Mökkipäiväkirja 2020, osa II Mökkielämän haasteita

Mikkeli 14.3.-21.3.2020

Isännän kanssa kumpikin tykätään syödä kaurapuuroa aamupalaksi. Minun kaurapuuroni täytyy tehdä gluteenittomasta kaurasta eli ns. puhtaasta kaurasta. Gluteenittomat ryynit on keitettävä puuroksi kattilassa. Isäntä voi(si) valmistaa omansa mikrossa. Meillä on kotona hyvin yksinkertainen mikro, koska mielestämme siinä ei tarvita mitään tuhannen monimutkaisia säätöjä. Kunhan on teho- ja aikanappulat erikseen.

No täällä mökillähän on sitten mikro, jossa on enemmän nappuloita kuin avaruusaluksessa ja me ei siihen lähdetä perehtymään, jos ei ihan pakko ole. Ohessa kuva.
(Päädyttiin siihen, että kumpikin syö kattilassa keitettyä gluteenitonta puuroa.)

Tänään pitikin sitten saada lämmitettyä lounaaksi eilen tehtyä lohilaatikkoa. Aamupäivällä olin pienen opiskeluhetken jälkeen jo saanut selville, miten umpijäisen riisipiirakan saa sulatettua. Nyt oli opittava kuumentamaankin. Aikansa nappuloita kun oltiin ropellettu, löydettiin se, kuinka tehon saa asetettua. Maksimi on 600W ja kyllä sillä annoksen lohilaatikkoa kuumaksi sai kolmessa-neljässä minuutissa. Säätönappulaa painettaessa mikro näytti ensin tekstiä "JEE" ja sitten antoi valita tehoja aina siihen kuuteensataan saakka. Kesti aikansa tajuta, että se tehonsäätö tapahtuu tuon "JEE"n jälkeen. Omituinen kapistus kertakaikkiaan. 

Lommot jääkaapin ovessa eivät ole meidän aiheuttamia.

Jääkaapinkin kanssa on käyty fyysistä ja henkistä taistelua. Sen ovessa on niin tehokas sulkijamagneetti ja imu, että oven aukaistakseen (varsinkin pian sulkemisen jälkeen) saa toisella kädellä pitää kiinni kaapista, ettei se siirry mukana, kun toisella kädellä kiskoo ovea auki. Kaappia voi tietysti pidätellä myös jalalla. Heikommalla lihaskunnolla varustettu mökkeilijä olisi riskirajoilla, että nälkiintyisi mökkiviikon aikana. Varsinkin kesällä. Näin talvella ei ole ongelmaa, kun sapuskoita voi viedä soveltuvin osin kuistille suljetussa astiassa, esimerkiksi kylmälaukussa. Niin mekin tehtiin, kun jääkaappi ei ollut vielä tarpeeksi kylmä.

Ohessa linkki lohilaatikon reseptiin.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/07/kaikkien-aikojen-lohilaatikko.htm

Toinen haasteellinen tapaus oli astianpesukone, joka on upotettu kalusteisiin ja käynnistyspainikkeet ovat luukun yläreunassa. No, aikamme kun taas ropellettiin, saatiin se lopulta käyntiin ja astiat tulivat puhtaiksi, Tosin ohjelman läpimeno kesti yli kaksi tuntia. Eli tuli jotenkin valittua se pisin ohjelma, joka on kotikoneessakin. Mutta kunhan nyt jonkun sai toimimaan.

Niinhän sitä luulisi, että onpas tuo yksinkertainen, mutta kun ei lähde käyntiin, niin ei lähde. Ja juu, suljettiin luukku. Annettiin aikaa käynnistyä. Avattiin luukku. Yritettiin vaihtaa ohjelmaa. Vesihana oli auki. Ei tapahtunut mitään, mikä kuulostaisi pesuohjelmalta. Resetointinappulaa painamalla se lopulta lähti käyntiin. Ne swahilinkieliset edelliset asukkaat olivat varmaan saaneet sen jotenkin jumiin. Tai sitten saatiin se itse sekaisin. Ohessa kuva.

Kolmas pään raapimista aiheuttanut vehje oli pyykinpesukone. Kaupunkilaisjärkeä käyttämällä olinkin painellut ihan oikeita nappuloita, mutta se selvisi vasta kun oltiin kaivettu käyttöohjeet netistä. Kone nimittäin lähti pyörittelemään kuivaa pyykkiä ilman vettä. Käyttöohjeen mukaan se kuuluukin asiaan ja kone punnitsee pyykin ensin. Kotona kun on päältä täytettävä pesukone, niin tuota punnitsemisvaihetta ei edes huomaa. Ohessa kuva.

Mitään käyttöohjeita ei mökistä näihin laitteisiin löydetty, mutta kaikki saatiin onneksi pelittämään. Omistajaa ei viitsitty häiritä, pitäisi vielä jonakin (uus/vanha-)avuttomana. Jonkun mielestä tämä voi olla ihan vääränlaista mökkeilyä. Pitäisi olla puucee, kantovesi ja käsintiskaus. Meille sopii hyvä varustelu silloin harvoin, kun mökki vuokrataan. Mieluummin arjen rutiinit saavat ollakin sellaisia, ettei ruokaa saadakseen tarvitse raataa puolta päivää. Voi senkin ajan käyttää ulkoiluun, lukemiseen, saunomiseen ja ennen kaikkea bloggaamiseen. Jos omistaisi itse mökin tai muusta syystä olisi mahdollista olla mökillä enemmän, voisi käyttääkin aikaa edellä mainittuihin puuhiin.

Meillä ei siis ole omaa mökkiä eikä aikomusta sellaista hankkiakaan. Vältymme pääoman sitomiselta, kuluilta, korjaustarpeilta ja jatkuvalta työleiriltä ja huolenpitämiseltä. Se sopii jollekin toiselle ja meille sopii tämä huoleton versio. Viikkovuokra oli tässä samaa luokkaa kuin yhden henkilön etelänmatka. Moni muu perhe (mökillinen tai mökitön) käy kaksikin kertaa vuodessa etelänmatkalla ja niin ollen kuluttaa enemmän rahaa lomaviikkoon. Ja sekin raha menee muualle kuin Suomen yrittäjiä tukemaan ja bruttokansantuotetta kasvattamaan. Sekä etelänlomalla (kaupungissa sekä hiekkarannalla) että vuokramökillä lomailleena voin sanoa, että viikko mäntymetsän keskellä luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa vaikka keskellä talvea on paljon rentouttavampaa kuin viikko ulkomaisessa lomakohteessa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty
Blogin linkin jakaminen on sallittua

Mökkipäiväkirja 2020

Mikkeli 14. - 21.3.2020

Kirjoitin viime vuoden lokakuussa moniosaisen postauksen lomaviikostamme Lomarenkaan vuokramökillä Mikkelin kupeessa. Ohessa linkki siihen.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/11/mokkipaivakirja-vol6-uusi.html

Talvilomaviikoksi viikolle 12 vuokrasimme mökin samoilta huudeilta, mutta nyt kyseessä on eri mökki kuin se paratiisi, jossa olemme kolme kertaa aikaisemmin lomaa viettäneet. Tämä mökki on isomman järven niemen kärjessä, korkealla mäellä mäntymetsän keskellä. Järvimaisema aukeaa olohuoneen ikkunasta länteen. Täällä on naapureitakin melkein näköetäisyydellä, mutta ei se haittaa. Sehän antaa vaan yhteisöllisyyden tuntua lomaviikkoon.

