tiistai 22. joulukuuta 2020

Luvattu maa




Barack Obama: Luvattu maa, Otava 2020, suomentaneet Seppo Raudaskoski, Kyösti Karvonen ja Ilkka Rekiaro. 

Kirja on paksu, melkein 900 sivua ja melko pientä tekstiä. Niin ollen se on vähän vaikealukuinen, koska se on varsin painava ja pienen tekstikoon vuoksi sitä täytyy pitää juuri oikealla etäisyydellä. 



Kirjastosta lainattuna uutuuskirjana sen laina-aika on vain kaksi viikkoa. Kun ei voi yötä päivää kirjaa lukea, täytyy tehdä niin, että luen sen tiettyyn pisteeseen saakka, palautan kirjastoon ja varaan uudelleen. 

Aikaisemmin kuuntelin Michelle Obaman muistelmat äänikirjana sekä suomeksi että amerikaksi. Jälkimmäinen kirjoittajan itsensä lukemana. Nyt on hauska lukea Obaman muistelmia, koska kirjassa kerrotaan samoista asioista toisesta näkökulmasta. Melkein olisi ollut hyvä lukea Michellen kirja uudestaan ennen tätä. Tai sitten luen sen kolmannen kerran tämän jälkeen. 



Kirjan alkuosasta käy ilmi muun muassa, että Obaman äiti ei ehtinyt nähdä poikaansa Yhdysvaltain presidenttinä, kun ehti kuolla pois. Kirjassaan Obama kertoo myös isyydestään ja isäksi tulostaan ja siihen liittyneistä riittämättömyyden tunteista.

Michelle ei olisi halunnut miehensä lähtevän politiikkaan mukaan, eikä varsinkaan presidenttiehdokaskisaan. Kampanja oli pitkä, työläs ja vaati paljon rahaa ja matkustelua ympäri liittovaltiota. Täytyy sanoa, että helpolla ei Yhdysvaltain presidentiksi pääse. Tarvitaan ainakin hyvää tuuria, paljon rahaa, summaton määrä vapaaehtoisia vaalityöntekijöitä, paljon älyä sekä monipuolista viisautta. Yksikin näistä on saattanut jossain tapauksessa riittää, kuten nelisen vuotta sitten nähtiin. Ja se ei silloin ollut tuo viimeksimainittu. Obama tarvitsi noita kaikkia.

Kirjasta oppii paljon asioita Amerikanmantereesta ja ihmisistä ja poliittisesta ilmapiiristä. Täytyy sanoa, että Yhdysvallat on erikoinen maa. Monella tavalla. Ei ole toista samanlaista. Ja politiikka on todella raakaa peliä ja oman hillotolpan säilyttämistä sielläkin, ei ainoastaan Suomessa. 



”Barry” Obamalla oli paljon hyvää ja huonoakin tuuria, paljon vapaaehtoisia avustajia ja paljon lahjoitusvaroja käytössään matkallaan presidenttiehdokkaaksi ja presidentiksi. Hänen kampanjassaan korostettiin niitä asioita, joita hän kannatti eikä niinkään niitä asioita, joita vastusti. Positiivinen ote siis ruletti tässäkin hankkeessa.   

Obama ei tahallaankaan halunnut leimautua värillisten presidenttiehdokkaaksi, vaan keräsi kannattajia monenlaisista ihmisryhmistä. Hän ei ollut ryvettänyt itseään menneisyydessä. Toisaalta hän kertoi julkisuudessa avoimesti nuoruutensa huumekokeiluista. Toimittajathan senkin asian olisivat kumminkin kaivaneet esiin ennemmin tai myöhemmin. Eikä se nyt ollut edes niin tavatontakaan jo hänen nuoruudessaan. Yhtään väheksymättä asian moitittavuutta. Hän osasi pelata korttinsa hyvin ja löi demokraattien ehdokkaana laudalta pahimman vastustajansa, Hillary Clintonin, jolla oli pitkä kokemus vaalikampanjoista jo ennestään.



Rotuerottelun aiheuttama painolasti kansakunnan menneisyydessä ja nykyisyydessäkin tuntui vaikeuttavan kampanjan menestymistä. Michellelle oli jopa vihjattu, että olisi parempi vaihtoehto hävitä vaalit kuin menettää aviomies. Tällä tarkoitettiin sitä, että jos valinta osuisi Obamaan, hänet ammuttaisiin kuitenkin. Pelko ei ollut aiheeton. Obamaan kohdistui enemmän uhkia kuin yhteenkään toiseen esivaaliehdokkaaseen ennen häntä. 

Superpaksua ja pienifonttista kirjaa lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten tarkkoja muistiinpanoja Obaman on täytynyt tehdä jo varhaisista ajoista lähtien, silloin kun on ollut pyrkimässä osavaltionsa senaattoriksi. Miten hänellä on voinut riittää aikaa ja energiaa siihen kaikkeen mitä on tehnyt kampanjoidensa hyväksi ja sen lisäksi kaikkeen muuhunkin elämään perheenisänkin roolissa. 



Yhdysvaltain presidentinvaalit ja presidentit alkoivat kiinnostaa minua enemmän oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun Obamasta tuli presidentti. No, pakostihan sitä tuli seurattua Clintoninkin touhuja. Kukaan ei varmaan välttynyt Lewinsky-skandaalilta. Clintonin politiikasta ei paljoa jäänyt mieleen. Muistan vain miettineeni, että on se Hillary vaan kova mimmi. Mutta syykin selvisi myöhemmin. Jos Clintonien avioliitto ei olisi kestänyt Monican oletettuja poskilihasharjoituksia, niin Hillary ei varmaankaan olisi päässyt omassa presidentinvaalikampanjassaan niin pitkälle kuin pääsi.

Toisen osan loppupuolella on mielenkiintoista tarinaa muun muassa vuoden 2008 finanssikriisistä ja sen ennusmerkeistä, jotka Obama sai havaita. Kriisi sinällään vauhditti Obaman valintaa presidentiksi, koska rebuplikaanien ehdokas John McCain ja hänen koneistonsa ei onnistunut ajoissa reagoimaan asiaan ja ottamaan  minkäänlaista kantaa saati tekemään suunnitelmia. Obama oli omien verkostojensa ansiosta paljon valmiimpi kohtaamaan kriisin ja siten  olemaan uskottavampi kansalleen. Kirja on nyt valitettavasti jätettävä kesken kolmannen osan kohdalle ja palautettava kirjastoon. En halua lukea sitä hätiköimällä. 

