Joskus ei vaan jaksa

Me ihmiset olemme tavoiltamme erilaisia ja se on hyvä juttu. Mutta on joitakin tilanteita, joissa sitä erilaisuutta ei aina oikein jaksa. Ja uskon, että vastapuolella on omat kärsimystunteensa asian kanssa.

Suurpiirteisenä ihmisenä en meinaa jaksaa erilaisia hienosäätöjä ja massiivisia tutkimusmatkoja pientenkin asioiden ja päätösten kanssa.

Nopeatempoisena en jaksaisi odottaa asian parissa nysväämistä tai päätöksen alla tehtävää ees taas vatvomista ja eri näkökulmista spekulointia, joka ei johda muuhun kuin ajan haaskaukseen.

Toisaalta taas suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys minussa aiheuttaa sen, että en jaksa innostua ex tempore -rynnäköistä. En kestä yhtään sitä, että lähdetään tekemään ilman pohjatyöskentelyä ja suunnitellaan sitä mukaa, kun homma etenee.

Potuttaa myös asioihin tai yksittäiseen sanaan takertuminen. Jankuttaminen ja jaarittelu. Epäolennaisiin juuttuminen. Jälkikäteen jossittelu ja asioiden arpominen suuntaan jos toiseenkin ottavat päähän niin, että pakottaa. Tai viisastelu tyyliin: "Mitäs minä sanoin!" Myös loputon asioihin palaaminen, kun ne on puitu jo ainakin sataan, jollei tuhanteen kertaan, kirpaisee joka kerta yhtä paljon. Siihen kirvelyyn voi sirotella lisää suolaa viljelemällä hataria muistikuvia viime vuosisadan tapahtumista, jotka ovat kääntyneet kertojalle itselleen edullisempaan suuntaan jokaisen kertomiskerran värittäessä tarinaa. Entäs päivittely, käsiä yhteen tai polviinsa lyöden tai nostellen niitä kohti taivaita hallelujaa-tyyliin. Sitä kutsun taivasteluksi. Melkein voì kuulla gospelmusiikin pauhun tai ainakin vaskitorven soiton korvissaan. Tai päsmäröivä patsastelu ja paatoksella pajattaminen jonnin joutavista turhuuksien turuilla. Armoa!

Toinen osapuoli varmaankin samaan aikaan kärvistelee omasta näkökulmastaan samojen asioiden kanssa. Kun jokainen käsittelee ja vatvoo tai on vatvomatta asioita omaan tyyliinsä sopivalla tavalla. Yksi tarttuu toimeen heti, toinen huomenna ja kolmas joku kaunis päivä. Joku vetää perässään sitä kivistä rekeä pitkin kyistä peltoa tai mennä rallattelee mutkat suoriksi tai entistäkin mutkaisemmiksi auringon paisteessa tai tumma pilvi pään päällä.

Ihan varmasti narisen ja natkutan itsekin. Ärsytän omine tapoineni. Muistelen menneitä tapahtumia ja annan niiden tulla ulos rumina sanoina. Mutta eihän niitä aina itsessään ole huomaavinaankaan, toisesta ihmisestä vain pistää merkille itsestäänkin löytyvät puutteet ja valuviat. Voi olla, että ne asiat, jotka harmittavat toisessa, löytyvät myös itsestäkin ja inhottavat juuri siksi.


Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Ei saa mennä ulos saunaiholla

Heidi Mäkisen esikoisromaani Ei saa mennä ulos saunaiholla. 

Saman kirjailijan kakkosromaanista kirjoitin tänne jo aikaisemmin Ei saa elvyttää.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/04/ei-saa-elvyttaa.html

Esikoisromaani on viihdyttävää ja kevyttä luettavaa, mutta sisältää vakaviakin ajatuksia, kuten takakannenkin tekstissä mainitaan. Niitä tarvitaan.

