Meitä ennen kulkeneet,
edellämme menneet.
Missä ovat,
vai ovatko edes enää.
Ovatko kuin ennenkin,
vai muuksi muuttuneet.
Vai palanneetko,
miten sitten ja minne.
Vai loppuiko matka siihen,
ja tuli joku toinen.
Ennen olematon,
vai uudestisyntynyt sittenkin.
Se, joka oli kanssani,
joka on edelläni mennyt.
Odottaako jossain,
ja tunnistanko vielä.
Jos kaikki on tässä ja nyt,
täytyy elää täysillä.
Ja vaikkei olisikaan.
Olisi kiva tietää.
Vai onko arvoitus sittenkin parempi.
Kuva: Pixabay
Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
Paljon ajatuksia herättävä hieno runo. Kuolema on tosiaan arvoitus, mutta minä uskon - siis vain uskon-, että sielu on ikuinen. Tämä ajatus lohduttaa minua.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Minä ajattelen, että on tärkeää uskoa johonkin lopputulemaan. Se helpottaa maan päällistä elämämistä. Vaikka ajattelisi, että kaikki on tässä ja päättyisi kuolemaan. Minä uskon myös, että sielu tai energiamme jatkaa jotenkin elämää - tai miksi sitä sitten kutsutaankaan - jossain muodossa jossain. Se antaa lohtua ja toivoa.
VastaaPoistaEhkä arvoitus on arvoitus syystä. Hieno runo, pidän näistä pohdinnoista.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Ehkä se on juuri niin, arvoitus on arvoitus syystä. Ja mahdollisesti ratkeaa, kun kuolemme. Ratkeaako, sekin on arvoitus. Näitä asioita tulee pohdittua ja pyöriteltyä mielessä aika ajoin.
Poista