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.



maanantai 21. joulukuuta 2020

Hyvä Tuomas


Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Tänään 21.12. vietetään Tuomaan päivää ja samalla on talvipäivän seisaus.

Talvipäivän seisauksen päivänä aurinko paistaa zeniitissä (kohtisuoraan ylhäältä) Kauriin kääntöpiirillä eli varsin kaukana täältä. Maapallon pohjoispää on kallistunut kauimmas auringosta. Maapallo on noin 23,5 asteen kulmassa akseliinsa nähden. Niinpä pohjoinen pallonpuolisko saa vähiten pävänvaloa ja päivän pituus Helsingissä on vajaat 6 tuntia. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse ollenkaan. Välillä sumuisena päivänä täällä etelämmässäkin tuntuu siltä, ettei aurinko nouse ollenkaan. Enää. Koskaan. Mutta äläpäs huoli.

Tämän päivän jälkeen maapallo alkaa taas hiljakseen kallistua toiseen asentoon ja päivä alkaa pidentyä. Seuraavana päivänä valoisaa aikaa on jo muutama sekunti enemmän. Päivät pitenevät niin, että kevätpäivän tasauksen päivänä maaliskuussa yö ja päivä ovat yhtä pitkät. Aurinko paistaa silloin zeniitistä päiväntasaajalla. Kesäpäivän seisauksen aikaan päivä on meillä pisimmillään ja aurinko paistaa zeniitistä Kravun kääntöpiirillä.



Talvipäivän seisauksen tarkka ajankohtakin on tiedossa. Tänä vuonna 2020 se on 21.12. klo 12.02. 

Vuonna 2021 se on 21.12. klo 17.59. 

Vuonna 2022 se on 21.12. klo 23.48. 

Vuonna 2023 se on 22.12. klo 5.27. 

Tänä vuonna planeetat Jupiter ja Saturnus ovat taivaalla lähempänä kuin kertaakaan lähes 400 vuoteen. Edellisen kerran planeetat olivat näin lähekkäin vuonna 1623, kolmikymmenvuotisen sodan aikaan. Seuraavan kerran planeetat kohtaavat näin läheltä taas vuonna 2080. Planeetat näkyvät matalalla etelälounaisella taivaalla. Parhaiten ne ovat näkyvissä pian auringonlaskun jälkeen.



 

Talven pimeintä aikaa on juhlittu eri tavoin historian aikana eri kulttuureissa. Jo muinaiset roomalaiset juhlivat Saturnus-jumalaansa keskitalvella. Germaaniset kansat viettivät yule-juhlaa joulukuun alun ja tammikuun alun paikkeilla. Tästä arvellaan joulu-sanan saaneen alkunsa. Myöhemmin joulua alettiin juhlia kristinuskon mukaisena Jeesuksen syntymäjuhlana.

Tuomas joulun tuomisineen on lausuttu tervetulleeksi runopukuisin säkein. Lounais-Suomessa on runoiltu seuraavasti:

Tule meille Tuomas-kulta

tuo joulu tullessansa,

oluttynnyri olallansa,

viinapikari pivossansa,

juustokakku kailosansa.

Kyl sä meijän portin tunnet:

tervaristi, rautarengas, 

musta koira portin alla.

Hämeessä ja Uudellamaalla on todettu, että "Tuomaasta housut naulaan ja joulurauha alkaa". 

Erikoisen Asiantuntijan huushollissa noista toteutuu aika moni asia. Joulun aikainen parin päivän loma alkaa ja tytärten kanssa tehdään luultavasti juustokakkua. Ja kyllä Tuomas taitaa tulla paikalle. Koira tosin ei ole musta, vaan ruskea (virallisesti punainen) ja se on portin takana. Joskus se vähän murisee ohikulkijoille. Haukkuli.



Lähteet: Kotiliesi, Lakeuden Ursa ry, Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto

Kuvat: Pixabay, Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.





sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Painopeitto


Tämän syksyn myyntihitti ja joululahjavinkki tuntuu olevan painopeitto. Ei se ole sinänsä mikään uusi keksintö. Sellaista on käytetty jo pitkään sairaanhoidon puolella. Vanhan ajan täkit olivat myös ihanan painavia, sellaisen alle oli mukava käpertyä ja nukahtaa kylmänä ja pimeänä talvi-iltana. Sitten peittojen piti taas olla kevyitä ja helppohoitoisia, kotikoneella pestäviä ja kuivausrummussa kuivatettavia untuvapeittoja. 

Univaikeudet ovat varsinkin aikuisiällä todella yleisiä. Yhtä valvottaa pienet lapset, jotain toista elämän huolet, kolmatta jokin sairaus ja kivut. 

Nyt on lanseerattu kansan käyttöön painopeitto, jonka painava täyte muodostuu pienistä lasihelmistä. Kalliimmissa versioissa jokainen helmi on ”yksittäispakattu” peiton sisään, jolloin paino jakautuu äärimmäisen tasaisesti. Edullisemmissa malleissa on ommeltuna pieniä neliön muotoisia taskuja, joissa jokaisessa on tietty määrä lasihelmiä. Päällisen ja sisuksen materiaalin laatu voi myös vaihdella.



Suositellaan, että painopeiton paino olisi 10-15% oman kropan painosta. Niinpä valitsin itselleni 7kg painavan peiton, mikä on riittävä ja sopiva. Pussilakanan laittaminen ja poistaminen on vähän tavallista työläämpää peiton painon vuoksi, mutta ei mikään mahdoton tehtävä. Myös kaikki muu peiton siirtely on luonnollisesti raskaampaa. Paikallaan köllötellessä peiton alla se ei tunnu painavalta, mutta asentoa vaihtaessa tuntuu. Tv-mainoksessa entinen jalkapallotähti mainostaa painopeittoa ja leyhyttää sängyllä olevan peiton reunaa. Se peitto ei todellakaan ole painopeitto, vaan joku muu. Halutaanko ehkä mainoksessa antaa kuva, että painopeitto on kevyt vaikka se on painopeitto.