Järvi on onneksi 20 cm:n jäässä. Saamme sittenkin kuulla lumi- ja jääkenttien kutsun. Järvellä on vaan ihan hitokseen kylmä viima joka suuntaan. Täytyy pukea päälle kaikki villahousut ja -paidat mitkä tuli otettua kotoa mukaan. Mökki-isäntä olisi kyllä tehnyt avannonkin, mutta kyllä meille riittää ihan hyvin kairalla tehty pieni reikä, josta voidaan ottaa vettä rantasaunaan.

Haukkulia jännittää uusi ympäristö ja se käy vähän väliä kyselemässä, että tännekö me nyt jäädään.

Siitä vessapaperin hamstrauksesta. Tulipa ennen tänne lähtöä vähän kotona ja somessa naureskeltua vessapaperin hamstraajille. Muilla käyttämillämme mökeillä (vuodesta 1994 alkaen) on aina ollut vessa- ja talouspaperia koko viikon tarpeiksi. Täällä oli yksi rulla kumpaakin ja talouspaperirulla oli melkein lopussa ja sekin oli tehty varmaan jostain lasinkeräyslasista, päätellen kovuudesta ja imukyvyttömyydestä. Niin se elämä rankaisee, kun menet muiden hädälle vinoilemaan.

Lomareissuille täytyy yrittää ottaa mukaan mahdollisimman pieniä pakkauksia kaikkea tarvitsemaansa. Niinpä otin L'occitanen joulukalenterista käsivoiteeksi yhden näytepakkauksen. Hajuherkältä meinasi jäädä aamupuuro syömättä siinä käsivoiteen katkussa. Tuolla tuoksulla tappaisi sekä talossa että puutarhassa. Käytän sen jalkavoiteena. Tuoksu on hyvä, mutta liian voimakas.

Ohessa linkki L'occitanen joulukalenteripostaukseen.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/lokki-tanen-loccitane-joulun-odotusta.html

Mökin varustelussa ja näkymissä ei ole valittamista. Järvi näkyy jokaisesta ikkunasta. Olohuonetta hallitsee iso ruokapöytä, jonka ympärille mahtuisi syöjiä ja syöjättäriä tuplasti enemmän kuin mökkiin mahtuu porukkaa nukkumaan (5 hlöä). Melko toimiva kotiteatterijärjestelmä on viritetty. Joka nurkassa on isompi tai pienempi kaiutin. Edelliset asukkaat ovat olleet ulkomaalaisia ja asettaneet telkkarin jollekin swahilin kielelle. Kaisa Mäkäräisen viimeinen kisa piti katsoa ilman selostusta ennen kuin tajusimme, että suomenkielisen urheiluselostuksen saa päälle kohdasta Èspanol.  Ja varmaan jostain muualtakin, mutta se löytyi ekana ja se riittää. Riittävän nopea wi-fi löytyy myös. Bloggaajan täytyy voida kirjoittaa silloin, kun  pää alkaa suoltamaan tekstiä. Johonkin wordiin kirjoittaminen ei ole ollenkaan sama asia.

Mökki on remontoitu pari vuotta sitten ja siinä yhteydessä keittiökalusteet ja koneet on uusittu sekä kuivaava pesukone hankittu kylppäriin. Näistä lisää blogissa myöhemmin. Eksoottisempi juttu on tuo rantasauna, johon nippanappa voi hilppasta "nakupellessä", ainakin melkein (pyyhe ympärillä) ja ainakin pimeällä. Viittaan näihin äärimmäisen arktisiin olosuhteisiin, johon ei tänä talvena ole totuttu ja naapurin mahdolliseen tarkkasilmäisyyteen. Toinen mökki on nimittäin sadan metrin päässä ja omistajan asunto on melkein yhtä lähellä. Tosin näköyhteys on heikko, mutta eihän sitä koskaan tiedä, minkälainen pervo tirkistelijä on pesiytynyt naapurimökkiin.

Tämä oli siis juuri se viikko, kun koronavirus alkoi Suomessakin lähteä lapasesta. Koulut suljettiin ja komennuksia etätöihin tuli monelle. Kävipä köyhällä kerrankin tuuri, kun ei saatu aikaiseksi kaupunkiloman varaamista johonkin Keski-Eurooppaan. Puheissa oli Wien ja Firenze ja muutama muu. Neljän päivän omatoimimatka olisi tullut kalliimmaksi kuin mökin viikkovuokra ja syömiset ja juomiset päälle. Taloudellinen panostus olisi mennyt kaiken lisäksi koronan vuoksi taivaan tuuliin. Tuliaisena olisi voinut olla virus.

Heti ekana päivänä tehtiin lohilaatikko uuniin ja lähdettiin jäälle kävelemään. Haukkuli nautti täysin koiravartaloin tästä sille ihan uudesta kokemuksesta.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/07/kaikkien-aikojen-lohilaatikko.html

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty
Blogin linkkiä saa jakaa vapaasti

Vaihtoehtoinen tapa paastota

Lukijaltamme saadun vinkin avulla esittelemme toisenlaisen paastoamistavan. Tämä sopii hyvin meille kaikille, joille ruoka maistuu paremmin kuin hyvin. Pääsiäistä edeltävä paastonaika alkaa olla jo loppusuoralla, mutta ei se haittaa. Tätä paastoa voi jatkaa sen jälkeenkin tai koko vuoden ilman haitallisia terveysvaikutuksia. Paastoa voi myös muokata omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Onpa tullut joskus nuorempana kokeiltua mehupaastoakin. Nykyäänhän sitä ei taas suositella. On se liian rajua ihmisen elimistölle. Niin se onkin, eläminen pelkillä mehuilla kymmenen päivää plus se kaikki muu mitä siihen liittyy. En suosittelisi. Joku pätkäpaasto olisi varmaan ihan ok.

Lue tarkemmin postauksen lopussa olevasta linkistä.