Kirjassa kahden naishenkilön tarinaa viedään eteenpäin. Eeva ja Sini ovat kerrostalonaapureita ja ikänsä puolesta ja vähän muutenkin voisivat olla äiti ja tytär. Toisella rintasyöpä ja leskeksi jääminen, toisella halu saada kirkkohäät. Hääpukuja olisi useampikin, mutta se tärkein puuttuu. Asiat eivät etene toivotussa järjestyksessä, mutta etenevät kuitenkin. Lopulta sulhaskandidaatteja olisi molempiin kainaloihin, joista toinen tunkee mukaan synnytykseenkin, vaikkei edes ole lapsen isä.

Välillä kommenttia ja omaa näkökulmaa asioiden kulkuun antaa Kyllikki-kissa, jolla on teräviä havaintoja.

Eipäs paljasteta juonesta enempää. Niin kovasti tykkään Heidi Mäkisen sujuvasta tekstistä ja etenevästä tarinasta. Kaksi romaania tunnistaa tyylistä saman henkilön kirjoittamiksi. Tästä esikoisesta pidin vielä enemmän kuin kakkosesta.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/ kirjan etu- ja takakansi
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Tulkoon valkeus - ja valkeus tuli

Muutimme nykyiseen kotiimme vuonna 1999. Kerrostalo sijaitsee korkean mäen päällä ja asunto seitsemännessä kerroksessa. Parvekkeelta voi katsoa puiden latvoja ylhäältä päin. Ikkunat ovat kolmeen suuntaan, itään, etelään ja länteen. Aamuaurinko nousee puitten takaa, mutta jo varhaisesta aamusta alkaen  aurinko paistaa kotiimme  auringon laskuun saakka yhdenkään puun tai rakennuksen varjostamatta.

Muutimme asuntoon heinäkuussa ja ensimmäisiä hankintoja olivat pimennysverhot kaikkiin makuuhuoneisiin. Oma makuuhuoneemme oli alunperin ilta-auringon puolella ja siinä huoneessa on myös pieni ikkuna etelän suuntaan.

Pimennysverhoilla makuuhuoneet pimentyivät 21 kesän ajan. Kuluvana vuonna kotimme remontointiin ja kaikki pinnat maalattiin ja pimentävien rullaverhojen pidikkeetkin irrotettiin urakan ajaksi. Kun seinien ja kattojen maalaus oli valmis, olisi ollut aika virittää verhot takaisin. Vaan eikö mitä, niin nuhjuisilta ja tummuneilta ennen niin  valkoiset verhot nyt näyttivät, että ne saivat tuomion: roskikseen. Olivathan ne toki vuosikausia jo palvelleet.

Ikkunoihin jäivät auringonvalolta suojaamaan sälekaihtimet ja pitkät sivuverhot. Remontin yhteydessä vaihdoimme makuuhuonetta aamuauringon puolelle. Kevät koitti ja eteni. Aurinko kipusi aamutaivaalle aina vain aikaisemmin.

Aurinkoinen aamuherätys sopi hyvin maaliskuussa, kun paikkakunnallamme aurinko nousi kuun puolenvälin tienoilla noin 6:30 maissa. Oma herätyskello soi juuri tuohon aikaan ja herätessä oli pimeys jo vaihtunut aamuhämärään. Miellyttävää heräämistä.

Huhtikuun puolessa välissä tilanne on samankaltainen. Aurinko nousi noin kuuden maissa ja herääminen tuttuun aikaan kävi ilman kelloa. Herätessä aurinko oli jo noussut ja paistoi huoneeseen puiden ja sälekaihdinten varjostamana. Luonnollinen herääminen uuteen päivään.

Vaan mitä tapahtui toukokuussa. Kuun alussa, kun auringon nousuaika oli jo 5:00 maissa, kirkkaus iski suljettujen silmäluomien, verhojen ja puiden takaa sellaisella voimalla, kuin joku olisi osoittanut taskulampulla suoraan silmiin.

Liian aikainen herätys, joka tapahtui aamu aamulta aina vain aikaisemmin ja riippumatta siitä paistoiko aurinko vai oliko pilvistä. Valo tulvi tajuntaan joka tapauksessa ja herätti kuin äiti aikanaan väsynyttä iltakukkujaa. Ei kovin lempeästi!