Unen laatua parantava vaikutus johtuu rauhoittavasta ja turvallisesta tunteesta, jonka peiton paino antaa. Tätä kirjoitettaessa noin viikon käyttökokemuksen perusteella voin vahvistaa sen pitävän paikkansa. Yöunet ovat parantuneet tämänkin ansiosta lisää. Jo aikaisemmin kirjoitimme ruokavaliomuutoksista, jotka ovat vaikuttaneet yöuniin. Aiemmassa postauksessa, niksikirjan osassa kolme, kerroimme monista muista yöunen laatuun vaikuttavista keinoista ainakin omiin kokemuksiin perustuen. Ohessa linkki.  https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/12/erikoisten-asiantuntijoiden-katevat_8.html




Tilasin oman peittoni Finlaysonin nettisivuilta ja se tuli Postin toimipaikkaan noudettavaksi neljässä päivässä. Painopeittoa kävin ”sovittamassa” etukäteen toisessa kaupassa. Aika nopeasti paketti tuli, huomioiden koronan ja joulun ruuhkat. Noutoautomaattiin sitä ei voi kuulemma toimittaa, koska se on hygieniatuote. En ymmärrä logiikkaa. Miten se muuttaa tilannetta, jos noudan sen Postista, oli hygieniatuote tai ei?

Kuvat:Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen on kielletty. Linkkejä blogiin ja erillisiin postauksiin saa jakaa. 


lauantai 19. joulukuuta 2020

Pestolihapullat


Sain työkaveriltani vinkin pestolihapullista. Alkuperäinen linkki on K-kaupan ruokasivuilta, ohje löytyy googlettamalla

  Pestolihapullat

Tomaattikastike

Lisäksi


Valmistus

alle 30 min
  1. Sekoita tomaattikastikkeen ainekset uunivuoassa, kaprikset liemineen.
  2. Sekoita lihapullien ainekset tasaiseksi massaksi. Muotoile massa pulliksi tomaattikastikkeen päälle.
  3. Kypsennä lihapullia 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pullat ovat kypsiä.
  4. Tarjoa keitetyn spagetin ja raastetun parmesaanin kanssa.


Tulin sitten hankkineeksi jauhelihaa enemmän kuin ohjeessa ja niin ollen pestoa oli lihan määrään suhteessa liian vähän, mutta tuunasin ohjetta siten, että lisäsin lihapullataikinaan mausteita: rouhittua mustapippuria, oreganoa ja valkosipulijauhetta. 

Tomaattimurskan vaihdoin työkaverin vinkistä vielä Dolmio-kastikkeeseen. Pestoa olisi kyllä mieluummin saanut lopulta olla ohjeen mukainen määrä eli melkein tuplat, koska jauhelihaakin oli. Omatoiminen maustaminen auttoi kuitenkin asiassa. Raakaan lihaan saa uppoamaan mausteita aika paljon. 

Isäntä arvioi kastikkeen liiankin tomaattiseksi. Ensi kerralla voisi laittaa siihen vaikka ruokakermaa tai Koskenlaskija Ruoka cheddaria.

Punaisen lihan syömistä yritän välttää terveyssyistä, mutta voi sitä kerran viikossa syödä, että säilyy tuntuma. Näillä tulee myös etätöissä ahkeroiva Isäntä ravituksi alkuviikosta. Lisäkkeeksi käy sekä pasta että keitetyt perunat. Pastan kanssa voi ruoan päälle ripotella parmesaaniraastetta. 


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä


perjantai 18. joulukuuta 2020

Ojentaisitko joulumäntysi



Joulupuu on rakennettu jo monessa kodissa ja pian rakennetaan niissä, joissa ei vielä ole. Rakentaa-verbin merkitys on alunperin ollut laajempi kuin nykyään. Se on tarkoittanut erilaista kuntoon panemista, valmistamista ja muuta tekemistä. Kirjallisuudessa on rakennettu atriaa tai lääkevoidetta. Rakentaminen on voinut olla pellon tai nahan muokkaamista, avioliiton solmimista tai kankaan kuteille panemista. Myös poron voi rakentaa ahkion eteen Lapissa. Joulupuun rakentaminen joululaulussa tarkoittaa siis muutakin joulun valmistelua kuin pelkkää kuusen koristelemista. Rakentaa on germaaninen lainasana, joka on tarkoittanut ojentamista, pystyttämistä tai suoristamista.

Miksi juuri kuusi eikä esimerkiksi mänty, kuten Kanadassa? Suomalainen joulupuuperinne saattaa olla kotoisin Saksasta, jossa joulukuusi yleistyi protestanttisessa Pohjois-Saksassa jo 1500-luvun lopulla. Latvialaisten mielestä joulukuusiperinne on peräisin heiltä ja virolaiset omivat perinteen myös mielellään omakseen. Heidän mielestään ensimmäinen joulukuusi oli Tallinnassa jo vuonna 1441.



Katolisen kirkon joulun tunnus on seimi ja Pietarinkirkon eteen onkin pystytetty ensimmäinen joulukuusi vasta vuonna 1982. Ei kuusiperinne kovin vanha ole Suomessakaan. Se on saanut alkunsa 1920-luvulla Jyväskylän seminaarista, jossa pidettiin joulun alla kuusijuhlia ja josta tapa levisi ympäri Suomea sieltä valmistuneiden opettajien mukana.

Jo ennen sitä oli tapana laittaa koristeeksi juhannus-, nimipäivä- ja hääkuusia, mutta ei sisätiloihin vaan ulos. Pitäisiköhän ensi juhannuksena laittaakin ovenpieliin juhannuskoivujen sijasta juhannuskuusia ? 

Kuusen kasvaminen joulupuumittaan kestää 10-15 vuotta. Tänä jouluna joulukuusen hinta on noin 30-50 euroa. Suomessa on noin 350 joulukuusen kasvattajaa. Yksi heistä on ruskolainen Varsinais-Suomen Yrittäjälehteen haastateltu Sulo Koskinen, jolla on noin 25000 joulukuusta kasvamassa viiden hehtaarin alueella. Joka joulu hän myy noin 400-500 kuusta. Viljeltäviä joulupuita leikataan säännöllisesti kauniin muodon aikaansaamiseksi. Koskinen kertoo, että joulukuusien kasvattaminen on hänelle lähinnä vain harrastus. Niitä pitäisi kasvattaa noin sadalla hehtaarilla, jotta toiminta olisi kannattavaa.