Kuvat: Pixabay, blogimme lukija

Lisätietoja: https://evl.fi/paastokalenteri                  

Unia valveilla, valveunia

Hetki ennen nukahtamista. Hetki ennen heräämistä. Silmäsi avautuvat, mutta kroppasi on kuin halvaantunut. Joku lähestyy sänkyäsi, sinua. Näet hahmon, saatat kuulla puhetta. Pelottaa!

Kuulostaa painajaiselta ja voi se olla sitäkin. Se tuntuu todelta, mutta sitä se ei onneksi taida olla.

Tuntuuko tutulta? Jos olet kokenut tämän, tunnistat kyllä. Koska tätä kokemusta on vaikea unohtaa. Niin erikoinen se on. Ja pelottavakin.

Kyseessä on valveunen ja unihalvauksen yhtäaikainen tila. Valveunet ovat hallusinaatioita, jotka esiintyvät joko uneen vaivuttaessa tai unesta herätettäessä. Siis hetki ennen tai jälkeen unta. Matkalla uneen tai sieltä pois. Ne voivat olla näkö- tai kuulohavaintoja, tuoksuja tai kosketuksia. Kun valveunen aikana yhtäaikaisesti esiintyy unihalvaus eli valveunta näkevä ei pysty liikuttamaan kuin ehkä silmiään, on kauhukokemus valmis. Valveunessa henkilö on unen ja valveen rajamailla ja aivotkaan eivät tiedä kumpi tila on meneillään.

Unihalvaus tulee usein REM-unen jälkeen, jolloin uni on kevyempää ja tästä syystä valveunitila saattaa tulla päälle yhtä aikaa. Suurin osa REM-unesta nukutaan aamuyöllä ja aamulla. Unihalvauksessa niin sanotut luurankolihakset eli meitä liikuttavat lihakset ovat halvaantuneessa tilassa. Tämä on ihan jokaöinen juttu ja suojelee meitä satuttamasta itseämme nukkuessamme. Joskus tämä halvaustila jää päälle, vaikka aivot jo heräilevät. Ainoastaan silmät ja hengitystä säätelevät lihakset toimivat - huh, onneksi!

Unihalvauksen vallassa ja valveunta näkevä henkilö kokee olevansa täysin hereillä. Aivot tuottavat kuitenkin unta, joka sekoittuu todellisuuteen. Huoneessa vaikkapa ovenkahvasta roikkuva pusero saattaa saada jonkin pelottavan hahmon muodon. Vaikkapa kuolleen omaisen. Jostakin syystä tähän tilaan vaikuttaisi poikkeuksetta kuuluvan tunne jonkin pahan läsnäolosta. Apua, liian pelottavaa. Pahempaa kuin painajainen. Painajaisessa ihminen näkee unta, jossa seikkailee milloin missäkin, mutta unihalvaus&valveuni-yhdistelmässä uneen liittyy silmät auki nähtynä oma turvallinen makuuhuone. Vieressä mahdollisesti nukkuva unikaveri ei tiedä toisen kohtauksesta tuon taivaallista, vaan vetelee rauhassa uniaan, kun tilannetta ei voi ilmaista puhumalla tai tönäisemällä. Paitsi, kun pinnistää kaikki voimansa ja keskittymiskykynsä ja saa kätensä pikkuisenkin liikahtamaan, saa katkaistua unihalvaustilan ja samalla valveilla nähdyn unen.

Selällään nukkuminen, univaje ja yleensäkin stressaava elämäntilanne lisäävät unihalvauksen riskiä.

Olin alle 20-vuotias, kun näin ensimmäisen kerran valveunen ja olin unihalvauksen vallassa. Se oli pelottava kokemus. Oli jo aamu, ja olin kertaalleen herännyt, mutten noussut ylös sängystä. Olin nukahtamaisillani takaisin uneen, kun tapahtui jotain hyvin outoa. Kuulin outoa huminaa. Kuulin askeleita, jotka lähestyivät minua. Jokin pahaa huokuva seisoi vierelläni, katsoi minua. Olin jähmettynyt paikoilleni, avuton. Hahmo lähti palaamaan sinne mistä oli tullutkin. Kuulin loittonevat askeleet ja sitten, yhtäkkiä, tunsin leijuvani. Näin makuuhuoneen katon aivan kasvojeni edessä. Sitten, aivan yhtäkkiä säpsähdin täysin hereille ja olin taas sängyllä, kauhun vallassa. Mitä oikein oli tapahtunut.

Nousin sängystä, kurkkasin sängyn alle ja jokaiseen vaatekomeroon. Tarkistin kaikki huoneet ja lukittauduin pienen asunnon keittiöön. Tuohon aikaan ei kännyköitä oltu vielä keksittykään eikä tuossa taloudessa ollut edes lankapuhelinta. Mietin, mitä ihmettä minulle oli tapahtunut. Päähäni pälkähti ajatus, että joku kuollut hahmo oli vieraillut luonani. Mitä asiaa sillä olisi minulle ollut. Joku läheiseni on ehkä kuollut? Tämän ajatuksen vallassa uskaltauduin ulos pikkuruisesta keittiöstä, puin ulkovaatteet päälleni koko ajan ympärilleni pälyillen ja lähdin kohti lähintä puhelinkioskia. Soitin vanhemmilleni - he olivat elossa, eikä heillä ollut minulle mitään suru-uutisia kerrottavanaan lähipiiristä. Jostakin syystä en kertonut heille kokemastani. 

Vasta vuosien päästä selvisi mitä minulle oli tapahtunut. Valveuni, unihalvaus ja näiden lisäksi kehostapoistumiskokemus. Ennen kuin ymmärsin tapahtuneen, ehdin kokea useita samanlaisia kohtauksia, jonka jälkeen ne jäivät pois useiksi vuosiksi ja melkein, vain melkein, unohdin asian kokonaan. Uskon nimittäin, että tämä kokemus ei hevillä haihdu mielestä. Mutta kun valveunet ja unihalvaukset palasivat, tilanne oli toisenlainen. Tiesin mistä on kyse. Tiesin, miten tilasta pääsee pois. Mukaviksi ne eivät siltikään muuttuneet.

Oletko sinä nähnyt valveunia unihalvaustilassa?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Lähde: Kotiliesi - kammottavia hallusinaatioita

Kuvien ja tekstien luvaton kopioiminen on kielletty.

Tarinapäreiden lumoissa

Tavallisen suomalaisen tuvan yleisin valonlähde 1800-luvun lopulle saakka oli päre. Tavallisimmin männyn rungosta pituussuuntaan kiskomalla valmistettu ohut levymäinen suikale. Kiskotussa päreessä puun syyt säilyvät ehjinä päreen päästä päähän. Tällä menetelmällä valmistuista päreistä punotaan tänäkin päivänä koreja.

