sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Melkein kuin olisi ulkomailla

Näkymä Keisarinsataman terassilta merelle
Tämän kesän toistaiseksi ainoa kesälomamatkamme suuntautui kaakon suunnalle. Nupit siis kaakkoon ja myös ikenet, heti loman alkajaisiksi. Aluksi autoilimme Myrskylään, josta Isäntä bongasi geokätkön ja sai taas uuden paikkakunnan ”maailmankartalleen”. EA tutustui sillä aikaa vanhan hautausmaan näkymiin. Havaitsin muun muassa, että ruotsin kielellä alkaa jo olla jalansijaa näillä kulmilla. Löysin sattumalta myös erään paikkakuntalaisen olympiavoittajan esivanhempien ja vanhempien sukuhaudan. Sankarihautausmaa vetää aina vakavaksi hilpeämmänkin hämäläisen. Varsinkin, kun katsoo vainajien ikähaarukkaa.

Välietappina oli Loviisa, jossa kumpikaan emme olleet ennen käyneet. Loviisa on viehättävä pikkukaupunki. Siellä tuli tutkittua paikallinen upea tiilikirkko sekä yksi geokätkö. Söimme myös lounasta, jotta jaksoimme jatkaa matkaa.

Loviisan kirkko

Seuraava etappi oli Kotka, jossa kumpikin olimme vuosia sitten piipahtaneet vain kerran. EA jotakin musiikkiteatteriesitystä katsomassa legendaarisessa ravintola Kairossa ja Isäntä pelaamassa ottelun harrastamassaan urheilulajissa. Lähestulkoon vieras kaupunki oli Kotka meille molemmille siis.

Ensiksi suuntasimme katsomaan Keisarillista kalastusmajaa Langinkoskella, jossa Kymijoki yhdessä kolmesta kohdastaan laskee Itämereen. Sekä kalastusmaja että koski olivat vaikuttavia paikkoja. Olipahan keisarilla ollut melkoinen maja. Se on iso, kaksikerroksinen rakennus umpihirrestä. Keisarin työhuoneen yhteydessä oli oikein vesivessakin.

Langinkoski

Keisarillinen kalastusmaja

Voimakkaasti virtaavan veden katseleminen puistattaa. Yksi viimeisimmistä puuhista mihin vapaaehtoisesti ryhtyisin, olisi minkään sortin sekaantuminen tuohon kuohuvaan koskeen. Koskenlaskuun en lähtisi isostakaan rahasta. Olen varmaan jossain entisessä elämässä hukkunut virtaavaan veteen. Juuri sellaiseen kuin on esimerkiksi Heinävedellä sijaitseva Kermankoski. Tämä Langinkoski näytti aikalailla samanlaiselta virtaavanvedenkammoisen silmään. Mutta oli se silti upea näky.

Langinkosken jälkeen jatkettiin vesiaihetta ja käytiin katsomassa kaupungin ylpeyttä, Sapokan vesipuistoa. Siitähän oli äskettäin juttua pääuutislähetyksessäkin. Sapokan aluetta on rakennettu ja kehitetty jo vuosien ajan ja pääpukarina on toiminut kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen. Sapokasta löytyi yksi geokätkökin. Vesiputouksen päällä kävimme katsomassa kiviset kotkat, jossa oli näytillä lähes kaikki suomalaiset rakentamisessa käytettävät kivilajit. Graniittia enimmäkseen, kuinkas muuten. Sapokka on saanut nimensä venäjänkielisestä nimestä, joka tarkoittaa saapasta. Merenlahti, jonka ympärille vesipuisto on rakennettu, on saappaan muotoinen.
https://www.kotka.fi/asuminen-ja-ymparisto/puistot-ja-viheralueet/puistot/sapokan-vesipuisto/

Näkymä Sapokanlahdelle kalliolta, josta vesiputous alkaa.

Puistossa oli useita eläinaiheisia veistoksia.

Kasvilajien määrä on Sapokassa valtava. Alppiruusujen paras kukinta oli valitettavasti jo ohi. 

Vesi pumpataan virtaamaan putoukseen merestä.

Monenlaista rakennuskiveä on näytillä. Tässä vain osa.
Illalla kävimme syömässä Keisarinsatama -nimisessä ravintolassa meren rannalla, jonka vastarannalla on Mussalon saari. Ruotsalaisittain Mussal ö. Siellä on satama, jonne kulkee rautatie ja asutustakin noin 3500 asukkaan verran. Keisarinsataman rakennus on vanha höyrypanimo, josta tuotanto oli lopetettu pian sen jälkeen, kun Mallasjuoma Oy oli ostanut sen pois kuleksimasta. Aikansa häpeäpilkku, nyt kunnostettuna yksi kaupungin ylpeydenaiheista. Keisarinsatamassa palvelu oli erittäin ystävällistä, vähän liiankin. Jotain hiljaista, neutraalia taustamusiikkia olisi kaivattu, kun laineiden liplatus ei kuulunut terassille asti.


Päivän päätteeksi saimmekin sitten nukahtaa Karhulan Hovin kartanohotellin sileiden lakanoiden väliin. Samassa hotellissa ovat yöpyneet muiden muassa presidentit Kekkonen ja Koivisto rouvineen sekä Ruotsin kuningaspari Kaarle Kustaa ja Silvia. Myös entisen Romanian presidentti Ceausescu on vieraillut tässä hotellissa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä.

1 kommentti:

  1. Tuttuja maisemia! Paljon ehditte nähdä ja kokea päivän aikana. Eläköön kotimaan matkailu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!