Mutta jo toukokuun puoleen väliin päästessä, auringon noustessa noin klo 4:30 olin tottunut auringon nousun kirkastamaan huoneeseen. Nukkua posottelin kellon soittoon saakka. Näin jatkui muutamia nopeita heräämisiä ja samantien uudelleen nukahtamisia lukuunottamatta.

Oppii se vanhakin nukkuja uusille tavoille. Hauskaa tässä on vielä sekin, että toisella EAlla tapahtui samoihin aikoihin uniajan pimentyminen. Lue siitä lisää tästä:
Tulkoon pimeys - ja pimeys tuli

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Itsemurha vs. koronavirustauti

Kuolinsyytilastojen mukaan on todennäköisempää kuolla itsemurhan seurauksena kuin koronavirustautiin. Keskimääräistä suuremmassa riskissä koronan suhteen ovat tietysti tiettyjen ihmisryhmien edustajat. Jos koronakuolemia ei enää tule lisää, saman verran ihmisiä menehtyy tilastojen mukaan vuosittain myrkytystapaturmissa ja paljon enemmän itsemurhan seurauksena kuin koronavirustautiin.

Tärkeimmät kuolinsyyt ovat kuitenkin edelleen verenkiertoelinten sairaudet, syövät, muistisairaudet sekä liialliseen alkoholinkäyttöön liittyvät sairaudet. Viinaankin on siis tänä vuonna kuollut yli viisinkertainen määrä ihmisiä koronakuolemiin verrattuna.

Tällä hetkellä vuosittain verenkiertoelinten sairauksiin kuolee noin 19000 ihmistä. Tilastojen mukaan viimeisen 50 vuoden aikana tästä syystä aiheutuneet kuolemat ovat vähentyneet noin 6000:lla. Syöpien aiheuttamat kuolemat sen sijaan ovat lisääntyneet noin 4000:lla. Huikean lisäyksen ovat tilastoissa tehneet dementian ja Alzheimerin taudin aiheuttamat kuolemat, nykyään niitä on yli 10000 vuodessa, kun 50 vuotta sitten luku oli lähellä nollaa. Ainakin jälkimmäiseen on täytynyt vaikuttaa lääketieteen ja diagnostiikan kehittyminen. Ehkä 50 vuotta sitten kuoltiin enemmänkin vain vanhuuden höperyyteen. Vähän niin kuin keskiajalla "päätautiin".

Alkoholiperäiset sairaudet eivät ole 50 vuoden aikana kuolemaan saakka lisääntyneet kovinkaan voimakkaasti. Viinaa on juotu aina ja siihen on kuoltu ennenkin.

1990-luvun laman aikana on piikki sekä verenkieroelinsairauksien aiheuttamissa kuolemissa (sydänkohtauksia?) että itsemurhissa. Se on kamalan surullista luettavaa ja kertoo ilmeisesti lama-ajan ahdistuksesta. Tapaturmaiset kaatumiset ja putoamiset kuoleman aiheuttajina ovat lisääntyneet kovasti ja vastaavasti maaliikennetapaturmat vähentyneet. Tapaturmaisten kaatumisten lisääntymiseen vaikuttaa varmasti vanhusten kotihoidon lisääntyminen. Nämä molemmat ovat niin selkeitä kuolinsyitä, että niissä ei lääketieteen ja diagnostiikan kehittyminen vaikuta.

Myös murhien ja tappojen määrä sekä hukkumiskuolemien määrä on pysynyt suunnilleen samoissa luvuissa 50 vuoden ajan, hukkumiset ovat vähän vähentyneet, varmaankin vesiliikenneturvallisuusvalistuksen ansiosta. Tuberkuloosi on vähentynyt melkein olemattomiin, 50 vuotta sitten siihen kuoli vielä vuosittain nelisensataa ihmistä.