Päre palaa ja valaisee keskimäärin noin 15 minuuttia, jonka jälkeen se piti vaihtaa uuteen. Päre aseteltiin hirrenkoloon seinässä tai päretelineeseen. Kun tehtiin jotakin pikkutarkkaa työtä, pihtariksi kutsuttu henkilö piteli pärettä askaroijan vieressä. Tai vaihtoehtona oli myös, että askaroija piti pärettä suussaan.

Päreen valossa puuhasteltiin ja kerrottiin tarinoita. Iltapuhteina syntyi pellavaiset ja palttinaiset käsityöt, puukauhat, voiastiat, kauhat, vispilät, pitsit ja vanttuut, karstattiin ja kehrättiin, kudottiin ja paikattiin vanhoja vaatteita. Samalla viihdyttiin tarinoiden parissa, joita kuunteli koko tuvan väki. Usein talon väellä oli oma tarinan kerrontaan "erikoistunut" perheenjäsen, joskus kuunneltiin matkalaista, jolle tarjottiin yösija. Tuvan hämärissä ja hieman savunhajuisissa tunnelmissa viihdyttiin ja viivyttiin iltaisin heti siitä alkaen, kun vuorokauden hämärä aika alkoi. Loppusyksystä alkukevääseen hämärän aikaa riitti.

Ennen sähkövaloja, päreet saivat väistyä syrjäisemmistäkin tuvista kynttilöiden, kaasu- ja öljyvalojen tieltä.

Pärekattoja alettiin Suomessa rakentaa 1810-luvulla.  Suosituimmillaan pärekatto oli 1930-luvulle tultaessa, jolloin valtaosa maaseutujen asuinrakennuksista oli pärekattoisia. Kaupungeissa pärekatot olivat paloturvallisuussyistä kokonaan kiellettyjä. Pärettä käytettiin maaseudulla kattojen valmistukseen 1960-luvulle saakka. Kattopäreet valmistettiin kuusesta, männystä ja joskus haavasta, alkuun kiskomalla, sitten lohkomalla ja loppuaikoina höyläämällä.  Kattopäreet saivat maaseudullakin väistyä huopa- ja peltikattojen tieltä.

Pärenippuja jäi lojumaan talojen vintteihin ja aittoihin.

Kunnes joku aina keksii jotakin.

Sirpa Pulkkinen keksi tarttua höylättyihin, mäntypuisiin kattopäreisiin ja kokeilla, mitä muotoja nestemäiset akvarellivärit suoraan päreen pinnalla sekoitettuna nostaisivat esiin. Värit loihtivat esiin päreen uumenista päreen pintaan puhuttelevia hahmoja, jotka kysyvät katsojalta: "Miten sinä minut näet?" tai "Kuka minä olen sinulle?". Jokaiselle katsojalle päre herättää henkiin oman tarinan, ja näin syntyvät Tarinapäreet. Päreen, taiteilijan ja katsojan yhteistyönä. Kattopäreet saavat uuden elämän palveltuaan ensin vuosikymmeniä katolla tai odottamassa paikkapäreenä vuotavaa kohtaa katossa.

Pärekasvojen katse on maaginen. Katselija kiinnittyy silmien intensiiviseen katseeseen ja korvat herkistyvät kuulemaan. "Mitä kerrot minulle?" tekisi mieli kuiskata. Mutta kun katsoo rauhassa, alkaa kuulla tarinaa, juuri minulle kerrottua, kertojana minä itse.

Tarinapäreiden hahmot katsovat kohti ja silti ohi. Ovatko ne muistumia toisesta ajasta eivätkä näe minua vai onko niiden katse kiinnittynyt ohitseni toisaalle, jonnekin, johon minunkin olisi syytä katsoa. Päreessä on kaikki se sama kuin meissäkin. Samasta maasta tullut, samaksi maaksi se lopulta tulee - mutta sitä ennen, matkansa ajan, se kerää tarinoita, vie ne mennessään, jos kukaan ei katso eikä toinen kuuntele. Katso siis ja anna tarinoiden syntyä. Mutta minkälaisten, sen katsoja saa päättää itse. Ja tässä juuri piilee näiden pärehahmojen lumo.

Ihminen hakee luonnostaan kasvoja,  sieltäkin missä niitä ei oikeasti ole. Päreistä ne on löydetty ja tuotu tarjolle. Uskomatonta, että ne olivat siellä koko ajan. Tarvittiin vain joku ja jotakin, joka toi ne esille. Sen teki puolestamme Sirpa akvarelliväreineen.

Sirpan akryyli- ja akvarellitöitä löytyy taiteilijanimellä Shymuru Instagram-sivuita:

Shymuru

Ja kevään Tarinapäreiden seuraavia näyttelypaikkoja voit kurkata sivuilta: 

Facebookista https://www.facebook.com/sirpashymurupulkkinen/ 

Instagramista https://www.instagram.com/shymuru/ 

Jos koronakaranteeni hellittää, toukokuussa on isompi näyttely Kallion Kinaporin palvelukeskuksessa, kesäkuun alussa Hyvinkään kirjastossa ja heinäkuussa Ristijärven kirjastossa. Syksyllä on useita näyttelyitä Espoon suunnilla mm. Tapiolan TaruGalleriassa, Sellon kirjastossa ja Espoon Entressessä.

Maistiaisia Sirpan Tarinapäreistä:

Päretöiden lisäksi Sirpa on työstänyt puuta muidenkin kuvien pohjiksi. Pyhäinkuvat syntyvät liitujauholla ja jänisliimalla pohjustetulle puulevylle. Pyhäinkuva syntyy puun pinnalle munatemperalla ja lyöntimetallilla. Tässä yksi monista valmiista pyhäinkuvista:

Kristus

Välihuvittelutyö "Pupu",akryyli.

Pääsin kurkkaamaan Sirpan työhuoneeseen ja pistin merkille, että kevään lähestyessä ja valon lisääntyessä töissä on käytetty herkullisia värejä. Nämä ovat akryylimaalauksia ja osa Värin voimalla -maalausten sarjasta.

Kysytäänpä Sirpalta itseltään miten vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa värien valintaan vai vaikuttaako mitenkään?

Ei itse asiassa vaikuta, sillä väri nousevat sisäisistä tunnelmista. Ehkä enemmänkin niin, että joku väri nousee pinnalle ja tutkin sitä useamman maalauksen verran. 

Miten Tarinapäreet saivat alkunsa?

Vietin kesää maalla Kainuussa. Tein kaikenlaisia korjaus- ja purkuhommia päivät ja illat maalasin. Siellähän valoa riittää. Yhdestä purku-urakasta jäi läjä hienosti harmaantuneita kattopäreitä. Ne olivat niin kauniita, että halusin kokeilla nestemäisten akvarellivärien käyttäytymistä päreiden pinnalla. Ja siitähän syntyikin kaikenlaista. 

