Barack Obama: Luvattu maa, Otava 2020, suomentaneet Seppo Raudaskoski, Kyösti Karvonen ja Ilkka Rekiaro.
Kirja on paksu, melkein 900 sivua ja melko pientä tekstiä. Niin ollen se on vähän vaikealukuinen, koska se on varsin painava ja pienen tekstikoon vuoksi sitä täytyy pitää juuri oikealla etäisyydellä.
Kirjastosta lainattuna uutuuskirjana sen laina-aika on vain kaksi viikkoa. Kun ei voi yötä päivää kirjaa lukea, täytyy tehdä niin, että luen sen tiettyyn pisteeseen saakka, palautan kirjastoon ja varaan uudelleen.
Aikaisemmin kuuntelin Michelle Obaman muistelmat äänikirjana sekä suomeksi että amerikaksi. Jälkimmäinen kirjoittajan itsensä lukemana. Nyt on hauska lukea Obaman muistelmia, koska kirjassa kerrotaan samoista asioista toisesta näkökulmasta. Melkein olisi ollut hyvä lukea Michellen kirja uudestaan ennen tätä. Tai sitten luen sen kolmannen kerran tämän jälkeen.
Kirjan alkuosasta käy ilmi muun muassa, että Obaman äiti ei ehtinyt nähdä poikaansa Yhdysvaltain presidenttinä, kun ehti kuolla pois. Kirjassaan Obama kertoo myös isyydestään ja isäksi tulostaan ja siihen liittyneistä riittämättömyyden tunteista.
Michelle ei olisi halunnut miehensä lähtevän politiikkaan mukaan, eikä varsinkaan presidenttiehdokaskisaan. Kampanja oli pitkä, työläs ja vaati paljon rahaa ja matkustelua ympäri liittovaltiota. Täytyy sanoa, että helpolla ei Yhdysvaltain presidentiksi pääse. Tarvitaan ainakin hyvää tuuria, paljon rahaa, summaton määrä vapaaehtoisia vaalityöntekijöitä, paljon älyä sekä monipuolista viisautta. Yksikin näistä on saattanut jossain tapauksessa riittää, kuten nelisen vuotta sitten nähtiin. Ja se ei silloin ollut tuo viimeksimainittu. Obama tarvitsi noita kaikkia.
Kirjasta oppii paljon asioita Amerikanmantereesta ja ihmisistä ja poliittisesta ilmapiiristä. Täytyy sanoa, että Yhdysvallat on erikoinen maa. Monella tavalla. Ei ole toista samanlaista. Ja politiikka on todella raakaa peliä ja oman hillotolpan säilyttämistä sielläkin, ei ainoastaan Suomessa.
”Barry” Obamalla oli paljon hyvää ja huonoakin tuuria, paljon vapaaehtoisia avustajia ja paljon lahjoitusvaroja käytössään matkallaan presidenttiehdokkaaksi ja presidentiksi. Hänen kampanjassaan korostettiin niitä asioita, joita hän kannatti eikä niinkään niitä asioita, joita vastusti. Positiivinen ote siis ruletti tässäkin hankkeessa.
Obama ei tahallaankaan halunnut leimautua värillisten presidenttiehdokkaaksi, vaan keräsi kannattajia monenlaisista ihmisryhmistä. Hän ei ollut ryvettänyt itseään menneisyydessä. Toisaalta hän kertoi julkisuudessa avoimesti nuoruutensa huumekokeiluista. Toimittajathan senkin asian olisivat kumminkin kaivaneet esiin ennemmin tai myöhemmin. Eikä se nyt ollut edes niin tavatontakaan jo hänen nuoruudessaan. Yhtään väheksymättä asian moitittavuutta. Hän osasi pelata korttinsa hyvin ja löi demokraattien ehdokkaana laudalta pahimman vastustajansa, Hillary Clintonin, jolla oli pitkä kokemus vaalikampanjoista jo ennestään.
Rotuerottelun aiheuttama painolasti kansakunnan menneisyydessä ja nykyisyydessäkin tuntui vaikeuttavan kampanjan menestymistä. Michellelle oli jopa vihjattu, että olisi parempi vaihtoehto hävitä vaalit kuin menettää aviomies. Tällä tarkoitettiin sitä, että jos valinta osuisi Obamaan, hänet ammuttaisiin kuitenkin. Pelko ei ollut aiheeton. Obamaan kohdistui enemmän uhkia kuin yhteenkään toiseen esivaaliehdokkaaseen ennen häntä.
Superpaksua ja pienifonttista kirjaa lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten tarkkoja muistiinpanoja Obaman on täytynyt tehdä jo varhaisista ajoista lähtien, silloin kun on ollut pyrkimässä osavaltionsa senaattoriksi. Miten hänellä on voinut riittää aikaa ja energiaa siihen kaikkeen mitä on tehnyt kampanjoidensa hyväksi ja sen lisäksi kaikkeen muuhunkin elämään perheenisänkin roolissa.
Yhdysvaltain presidentinvaalit ja presidentit alkoivat kiinnostaa minua enemmän oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun Obamasta tuli presidentti. No, pakostihan sitä tuli seurattua Clintoninkin touhuja. Kukaan ei varmaan välttynyt Lewinsky-skandaalilta. Clintonin politiikasta ei paljoa jäänyt mieleen. Muistan vain miettineeni, että on se Hillary vaan kova mimmi. Mutta syykin selvisi myöhemmin. Jos Clintonien avioliitto ei olisi kestänyt Monican oletettuja poskilihasharjoituksia, niin Hillary ei varmaankaan olisi päässyt omassa presidentinvaalikampanjassaan niin pitkälle kuin pääsi.
Toisen osan loppupuolella on mielenkiintoista tarinaa muun muassa vuoden 2008 finanssikriisistä ja sen ennusmerkeistä, jotka Obama sai havaita. Kriisi sinällään vauhditti Obaman valintaa presidentiksi, koska rebuplikaanien ehdokas John McCain ja hänen koneistonsa ei onnistunut ajoissa reagoimaan asiaan ja ottamaan minkäänlaista kantaa saati tekemään suunnitelmia. Obama oli omien verkostojensa ansiosta paljon valmiimpi kohtaamaan kriisin ja siten olemaan uskottavampi kansalleen. Kirja on nyt valitettavasti jätettävä kesken kolmannen osan kohdalle ja palautettava kirjastoon. En halua lukea sitä hätiköimällä.
Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