Omasta lähipiiristä en muista kenenkään kuolleen myrkytystapaturmaan enkä influenssaan. En myöskään ainakaan heti muista, että kukaan olisi tullut tapetuksi. Sen sijaan syöpiin kuolleita tunnen niin paljon, ettei kahden käden sormet riitä.


Lähde: Helsingin Sanomat / Kuukausiliite nro 579, 6/2020.
Kuvat: Pixabay

Kaikkien aikojen kesäjuoma

Kun raparperista on tehty jo monta piirakkaa ja kiisseliä ja vielä vaan puska pukkaa uutta vartta, voit kokeilla tehdä tätä mainiota raparperimehua.

Kahteen litraan mehua tarvitaan

- kilo raparperia
(= noin 2 litraa = noin 10 -12 keskikokoista vartta)
- 1 iso tai 2 pientä sitruunaa
- 5 dl sokeria
- 2 litraa vettä

Laita vesi kuumenemaan. Pilko sillä aikaa raparperit isoon (vähintään 4 litran) kannelliseen teräskattilaan tai kulhoon. Pese sitruunat ja siivuta. Lisää sitruunat kattilaan ja kaada sokerit päälle. Kun vesi on kiehuvaa, kaada  kattilaan em. aineksien päälle ja laita kattilan kansi paikoilleen. Anna tekeytyä noin vuorokauden ajan. Siivilöi ja pullota. Mehua laimennetaan noin 1 osa mehua, 1 osa vettä -suhteessa tai oman maun mukaan. Voi juoda sellaisenaankin, jolloin maku on melko vahva!

Mehu säilyy jääkaapissa noin viikon verran, jollei tule juoduksi nopeammin.

Jos käytät punaisia raparperin varsia, juomasta tulee kauniin vaaleanpunaista.

Juoma on kiva lisä myös juhlapöytään.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Melkein kuin olisi ulkomailla

Näkymä Keisarinsataman terassilta merelle

Tämän kesän toistaiseksi ainoa kesälomamatkamme suuntautui kaakon suunnalle. Nupit siis kaakkoon ja myös ikenet, heti loman alkajaisiksi. Aluksi autoilimme Myrskylään, josta Isäntä bongasi geokätkön ja sai taas uuden paikkakunnan ”maailmankartalleen”. EA tutustui sillä aikaa vanhan hautausmaan näkymiin. Havaitsin muun muassa, että ruotsin kielellä alkaa jo olla jalansijaa näillä kulmilla. Löysin sattumalta myös erään paikkakuntalaisen olympiavoittajan esivanhempien ja vanhempien sukuhaudan. Sankarihautausmaa vetää aina vakavaksi hilpeämmänkin hämäläisen. Varsinkin, kun katsoo vainajien ikähaarukkaa.

Välietappina oli Loviisa, jossa kumpikaan emme olleet ennen käyneet. Loviisa on viehättävä pikkukaupunki. Siellä tuli tutkittua paikallinen upea tiilikirkko sekä yksi geokätkö. Söimme myös lounasta, jotta jaksoimme jatkaa matkaa.

Loviisan kirkko

Seuraava etappi oli Kotka, jossa kumpikin olimme vuosia sitten piipahtaneet vain kerran. EA jotakin musiikkiteatteriesitystä katsomassa legendaarisessa ravintola Kairossa ja Isäntä pelaamassa ottelun harrastamassaan urheilulajissa. Lähestulkoon vieras kaupunki oli Kotka meille molemmille siis.

Ensiksi suuntasimme katsomaan Keisarillista kalastusmajaa Langinkoskella, jossa Kymijoki yhdessä kolmesta kohdastaan laskee Itämereen. Sekä kalastusmaja että koski olivat vaikuttavia paikkoja. Olipahan keisarilla ollut melkoinen maja. Se on iso, kaksikerroksinen rakennus umpihirrestä. Keisarin työhuoneen yhteydessä oli oikein vesivessakin.