Miten löydät kuvien aiheet vai löytävätkö aiheet sinut? 

Kyllä kuvien aiheet löytävät minut. Sekoittelen värejä puun, paperin tai kankaan pinnalla ja sieltä värien rajapinnoista ne kuvien aiheet nousevat. Vaikka ei olisi mitään ideaa, mielikuvitus löytää aina lopulta jotain mihin tarttua. Välillä olen jopa pessyt värit pois ja aloittanut alusta, jos kuva ei ole alkanut hahmottua. Luottamus- ja kärsivällisyysharjoituksia parhaasta päästä.  

Miten inspiraatio syntyy? Ja mistä sen huomaa? 

Jotenkin vain mielessä alkaa kaihertaa, että nyt täytyisi tarttua väreihin. Ei pelkkää inspiraatiota kannata odottaa, välillä kannattaa vain aloittaa tekeminen. 

Inspiroidutko äänistä, luonnosta, musiikista vai jostain muusta? 

Kaikesta edellä mainitusta, milloin mistäkin. 

Oletko piirtänyt tai muuten harrastanut kuvataiteita jo lapsesta saakka?

No en todellakaan. Luulin etten edes osaa maalata, kunnes kuusi vuotta sitten taitelijatuttu kehotti tutkimaan värejä ja aloittamaan väripäiväkirjan. Ei ollut mitään kuvapaineita, oli vain tarkoitus tutkia sillä hetkellä kiinnostavaa väriä. Siitä se lähti. Olen käynyt jollain yksittäisillä kursseilla ja tutkinut netin materiaalia, mutta pääasiassa olen oppinut kokeilemalla ja kysymällä neuvoa tuttavilta. 

Koetko tyhjän pohjan ahdistusta, kuten kirjoittajalle käy tyhjän A4:n kanssa? 

Eipä oikeastaan, sillä oma menetelmä on ollut alusta alkaen turhien ajatusten tyhjentäminen. Valitsen värit ja alan tehdä sitä mihin tilanne tuntuu vievän.  

Jääkö muille harrastuksille aikaa?

Vaikka kuinka. Opiskelen espanjaa, joogaan ja käyn buto-tanssitunneilla. Tämän talven ihana tuttavuus oli Vapaamuotoinen pyhäinkuvakurssi, jossa opittiin kuvien tekemistä perinteisellä munatemperamenetelmällä. Ja tietysti ulkoilen, sillä muuten ei jaksa maalatakaan. 

Onko oma päre päässyt koskaan palamaan?

Harvemmin. Voi joskus vähän kärähtää, mutta menee nopeasti ohi. 

Mistä tai miten hankit tarvittavan materiaalin (=päreet)?

Omista varastoista. Ystävät, sukulaiset ja kylänmiehet myös kantavat niitä ystävällisesti käyttööni. 

Oletko tehnyt päreistä jotain muutakin tai onko suunnitteilla joku muu mielenkiintoinen materiaali? 

No maalaamiseen ajattelin toistaiseksi keskittyä. Mehiläisvahatekniikka eli enkaustiikka kiinnostaa, sitä kokeiltiin yhdellä kurssilla puupalasille. 

Mitä haluaisit kertoa blogimme lukijoille Tarinapäreistä? 

En ole nimennyt Tarinapäreitä, sillä on aivan huippua kuulla, mitä kaikkea ihmiset itse niistä löytävät. Usein jotain sellaista, mitä itselleni ei edes tullut mieleen. Katso siis Tarinapäreitä ja kerro, mitä ne sinulle tarinoivat. Jaa tarinasi muille vieraskirjaan. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Lähteet: Wikipedia

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Baarimestarin muistelmat

En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa ja mikä on faktaa ja mikä fiktiota Antto Terraksen Baarimestarin muistelmia lukiessa.

Antto Terras on sama heppu, joka kirjoitti aikanaan Stockmannin etsivän muistelmat, joka oli myös aika hulvaton teos. Stockmann Yard - Myymäläetsivän muistelmat. Sen lisäksi hän on kirjoittanut ainakin pari muuta kirjaa.

Antto Terras (s. 1973^[1]) on virolaissyntyinen suomalainen kirjailija ja koomikko. Hän on opiskellut Tampereen yliopistossa teatterialaa, mutta työskennellyt sen jälkeen päätoimisena myymäläetsivänä. Stand-up-koomikkona hän on esiintynyt sekä lavalla että televisiossa. Lisäksi hän työskentelee viron kielenoikeustulkkina.^{[2]  (Lähde: Wikipedia)}

Baarimestarin muistelmat on hyvin samantyylinen kuin Myymäläetsivän muistelmat, mutta astetta rouheampi, koska aihepiirikin on. Teos kertoo Vantaalla aikanaan toimineesta Calypso-nimisestä pubi/tanssiravintola/ruokaravintola/karaokebaarista, jossa Terras on työskennellyt omatekoisena baarimestarina. Ohessa tulee myös tarinaa Vantaasta ja vantaalaisuudesta. Kertomukset ovat aika värikkäitä/väritettyjä ja ehkä vähän liioiteltujakin.

Ennen puoltaväliä alkoi jo vähän puuduttaa jokaiseen lauseeseen leivotut näppärät sanakäänteet ja kertomukset känniääliöiden toilailuista. Vähän rasittavaa luettavaa pitemmän päälle, vaikka olikin hauskoja tarinoita, osin surullisia. Toisaalta, mitäpäs muutakaan baarimestarin muistelmat voisi ollakaan. Mikään inhimillinen ja epäinhimillinen ei tunnu olevan baarimestarille vierasta. Terras viljelee laaja-alaisesti ironiaa sekä itsestään, Calypson kanta-asiakkaista että vierailevista tähdistä sekä sidosryhmistä.

Viimeistään tämän kirjan luettuaan tajuaa, kuinka helposti tämä toimiala on päässyt mukaan harmaan talouden riskitoimialojen luetteloon. Terras tietenkin liioittelee ja yleistää, mutta kovin yleistä tuntuu olevan ohimyynti ja muu vilunkipeli kassan ja viinavarastojen kanssa.

Ihan hauska kirja ja tavallaan avartavakin. Sopii lomalukemistoksi, koska tässä ei ole mitään jatkuvaa monimutkaista juonta, jossa pitäisi pysyä kartalla. Sivistys ei lisäänny kovinkaan paljoa tämän lukemisen seurauksena. Ei-alan ihmiselle voi jäädä epäselväksi, mitä tarkoittaa muun muassa plokkaaminen ja bongaaminen.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/kirjan etu- ja takakansi, Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. Blogin linkkiä saa jakaa vapaasti.

Vielä kun muistan

Minä muistan.

