Tällä samalla otsikolla paikkakunnalla ilmestyvän sanomalehden toimittaja kirjoitti jokin aika sitten kolumnin muistellen vanhoja opettajiaan, neljä heistä etunimeltä mainiten. Ystäväni oli huomannut jutun lehdestä ja lähetti siitä aamulla kuvan whatsapissa ennen kuin olin saanut kunnolla silmiäni auki. Kuinka ollakaan, kyseinen toimittaja oli ollut aikoinaan hänen pikkusiskonsa kanssa samalla luokalla koulussa. Ja samassa koulussa olin minäkin. Mainituista opettajista tunsin kolme ja kaksi heistä oli opettanut myös minua.
Opettajat ovat joutuneet koville viimeisen puolentoista vuoden aikana koronavirustaudin riivaamassa yhteiskunnassa. Mutta niin ovat monet muutkin ammattiryhmät opettajien ja hoitajien ohella. Ja toiset ovat taas jääneet kokonaan vaille työtä tai ovat vastentahtoisesti joutuneet karanteeniin tai ryytyneet kotonaan etätöissä.
OAJ, Opettajien Ammattijärjestö on avannut kampanjan Kiitos opettaja. Kampanjassa OAJ lahjoittaa nälkäpäiväkeräykseen euron jokaisesta julkisesti jaetusta viestistä tähän liittyen. Ja siihen edellä mainittu kolumnikin liittyi. Kirjoittaja muisteli useita omaan elämäänsä merkittävällä tavalla vaikuttaneita opettajia.
Kirjoittajan mainitsemat hänen elämänsä The Opettajat olivat vaikuttaneet tuolla kyseisellä paikkakunnalla. Lukion rehtori Jaakko opetti minullekin lukiossa uskontoa ja psykologiaa. Lisäksi hän pappina kastoi muutamaa vuotta myöhemmin meidän ensimmäisen kummilapsemme, joka pian täyttää 36 vuotta. Jaakon tytär on säilynyt ystävänäni yläkouluajoista lähtien, tosin aikuisiällä emme olleet juurikaan tekemisissä niinä vuosina kun itse kukin etsi paikkaansa elämässä ja/tai eli niin sanottuja ruuhkavuosia (inhoan sitä sanaa). Silloin eivät yhteydenpitovälineetkään olleet lankapuhelinta ja kirjepostia kummempia. Yhteydenpito ystäviin on nykyään ”kehityksen kehittymisen” myötä ihan toista luokkaa.
Toinen toimittajan mainitsema meidän yhteinen The Opettaja oli äidinkielen opettaja Tarmo. Tarmo oli ja on varmaan vieläkin vikkeläliikkeinen mies, jonka muistan erityisesti hänen 50-luvun tyylisistä silmälaseistaan ja ruskeasta neuletakistaan, jota hän käytti aina. Kesät talvet. Tarmolla oli omintakeinen kävelytyyli. Hän tikkasi menemään kuin ompelukone. Ja käsissään hän ei muistaakseni koskaan kuljettanut mitään papereita tai muitakaan opetusmateriaalia, vaikka hänen luokkansa oli kokonaan toisessa rakennuksessa kuin missä opettajainhuone sijaitsi.
Toimittaja kertoi olleensa nopea kirjoittaja ja oli väsännyt ainekirjoituksen välillä kaverinkin puolesta, jotta pääsivät nopeammin paikalliseen kahvilaan loppuajaksi notkumaan. Se oli kyllä todella nopeaa toimintaa. Minulla meni aina se koko kaksi tuntia kirjoittamiseen. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä kahvilaan notkumaan, vaikka inhosin ainekirjoitusta. Siinä lajissa pärjäsin kuitenkin parhaiten ja kirjoitin parhaan arvosanani ylioppilaskirjoituksissa.