Langinkoski

Keisarillinen kalastusmaja

Voimakkaasti virtaavan veden katseleminen puistattaa. Yksi viimeisimmistä puuhista mihin vapaaehtoisesti ryhtyisin, olisi minkään sortin sekaantuminen tuohon kuohuvaan koskeen. Koskenlaskuun en lähtisi isostakaan rahasta. Olen varmaan jossain entisessä elämässä hukkunut virtaavaan veteen. Juuri sellaiseen kuin on esimerkiksi Heinävedellä sijaitseva Kermankoski. Tämä Langinkoski näytti aikalailla samanlaiselta virtaavanvedenkammoisen silmään. Mutta oli se silti upea näky.

Langinkosken jälkeen jatkettiin vesiaihetta ja käytiin katsomassa kaupungin ylpeyttä, Sapokan vesipuistoa. Siitähän oli äskettäin juttua pääuutislähetyksessäkin. Sapokan aluetta on rakennettu ja kehitetty jo vuosien ajan ja pääpukarina on toiminut kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen. Sapokasta löytyi yksi geokätkökin. Vesiputouksen päällä kävimme katsomassa kiviset kotkat, jossa oli näytillä lähes kaikki suomalaiset rakentamisessa käytettävät kivilajit. Graniittia enimmäkseen, kuinkas muuten. Sapokka on saanut nimensä venäjänkielisestä nimestä, joka tarkoittaa saapasta. Merenlahti, jonka ympärille vesipuisto on rakennettu, on saappaan muotoinen.
https://www.kotka.fi/asuminen-ja-ymparisto/puistot-ja-viheralueet/puistot/sapokan-vesipuisto/

Näkymä Sapokanlahdelle kalliolta, josta vesiputous alkaa.

Puistossa oli useita eläinaiheisia veistoksia.

Kasvilajien määrä on Sapokassa valtava. Alppiruusujen paras kukinta oli valitettavasti jo ohi. 

Vesi pumpataan virtaamaan putoukseen merestä.

Monenlaista rakennuskiveä on näytillä. Tässä vain osa.

Illalla kävimme syömässä Keisarinsatama -nimisessä ravintolassa meren rannalla, jonka vastarannalla on Mussalon saari. Ruotsalaisittain Mussal ö. Siellä on satama, jonne kulkee rautatie ja asutustakin noin 3500 asukkaan verran. Keisarinsataman rakennus on vanha höyrypanimo, josta tuotanto oli lopetettu pian sen jälkeen, kun Mallasjuoma Oy oli ostanut sen pois kuleksimasta. Aikansa häpeäpilkku, nyt kunnostettuna yksi kaupungin ylpeydenaiheista. Keisarinsatamassa palvelu oli erittäin ystävällistä, vähän liiankin. Jotain hiljaista, neutraalia taustamusiikkia olisi kaivattu, kun laineiden liplatus ei kuulunut terassille asti.

Päivän päätteeksi saimmekin sitten nukahtaa Karhulan Hovin kartanohotellin sileiden lakanoiden väliin. Samassa hotellissa ovat yöpyneet muiden muassa presidentit Kekkonen ja Koivisto rouvineen sekä Ruotsin kuningaspari Kaarle Kustaa ja Silvia. Myös entisen Romanian presidentti Ceausescu on vieraillut tässä hotellissa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä.

Lempirunoilijani, oikee ykköne

Osa minun omista Heli Laaksosen kirjoittamista kirjoista

En enää muista miten löysin Heli Laaksosen murrerunojen äärelle. Eikä sen ole niin väliäkään - pääasia, että löysin. Ensimmäinen lukemani teos oli joka tapauksessa hänen ensimmäinen runokokoelmansa Pulu uis.

Helin runous aukesi itselleni aikanaan parhaiten, kun kävin kuuntelemassa hänen runonlausuntaansa (lue: lumoavaa tarinointiaan) livenä. Sen jälkeen aloin lukiessanikin kuulla runot ääneen pääni sisällä, Helin äänellä.

