Tuskallisia joutopäiviä

Toimistotöitä tekevän ruumis ja mieli lepäävät pienen puuhastelun parissa. Sitä olen odottanut koko kevään.

Koitti loman alkajaisiksi ensin viikonloppu ja työpölyt hartioilta puhdistava ja vilvoittava kesäsaunominen. Vaan mitä tapahtui. Kompurointi ja jalan loukkaantuminen, jonka seurauksena on nyt neliveto päällä. Omat jalat ja kumitulppaiset metallivarret.

Lääkärin määräyksestä lepoa ja kohoa. Kirjaa, leffaa, päiväunta oheen.

Vaan pihamaalle on kaipuu. Kasvilavat ja kukkamaat kuiskailevat ja houkuttelevat luokseen. Kun ei lempeä pyyntö auta, huutelevat jo napakammin.

Yritän kyllä. Mutta maa on kivinen ja kuoppainen. Täräyttää jalkaa ja vihlaisee varpaita. Ei vaan pysty. Keho pistää stopin.

Tässä istun ja ihmettelen. Yritän vain ihailla ja kuulostella. Kesätuuli puhaltelee ja tuo tuoksuja tullessaan. Linnuilla on kova tohina ruokkiessaan poikasiaan. Olen tunnistanut jo neito-, aurora-, herukka- ja tesmaperhosen. Pörriäiset käyvät kukasta kukkaan.

Pihakahvi maistuu, mutta kahvin hörpättyäni jään tähän, enkä kiirehdäkään takaisin puuhieni ääreen. Luonnon äänet peittyvät hetkeksi pärisevän ruohonleikkurin äänen alle. Pian tuuli tuo tullessaan vastaleikatun nurmen tuoksua.

Tämä loma on sitten tällainen - yritän taipua siihen.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Tulkoon pimeys - ja pimeys tuli

Meille tuli pari viikkoa sitten black out niin kuin entiselle laivan kapteenille. Tosin eri paikkaan ja paremmissa tunnelmissa.

Tässä samassa talossa ollaan asuttu jo 19 vuotta ja nukuttu koko ajan samassa huoneessa. Ikkunat ovat itään päin ja sieltähän se aurinkokin on aina noussut. Nyt alkoi tuo ihana valo häiritä aamu-unia jo siinä määrin, että lähdimme hankkimaan makkariin pimennysverhoja. Miksei tätä oltu tajuttu aikaisemmin? Netistä selaamaan erilaisia vaihtoehtoja.

Ikkuna on leveä ja valmiista pimennysrullaverhoista ei löytynyt riittävää kokoa ja kaksi rullaverhoa rinnan olisi tuntunut liian kömpelöltä. Rullaverho olisi pitänyt teettää mittojen mukaan ja siitä olisi luultavasti tullut liian raskas, koska pimennysverhokangas on kuin kernikangasta.

Tangosta roikkuvat pimennysverhot oli siis ainoa ratkaisu. JYSKistä löytyi sopiva setti. Verhot olivat jäykät silitettävät, eikä niitä sileäksi yhden tähden lämmöllä saanutkaan. Saapa nähdä, menikö loppukin fengshui makkarissa pilalle tämän hankinnan seurauksena.

Halvempikin tämä ratkaisu on kuin rullaverho. Tämä tuli kustantamaan n. 66e. Verhojen ulkonäkö ei ole kuin Avotakan kannesta, mutta jos tällä keinolla saa nukuttua kellonsoittoon asti eikä olla tikkana pystyssä klo 4.48, niin ne ajavat mainiosti asiansa. Syksyllä ne voi raapaista alas ja kaapin perukoille talvehtimaan.