Enin osa koteihin hankittavista kuusista lienee kuitenkin peräisin metsistä, joista ne on katkaistu metsänhoidollisin perustein. Runko voi olla vähän käyrä tai latva haaroittunut. Niistä ei ole sahapuiksi. Pieniä kuusia kaadetaan paljon myös sähkölinjojen alta, jossa ne sijaintinsa vuoksi olisivat joka tapauksessa tuhoon tuomittuja. Meille joulukuusi on hankittu jo parinkymmenen vuoden ajan eräältä suunnistusseuralta. Kuusien tuotto menee suoraan urheiluseuran junioritoiminnan hyväksi ja metsänomistajat tuskin ovat veloittaneet kuusistaan mitään.

Kotiin ostettu joulukuusi kestää pitempään, kun se hoidetaan oikealla tavalla. Kuusi pitää sulattaa hitaasti viileässä paikassa, esimerkiksi autotallissa. Jos runko on jäässä ja kuusi tuodaan liian äkkiä lämpimään, ei runko ehdi sulaa, kun neulaset ovat jo vailla vettä ja jäinen runko ei pysty sitä neulasille toimittamaan. Silloin neulaset alkavat pian karista. Jos autotallia tai muuta viileää tilaa ei ole joulukuusen sulatteluun, sitä voi myös suihkuttaa kylmällä vedellä kylpyhuoneessa. Ennen kuusenjalkaan asettamista puun tyvestä pitää sahata parin sentin pätkä pois, jotta saadaan uusi, tuore imupinta. Samalla tavalla kuin leikkokukillekin tehdään. Leikkokukille uusi imupinta pitää tehdä vinoon ja terävällä veitsellä, ei saksilla, koska sakset puristavat varren helposti halki. 



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvin ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Lähteet: 

- Tiede-lehti nro 14/2020 Marjo-Riitta Saloniemi, kulttuurintutkija, museonjohtaja sekä Kaisa Häkkinen, suomen kielen emeritaprofessori

- Wikipedia

- Varsinais-Suomen Yrittäjälehti 10.12.2020

- Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto

torstai 17. joulukuuta 2020

Eerika

 


Jokainen tyttö haluaa jossakin elämänsä vaiheessa olla pieni prinsessa. Keskipiste, rakastettu. Niin Eerikakin.

Kun kirja ilmestyi, ajattelin, että Eerikan lyhyen elämän tarina ansaitsee kaikin tavoin tulla kuulluksi, nähdyksi, luetuksi. Hänen takiaan. Ja sen takia, että jokainen, joka joskus epäilee lapseen kohdistuvaa kaltoinkohtelua, tekee ilmoituksen lastensuojeluun pohtimatta asiaa sen enempää. Turha ilmoitus on aina parempi kuin tekemättä jätetty aiheellinen. Harvoin epäilykset ovat turhia, mutta turhia epäröintejä ilmoituksen tekemisestä on aivan liian paljon.

Muistan tuon äitienpäivän, kun Eerika kuoli. Iltapäivälehtien etusivut, joissa oli kuva Eerikasta vaaleanpunainen mekko päällä ja helmet kaulassa, hymy huulilla. Kaltoinkohdelluista lapsista löytyy uskomattomia voimavaroja ja loputonta toivoa. Eerikakin on jaksanut ja pystynyt hymyilemään valokuvan ottajalle. Onko se osa julmaa henkiinjäämistaistelua. Jos yrittää miellyttää pahoinpitelijäänsä, tuleeko lyödyksi vähemmän ja kohdelluksi edes vähän paremmin.

Kuuntelin kirjan BookBeatin valikoimista. Kirjan luki eloisasti Karoliina Kudjoi. Hänen valoisa äänensä kuljetti synkeää tarinaa kohti vääjäämätöntä loppua, Eerikan kuolemaa, mutta ikäänkuin nostaen sieltä tarinan lomasta Eerikan toivonkipinät ilmoille kuin pienet tähdet tuikkimaan lyhyen elämän polun varrelle. Kirja kertoo Eerikan tarinan viranomaisten asiakirjojen ja lähiomaisten haastattelujen kautta. Kirjaan on luotu tarina, vuoropuheluineen ja siitä avautuu näyttämö tapahtumille, jotka tapahtuivat Eerikan kahdessa kodissa, koulussa, isovanhempien luona, kohtaamisissa viranomaisten kanssa. Onnellisimmat hetket Eerika vietti biologisen äitinsä ja isovanhempiensa, isän vanhempien luona.

Eerikaa oltiin viemässä sijaishoitopaikkaansa heti hänen elämänsä viimeiseksi jääneen viikonlopun jälkeen. Isän onnistui viivytellä aiemmaksi ajateltua vientiä taas jollakin verukkeella, joita viranomaiset saivat kuulla sekä hänen itsensä että varsinkin hänen elinkumppaninsa "Nadjan" taholta. Isän teot tuntuvat niin uskomattomilta, että hänen on pakko olla mieleltään sairas, kuten elinkumppaninsakin. Heillä kummallakin onkin todettu olevan persoonallisuushäiriöitä, mutta elinakautisen tuomion he molemmat saivat syyntakeisina. 

Luin myös paikallislehdestä artikkelin, jossa haastateltiin kirjan kirjoittajaa Vera Miettistä. Hän on kirjaa varten haastatellut myös Eerikan isää, Touko Tarkkia sekä "Nadjaa", Sirpa Laamasta. Vera Miettinen kertoo järkyttyneensä erityisesti siitä, että Tarkki ja Laamanen eivät osoittaneet minkäänlaista katumusta teostaan. Eerikan biologinen isä ei näyttänyt edes ikävöivän kuollutta tytärtään. Se on kylmäävää ja erikoisen poikkeuksellista Vera Miettisen mukaan, joka kuitenkin on haastatellut useita väkivaltarikollisia. Vaikeaa ja lähes mahdotonta sitä on kenenkään muunkaan uskoa. Oman lapsen kuolema on kuitenkin menetyksistä kaikkein musertavin.

Eerika löytyi kuolleena pressuihin käärittynä ja tiukasti sidottuna. Hänellä oli löytöhetkellä prinsessatiara päässään.



Lähde: Etelä-Suomen Sanomat, 7.12.2020

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/BookBeat

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Vihainen nainen


Vihainen nainen - Hyvä ja paha aggressio, Kirjapaja 2018. Kirjoittajat Heli Pruuki ja Terhi Ketola-Huttunen.