Hänen runoissaan on oivalluksia, jotka ihastuttavat minua. Näkemistä katsomisen sijaan, kuuntelemista enemmän kuin pelkkää kuulemista. Aistinautintoja ja herkullisia huomioita poimittuna arkisista asioista. 

Joissakin runoissa seikkailevat inhimillistetyt eläimet, esimerkiksi linnut ja lehmät. Joissain runoissa kertojaminä voisi olla lukija itse, kummastelemassa ja pohtimassa ääneen maailmanmenoa. Helin tapa katsoa ympäröivää maailmaa on ihmettelevä ja kunnioittava. Hän runoilee vaikeistakin asioista, mutta ei sorru osoitteluun tai paatokseen. Lukija saa itse oivaltaa. 

Viimeksi kuuntelin Ykköne-runoteoksen Bookbeatin kautta. Lukijana on Heli itse ja jos totta puhutaan, kukaan muu ei runoja voisikaan lukea. Heli itse on osa sitä juttua, joka tekee runoista niin hersyvän ihania.

Jos innostut lukemaan tai kuuntelemaan Helin runoja, kehoitan sinua antamaan asialle oman aikansa. Vie hetken päästä murremaailmaan sisälle. Jos luet runoja kirjasta, voit myös lukea itse niitä itsellesi ääneen.

Yksi monista lempirunoistani teoksesta Sulavoi teille maistiaisiksi:

Avioehto
Ehto o ehrotoine.
Eräpäivän mennä mettä.
Määl tarkoteta munt ja sääl sunt.
Sopimukse saa purkka, jos ossa koota kans.

1. Jos sää lähret, mää saan pittä kaik.
2. Jos mää lähren, otan sunt mukka.

Allekirjotus tähä _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Helin nimmari 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä jutussa mainittujen tahojen kanssa.

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Milloin viimeksi luit mustakantisen kirjan?

Viime päivinä on yle.fi:n jutun pohjalta ja ilmeisesti myös yleistyneen rasismikeskusteluun liittyen on kysytty, että milloin viimeksi luit muun kuin valkoihoisen kirjailijan kirjoittaman kirjan?

Ei ole koskaan tullut edes mieleen pohtia sitä, onko kirjailija valkoihoinen vai mustaihoinen tai jotain muuta. Olkoon vaikka sininen tai finninaamainen tai vaikka atoopikko, ihan sama. Valitsen kirjani ihan muilla kriteereillä kuin kirjailijan ihonvärin tai muiden ulkonaisten ominaisuuksien perusteella.

En myöskään valitse kirjaa varta vasten sillä perusteella, että kirjailija on musta. Miksi tekisin niin? Ainoastaan, jos kirjailijan aihepiiri tms. sattuu kiinnostamaan (esim. afrikkalainen kulttuuri) ja kirjan on sattunut joku mustaihoinen kirjoittamaan.

Eikö Ylen juttu sisällä käytännön rasismia? Ihmisten erottelua ihonvärin perusteella? Vaikka tässä haetaankin ilmeisesti jotain positiivista näkökulmaa.Vai onko tarkoitus provosoida?

Tälle puuhastelulle sukua on se, kun liikennemerkitkin pitää muuttaa sukupuolineutraaleiksi, ettei jollekin satunnaiselle ohikulkijalle tulisi paha mieli. Miksi sitten hirvivaroitusmerkissä eläinhahmolla on sarvet päässä, vaikka ainoastaan uroshirvellä on sarvet? Kyllä minä nyt mieleni pahoitan. Äkkiä uusiksi kaikki hirvivaroitusmerkit koko maassa!!

Ihan yhtä lailla voisi kysyä, milloin viimeksi luit mustakantisen kirjan? Ai et koskaan?  Aijaijai...!