Kyseistä toimittajaa Tarmo oli "lempeästi töninyt" valitsemaan toimittajan ammatin ja siihen hän oli sitten päätynyt. Minua Tarmo neuvoi opiskelemaan äidinkielen opettajaksi, mutta en kokenut sitä asiaa silloin lainkaan omakseni. Lisäksi arvelin mielessäni, että siinä joutuu lukemaan kaiken maailman tiiliskiven paksuisia dostojevskeja ja repimään niistä jotakin esitelmiä, mikä ei kiinnostanut minua yhtään. Suomen kielen sijamuodot kyllä osaan luetella vieläkin: nominatiivi, genetiivi, partitiivi, translatiivi, essiivi, inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi, ablatiivi, allatiivi, abessiivi, komitatiivi, instruktiivi.... ja mitä kaikkia niitä nyt olikaan. Sanoinkin Isännälle yhtenä päänsärkyisenä päivänä, että nykyään meillä on eniten käytössä Ibuxiini.
Kolmas oma The Opettajani oli Terttu, joka opetti matematiikkaa ja fysiikkaa. Huhu kertoi, että hän oli nuoruudessaan työskennellyt mannekiinina ja sen saattoi uskoa, kun katsoi hänen vaatetustaan ja kävelytyyliään. Terttu lähti meidän abivuotemme ajaksi jatko-opiskelemaan atk-taitoja, koska se laji oli voimakkaasti tulossa kouluihin silloin 80-luvun alkupuolella. Ajattelin silloin että huh, onneksi meidän ei enää tarvitse siihen tietotekniikkaan enää sekaantua, kun pian päästään lähtemään koko koulusta. 😆 Sen jälkeen ei ole paljon muuta tehtykään kuin räplätty tietokoneen kanssa. Mutta eipä tuota silloin tiedetty eikä osattu aavistaakaan.
Hänen tilalleen tuli sijaisopettaja, joka oli Tertun vastakohta räiskyvyydessä ja värikkyydessä puheet mukaan lukien, eikä siten tietenkään saavuttanut samanlaista suosiota kuin Tertulla oli. Sivu mennen sanoen tämä sijainen oli ja on serkkuni Aimo ja samalla edellä mainitun ensimmäisen kummilapsemme isä. Näin pienet on piirit maalaispaikkakunnilla.
Lukion fysiikasta en tykännyt, koska koin sen vaikeana. Olin valinnut lyhyen matematiikan, mikä oli fysiikan aisapariksi ihan järjetön valinta, olisi pitänyt valita pitkä matematiikka. Viimeisimpiä aiheita oli ydinfysiikka ja siitä olin ihan ulkona. Pelasin tunnilla Petterin kanssa jätkänshakkia. Ilmankos sain lukion päättötodistukseen fysiikasta huonoimman numeroni. Petterin numerosta en tiedä. En tiedä mitä päässäni liikkui lukion ainevalintoja tehdessäni. Ainakin pitkä matematiikka jäi valitsematta sen vuoksi, että pelkäsin sen opettajaa. Siihen aikaan valinnat olivat aika lailla kiveen hakattuja. Nykyään tuntuu olevan paljon helpompaa valita tarjonnasta melkein mitä tahansa.
No ties monesko The Opettajani oli kotitalousopettaja Katri, joka oli aina kannustava ja rohkaiseva. Joidenkin toisten mielestä ehkä vähän pelottava. Mutta köksästä oppiaineena yleensä kaikki tykkäsivät. Hänen yhdestä lausahduksestaan on jäänyt meidänkin perheeseen lentävä lause. Jollain köksän tunnilla leivottiin jotain, pullaa varmaan ja joku oppilastoveri murehti melkein itku kurkussa oman pullansa omasta mielestään epäonnistunutta muotoilua. Olikohan korvapuusti vai peräti lettipulla kyseessä. Katri liihotteli paikalle sanomaan iloiseen ääneen: "Uuni kaunistaa." Ja toden totta: uuni sen kaunisti. Tämän jälkeen meillä kotonakin on "uuni kaunistanut" kaiken vähänkin pieleen menneen, eikä aina ole edes ollut kysymys leipomuksista.