Että en muistanut sanoa kaikkea
mitä olisin halunnut.

Mutta.

Muistan kuinka katsoit viimeisen kerran
kuin muistaen jotain.
Oliko se muisto jostakin, jota et saanut mieleesi,
aavistus, haalistuva muistikuva.

Minä lupaan muistaa puolestasi.
Minä muistan kaiken sen mitä oli.
Mitä tapahtui ensin, sitten ja
sen jälkeen.

Muistan alun ja lopun.
Ja kaiken siitä välistä.

Minä muistan.

Kunnes en enää muista.
Ja jälkeeni tulee tulee joku
toinen, joka lupaa taas vuorostaan:

Minä muistan.

Kuvat.Pixabay

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Äitiä ikävä

Luin Eero Huovisen kirjan Äitiä ikävä. Kirjassa hän palaa aikaan ennen syntymäänsä ja siitä eteenpäin aina äidin kuoleman jälkeisiin aikoihin. Matkan muistoihin hän tekee äidin ja isän käymän kirjeenvaihdon avulla. Miten ihanasti ja elävästi hän yrittää hahmottaa itselleen sen äidin, jonka menetti ollessaan vasta yhdeksän vuoden ikäinen.

Sanotaan, että pahinta, mitä voisi kokea, on oman lapsen menettäminen. Uskallan väittää, että oman äidin menettäminen lapsena on yhtä vaikeaa. Tätä en lähden enempää arvioimaan - asian ajatteleminenkin saa kyyneleet silmiin.

Eero jäi kahden veljensä kanssa elämään surunsa kanssa hukassa olevan, työhönsä uppoavan isänsä kanssa. Jo äidin lyhyen sairastamisen ajan lapset erkaannutettiin kohtaamasta tulevaa kuolemaa ja sitä seuraavaa surua. Niin oli ehkä tapana tuolloin. Mistä ei puhuttu, sitä ei ollut. Kuoleman jälkeen ei muisteltu yhdessä äitiä. Isä ei siihen surultaan kyennyt.

Eero Huovisen äidin kaipuu ja ikävä on ollut sydäntä särkevän suuri ja loputon. "Mitä äiti tähän olisi sanonut?" pohtii hän kerta toisensa jälkeen. Lapsena eikä aikuisenakaan hän ei yrityksistään huolimatta saanut isältään vastauksia äitiään koskeviin kysymyksiin.
Vasta isän kuolema avasi pääsyn menneeseen ja mahdollisuuteen tutustua äitiin, ehkä paremmin syvällisemmin isäänkin. Vaikka isä oli elossa, hän ei ehkä ollut niin läsnä, kuin olisi voinut olla. Mutta äitiä ei läsnäolevinkaan isä voi korvata. Äiti on äiti, isä on isä.

Toivon hartaasti, että Eero Huovinen on saanut kirjeiden lukemisen ja kirjan kirjoittamisen myötä mieleensä eläväisen ja lapsiaan rakastavan äidin muiston, koska sellainen kuva hänestä kirjan mukaan välittyi. Että Eero Huovisen äidin etsintä tuli määränpäähänsä, hän koki tuttuuden tunteita ja oivalluksia tutustuessaan äitiinsä vuosien päästä. Sellainen aavistus kirjan luettuani minulle syntyi ja toivon totisesti, että näin myös tapahtui.

Kirjan kieli oli sujuvaa ja kuvasi mainiosti 1950-lukulaista elämää, vaikka varsinaista ajankuvausta kirjassa on vähänlaisesti enkä niitä kaivannutkaan. Kappaleet olivat lyhyitä, lauseetkin lyhyehköjä ja koruttomia. Tyyli sopi aiheeseen erinomaisesti. Kirjaa oli miellyttävää lukea. Surullisesta pääteemastaan huolimatta kirjan sanojen väleistä pilkotti kuitenkin ilo ja valo, rakkaus ja kaipaus äitiä kohtaan.

Ilokseni huomasin vastikään, että Eeron pikkuveli Sakari on kirjoittanut kirjan heidän isästään, Isän kädestä. En tiedä kirjan lähestymistapaa aiheeseen, mutta kansi ilahduttaa minua. Siinä on sama kuva kuin Eero Huovisen kirjassa, isä esiin tuotuna. Aion pikimmiten lukea tämän toisenkin Huovisen kirjan.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kaikkien aikojen helpoimmat lihapullat

Lihapullat ja perunamuusi ne yhteen sopii, sitä ei käy kieltäminen. Ilman mitään ihmeellisyyksiä niiden perusmaku miellyttää. Onhan niitä syöty suomalaisessa ruokapöydässä iät ja ajat, vuosikymmenestä toiseen.

Jos tarjoilet lihapullat perunamuusin kanssa, aloita aterian valmistaminen muusin teosta.

Kuori perunat ja laita kylmään veteen. Kun kaikki perunat on kuorittu, lohko ne kylmään veteen. Valuta tämä kuorimavesi pois ja huuhtele kuoritut, lohkotut perunat vielä kertaalleen kylmällä vedellä ja sitten lisää kattilaan vettä niin, että perunat juuri ja juuri peittyvät. Lisää suola ja anna kiehua pehmeiksi.

Helppoakin helpompiin lihapulliin (n. 10 kpl) tarvitaan:

400 gr naudan jauhelihaa
1 pss Ranskalainen sipulikeitto -aineksia
1 kermaviili
1 kananmuna
suolaa

Tee näin:

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kaada kermaviili kulhoon ja lisää sipulikeiton ainekset ja teelusikallinen suolaa. Sekoita. Anna turvota. Lisää joukkoon jauheliha. Sekoita. Lisää joukkoon kananmuna. Sekoita.

Laita uunipellille leivinpaperi. Nostele jauhelihataikinasta kukkurallisia ruokalusikallisia leivinpaperille ja muotoile ne lusikalla pyöreähköiksi. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia

Sillä aikaa kun lihapullat valmistuvat uunissa, tee muusi. Kaada keitinvesi pois ja lisää nokare voita. Survo perunat hienoksi. Lisää maitoa ja suolaa, sekoita hyvin.

Ota lihapullat uunista.

"Syömään!"

Tein tupla-annoksen, siksi kaksi kananmunaa 😉

Lihapullien kanssa tarjoiltiin suolakurkkuja, hillosipuleita sekä punajuuria.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä kuvissa näkyvien tuotteiden tuottajien kanssa.

Kuvien ja tekstien luvaton kopioiminen on kielletty.