Nyt Erikoisen Asiantuntijan yövarustautuminen muuttuu. Enää ei tarvitse virittää pipoa ja/tai huivia ja silmälappuja silmille liiallista valoisuutta tukkimaan.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Lipputangosta ja vähän nupistakin

Nuppi nuppi nuppi nuppi nuppi nuppi pi

Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Isoisän päähän putosi
Ai
Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Juhlatunnelman pilasi

Seitsemänkymmentä isoisä täytti
Talo oli saatava siistiksi
Hienot juhlat tulevan näytti
Serkunkin piti mennä naimisiin

Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Isoisän päähän putosi
Sus siunatkoon
Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Juhlatunnelman pilasi

Ruuat oli tehty ja sahti oli tuotu
Serkun sulhanen oli armeijassa
Lehmien alta lannat oli luotu
Kunnes huomattiin tuo puute uus

Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Isoisän päähän putosi
Mikäs sieltä?
Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Juhlatunnelman pilasi

Lipputanko vielä maalata piti
Kukahan senkin äkkäsi
Tuonen viikate liippasi liki
Kun tankoa ruvettiin kaatamaan

Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Isoisän…

Näillä hulvattomilla Lapinlahden lintujen laulunsanoilla päästään kesäiseen aiheeseen, lipputangon huoltoon.  

Se on lähes jokakesäinen homma meidänkin tontilla. Koska lipputankohan likaantuu, kun se on ulkona ympäri vuoden ja se täytyy pestä. Sen koko mitalle kertyy ja kasvaa mustanvihreää tai vihreänmustaa töhnää, joka on osittain ilmansaasteita ja osittain jotakin levää tms. kasvustoa. 

Sitä Erikoinen Asiantuntija ei ole vielä selvittänyt, ei edes kovasti yrittänyt, miksi töhnää kertyy pahiten juuri tietyn ilmansuunnan puolelle lipputankoa? Nimittäin koillisen puolelle? Sehän on se suunta mihin aurinko ei paista. Tai paistaa ainakin vähiten. Ehkä auringon UV-säteily tuhoaa sen orgaanisen kasvuston, johon muu törky kiinnittyy? Niin, törky kertyy sinne, mihin aurinko ei paista, hah!

Jokunen vuosi sitten Isännän ollessa pihan huoltohommissa kävi niin, että tanko pääsi heilahtamaan voimakkaasti ja nuppi putosikin oikeasti. Ja vähältä piti, ettei pudonnut Isännän päähän. Kevyttä muoviahan se on, mutta putoaa sen verran korkealta, että olisi sen osuminen voinut olla vaarallista tai ainakin kipeää tehnyt. Nuppi halkesi, mutta kätevä Isäntä paikkasi sen jesarilla ja sama nuppi on pelittänyt tangon päässä aivan loistavasti kaikki nämä vuodet. Joka kerta pesun yhteydessä käydään kuitenkin keskustelu nupin kohtalosta. Tänäkin vuonna nuppi säästyi yt-menettelyltä (tuotannolliset syyt) ja saa jatkaa vielä toistaiseksi. Koska Isäntä siirtää sormen liipaisimelle aina kun joku alkaa puhua väri- ja vilkkuvaloista, ehdotin piruuttani, että hankitaan siihen uusi nuppi, jossa on valo. Ehdotus ei saanut kannatusta, vain sanatonta mulkoilua alaviistoon.
😆 

Keskikesän juhlaa varten pesemme sekä tangon että lipun. Kaadoimme taas tangon ja Isäntä pesi sen yleispesuaineella ja pehmeällä harjalla. Tällä kertaa tanko myös vahattiin venevahalla. Aikaisemmin ei moinen toimenpide ole tullut mieleenkään, kunnes törmäsin aiheeseen sattumalta. Että siis lipputangonkin voi vahata. Naru vaihdettiin uuteen jo viime kerralla. Vanhaa narua yritettiin silloin pestä, mutta sehän ei pesemällä puhtaaksi lähtenyt. Ehkäpä vahauksen ansiosta se töhnä pysyy nyt tangosta pitempään poissa siltä puolelta mihin aurinko ei paista.

Erikoiset Asiantuntijat jäävät nyt juhannustauolle. Palaamme ruutuun taas 22.6.2020.

Hyvää ja aurinkoista juhannusta kaikille!

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.

Viimeinen pisara

Kesälomani aloittajaisiksi rysäytin itseni alas saunanlauteilta. Lattiaritilälle ensin astunut jalka luiskahti alta ja jysäytin toisen jalan päälle koko painollani. Nimenomaan. Koko painollani.