Michelle Obama

Viimeksi tietoisesti luin muun kuin valkoihoisen, (itse asiassa kuuntelin) Michelle Obaman kirjan. Kuuntelin sen toiseen kertaan alkuperäiskielellä ja kirjoittajan itsensä lukemana. Oli muuten erittäin mielenkiintoinen kirja ja MO:lla on miellyttävä ääni. Lisäksi häntä oli mukavampi kuunnella kuin montaa muuta ammattimaista ääneen lukijaa, jotka yrittävät liikaa, koska heidän täytyy, koska ovat usein näyttelijöitä tai muita ääniammattilaisia. Muutaman muun kirjan kuuntelun olen lopettanut ihan sen takia, kun en ole jaksanut lukijan tyyliä.

Valitsin kirjan, koska Michelle Obama on hieno ihminen ja hänen tarinansa kiinnosti. Lisäksi hänen aviomiehensä sattui olemaan fiksuimpia (ainoa?) USAn presidenteistä, varsinkin kun nykyiseen vertaa. En lukenut kirjaa vain sen vuoksi, että kirjoittaja on mustaihoinen. Samasta syystä en myöskään jättänyt sitä lukematta. Enkä miettinyt kirjoittajan ihonväriä missään vaiheessa. Enkä sitä, olenko tätä ennen lukenut tai luenko tämän jälkeen muun kuin valkoihoisen kirjoittaman kirjan.

Black lives matter on tärkeä asia ja rasismi on tuomittavaa, mutta rajansa kaikella. Onko inuiiteilta kysytty, haittaako heitä, että Suomessa jäätelöpuikon nimi on Eskimo? Voivat hyvinkin olla asiasta kovinkin mielissään. Jos edes tietävät ja jos se edes heitä kiinnostaa. Miksi valkoihoinen ihminen olisi aina oikeassa siinä, mikä on oikein ja kenellekin hyväksi? Onko Uncle Beniltä (se kokki ja tarjoilija, jonka kuva on riisipaketissa) kysytty mitään? Onko nyt vähän lähdetty keulimaan tämän blm-asian kanssa?

Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.

Kaikkien aikojen kesäherkku

Loman alkajaisiksi meillä valmistuu perinteisesti herkullinen valkosipulihuuruinen munavoi.

Ainekset:

400 gr Oivariinia tai vastaavaa levitettä
3 keitettyä kananmunaa
5 - 6 valkosipulinkynttä
ruohosipulia, persiljaa

Näin valmistuu:

Keitä munia 8 minuuttia. Munien kiehuessa lapikoi Oivariini sopivaan kippoon. Puserra kuoritut valkosipulinkynnet, pilko ruohosipuli ja/tai persilja voin sekaan. Munien kiehuttua aikansa loppuun, käytä ne kylmässä vedessä niin, että pystyt kuorimaan ne. Muussaa haarukalla lämpimät munat lautasella ja lisää munat kippoon. Sekoita.

Ihan parasta paahdetun paahtoleivän, lämpimän riisipiirakan ja uusien pottujen kanssa.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Tää päivä meidät yhdisti

Eteläpohjalainen Isäntä ja hämäläinen Erikoinen Asiantuntija Nymma on varustettu melko erilaisilla temperamenteilla. Pari viikkoa sitten viimeksi jossain tilanteessa Isäntä totesi, että ”Oot sä viilipytty”. Myötä- ja vastamäessä on tullut kitkuteltua tätä kirjoitettaessa 34 vuotta.

Rakkauden hedelminä olemme saaneet kaksi ihanaa tytärtä, jotka nyt ovat jo aikuisia naisia ja omissa kodeissaan ja avioliitoissaan.

Isäntä on kotoisin seudulta, jossa ei puhuta eteläpohjalaista murreta ihan sellaisenaan, joksi se yleensä mielletään, esimerkiksi Juha Miedon tyyliin. Mutta kyllä Isäntä yhä edelleenkin tuloo ja menöö, vaikka on noin 40 vuotta sitten lähtenyt kotiseudultaan. Ihminen voi kuulemma lähteä Pohjanmaalta, mutta Pohjanmaa ei lähde ihmisestä. Tämä ei päde yksistään edellä mainittuun, vaan muihinkin kotiseutuihin. Ehkä jotkut seudut ovat leimallisempia kuin toiset.