Igorin kanaa

Tuli taas tehtyä Igorin kanaa Peggyn reseptillä. Uunikasvikset "kylkeen". Taas on syöjät ja syöjättäret vähän aikaa hiljaa.
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/reseptit/resepti/peggyn-pieni-punainen-keittio-kanaa-igorin-tapaan/5649972#gs.z9r186

Tästä tykkää nuorisokin ja lisäkkeeksi riisiä sekä uunikasvikset: parsakaalia, kesäkurpitsaa, porkkanaa, paprikaa. 1dl vettä vuokaan, vähän suolaa ja oliiviöljyä päälle, kypsennys uunissa Igorin kanan kanssa yhtä aikaa foliolla peitettynä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty

Reseptilinkkiä ja blogin linkkiä saa jakaa vapaasti

Erikoisia kohtaamisia Prisman parkkihallissa

Tänään autoilimme Isännän kanssa paikalliseen Prismaan viikonlopun ruokaostoksille, kuten kaikki varhaista keski-ikää lähestyvät pariskunnat tekevät. Kävelin edellä kaupan ovia kohti ja minua lähestyi oikealta vanhempi setämies Prisman muovikassit molemmissa käsissään. Jotenkin "luin" hänestä jo kaukaa, että hän aikoo sanoa jotain, vaikkei edes katsonut minuun.

Kun reittimme kohtasivat, hän pysähtyi ja toivotteli hyvää aamupäivää. "Vaikka minä en Teitä tunnekaan, niin toivotan nyt kuitenkin hyvää aamupäivää." No mikäpä siinä, kiitos sitä samaa vaan teillekin ja jatkoin matkaani kauppaan. Tulipa siitä hyvä mieli pitkäksi aikaa. Tosi harvinaista ja vähän outoakin meillä täällä Suomessa Prisman pihassa. Että tuntemattomille ihmisille puhutaan. Sellaista puhujaa pidetään helposti vähän pimahtaneena. Se on kuitenkin oikein ja arvollista. Olen joskus Prisman palvelutiskille odottaessa ikävystyneenä jututtanut itseäni vanhempia rouvia palvelutiskin tuotetarjonnasta. Olen kysellyt vähän neuvojakin. Syntyypähän vähän jotakin jutun juurta siinä odotellessa. Vanhemmat rouvat poikkeuksetta tykkäävät, kun pääsevät nuorempiaan neuvomaan.

Viime kesänä tapahtui erikoisempi kohtaaminen. Olin käynyt pikaisesti jonkun unohtuneen hyödykkeen hakemassa Prismasta ja istahtamassa jo autoon, kun jostain singahti paikalle itäisesti ja vahvasti suomenkieltä murtava iäkäs mummo ja alkoi pyydellä kyytiä kotiinsa ylämäkeen parin kilometrin päähän. En enää muista hänen esittämiään hyviä perusteluja kyydin tarpeelleen, mutta mummo porisi ja papatti niin tiuhaan, ettei jäänyt mitään saumaa kieltäytymiselle. Saman tien hän tunki jo ahteriaan etupenkille.

Mietin vaan, että mikähän ansa tässä piilee ja mikä koira tässä on haudattuna. Tulinko juuri kidnapatuksi mummon kotiosoitteeseen? Ja myös sitä, että mikähän kusihousu mahtaa olla kyseessä ja joutuuko käymään auton sisäpesetyksen kautta tämän reissun jälkeen. Mitään virtsan hajua ei nenääni onneksi kuitenkaan kantautunut. Kassi pursuili pihasta ja pientareilta kerättyjä tyhjiä pulloja. Koko matkan ajan hän höpötti kuinka hänellä on tänään syntymäpäivä ja hänellä olisi kotona shamppanjaa ja kakkua jajajaja..., joita hän mielellään minulle tarjoaisi.

Kieltäydyin kohteliaasti ja kerroin, että en nyt millään pysty, kun täytyy mennä kotiin laittamaan perheelle ruokaa, mikä pitikin paikkansa. Sen mummo ymmärsi kielimuurin vuoksi niin, että minulla ei ole kotona ruokaa ja loihe lausumahan, että hänellä on kyllä kotona ruokaa, tule syömään! Jostain syystä en ihan satasella halunnut luottaa mummon juttuihin.

Hetken päästä sävy muuttui synkempään suuntaan ja hän kertoi, ettei hänellä ole yhtään ystävää, sukulaista eikä ketään muutakaan ihmistä. Ja kotiosoitteensa parkkipaikalla hän jo vaatimalla vaati, että saattaisin hänet autosta kotiinsa ja tulisin syömään ja shamppanjalle ja kakulle. Kyllä hän kotiinsa pääsee ilman saattamista, kun on sieltä tullut poiskin ja kilometrien päähän pulloja keräämään. Nousin autosta nopeammin kuin yksikään uberkuski ja avasin apukuskin puoleisen oven. Mummo ei tehnyt elettäkään noustakseen. En voinut hänen käsikynkkäänsä tarttua, koska siitä olisi ollut seurauksena ties mikä päällekarkaus-, pahoinpitely- tai raiskaussyyte. Ilta-Sanomat: "Keski-ikäinen naishenkilö kaappasi Prisman parkkipaikalta vanhuksen kyytiinsä ja pahoinpiteli, ryösti ja raiskasi kerrostalon parkkipaikalla. Epäilty ei tehnyt pidätettäessä vastarintaa."

Ojensin sitten hänelle käteni, johon hän onneksi tarttui ja sain vedettyä hänet seisomaan ja ulos autosta. Siihen hän sitten jäi harmittelemaan, kun ei synttärikutsuun vastattukaan myöntävästi. Kiittelin kutsusta ja pahoittelin vielä kerran kiireitäni.

Mummo jäi pihalle seisomaan, siunaili ja jupisi jotakin itsekseen, teki ristinmerkkiä kasvojensa ja rintansa edessä ja vielä lopuksi peitti kasvot käsiinsä. Tuntui pahalta jättää vanhus yksin kotipihaansa seisomaan, mutta en minäkään ole mikään äititeresa. Mietin, että onko hän loppujen lopuksi helpottunut siitä, etten lähtenyt hänen mukaansa vai oliko oikeasti harmissaan. Vai miksi se ristinmerkin tekeminen? Jokin itsesuojeluvaisto kuitenkin sanoi, että tässä menee raja. Vielä voin tarjota vanhuksen pyytämän kyydin, mutta tuntemattomien koteihin en lähde vaikka kuinka herttainen mummo on kyseessä.

Siellä olisi kämpän oven takana yllättäen ja pyytämättä odottamassa joku erikoisryhmä, johon en välttämättä haluaisi tutustua. Olisin ehkä seuraavaksi löytänyt itseni heidän seurassaan naputtelemassa korttini pin-koodia Otto.-automaatilla. Puhelin, kotiavaimet ja auton avaimet pöllittynä. Näistä idän ihmeistä ja heidän tulonhankkimiskeinoistaan kun ei koskaan voi olla täysin varma. Kaupunginosa oli kaiken lisäksi tämän paikkakunnan pahamaineinen "Monaco", jonka asukkaista suurin osa ei käy töissä eikä maksa veroja. Siellä on parempi liikkua aina varmistin poistettuna. Ehkä annoin vilkkaalle  mielikuvitukselle valtaa? Katsonut liikaa ulkomaisia rikossarjoja?