Onneksi oli porakaivonkylmää vettä saatavilla ihan vieressä. Jalka vaan äkkiä kylmään ja seuraavaksi koholle. Sattui niin vietävästi. Alkoi oksettaa ja itkettää.

Kun siitä hieman tokenin, soitettiin päivystykseen ja kehoittivat tulemaan saman tien. Menomatkan jo arvuuttelin, että kaikki viisi varvasta ja jalkapöydän luita on napsahtanut poikki.

Vaan eikö mitä - kaikki luut ehjinä. Hip hei! Mutta ei se kipuun, särkyyn, tuskaan ja turpoamiseen auta, ettei luut särkyneet. Jomotti pahemmin kuin juurihoitoa vailla oleva poskihammas. Tai ainakin melkein.

Kolmen viime vuoden ajan olen telonut jalkojani. Ensimmäisenä murtui vasemman jalan keskari. Noin vaan sohvan jalkaa päin kävellessä. Kuului kuin kuivan oksan katkeamisesta aiheutuva "naks!" En kiirehtinyt tapahtuman ajankohtana, lauantai-iltana ensiapuun, vaan vasta sunnuntaina aamusella. Muistan kuinka hoitajat vilkaisivat toisiinsa, kun sanoin, että haaveri sattui jo eilen. "Keski-ikäinen rouva taisi olla pienessä sievässä, kun sohva tuli eteen." he näyttivät ajattelevan. No, en ollut tuiterissa, vaan tuttuun tyyliini vauhdikkaasti otin kurvit suoriksi.

Viime vuonna kipaisin tuttua metsäpolkua pitkin bussipysäkille ja matkan lopahti äkisti. Kiepsahdus vain ja olin maassa. Koko painollani nilkan päälle kaatuneena. Nivelsiteen repesivät ja jänne halkesi. Mokomasta kaatumisesta, mutta koko paino oli nilkalle liikaa.

Niin, se viimeinen pisara. Nyt tuli mitta täyteen. Viimeisen kerran vaa'an mittari heilahtaa näitä lukemia. Nimittäin. Ylipaino, sen lisäksi, että rikkoo jäseniä helpommin kuin kevytsarjalaisilla, myös aiheuttaa selvää kömpelyyttä liikkeisiin, joka edesauttaa tapaturmien syntymistä.

Kolmas kerta toden sanoi, tässäkin asiassa. Vähemmällä ei näköjään usko.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Päijänteen kansallispuisto ja mamil-miehet

Viikonlopun patikkaretkemme kohdistui Päijänteen kansallispuistoon. Se sijaitsee Päijät-Hämeessä Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän kuntien alueella. Vesistöalueet eivät kuulu kansallispuiston alueeseen.

Päijänteen kansallispuisto on yksi pienimmistä ja uusimmista kansallispuistoistamme. Se on laajuudeltaan 14km2 ja perustettu vuonna 1993. Lemmenjoen kansallispuisto on suurin ja vanhin. Sen pinta-ala on 2860km2 ja perustettu jo vuonna 1956.

Teimme pienen pyrähdyksen Asikkalan Pulkkilanharjun Harjureitille, joka alkaa suuren sillan kupeesta ja kulkee harjun laella käväisten välillä kirkasvetisen Päijänteen rannankin tuntumassa. Kanssasiskot ja -veljet Helsingissä saavat Päijänteen vettä hanasta. Mielenkiintoinen retkikohde samassa kansallispuistossa on Kelventeen saari Päijänteessä.

Harjureitille päästäkseen piti ensin autoilla kapeaa autotietä ja ohittaa henkensä kaupalla rinnatusten pyöräilevien niin sanottujen mamil-miesten (middleaged men in lycra) joukko, jotka eivät sitten mitenkään voineet käyttää vieressä kulkevaa kevyen liikenteen väylää. Miksei kapealla tiellä autojen seassa pyöräilevät voisi ajaa peräkkäin?

