maanantai 14. joulukuuta 2020

Maskin käyttökokemuksia ja näkemyksiä


Työmaalla tuli pari viikkoa sitten komento käyttää maskia ihan joka paikassa, myös omalla työpisteellä. Aikaisemmin maski piti olla käytössä vain yhteisissä tiloissa liikkuessa ja tietysti työpaikan ulkopuolisissa sisätiloissa kauppakeskuksen puolella. ”Kuonokoppa” on siis kasvoilla koko päivän, paitsi syödessä ja juodessa. 



Vielä maskin käyttö menettelee hiljaa paikallaan istuessa tai rauhakseen paikasta toiseen kävellessä, kun ei ole mitään astmaa, keuhkoahtaumatautia, tupakointia tai muuta vastaavaa koronalle altistavaa tilannetta päällä. Tupakointihan tunnetusti altistaa koronalle, koska se heikentää keuhkojen terveyttä. 

Erikoiset Asiantuntijat ja parikymmentä muuta samoissa tiloissa työskentelevää kollegaa puhumme paljon puhelimessa. Ja mitä näitä uudempia härpäkkeitä nyt on, skaipsia ja tiimsiä sun muuta "komferenssia" (Antti Holmalta lainattu).



Minulle jatkuva maskin käyttäminen aiheutti aluksi muistamattomuutta. Kyllä, luit oikein. Kun aloitin puhelun, unohdin laittaa pöydällä olevat luurit päähäni. Näköjään riitti, kunhan oli JOTAIN päässä. Lippalakki olisi varmaan ajanut saman asian. Pelkällä maskilla puhuminen ja kuunteleminen ei kuitenkaan onnistu. Lounassyöttölässä meinasi ruokailun jälkeen pari kertaa unohtua oma tarjotin pöytään, kun piti alkaa räplätä maskia takaisin päähän. On se niin pienestä kiinni. Kun huomio keskittyy liikaa yhteen asiaan, muut jäävät sen varjoon. Saman ilmiön huomasin muuten äskettäin hammaslääkärin tuolissa. 

Kiertäjäkalvosinoireyhtymäinen olkavarteni ei juilinut yhtään sillä aikaa, kun hammaspora oli käynnissä. Hetken jo luulin, että ihmeparantuminen on tapahtunut, mutta ei ollut. En silti vaihtaisi niitä pysyvästi keskenään, juilivaa olkavartta ja porattavana istumista.



Mieluummin silti maski kuin korona, jos tartunnan voi maskilla estää. Kun paljon puhuu maski päässä, alkaa kyllä hengästyttää ja tulee kuuma sekä maskin sisälle että sen ulkopuolelle. Happi loppuu ja välillä maski on pakko raapaista kokonaan pois. Koko viikon on särkenyt päätä säännöllisen epäsäännöllisesti, vaikka vapaa-ajalla hapensaannista onkin huolehdittu aamuin illoin.

Ymmärrän hyvin niitä, jotka eivät sairauden vuoksi voi pitää maskia. Mutta en niitä, jotka kuvittelevat itselleen sairauden tai muun tekosyyn olla käyttämättä sitä. Kohtalaisen hyvin tuuletetuissa tiloissa normaalilla kävelyvauhdilla ei terveelle ihmiselle pitäisi olla mitään haittaa maskin käytöstä. 

Kun oma maakunta siirtyi leviämisvaiheeseen, alkoi maskin käyttö lisääntyä ilahduttavasti muun muassa ruokakaupassa ja kauppakeskuksen käytävillä. Sen tehohan perustuu juuri siihen, että jokainen käyttäisi sitä,  kun ei tiedetä, kuka se viruksen levittäjä kulloinkin on. Se voin olla vaikka itse, tietämättäni. 



Keväällä vielä väitettiin, ettei maski suojaa käyttäjää itseään. Olen koko ajan ollut asiasta eri mieltä ja nyt on saatu lukea netistä tutkimustuloksista, joiden mukaan se nyt sitten suojaakin myös käyttäjäänsä. 

Tieto muuttuu jatkuvasti. Ei ole ihme, että kansa on välillä hukassa vaihtuvien ohjeiden ja median levittämän liioittelun ja disinformaation kanssa. Välinpitämättömyys omasta ja varsinkin toisten ihmisten terveydestä ja asenteellisuus ovat pahinta. 

Mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä, kun koronarokote tulee ja sitä aletaan jakaa muillekin kuin riskiryhmäläisille, hoitohenkilökunnalle ja muille kriittisten alojen työntekijöille. Kuka tai ketkä sitä ovat äänekkäimmin vaatimassa? Varmaankin juuri nämä, jotka kulkevat nyt edelleen ilman maskia? Vai tuleeko joku rokotusvastainen joukkohysteria? 