Tiettävästi kyseiselle murrealueelle on porukkaa muuttanut joskus muinoin runsain mitoin Savon suunnalta, siinä lienee selitys hieman erilaiselle murteelle. Olenkin monesti miettinyt, että Isäntä taitaakin loppupelissä olla jossain määrin savolainen. No, löytyihän itseltänikin MyHeritagen DNA-testissä sukujuuria Baltiasta, Skandinaviasta ja Irlannista. Aika paljonkin, yli 10 prosenttia.

En minäkään täysin puhdasrotuinen hämäläinen ole. Mukana sukupuussamme on pientä twistiä itäiseltä Uudeltamaalta isän esi-isien puolelta. Isän äidin ensimmäinen puhuttu kieli oli ruotsi. Voikohan kieli olla jotenkin geeneissä, kun itse en koulussa kokenut ruotsin kieltä mitenkään vaikeana. Minulle se oli helpompaa kuin muut kielet. Äidin puolelta on löytynyt puhdasta hämäläisyyttä ihan Kanta-Hämeeseen asti.

Hääpäivän aamuna tänä vuonna keittelin rakkauden tekona Isännälle ja itselleni kaurapuuroa gluteenittomista kaurahiutaleista.

Eilen oli Isäntä hankkinut perinteisen hääpäiväkimpun, jossa on samoja kukkia kuin aikanaan oli oikeassa kimpussa. Vaaleanpunaisia ruusuja (alkuperäiset olivat ns. miniruusuja), liiloja freesioita sekä kieloja. Kielojen saatavuudessa on monena vuonna ollut ongelmia, kesäkuun puolivälissä kielon kukinta on usein jo ohi. Ja siis hääpäivä on kesäkuun puolivälissä, ei tänään.

Isäntä on hankkinut kimpun aina samasta kukkakaupasta. Kauppias muistaa jo sukunimen. Ensi vuonna hän aikoo tilata "sen tavallisen". Kukkakauppias muistaa jo sen, mitä kukkia kimppuun laitetaan. Alkuperäisessä oli myös jotain roikkuvaa, joka putosi osittain kirkon eteiseen jo menomatkalla, kun oli niin tuulinen sää ja kun suntio avasi ovet molempiin suuntiin (sisään ja ulos ja totesi, että "Vielä voi lähteä kumpaankin suuntaan."), meinasi lähteä lentoon sekä huntu että kimppu.

Pari vuotta sitten opiskelukaveri kertoi tarinan, missä kirkkoon vihittäväksi tullut nuoripari oli aikataulusyistä joutunut jättämään kirkkoharjoitukset väliin ja pappi oli vain pikaisesti neuvonut, että "Polvistutte sitten heti kun tulette". Siis alttarille, tietenkin. Pari oli ottanut ohjeen kirjaimellisesti ja olivat polvistuneet heti kun tulivat kirkkoon sisälle.

Mutta eipäs passaa nauraa muille, kun munattiin itsekin. Kirkosta poistuessa emme menneet oven taakse tai morsiushuoneeseen tms. mikä paikka se kulloisessakin kirkossa on, missä vastavihitty pari piiloilee ja odottaa, että hääväki poistuu kirkosta ja sen jälkeen ikään kuin tulevat heidän jälkeensä kirkosta pois. Ei vaan jotenkin tajuttu. Kirkkoharjoitus oli tehty papin kanssa samalla kertaa kuin vihkikeskustelu, eikä siinä mistään poistumisista puhuttu mitään. Me kävelimme suoraan kirkon portin pielessä odottavaan autoon ja kuski kaasutteli saman tien juhlapaikalle. Siellä sitten odotettiin ja ihmeteltiin, että missä se hääväki viipyy. Varmaankin olivat jääneet kirkon oven ulkopuolelle meitä turhaan odottelemaan. Heidän juhlapaikalle tulemisensa kesti nimittäin ihan jumalattoman kauan. Siltä se ainakin tuntui.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.