Noilla suhahtelevilla mamil-miehillä tuntuu olevan pesiä vähän siellä sun täällä, koska niin usein niitä surisee jopa täällä kotikulmillakin. Ja autotiellä, vaikka pyörätie on vieressä. Luultavasti kyseessä on joku korona-ajan muoti-ilmiö. Voi liikkua trendikkäästi halutessaan kalliillakin välineillä, urheilullisesti pukeutuneena eikä tarvitse kenellekään kertoa, ajoiko putkeen 2 km vai 20 km vai vielä enemmän. Ei siinä mitään, pyöräily on hieno harrastus ja hyväksi kropalle kuin kropalle. Pyöräilen itsekin ja Isäntähän se vasta pyöräileekin. Mutta vain pyöräteitä pitkin.

Harjun päällä saimme opastetauluista tutkia muun muassa, miten harju on syntynyt ja miksi harjun päällä on suuria kiviä. Tulipa samalla reissulla yksi geokätkökin löydettyä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin tallentaminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Pikku Kokin jauhelihakastike

Kastike valmista nautittavaksi

Pikku Kokki innostui tuunaamaan jauhelihakastiketta italialaiseen tyyliin. Laati ensin kauppalistan ja kävi Jopolla polkaisten hakemassa kastikeaineet lähikaupasta. Jälkiruoaksi valikoitui lakritsijätskit.

Tarveaineet:

400 gr naudan jauhelihaa
1 prk pastakastiketta
1 prk Creme Bonjour juustoa (sipulisekoitus)
Suolaa
Mustapippuria
Öljyä paistamiseen

2 pss Mozzarellaa
Luumutomaatteja
Tuoretta basilikaa

Raketti-spagettia

Näin valmistuu:

Kuumenna öljy pannulla ja ruskista jauheliha. Mausta suolalla ja pippurilla.
Lisää Creme Bonjour ja pastakastike. Sekoita. Kuumenna.
Ota pannu pois levyltä. Lisää pinnalle siivutettua mozzarellaa ja puolitetut tomaatit. Anna hautua kannen alka sen aikaa, että spagetit ehtivät valmistua (keittoaika 6 min.) Rouhi kastikkeen pinnalle vielä mustapippuria ja koristele tuoreella basilikalla.

Kyllä oli hyvää. Pisteitä 5/5.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Löysin sinut

Suositun brittiläisen viihdekirjailija Lisa Jewellin järjestyksessään toinen ja samalla uusin psykologinen jännäri Löysin sinut. 

Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin kyseiseltä kirjailijalta ja heti laitoin lukulistalle hänen esikoisjännärinsä Sitten hän oli poissa.

Jewelliä on aika vähän käännetty suomeksi, vaikka hän on julkaissut tätä ennen jo parikymmentä viihderomaania. En pidä käännöskirjallisuudesta enkä mistään lailahietamiehistä, joten tämä(kin) kirjailija on sen vuoksi jäänyt huomaamatta. Tämä kirja oli koukuttava. Teksti on sujuvaa ja juoni etenee. Kirjassa ei ole liikaa hahmoja eikä hankalia nimiä muistettavaksi.

Kertomus on huikea, osin liikutaan parinkymmenen vuoden takaisissa ajoissa, ja kirjassa viedään tarinaa eteenpäin kolmelta eri kantilta. Ruumiita tuli kaksi, joista toinen oli tarinan kannalta olennainen. Tarina alkaa siitä, kun meren rannalla asuva kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti löytää sateesta rannalta istumasta muistinsa menettäneen miehen. Vastoin perheensä tahtoa hän vie miehen kotiinsa ja huolehtii tästä, kunnes miehen muisti alkaa pikkuhiljaa palailla.

Toisaalla parikymppinen ukrainalaissyntyinen nainen on kadottanut oudolla tavalla vastavihityn aviomiehensä. Miten nämä miehet kytkeytyvät toisiinsa vai onko kyseessä yksi ja sama mies? Ikä ainakin täsmäisi. Parikymmentä vuotta aikaisemmin on tapahtunut asioita, jotka ovat kaiken takana.
Psykopaatti on aiheuttanut kahden ihmisen kuoleman, mikä on pilannut useamman ihmisen elämän.