Pruuki on pariterapeutti, perhepsykoterapeutti ja teologian tohtori. Ketola-Huttunen on psykoterapeutti ja teologian maisteri. 

Tekijöiden taustoista huolimatta teologinen näkökulma jää tässä kirjassa ohueksi, eikä sitä jää oikeastaan kaipaamaankaan. Naisen aggressiota käsitellään psykologisesta ja terapeuttisesta näkökulmasta. Kirjan takakannessa sanotaan: ”Aggressiolla on myös myönteinen puolensa. Sen voi oppia kanavoimaan voimaksi tehdä niitä asioita, jotka tuovat iloa elämään.”

Siihen kirjasta ei oikein löydy vastausta, että miten tuo edellä mainittu oikein tehdään. Siitä moni varmasti hyötyisi. Aggressiota on olemassa sekä hyvää että pahaa muotoa. Ensimmäisenä sanasta tulee mieleen se pahan aggression muoto, joka lienee näkyvämpää. Hyvä aggressio on se voima, joka ajaa meitä eteenpäin pyrkimyksissämme ja antaa voimaa ponnisteluihin. 

Löysin kirjasta niin monta kertaa itseni ja monta tuntemaani ihmistä sekä tuttuja tilanteita. Koin ahaa-elämyksiä. Tämmöinen on siis ihan tavallista ja jopa mahdollista, luonnollistakin. 

Meillä Suomessa niin kuin varmaan monessa paikassa muuallakin tyttölapset kasvatetaan olemaan kilttejä, sopeutuvaisia ja peittämään aggressionsa. Vihaista naista pidetään enemmän tai vähemmän sekopäänä. Miehelle vihaisuus ja aggressio sen sijaan ovat sallituja piirteitä ja tunteita. Nainen kääntää tilanteessa aggressionsa sisäänpäin, mikä johtaa masennukseen ja jopa itsetuhoisuuteen. 

Sotatraumaa kannetaan tässä maassa edelleen sukupolvesta toiseen. Tämä on varmaankin yksi suurimmista selityksistä sille, miksi me suomalaiset olemme niin erilaisia kuin meitä paljon hilpeämmät ruotsalaiset. Sodan aikana piti myös kotirintamalla olevien naisten pärjätä itse ja selviytyä kaikesta. Ei ollut ketään johon turvautua, ei saanut valittaa turhasta. Monen puoliso ei palannut sodasta. Ne jotka palasivat, olivat rikki henkisesti tai ruumiillisesti tai molempia. Negatiivisina pidettyjä tunteita ei saanut ilmaista ja kiltti piti olla, varsinkin tyttöjen. Hyväksyntä ja rakkaus on pitänyt ansaita omilla teoillaan ja suorituksillaan. Sotien aikainen ja jälkeinen puute ja pula-aika on myös varmasti jättänyt jälkensä kansakunnan psyykeeseen.

On pitänyt oppia suorittamaan ja pärjäämään, jotta tulisi hyväksytyksi ja rakastetuksi. Kielteisiä tunteita ei ole saanut ilmaista, eikä juuri muitakaan tunteita. Vanhemmat eivät ole osanneet auttaa tässä, koska eivät ole itsekään saaneet tilaisuutta tunnistaa ja näyttää omia tunteitaan. Suru, pelko, viha ja pettymys säilötään itsen sisään. Siitä on seurauksena sisäistä turvattomuutta ja alemmuuden tunnetta. Kasvava tunnekuorma näyttäytyy eri tavoin ja saattaa tulla hallitsemattomasti esiin myöhemmin. 

Työuupumus, masennus ja ahdistushäiriöt ovat yleisiä. Niitä kaikkia yhdistävät käsittelemättömät tunteet. Viha on kääntynyt itseen ja suru on jäänyt lukkoon ihmisen mieleen ja kehoon. Masennuksen laukaisee usein jokin tapahtuma, vaikka se on saattanut olla tulollaan jo pitkään. Kaikki tunteet tuntuvat myös kehossa. On tavallista, että ihmisen sisälle jäänyt suuttumus siirtyy kehossa esimerkiksi pääkivuksi.

Kielteinen aggressio on helpompi tunnistaa, mutta mikä on myönteinen aggressio? Myönteinen aggressio on se voima, jolla omat haaveet saa toteutettua. Aggressio on välttämätön ihmisen hyvinvoinnille. Se pitää ihmisen käynnissä. Oman elämänhistorian ymmärtäminen on avainasemassa myönteisen aggression toiminnassa. Jos sisällä on paljon suremattomia suruja tai alaspainettuja vihan tunteita, on oman myönteisen aggression voima heikompi eikä välttämättä ole kykyä sen käyttämiseen.

Myönteinen aggressio suojelee ihmistä. Sen avulla voi piirtää omat rajat ja oppia kieltäytymään. Monella naisella on suuri miellyttämisen tarve ja vaikeus sanoa ”ei”, tuottaa toiselle pettymys. Jokainen voi itse rajata sitä, mihin suostuu. Ei tarvitse vastentahtoisesti suostua muiden vaatimuksiin, vaan voi kohteliaasti kieltäytyä ilman erillisiä perusteluja.

Emotionaalinen kaltoinkohtelu ja emotionaalinen väkivalta ovat varmasti yleisempiä väkivallan muotoja perheissä kuin fyysinen väkivalta. Ne ovat silti yhtä pahoja, haavoittavia ja hyvin kauaskantoisia. Kaltoinkohtelu on esimerkiksi poissaolevuutta, torjumista, eristämistä ja epäjohdonmukaista vanhemmuutta. Väkivalta voi olla esimerkiksi häpäisemistä, halveksimista, vähättelyä. Tunnettuja seurauksia tästä ovat häpeäherkkyys ja rajoittunut itsetietoisuus. 

Naisille tyypillinen tapa suunnata haitallinen aggressio itsestä poispäin on epäsuora aggressio. Tällaista käytöstä harrastetaan jo hyvinkin nuorena. Tämä tarkoittaa selän takana puhumista, eristämistä, yhteisiin tapahtumiin kutsumatta jättämistä ja muuta sosiaalista manipuloimista. Epäsuoraa aggressiota on myös aggression kääntäminen itseen päin ja sen tiedostamatonta ilmaisua esimerkiksi erilaisilla ruumiin oireilla tai masennuksella. 