Kuvat: Pixabay, kuvien henkilöt eivät liity tapauksiin.
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. Blogin linkkiä saa jakaa vapaasti.

Maria - ikuinen neitsyt

Marian ilmestys, ikoni pyhän Klimetin kirkossa Ohridin kaupungissa 
Makedoniassa. Ohridin kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Marian ilmestyspäivää vietetään tänä vuonna 22.3. Joskus muinoin Marianpäivä on ollut aina 25.3., josta on tasan yhdeksän kuukautta jouluun. Kuten kaikki muistamme, Marian ilmestyspäivänähän enkeli Gabriel kävi Marian luona kyläilemässä. Maria ei siis silloin itse ilmestynyt, vaan hänelle ilmestyttiin. Maria on sittemmin itse ilmestynyt muille, mutta siitä lisää myöhemmin. Pyhään Mariaan liittyy katolisissa maissa muitakin juhlapäiviä, esimerkiksi heinäkuun 2. päivä ja elokuun 15. päivä, jotka luterilainen kirkko on hylännyt epäraamatullisina.

Maria on tiettävästi Jeesuksen syntymän aikoihin ollut vasta 12-14 -vuotias. Joosefin iästä sen sijaan liikkuu ristiriitaisempia tietoja. Joissain yhteyksissä hänet halutaan esittää vanhana leskimiehenä ja antaa sitä kautta sellainen kuva, että mitään ”lihallista” sikiämistä ei tapahtunut. Joosefhan on kaikissa kuvissa pitkäpartainen. Vai oletteko nähneet kuvan, jossa Joosef olisi esitetty siloposkisena teinipoikana? Niillä seuduilla ja siihen aikaan oli nimittäin tapana, että nuoret miehet avioituvat 13-19 -vuotiaina. Joosefia voidaan pitää varsinaisena uskon sankarina. Harvaan mieheen nimittäin uppoaa selitys Pyhästä Hengestä ja Herran enkelistä, jos puoliso alkaa olla siunatussa tilassa vastoin omiakin odotuksia.

Ikääntynyt Joosef saattoi olla jo siinä iässä, ettei hänellä enää mikään viisari värähtänyt, vaikka kuvankaunis ja hehkeä Maria käyskenteli samalla tontilla. Sen lähemmäksi ei Joosef varmaan olisi saanut mennäkään. Näin varmistettiin, että kukaan ei kuvitellutkaan Joosefia vauvan isäksi. Ja että Maria pysyi jatkossakin ikuisena neitsyenä, kuten Jeesuksen äidille sopiikin. Luterilaisen käsityksen mukaan Maria on pysynyt neitsyenä ikuisesti vielä lapsen synnytettyään. Siihen maailman aikaan isä sai myydä alle 12-vuotiaan tyttärensä orjaksi tai myöhemmin aviopuolisoksi kenelle tahansa sopivaksi katsomalleen miehelle. Naisella ei ollut oikeutta kieltäytyä aviomiehestä, jonka isä hänelle valitsi. Naisella oli tuolloin arvoa lähinnä jonakin esineenä ja kauppatavarana. Kun Marian tilanne valkeni hänen isälleen, isä taisi tuumata, että tässä ei nyt kyllä hyvä heilu, jos ei Marialla ole tietoakaan sulhasesta. Yksinhuoltajan elämä ei ollut helppoa silloinkaan. Ei ollut lapsilisiä, elareita, vauva.fi:tä, perhevalmennusta, KaksPlussaa eikä edes kertakäyttövaippoja.

Katolinen ja ortodoksinen kirkko korostaa Marian perisynnittömyyttä ja viattomuutta. Sen ansiosta Marialla ei ollut raskauspahoinvointia eikä synnytyskipuja eikä mitään muutakaan ikävää asiaa lapsen syntymään liittyen. Ei väsymystä, turvotusta, raskausarpia eikä repeilyjä tai ompeleita tärkeissä paikoissa. Raskauden ja synnytyksen vaivathan ovat syntiinlankeemuksen seurausta kuten sekin, että tienatessa tulee hiki.

Luterilaisessa teologiassa päinvastoin korostetaan Marian vaatimattomuutta, syntisyyttä ja samankaltaisuutta verrattuna keneen tahansa meistä. Raskaus ja synnytys oli vaikea ja kivulias. Sana tuli lihaksi ja siinä piilee lohdutus. Latinalaisessa amerikassa Neitsyt Mariaa arvostetaan korkeammalle kuin poikaansa. Hän on äiti, jonka luokse voi hakeutua hädän hetkellä ja purkaa salaisimmatkin huolensa. Asialla on myös yhteys sikäläiseen macho-kulttuuriin, jossa isäsuhde voi olla vaikea ja isä on niillä kulmilla julma mies, joka on harvoin kotona.

Tizian, Marian taivaaseenottaminen

Katolisissa maissa tärkeä juhlapäivä on 15. elokuuta, jota vietetään Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen päivänä. Hänet otettiin taivaaseen sieluineen ja ruumiineen, joten hän ei ole lainkaan kuollut, tuumataan katolisessa kirkossa paavi Pius XII:n mukaisesti. Neitsyt Marian ilmestymiseen maan päällä liitetään kertomuksia ihmeparantumisista. Hänen kerrotaan ilmestyneen muun muassa Ranskan Lourdesissa, Lissabonin Fatimassa ja Meksikon Guadaloupessa. Nämä kolme ovat Rooman ohella tärkeitä kristittyjen pyhiinvaelluspaikkoja. Erikoisista Asiantuntijoista Nytte on vastikään Lourdesissa käynytkin. Lisää kuvia Lourdesista on tämän postauksen loppupuolella.

Lourdesin Neitsyt Maria -patsas. Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Maria etunimenä on yksi suosituimmista naisten nimistä kautta historian ja ympäri maailman Annan ja sen johdannaisten ohella. Erikoisen Asiantuntijan perheessäkin on useita Maria-nimisiä naisia sekä edesmenneissä että nykyisissä.

Kuvia Lourdesista/Erikoiset Asiantuntijat:

Lähteet:
Jaakko Heinimäki: Pyhät

Johannes Karhusaari: Pro gradu -tutkielma Joensuun yliopiston
teologisessa tiedekunnassa v. 2006
Jumalansynnyttäjän kuva kirkossa

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto

Wikipedia

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen ja muu käyttäminen on kielletty