Kirja ei ole synkkä eikä pelottava eikä siinä mässäillä väkivallalla. Arvaatte varmaan, mihin yh-äiti päätyi löytömiehen kanssa. Se oli perin inhimillistä ja hiukan romanttistakin, eikä silläkään asialla liikaa mässäilty. Tässä kirjassa on sivuja 437, joten ei sitä ihan yhdessä illassa lue, mutta ehkäpä viikonlopussa.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan kansi
Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuoleman arvoitus

Meitä ennen kulkeneet,
edellämme menneet.

Missä ovat,
vai ovatko edes enää.

Ovatko kuin ennenkin,
vai muuksi muuttuneet.

Vai palanneetko,
miten sitten ja minne.

Vai loppuiko matka siihen,
ja tuli joku toinen.

Ennen olematon,
vai uudestisyntynyt sittenkin.

Se, joka oli kanssani,
joka on edelläni mennyt.

Odottaako jossain,
ja tunnistanko vielä.

Jos kaikki on tässä ja nyt,
täytyy elää täysillä.

Ja vaikkei olisikaan.
Olisi kiva tietää.

Vai onko arvoitus sittenkin parempi.

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Pyykkilaudasta pillereihin Naisten arki Suomessa 1950-1970-luvuilla

Kansatieteilijä, FT Maria Vanha-Similä on kirjoittanut otsikossa mainitun kirjan ilmeisesti paljolti pohjautuen väitöskirjaansa Yhtiöön, yhtiöön! Lapsiperheiden arki Forssan tehdasyhteisössä 1950-1970-luvuilla. Väitöskirja löytyy netistä ja on jo lukulistallani. Kirjailija viittaa kirjassaan useinkin Forssan tekstiiliteollisuuteen ja tehdastyöläisten perhe-elämään.

Ehkä kirjan sisältö perustuu vähän liikaakin tehdaspaikkakunnan naisten arjen kuvaamiseen. Vuonna 1950 kuului 1,67 miljoonaa suomalaista maa- ja metsätalousväestöön, joiden elämä ei ollut samanlaista kuin tehdaspaikkakunnalla asuvien. Maaseudulla ei siihen maailman aikaan oltu päiväkodeista ja lastenseimistä kuultukaan, sillä lapset hoidettiin tietenkin itse työtehtävien ohessa tai edellisen sukupolven edustajien toimesta.

Tässä kirjassa ei sinällään ollut mitään kovin suurta ja mullistavaa uutta tietoa, koska Erikoinen Asiantuntija on aina ollut kiinnostunut yhteiskunnasta sekä naisten asemasta ja arjesta. Minkähän vuoksi muuten aina puhutaan naisten asemasta? Miksei miesten asemasta? Miesten asemasta ei ole mitään puhumista. Se on itsestäänselvyys. Vai onko?

Nainenhan on aina ollut se toinen sukupuoli, joka on miehen rinnalla ollut vähäarvoisempi ja on sitä vieläkin. Nykyään naisen euro on 80 senttiä miehen kokonaiseen euroon verrattuna eikä se ole 1950-luvulta tähän päivään paljoakaan korjaantunut.

Yleinen oppivelvollisuus oli suuri mullistus naisten ja tyttöjen elämässä, joka johti parempiin kouluttautumismahdollisuuksiin. Pitkään 1950-luvulle saakka naisten kouluttautumista ei pidetty tärkeänä, koska he "kuitenkin menevät naimisiin ja jäävät kotirouviksi ja äideiksi". Ennen pitkää naiset olivat kuitenkin enemmistönä yliopistoissa ja korkeakouluissa laivanrakennus- ja kaivosteollisuusalaa lukuunottamatta.

Kirja vilisee vanhoja, nostalgisia valokuvia, joita on hauska katsella. Eräässä kuvassa oli vanha kuva Anttilan postimyyntiluettelosta, jossa oli yhdessä kulmassa teksti "Ryhmäristiside jokaiseen kotiin". Jotenkin kuulosti hurjan tutulta.