Aggression epäterveet muodot olisi opittava pysäyttämään aikuisuudessa. Tyypillinen tilanne työpaikalla kerrotaan kirjassa: aamulla työpaikalle tullessasi kaikki työtoverit tervehtivät, paitsi yksi, joka on syventyvinään johonkin omaan asiaansa, eikä ole sinua huomaavinaankaan. Samanlainen käytös jatkuu myöhemmin. Palaverissa hän ei kuuntele sinun puheenvuoroasi, vaan keskittyy puhelimeensa. Hän ei tavallaan tee mitään konkreettisesti väärää, mutta saa omalla käytöksellään voimaan sinut huonosti. Tällaista epätervettä aggressiota on vaikea kohdata, kun se kohdistuu itseen. Se tarttuu helposti koko työyhteisöön ja kohta koko työyhteisö on aggression eri muotojen kourissa. Tällaiseen tilanteeseen kirjassa annetaan hyviä ohjeita ja pohtimisen aiheita.

Tämä kirja kuuluu niihin, jonka tulen lainaamaan ja lukemaan uudestaan. Siitä varmasti löytää ja oppii toisella lukemisella lisää. Nytkin ymmärrän taas jo vähän paremmin ennen kaikkea itseäni ja muita sekä jopa myös erästä jo edesmennyttä ihmistä, jonka sielunmaisemaan en hänen elinaikanaan oikein koskaan päässyt kartalle.

Edellä kerrotun lisäksi kirjassa kerrotaan aggressiosta ja seksuaalisuudesta, naisen aggressiosta parisuhteessa, naisista jotka vihaavat naisia sekä tytön naiseksi kasvamisesta. Kirjan lopussa on lisäksi kolme oikeaa tarinaa henkilöiden omista aggressioista sekä pohtimisen aiheita lukijalle. 

Kirjan lopussa on muutama sivu maaretkalliomaista jargonia, jota ei enempää jaksaisi lukeakaan. Vähän niin kuin psykologinen jännäri vaihtuisi yhtäkkiä Kalevalaan. Pidän enemmän asiatekstistä. Siitä tuo miinus kouluarvosanassa.



Kouluarvosanaksi kirjalle annan 10-.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat 

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. Linkkejä blogiin ja erillisiin postauksiin saa jakaa.






tiistai 15. joulukuuta 2020

Kuolema - oikeuslääkäri selvittää

 


Kari Karkola kertoo kirjassaan kuolemantapauksista, joita on pitkän oikeuslääkärin uransa aikana ollut selvittämässä tehden yhteensä noin 15000 ruumiinavausta. Kirjan alussa hän kertoo, että palaa avauksiin muistin varaisesti. En yhtään ihmettele, että kerrotut tapaukset ovat jääneet mieleen, niin erikoisia tapauksia kirjassa kerrotaan. Synkästä aiheestaan huolimatta kirja on asiallinen ja paikoin hauskakin, kun ruumiita töikseen avaava heittää tekstin sekaan hieman mustaa huumoria ilman, että kyse olisi kertaakaan pilkanteosta. Onhan loppujen lopuksi kuolema osa elämää ja ehkä vanhakantainenkin ajatus kuolleiden erityisestä kunnioittamisesta joutaisi haudata muiden uskomusten kanssa ainakin kahden metrin syvyyteen ja lapioida multa äkkiä takaisin päälle. Kunnioitus kuuluu ilman muuta ensisijaisesti eläville ja eläviä kohtaan. Sen puutteessa Karkolan työtaakka ei aikanaan pienentynyt, kun hän oikeuslääkärinä avasi nimenomaan rikoksen uhreiksi joutuneita.

Kirjassa kerrotaan suomalaisista ruumiinavauksen tutkimusmenetelmistä. Oikeuslääkärin pöydälle päätyy, jos kuolema on seurausta liikenneonnettomuudesta, tapaturmasta tai kun vainaja on eläessään joutunut väkivallanteon uhriksi ja sen johdosta kuollut. Joulut ja juhannukset lisäävät oikeuslääketieteellisen ruumiinavausjonon pituutta kuten myös ensimmäiset liukkaat kelit, isommalla kuvalla mielenterveysongelmien lisääntyminen, uusien muuntohuumeiden saapuminen katukauppaan.

Oikeuslääkäri avaa ruumiin, kun kuolinsyy ei ole tiedossa eikä menehtynyt ole ollut lääkärin hoidossa. Sairaaloissa tehdään myös joskus ruumiinavauksia, mutta tällöin on kyse lääketieteellisestä avauksesta ja näitä suorittavia lääkäreitä kutsutaan patologeiksi. Suomessa tehdään vuosittain 10.000 oikeuslääketieteellistä ja 5.000 lääketieteellistä ruumiinavausta.

Suomessa ruumiinavaus on kirjan mukaan huippuluokkaa. Työ tehdään huolellisesti ja pääsääntöisesti kuolinsyy selviää. Ensisijainen ja mahdollisesti toissijainen kuolinsyy ja samalla selviää myös mahdollinen kuolemaa edesauttanut perussairaus, joka ei elinaikana ollut tiedossakaan. Suuressa osassa, siis 50%, kaikista oikeuslääkärin ruumiinavauksista tehdään löydös alkoholista. Mutta alkoholia saattaa kehittyä ihmiseen kuoleman johdosta myös bakteerien aiheuttamana. 
 
Suomeen tuotuja vainajia on joskus ennen kotimatkaa avattu ulkomailla, maassa, jossa kuolema tapahtui. Kuolinsyyksi on tällöin usein merkitty sydämen pysähtyminen ja aivotoiminnan lakkaaminen. Näinhän kuolemassa aina lopulta tapahtuu, väistämättä. Mutta mitä tapahtui sitä ennen, mikä sydämen pysäytti tai sammutti aivokäyrän. Ulkomailla kuolleen osalta tämä selviää usein vasta Suomessa, jollei vainajaa ole päädytty tuhkaamaan ulkomailla.

