tiistai 30. heinäkuuta 2019

Kaikkien aikojen lohilaatikko


Alkuperäinen ohje on netistä Sikke Sumarin resepteistä vuodelta 2017, julkaistu ainakin Ilta-Sanomissa. Ylläolevassa kuvassa lohilaatikko uuniin menossa. Valmis laatikko ei valitettavasti ehtinyt kuvattavaksi sattuneesta syystä... (Muokattu: pahoittelut, kuvia on poistettu tallennustilan säästämiseksi.)

Ujo kokki kurkkii kuvan yläkulmassa.

480g lohta kevyesti suolattuna ja 1 cm paksuina siivuina
800g perunoita
40g voita
2 keltasipulia ohuina siivuina
1,5dl kuohukermaa
3 kananmunaa
1/2 sitruunan raastettu kuori
pieni nippu tilliä silputtuna
suolaa ja mustaapippuria

Tarjoiluun: 40g kirkastettua voita

Tee näin:

Keitä perunat ja anna niiden jäähtyä. Leikkaa ne sitten puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla.

Kuullota sipuli voissa pehmeäksi ja anna senkin jäähtyä.

Vispaa keskenään munat ja kerma. Mausta seos suolalla ja pippurilla ja lisää sitruunankuori.

Aloita latomalla kerros perunoita vuoan pohjalle. Lusikoi muutama lusikallinen muna-kermaseosta perunoiden päälle ja lado sitten vuokaan lohiviipaleet ja niiden päälle jälleen hiukan munakermaa.

Paina kevyesti kädellä, jotta kerrokset tiivistyvät. Lisää sitten sipuli, jälleen hiukan munakermaa ja sitten tillisilppu.

Lado loput perunaviipaleet päällimmäiseksi. Lusikoi loppu munakerma perunoiden päälle ja tiivistä paistosta vielä kerran kädelläsi, ennen kuin panet sen uuniin noin tunniksi.

Testaa kuitenkin kypsyyttä jo kolmen vartin päästä, ettei loota vaan pääse kuivumaan!



Erikoisten Asiantuntijoiden koekeittiön kommentit ja tuunaukset:

Lohen määrä on ohjeessa melko tarkka, itse vähän pyöristin ylöspäin. Käytin tässä C-leikattua lohta, joka sattumalta oli lähikaupassa tarjouksessa (ei ruotoja, eviä eikä liikaa mahaläskejä). Ohjeesta poiketen en katsonut tarpeelliseksi vuorata vuokaa leivinpaperilla. 

Tässä ruoassa on olennainen juttu, että se tehdään kypsästä (lähes kypsä riittää, koska uunissa tunti) perunasta. Se vaikuttaa sekä makuun että suutuntumaan. 

Tuore tilli (runsaasti) ja sitruunankuoriraaste ovat tärkeät. Myös sipulin huolellinen kuullottaminen on olennaista, ettei sipuli jää kitkeräksi. 

Ensi kerralla kokeilen muuttaa munakermaa siten, että laitan 1/2 dl enemmän kermaa ja yhden munan vähemmän. Tulee vähemmän "munakokkelia" ja laatikosta ehkä vähän tuoreemman tuntuista. Terveellisyys on sitten kokonaan toinen juttu...

Myös lohen kevyt suolaaminen muutama tunti etukäteen on tärkeää lopputuloksen kannalta. Laitoin suolausvaiheessa mukaan myös vähän sokeria, 1tl lohifilettä (n. 500g) kohti.

Itse laatikon suolaamisen kanssa onkin säätämistä, että suolan määrän saa sopivaksi. Mutta parempi on liian vähän suolaa kuin liikaa.

Muokattu 15.2.2020:
Tätä suuren suosion saavuttanutta reseptiä on EAn koekeittiössä muokattu vielä niin, että osittain voi käyttää kylmäsavulohta, jos raaskii sen kalliimman hinnan vuoksi. 
Lisäksi lukijaltamme saadun vinkin mukaan kerman sijaan voi laittaa myös smetanaa.

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä tekstissä tai kuvissa näkyvien tuotteiden tai tuottajien kanssa.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja käyttäminen muualla sellaisenaan ilman lupaa on kiellettyä. Reseptiä saa kopioida ja käyttää ja linkkiä jakaa niin paljon kuin haluaa ja ehtii. Kiitos yhteistyöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!