Edellä mainittu kuva Anttilan postimyyntiluettelosta.

Jos on nykypäivänä naisen elämässä vaikeuksia, niin on niitä ollut 1950-1970-luvuillakin. Silloin on niinsanotusti menty sillä mitä on, kun ei ole paremmasta tiedetty. Ja sama pätee tähänkin päivään.

Kuva kirjan sivulta Kestilän mainoksesta.

Äitini kävelypuvussaan 1950-luvulla.

Kuvat; Erikoiset Asiantuntijat / kirjan etu- ja takakansi ja kuvia kirjan sivuilta sekä EAn kotiarkisto.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Sairas urheilu

Sanotaan, ettei urheilija tervettä päivää näe. Sanonta pitänee paikkaansa koskiessaan kilpa- ja himourheilijoita, jotka treenaavat päivittäin tavoitteenaan olla lajinsa parhaimpien joukossa.

En ihmettele näiden äärimmilleen trimmattujen urheilijoiden sairaspäivien määrää yhtään. Kun mietin niitä kaikkia urheilulajeja, joita ihminen harrastaa, on päivänselvääkin, että ihmiskroppa vastustaa ja tekee stopin.

Ihmiskeholle järjenvastaisia lajeja on pilvin pimein. Ihan ensimmäiseksi juoksu. Ihmistä ei kanta-astujana fysiologisesti ole tarkoitettu juoksemaan. Ei loppujen lopuksi myöskään hyppäämään tai hypyn jälkeen laskeutumaan. Mutta rajoitteistaan riippumatta ihminen yrittää juosta kovempaa kuin lajitoverinsa - miksi ihmeessä - tai kestää kymmenien kilometrien pituisen lenkin. Uusimpana lajina älytön ultrajuoksu.

Ihmettelen suuresti mihin ihminen tänä päivänä tarvitsee niitä taitoja, joita useimmissa lajeissa tarvitaan. Lista on loputon, mutta jos mietitään vaikka muutamaan lajia.

Seiväshyppy - hissit on keksitty.
Pituushyppy - joen voi ylittää käyttämällä siltaa.
Pikajuoksu - ei ihmisen tarvitse saada saaliseläintä juosten kiinni.
Pitkän matkan juoksu - autot, hyvänen aika.
Moukarin heitto, painon nosto tai kuulan työntö - nostimet ja hihnakuljettimet siirtävät tavaroita paikasta toiseen.

Esimerkiksi kaikissa mainituissa lajeissa ihmiskeho joutuu venymään epäinhimillisiin koetuksiin ja "paikat hajoavat". Pienen huilin jälkeen väännetään kroppaan teippaukset ja eikun samaa vaan ja rääkkiä lisää.

Erilaiset joukkuelajit ymmärrän paremmim harrasteina. On kiva kisata, kokea joukkuehenkeä ja nähdä ja saada kavereita lajin parissa. Mutta (melkein) kaikissa lajeissa pitää kuulua johonkin liigaan, pörssiin tai ainakin korttelisarjaan. Muuten ei voi pelata. On niin nähty kaukalon tai pallokentän sisä- ja ulkopuolella tapahtuvat riidat, kun joko joukkuekaveri, vastapuoli tai tuomari toimi väärin. Jos kyse on lasten tai nuorten harrastuksesta, lasketaan mukaan vielä taistelevat vanhemmat.

En minä oikein ymmärrä kuntosaliharrastustakaan, kun pumpataan kroppa pinkeäksi lihasmöhkäleeksi ja pullistellaan muussa toiminnassa tarpeettomia lihaksia lavalla öljytty kroppa ja verisuonet tiukkana.

No, mikä sitten kelpaisi? Reipas kävely, retkeily, murtomaahiihto, uinti, pyöräily  ja kohtuudella toteutettuna. Mihin se ihmiskroppa nyt taipuu ilman odotettavissa olevia vaurioitumisia kehon väärinkäytön tuloksena.


Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.