Rikoksen tai muuten epäselvissä olosuhteissa kuolleen uhrin omaiset usein haluavat tietää kuolinsyyn. Karkolan mukaan se on osa surutyön prosessia ja helpottaa asian kanssa eteenpäin menemistä. Omaisilla ei ole oikeutta kieltää oikeustieteellisen ruumiinavauksen tekemistä,  kun kuoleman ei tiedetä johtuneen sairaudesta. Vanha yleissääntö "kotona kuolleille" pätee lähes aukottomasti. Oikeuslääkärin teräspöydälle päätyvät lähes kaikki muualla kuin sairaalassa tai muuten hoitohenkilökunnan valvonnan alaisena olevat kuolleet henkilöt. Hoitovirhe-epäilyn johdosta myös sairaalassa kuollut henkilö voidaan määrätä oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen. Hoitotahtoon voi kirjata kiellon ruumiinavauksesta, mutta kielto ei päde, jos kuolinsyytä ei saa ilman avausta selville. Kuolemansyy on aina selvitettävä ennenkuin saadaan lupa hautaamiseen.

Kirjassa murretaan myös myytti Suomesta itsemurhien kärkimaana. Vastaus kärkisijaan löytyy tilastoista. Suomessa kuolinsyyksi merkitään itsemurha silloinkin, kun se näyttäytyy todennäköisimpänä syynä. Esimerkiksi hukkumiset, ampuma-aseella tehdyt itsemurhat, joiden syinä on saattanut olla vahingonlaukaukset, rekan alle ajamiset. Muualla maailmassa nämä kirjataan herkemmin onnettomuuksiksi. Eli emme me kansakuntana olekaan itsemurhille alttiimpaa väkeä, vaan tilastomerkintöihin tulisi saada maailmanlaajuisesti yhtenäinen linja.
 
Karkola huomauttaa kirjassaan, kuinka useissa dekkareissa ruumiinavauksesta tehdään varsin epäaito näytös. Ruumiinavaajana toimii usein viehkeä nainen (miksei toki näin voi ollakin), mutta toimintatavat poikkeavat totuudesta niin, ettei voi enää puhua vain pikkuvirheistä eikä mokia voi ohittaa - ainakaan ammattilainen. Karkola mainitsee kornina esimerkkinä Patricia Cornwellin kirjoissa kuolinsyitä tutkivan, kuolinsyytutkija Kay Scarpettan. Scarpetta-sarjan kirjoista Karkola kertoo lukeneensa vaivoin kaksi, enempään hän ei vain pystynyt. Muutenkin tieteenalaa on hänen mukaansa sekä kirjoissa että televisiosarjoissa romantisoitu ja sankarillistettu turhaan. Kunnon taustatyö dekkarillekin on aina paikallaan, mutta kirja on kuitenkin aina vain kirja ja viihdyttämiseen tarkoitettu. Ymmärrän kuitenkin hyvin Karkolan ammattiylpeyden. Kirjoissa ja sarjoissa käytetäänkin usein juuri tuota termiä kuolemansyyntutkija, tai coroner, joka ammattinimike Suomesta puuttuu. Oikeuslääkäri on Suomessa käytetty nimike henkilölle, joka suorittaa ruumiinavauksen ja selvittää tai auttaa selvittämään kuolinsyyn.

Kirjasta jäi mieleen erityisesti tyhjän ruumiin mysteeri, jonka arvoituksen oikeuslääkäri selvitti. Tapahtumien kulku on melkoisen karmiva, joten jätän sen kirjasta kiinnostuvien luettavaksi. Kirja nimittäin on lukemisen arvoinen, ehdottomasti. Kieli on ymmärrettävää ja jos ammattikieltä onkin jossakin harvakseltaan käytetty, on suomennos mukana.Tällaisenkin kirjan yksi tehtävä on tuoda kuolemaa lähemmäs elämää ja näyttäytymään se luonnollisena osana ihmisen koko elämän kaarta. Syntymä, elämä, kuolema - kaikki ovat osa luonnollista kiertokulkua.Tosin, kuolema ei näissä tapauksissa ollut luonnollinen. Myöskin arvostus suomalaisia lääkäreitä kohtaan nousi, sekä eläviä hoitavia että kuolleita avaavia.






Kuva: BookBeat / Erikoiset Asiantuntijat


Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.


maanantai 14. joulukuuta 2020

Maskin käyttökokemuksia ja näkemyksiä


Työmaalla tuli pari viikkoa sitten komento käyttää maskia ihan joka paikassa, myös omalla työpisteellä. Aikaisemmin maski piti olla käytössä vain yhteisissä tiloissa liikkuessa ja tietysti työpaikan ulkopuolisissa sisätiloissa kauppakeskuksen puolella. ”Kuonokoppa” on siis kasvoilla koko päivän, paitsi syödessä ja juodessa. 



Vielä maskin käyttö menettelee hiljaa paikallaan istuessa tai rauhakseen paikasta toiseen kävellessä, kun ei ole mitään astmaa, keuhkoahtaumatautia, tupakointia tai muuta vastaavaa koronalle altistavaa tilannetta päällä. Tupakointihan tunnetusti altistaa koronalle, koska se heikentää keuhkojen terveyttä. 

Erikoiset Asiantuntijat ja parikymmentä muuta samoissa tiloissa työskentelevää kollegaa puhumme paljon puhelimessa. Ja mitä näitä uudempia härpäkkeitä nyt on, skaipsia ja tiimsiä sun muuta "komferenssia" (Antti Holmalta lainattu).



Minulle jatkuva maskin käyttäminen aiheutti aluksi muistamattomuutta. Kyllä, luit oikein. Kun aloitin puhelun, unohdin laittaa pöydällä olevat luurit päähäni. Näköjään riitti, kunhan oli JOTAIN päässä. Lippalakki olisi varmaan ajanut saman asian. Pelkällä maskilla puhuminen ja kuunteleminen ei kuitenkaan onnistu. Lounassyöttölässä meinasi ruokailun jälkeen pari kertaa unohtua oma tarjotin pöytään, kun piti alkaa räplätä maskia takaisin päähän. On se niin pienestä kiinni. Kun huomio keskittyy liikaa yhteen asiaan, muut jäävät sen varjoon. Saman ilmiön huomasin muuten äskettäin hammaslääkärin tuolissa. 

Kiertäjäkalvosinoireyhtymäinen olkavarteni ei juilinut yhtään sillä aikaa, kun hammaspora oli käynnissä. Hetken jo luulin, että ihmeparantuminen on tapahtunut, mutta ei ollut. En silti vaihtaisi niitä pysyvästi keskenään, juilivaa olkavartta ja porattavana istumista.



