappelsiinikin mainitaan. 

Harriet Tyson: Kaikki valheesi

Lyhykäisyydessään kerrottuna Veriappelsiinin juoni on siinä, että jo viisitoista vuotta asianajajana toiminut Alison saa hoitaakseen ensimmäisen murhajuttunsa. Murhajuttu on tässä kirjassa toinen pääjuoni ja oikeastaan tärkeämpi juoni liittyy Alisonin yksityiselämän kiemuroihin, johon keskitytään enemmän kuin itse murhajuttuun.

Alison on paitsi perheenäiti ja vaimo, myös alkoholisoitunut työnarkomaani ja seksiaddikti. Jälkimmäiseen vaivaan hän saa käytännön "vertaistukea" työkaveriltaan, jolla on vielä pahempi addiktio ja joka lopulta saa syytteen raiskauksesta.

Alisonin aviomies Carl työskentelee osa-aikaisena perhe- ja parisuhdeterapeuttina ja saa pikkuhiljaa erikoisella tavalla selville vaimonsa ulkoaviolliset puuhat, mutta ei paljasta tietojaan heti. 

Perheen ainoa lapsi, kuusivuotias Matilda on molempien silmäterä, mutta Alisonin on vaikea tottua äidin rooliin, vaikka rakastaakin lastaan yli kaiken. Alison tekee ympäripyöreitä työpäiviä toimistollaan, käyttää alkoholia enemmän kuin olisi kohtuullista ja pettää sumeilematta aviomiestään, joka hoitaa kodin ja lapsen. 

Sukupuoliroolien suhteen tilanne lienee  todellisuudessa päinvastaisena paljon yleisempi. Miespuolinen työnarkomaani keskittyy enemmän muihin asioihin ja vaimo hoitaa kodin ja perheen. Ehkä ei pidä kuitenkaan yleistää näin räikeästi. Kunhan nyt pohdin itsekseni.

Kirja vie mukanaan heti alusta pitäen, mutta puolivälin paikkeilla alkaa ainakin minua vähän puuduttaa, kunnes tarina taas paranee huimasti loppua kohti. Aika lähellä loppua vielä mietin, että mikähän se loppuratkaisu ja ylläri mahtaa ollakaan ja saisi jo alkaa näkymään. Sitä en tietenkään tässä paljasta, mutta murhajuttu kääntyi tietenkin lopulta vähän erilaiseksi kuin olisi aluksi voinut luulla. Sen alkuasetelmat olivatkin itse asiassa vähän liian "ilmeiset".

Asianajajan työ ei ole niitä helpoimpia ja se vaatii paljon aikaa ja keskittymistä pieniinkin yksityiskohtiin. Pitää olla periksiantamaton ja pitkäjänteinen. Voin hyvin käsittää sen, että asianajajaa voi ymmärtää vain toinen asianajaja. Ja helpoimmin kielen kannat irtoaa oluttuopin ääressä. 

Kirjassa saman toimiston väellä olikin usein tapana töiden jälkeen mennä "yksille" ja välillä se muuttui kaksiksi ja muun muassa Alisonilla alkoholinkäyttö muuttui alkoholismiksi, mikä oli yksi syy perheen hajoamiseen tarinan loppupuolella. Eikä se aviomieskään ihan puhdas pulmunen ollut. 

Jossain aikaisemmassa postauksessani kerroin, että ilmeisesti lukemiskiintiöni alkaa olla aika täynnä, kun olen tullut ronkeliksi kirjojen suhteen ja jätän kirjan helposti kesken, jos se ei heti tempaa mukaansa. Tälle ei käynyt niin, vaan sain ahmittua sen muutamassa päivässä. Jos olisi enemmän aikaa, se olisi mennyt päivässä tai parissa. 

Kirjassa ei myöskään ole liikaa ihmisiä, joka joissain muissa kirjoissa on alkanut käydä rasitteeksi, varsinkin jos nimet ovat vieraskielisiä eikä niistä voi heti päätellä edes, onko kyseessä mies vai nainen. Veriappelsiinissa on myös huumoria, mutta aika vähän. Sen vuoksi se ei minun mielestäni ole niin kovin synkkä kuin joissain arvosteluissa on kirjoitettu.

Kirjan loppu oli oikeastaan ihan kohtuullinen, ei liian karmiva, vaikka ruumiita tulikin ajan mittaan pari-kolme kappaletta ja periaatteessa syytön ihminen joutui linnaan. 

Suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti sekä romaanina että psykologisena trillerinä. Kirjailijan siviiliammatti on selvästi antanut apuja kirjan ammatillisten asioiden kuvailemiseen. 

Britanniassa oikeuslaitos ja asianajajat toimivat ilmeisesti kovinkin eri tavalla kuin Suomessa, mutta sekään ei haittaa lukemiskokemusta. Suomessa ei oikeussalissa käytetä ainakaan niitä naurettavia peruukkeja eikä kaapuja.

Kuvat: Suomalainen Kirjakauppa.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.