Ei pitäisi tahallaan levittää väärää tietoa ja turhaa pelkoa rokottamista kohtaan. Joillakin henkilöillä voi olla pakkomielteinen halu periaatteesta osoittaa oikeutensa käyttää yksilön valinnanvapautta tässäkin asiassa. Ja mikäpä siinä, voihan niinkin tehdä. Tämän sodan voittamiseen pitäisi kuitenkin jokaisen kantaa kortensa tavalla tai toisella.



Itse olen sitä mieltä, että Suomessakin pitäisi ottaa tiukemmat rajoitukset käyttöön. Maskipakko 24/7 ja ulkonaliikkumiskielto käyttöön öiseen aikaan. Ruokaravintolat saisivat ja täytyykin olla auki päivällä ja illalla. Baarien ja yökerhojen aukiolo näin poikkeuksellisena aikana, kun ihmisten henki ja terveys on vaarassa, ei ole mitenkään tarpeellista. 

Tautitilanne on kuitenkin ohimenevä. Vielä tulee sekin päivä, että korona on voitettu. Mutta voi tulla sekin päivä, että tulee joku uusi pandemia. Vielä pahempi. Tämä korona oli vasta harjoitusottelu.

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


3 kommenttia:

  1. Minä en vain ymmärrä minkä takia joka ikinen päivä ilmoitetaan niitä lukemia, onko tarkoitus pelotella median kautta ihmisiä, kuitenkaan ei kerrota tarkempia tietoja, mikä vielä lisää pelkoa.
    Rokotukestakin kuulee monenlaista tietoa, jopa että se on huijausta ja rokotos on pelkkä suolaliuos, no allergia oireita kai on jo ollut joillakin.
    Siskoni hoitajana joutuu ottamaan rokotteen, voin läheltä seurata miten se häneen vaikuttaa.
    Virus ei häviä kuitenkaan maapallolta, infulenssa rokotteen saajia on silti sairastunut infulenssaan, en ole ottanut sitä rokotetta, enpä ole ainakaan viiteen vuoteen sairastanut flunssaa.
    Jotenkin tuntuu että ihmisiä syytetään koronan leviämisestä, vaikka maskeja jo suomalaiset käyttää, ja paikkoja on kiinni, alan uskoa siihen että maskista ei ole apua, en oikeastaan pysty sitä käyttämäänkään, kärsin muutenkin hapen puutteesta, sääli hoitajia jotka nyt on pakotettu niitä käyttämään, tuttavani kertoi että hänelle on tullut siitä päänsärky,joillekkin ihottumaa, kyllä niin oikeaan aikaan pääsin eläkkeelle.
    Ihmetyttää tuokin että yksityiset, mitä niitä kaikkia onkaan, ei rajoitukset koske heitä.
    Aamulla yks mummo puhui että kun kaikki konsertit on nyt suljettu, niin miksi ravintolat sit on auki, ovat kiinni vain klo 23-05 kuka siihen aikaan käy syömässä? en tiedä?

    VastaaPoista
  2. Raskasta sinulla töissä kun pitää pitää koko ajan maskia. Minustakin rajoitukset voisivat olla tiukempia. En ymmärrä niitä, jotka asioivat kaupassa ja muualla ilman maskia. Enkä ymmärrä rokotevastaisuutta. Se syntyy salaliittoteorioista. Kuten muutama vuosi sitten Pietarsaaressa oli paljon rokotevastaisuutta ja uskoa hopeaveteen.

    VastaaPoista
  3. Mielestäni Rokote vastaisuus on ok. ajatellen esim. 95v.-100v.vanhuksia,
    monikaan tuon ikäinen ei enää ota rokotetta, tai sit se laitetaan heille ilman omaa tahtoa, kun eivät kaikki ymmärrä siitä, lääkäri on määrännyt voidaan sanoa vanhukselle, no totta kai he silloin sen ottaa, mutta emme tiedä vielä 100% varmuudella tuleeko rokotteesta sivuoireita ja millaisia, aika näyttää, jos se on hyvä ja turvallinen, voin harkita sen ottamista.
    Eipä hallitus ole nyt ottanut kovempia rajoituksia käyttöön, ilmeisesti virosta kulkee jatkuvasti porukkaa töihin suomeen, ruotsin laivat kulkee, tiedän rajanylitys paikan josta voi venäjälle mennä ja tulla, kaikkia kouluja ei ole etä opetuksessa,entä lappi sinne halutaan tietysti mennä kun etelässä ei ole lunta.
    Mutta kesällä kaikki on toisin,uskon niin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!