Suljettujen ovien takana

 

B. A. Paris on kirjoittanyt hyytävän ahdistavan psykologisen trillerin, joka piti minua kuristavassa otteessaan viikon verran. Odotin ja samalla en odottanut iltaa, että pääsen lukemaan kirjaa ja olemaan aina askelen verran edellä ovien taakse suljettua kirjan toista päähenkilöä Gracea. Tai niinhän minä luulin. Kirjailija johdatteli lukijan harhaan kerran jos toisenkin uskotellessaan lukijan pääsevän Gracen puolison Jackin pään sisälle ennakoimaan tämän hirveitä tekoja. Elin kirjan kanssa keskellä kenen tahansa pahimpia pelkoja, jotka muuttuvat yllättäen vielä pahemmiksi, kuin olisi osannut kuvitellakaan. Koin välillä jopa ahdistavia tuntemuksia, melkein fyysistä pahaa oloa - sellaisiin syövereihin kirja minut lukijana tempaisi kerta toisensa jälkeen.

Taiturimaisesti rakennettu tarina, täytyy myöntää. Uskottavakin, vaikken yhtään psykopaattia tunnekaan, johon voisin Jackia edes himpun vertailla. Psykopaatiksi hänet nimittäin kuvittelen, tai ainakin vakavasti tunnehäiriöiseksi, jolloin hän olisi auttamatta myös narsisti. Henkilö, joka nauttii toisen ihmisen pelosta, eikä tunne teoistaan katumusta tai häpeää. Luulisin, että vain sisältä täysin kylmä ja totaalisen tunteeton ihminen, itsekin kaltoinkohdelluksi tullut,  kykenee systemaattiseen ja suunnitelmalliseen henkiseen väkivaltaan. Älykäskin hänen täytyy olla ja valitettavasti kohdentaa tämän ominaisuutensa kaikin keinoin pelkkään pahaan.

Vastakohtana kaikelle kauheudelle kirjassa on mukana suloisia ihmisiä, Grace ja tämän hellyyttävä pikkusisar Millie, jolla on downin oireyhtymä. Molemmista naisista löytyy yllättäviä voimavaroja, kun tilanteet loppua kohti alkavat kuroa lukijan kurkkua umpeen kylmän kalseilla kourillaan. 

Pidin tästä kirjasta sen tavallaan arvattavan ja toisaalta ennalta-arvaamattoman juonen vuoksi, mutta ahdistava olo pysyi mielessä vielä pitkään kirjan luettuani. Koska pahoja ihmisiä on oikeastikin joukossamme. Pahimmat pelot ovat niitä, jotka voisivat tulla toteen. 

Suljetun paikan kammo, lukittujen ovien taakse jääminen, kaikenlaisen yhteydenpidon estämien ulkomaailmaan, alistaminen, arvaamattomuus, pelko läheisten puolesta - näitä kaikkia Grace joutui kokemaan ja kohtaamaan. Toivon liekki tukahtui ja lähes sammui moneen otteeseen, mutta ihmisen alkukantainen vietti eloon jäämisestä antoi voimia eikä Grace alistunut eikä lamaantunut.

Loppuratkaisu antoi aihetta juhlaan - paha sai palkkansa ja hyvä voitti, vai miten se nyt oikeastaan menikään.

Lapsena koetut hylkäämiset ja hyväksikäytöt eivät voi olla jättämättä jälkiä ihmisen mieleen. Miksi joku ihminen voi nauttia toisen henkisestä tai fyysisestä satuttamisesta, pelottelusta ja uhkailusta. Miten mieli vaurioituu niin, että empatia ja myötätunto karkaavat eivätkä koskaan palaa takaisin. Voiko ihminen olla jo syntyessään vaurioitunut. Voiko narsismista tai psykopatiasta koskaan täysin parantua, varsinkaan, jos henkilö itse ei koe olevansa sairas.

Nämä ovat yhtäaikaa käsittämättömiä ja ymmärrettäviä asioita ja olemme pohtineet aihetta aiemminkin: Narsismista

Mietin myös, mikä tällaisissa kirjoissa sitten lukijaa viehättää. Kuvittelen, että omakohtaiset kokemukset eivät ainakaan saisi tarttumaan tällaiseen kirjaan. Kirjaa lukiessani minua pelotti Gracen ja Millien puolesta, se on selvää. Mutta ehkä jollakin tapaa oudolla tavalla myös kiinnosti, miten ihmisen mieli toimii ja millaisiin äärimmäisiin tekoihin ihminen pystyy, kun on älykäs, mutta mieli on sairas. Lukijan virittäminen kirjan pelottaviin tilanteisiin tapahtuu antamalla tälle vinkkejä tulevista tapahtumista, jolloin tosiaan alkaa pelkämään päähenkilöiden puolesta - kun on ikään kuin puoli askelta edellä. Ja vielä pahempaa on, kun ennakoitu asia toteutuessaan on vielä omaa aavistusta karmivampi. Kaikenlaiset laukalle lähtevät ajatukset, joille mielikuvituksen raippa antaa vauhtia asioista, joita vain raotetaan hieman. Kaikki se, mitä ei edes esitellä, mutta jotka mielikuvat käynnistävät omassa päässä. Kuin kirjan tarjoilema tieto laajenisi suuremmaksi kuin onkaan - pelko tarttuu itseen todellisempana koskettamaan itseä ja läheisiä. Ehkä tällaiset kirjat koskettavat meissä kaikissa mahdollisesti olevaa pimeämpää puolta ja herättävät kysymyksiä - voisinko koskaan tehdä mitään tällaista. Jos tällaista ajatusleikkiä leikkii, niin tuskin kuvitelma koskaan konkretisoituu. Mutta ajatus ihmisen nurjista aivoituksista ja syistä vinksahtaneeseen mieleen kiinnostavat jollakin tavalla. 

 

On ihmisiä, jotka elävät suljettujen ovien takana aivan toisenlaista elämää, kuin mitä ympäristölle esitellään. Kulissielämä näyttäytyy täydellisenä, mutta todellisuus on jotain aivan muuta.

Vankina voi olla myös avoimien ovien takana. Vaikka ovet avautuisivat sepposen selälleen, vankina ollut ja asemaansa alistunut ei halua lähteä. Elämästä vankina onkin tullut turvallista ja normaalia.

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.