Mieluummin silti maski kuin korona, jos tartunnan voi maskilla estää. Kun paljon puhuu maski päässä, alkaa kyllä hengästyttää ja tulee kuuma sekä maskin sisälle että sen ulkopuolelle. Happi loppuu ja välillä maski on pakko raapaista kokonaan pois. Koko viikon on särkenyt päätä säännöllisen epäsäännöllisesti, vaikka vapaa-ajalla hapensaannista onkin huolehdittu aamuin illoin.

Ymmärrän hyvin niitä, jotka eivät sairauden vuoksi voi pitää maskia. Mutta en niitä, jotka kuvittelevat itselleen sairauden tai muun tekosyyn olla käyttämättä sitä. Kohtalaisen hyvin tuuletetuissa tiloissa normaalilla kävelyvauhdilla ei terveelle ihmiselle pitäisi olla mitään haittaa maskin käytöstä. 

Kun oma maakunta siirtyi leviämisvaiheeseen, alkoi maskin käyttö lisääntyä ilahduttavasti muun muassa ruokakaupassa ja kauppakeskuksen käytävillä. Sen tehohan perustuu juuri siihen, että jokainen käyttäisi sitä,  kun ei tiedetä, kuka se viruksen levittäjä kulloinkin on. Se voin olla vaikka itse, tietämättäni. 



Keväällä vielä väitettiin, ettei maski suojaa käyttäjää itseään. Olen koko ajan ollut asiasta eri mieltä ja nyt on saatu lukea netistä tutkimustuloksista, joiden mukaan se nyt sitten suojaakin myös käyttäjäänsä. 

Tieto muuttuu jatkuvasti. Ei ole ihme, että kansa on välillä hukassa vaihtuvien ohjeiden ja median levittämän liioittelun ja disinformaation kanssa. Välinpitämättömyys omasta ja varsinkin toisten ihmisten terveydestä ja asenteellisuus ovat pahinta. 

Mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä, kun koronarokote tulee ja sitä aletaan jakaa muillekin kuin riskiryhmäläisille, hoitohenkilökunnalle ja muille kriittisten alojen työntekijöille. Kuka tai ketkä sitä ovat äänekkäimmin vaatimassa? Varmaankin juuri nämä, jotka kulkevat nyt edelleen ilman maskia? Vai tuleeko joku rokotusvastainen joukkohysteria? 

Ei pitäisi tahallaan levittää väärää tietoa ja turhaa pelkoa rokottamista kohtaan. Joillakin henkilöillä voi olla pakkomielteinen halu periaatteesta osoittaa oikeutensa käyttää yksilön valinnanvapautta tässäkin asiassa. Ja mikäpä siinä, voihan niinkin tehdä. Tämän sodan voittamiseen pitäisi kuitenkin jokaisen kantaa kortensa tavalla tai toisella.



Itse olen sitä mieltä, että Suomessakin pitäisi ottaa tiukemmat rajoitukset käyttöön. Maskipakko 24/7 ja ulkonaliikkumiskielto käyttöön öiseen aikaan. Ruokaravintolat saisivat ja täytyykin olla auki päivällä ja illalla. Baarien ja yökerhojen aukiolo näin poikkeuksellisena aikana, kun ihmisten henki ja terveys on vaarassa, ei ole mitenkään tarpeellista. 

Tautitilanne on kuitenkin ohimenevä. Vielä tulee sekin päivä, että korona on voitettu. Mutta voi tulla sekin päivä, että tulee joku uusi pandemia. Vielä pahempi. Tämä korona oli vasta harjoitusottelu.

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Rajamaa



Terhi Kokkosen esikoisromaani Rajamaa alkaa tapahtumalla, jonka syitä kirja alkaa keriä auki. Tapahtumavyyhdin auetessa tarinaan linkittyy mukaan muitakin henkilöitä päähenkilöiden Riston ja Karon lisäksi ja tarinat limittyvät toisiinsa enemmän tai vähemmän.
Alkuun niin väritön vyyhti värjäytyy ja kerrostuu monisäikeiseksi.

Kuuntelin kirjan BookBeatista Terhi Kokkosen itsensä lukemana. Hänen eleetön ja lähes monotoninen äänensä ruokki kirjan outoa tunnelmaa. Kirja huokui pahaenteisyyttä ja antoi kuulijan ymmärtää, että jotakin vinksahtanutta on tapahtunut tai tapahtumassa. Siitäkö kirjan nimikin juontuu, Rajamaa. Kuinka ohut on se raja, kun ihminen kiusattuna, piinattuna tai ärsytettynä tekee jotain sellaista, että raja ylittyy.  

Hidastempoinen kerronta ja tapahtumien vähäeleinen eteneminen saivat sydämen hakkaamaan kiivaasti. Mielikuvat sanomatta jääneistä ja kertomattomista kohtauksista täydensivät tarinaa kuulijan mielikuvissa. Pahimmat pelot voivatkin olla aavistuksia, eivät niinkään ne kerrotut yksityiskohdat. 

Kirjan sointi oli mollivoittoinen, Bachia ennemmin kuin Vivaldia ja taustalla soi Lapin taikarumpu kuin rinnasta irroitettu sydän sätkisi verissään lumihangella. Näin kirjan maisemia, henkilöiden ilmeitä ja eleitä mielessäni. Kaikissa kirjan henkilöissä oli oma outoutensa, joka kuulsi heistä vaikkei sitä suoraan kerrottu. Outous ilmeni kerronnan vaivihkaisin keinoin. Teksti muuttui visuaaliseksi, mutta näkymät olivat aavemaisen tyhjiä. Kirjan tunnelma on täyteläinen, mutta samalla se lietsoi sieluun kylmää tyhjyyden tunnetta. En osaa selittää mitä ja miten tämä tapahtui, mutta joskus jotkut lukukokemukset muuttuvat ikäänkuin fyysisiksi kokemuksiksi ja Rajamaan kanssa kävi juuri niin. Olin kuin imeytynyt tarinaan.

Alkuun Kokkosen äänessä jokin häiritsi minua ja aloin tarkkailla sitä ja oli käydä niin, että ääntä kuunnellessa tarina jää taka-alalle. Onneksi intensiivinen tarina nappasi mukaansa ja loppujen lopuksi lukijan ääneen totuttuani se täydensi tarinan.

Erikoinen, erilainen. Arvioni ⭐⭐⭐ ja 1/2. Jos nyt arvioida täytyy 😁




 Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/BookBeat