perjantai 29. heinäkuuta 2022

Psykologisia jännäreitä

Andrew Michael Hurley: Nälkänummi

Kesän aikana olen kuunnellut BookBeatin valikoimasta paljon kirjoja eri kategorioista. Tässä vinkkinä mielestäni viisi parasta kuuntelemaani psykologista jännäriä pienen esittelyn kera. Kirjat eivät ole paremmuusjärjestyksessä. Nämä olivat kaikki jotakuinkin yhtä hyviä.

 

1. Andrew Michael Hurley: Nälkänummi

Kirjan lähtöasetelma on kauhea. Pariskunnan viisivuotias poika on kuollut. Kotitalo muuttuu surun tyyssijaksi. Vanhemmat kipuilevat kumpikin tahoillaan. Äiti uskoo, että poika on yhä elossa ja isä purkaa suruaan etsimällä vanhan tammen jäännöksiä. Tarina on mystinen, unenomainen, painajaismainen, kammottava ja samalla kaiken aikaa kiehtova ja lukijan mukaansa tempaava.

Kirjan on suomentanut Jaakko Kankaanpää ja lukijana on Toni Kamula, suosikkilukijani.
 

Molly ja Rolf Börjlind: Pimeys välillämme

 

2. Molly ja Rolf Börjlind: Pimeys välillämme

Isä ja tytär ovat kirjoittaneet yhdessä ensimmäisen yhteisen teoksensa ja yhteistyö poiki ihan kelpo tarinan. Tässä kirjassa on taustana erikoiset perhesuhteet ja päähenkilö Emmien pikkuveljen katoaminen lapsena. Ruumista ei koskaan löydetty ja vanhemmat ovat vaitonaisia asiasta. Kirjan tunnelma on outo ja tässäkin on mukana jotakin painajaismaista ja unenomaista, kuin unen ja  harhanäkyjen ja valveilla olon vuorottelua.

Kirjan on suomentanut Hanni Salovaara ja lukijana on Elina Keinonen, joka ainakin tässä teoksessa heittäytyi välillä liikaakin mukaan tarinaan ja oli makuuni liian eläytyvä. Vähempikin taiturointi riittäisi.


Inger Frimansson: Lintulapsi

 

3. Inger Frimansson: Lintulapsi

Lintulapsi on itsenäinen jatko-osa aiemmin julkaistuille kirjoille Hyvää yötä, rakkaani ja Varjo vedessä. Inger Frimansson on yksi suosikkikirjailijoistani ja olen lukenut kaikki hänen suomennetut teoksensa. Tämä oli ensimmäinen, jonka kuuntelin. Tässäkin, kuten muissakin teoksissaan, kirjailija pitää tarinallaan lukijan hyvin otteessaan ja pikkuhiljaa kiristää tunnelman piinavaksi. Tarinoissa tavalliset ihmiset ja heidän joskus vinksahtaneet mielenmaisemansa luovat yllättäviä juonenkoukeroita. Tässä tarinassa palataan henkilöiden menneisyyteen ja päähenkilöiden elämät risteävät ja kietoutuvat toisiinsa. Lintulapsi on oikea lintu, joka myös liittyy oleellisesti tarinaan.

Kirjan on suomentanut Anu Koivunen ja lukijana on Jenni Sainio, jonka lukutapa ja ääni miellytti minua.


B.A.Paris: Herätä minut kuolleista




 

4. B.A. Paris: Herätä minut kuolleista

Olen lukenut B.A. Parisin kaksi aiempaa jännäriä ja voit lukea niistä kirjoittamani arviot alla olevista linkeistä.

Suljettujen ovien takana 

Romahduspiste 

Pidin aiemmista kirjoista kovasti ja pidin tästäkin. En minä oikeastaan koskaan arvaa lopputulemaa, vaikka niin monet mainitsevat, että nämä tarinat ovat kovin ennalta-arvattavia. No, haittaako se sitten? En osaa sanoa, koska taas tulin yllätetyksi. Tämän tarinan lähtökohtana on tyttöystävän katoaminen. Ja sitten alkavat salailut ja valheet, joita syytävät lähes kaikki tarinaan liittyvät henkilöt. Salaperäisiä viestejä ja esineitä ilmaantuu antamaan vinkkejä, varoituksia. Voiko vuosia sitten kadonnut tyttöystävä olla vielä elossa?

Kirjan on suomentanut Satu Leveelahti ja lukijana on Karoliina Kudjoi, joka on yksi suosikkejani.


Mattias Edvardsson: Perhetragedia

 

5. Mattias Edvardsson. Perhetragedia

Jännittävä tarina vaikean lapsuuden vaikutuksista koko loppuelämään, menetyksistä ja sattuman oikuista. Edvarsson osaa luoda tarinoilleen uskottavan perusasteleman ja sympaattisia henkilöhahmoja ja viedä tarinaa kiinnostavasti eteenpäin. Loppuratkaisua en tässäkään tarinassa mitenkään arvannut. Olen lukenut Edvardssonin aiemmasta tuotannosta teoksen Aivan tavallinen perhe. Pääset lukemaan arvioni em. kirjasta tästä linkistä: Aivan tavallinen perhe

Kirjan on suomentanut Outi Menna ja lukijana, ah, Toni Kamula.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!