Yksi The Opettaja oli kauppaopiston aikainen kauppamatematiikan opettaja Tuomo. Me olimme markkinointilinjalla ja matematiikka ei ollut pääasiamme. Tuomo kuitenkin ilmoitti heti alkuun opettavansa ainettaan niin kuin me kaikki olisimme suorittaneet lukiossa pitkän matematiikan. Joukossa oli vain pari kolme pitkän matematiikan lukenutta. Jos Tuomo oli huonolla tuulella, hän tuli luokkaan ja paiskasi oven perässään kiinni niin, että koko viisikerroksinen talo tärähti.
Kerran hän kokeita palauttaessaan linkosi itsensä tällä voimakkuudella luokkaan. Kokeet olivat menneet huonosti. Hän tuijotti meitä hiljaisuuden vallitessa puolikkaiden silmälasiensa takaa ikuisuudelta tuntuvan ajan, antoi katseen vaeltaa luokassa ja jyrähti: "Teistä ei taida minkäänlaisia merkonomeja tullakaan. Ainoastaan kauppaopiston alueella oleskelleita." Se lause on jäänyt mieleen. Ja kyllä sille on naurettukin, vaikka sinä hetkenä ei naurattanut yhtään. Kyllä meistä sitten kai ainakin jonkinlaisia yo-merkonomeja tuli. Puskaradio kertoi myöhemmin, että yhdestä ei olisi tullut, mutta se ei johtunut matematiikasta.
Tutustuin myöhemmin rennompaan Tuomoon "siviilinä", jo työelämässä ollessani. Hän ilmoitteli lehdessä käytettyä vuodesohvaa, jota kävimme paikan päällä katsomassa, mutta kauppoja ei kuitenkaan syntynyt. Tuomo oli/on viisas ihminen, jolla oli kauaskantoisia näkökulmia. Keskustelimme paljosta muusta kuin vuodesohvasta, jonka hän tunki takaisin varastoonsa.
Samalla kertaa hän osasi ennustaa hämmästyttävän tarkasti, mitä Suomen ja koko maailman taloudessa tulisi tapahtumaan seuraavien vuosien aikana ja mitä se vaikuttaa ja on vaikuttanut sillekin alalle, jolla me molemmat Nytten kanssa työskentelimme silloin ja yhä edelleen. Tuomo ihmetteli ääneen jo silloin, että "Vieläkö sä olet siellä xxx:ssa töissä?" Hän oli tuumaillut alan olevan mullistumassa ja muuttumassa aivan toisenlaiseksi. Mutta tässähän sitä vielä kitkutellaan, kohta on 35 vuotta yhteistä taivalta saman työnantajan kanssa takana, lukemattomien muutosten, muuttojen ja yt-menettelyjen sopassa keitettyinä.
Nykyään naapurinamme asuu opiskelujemme (Nytten ja minun) aikainen kauppaoppilaitoksen rehtori Reijo vaimonsa kanssa. Kumpikaan heistä ei opettanut meille mitään. Rouva opetti kauppaopistossa peruskoulupohjaisella puolella ruotsin kieltä. He ovat reipas eläkeläispariskunta, jotka käyvät kilometrin päässä olevassa ruokakaupassakin usein yhdessä kävellen, joskus harvemmin autolla.
Aina jomman kumman meistä nähdessään rehtori muistaa kysyä, mitä meidän nuorille pareille kuuluu ja lähettää terveisiä joko rouvalle tai isännälle. Kauppaopistossa en varmaan kertaakaan ollut hänen tai vaimonsa kanssa missään tekemisissä. Ehkä kävin yo-merkonomin paperit pokkaamassa häneltä joskus kultaisella 80-luvulla. Hänestä on vasta täällä naapureina asuessamme kuoriutunut minulle The Rehtori, sen jälkeen, kun olin tajunnut, että kyseessä on sama mies.
Matkan varrella on ollut monia muitakin The Opettajia. Muun muassa hotelli- ja ravintola-alan oppilaitoksessa oli todella värikkäitä persoonia sekä salin puolella että keittiöpuolella opettajina. Kaikki he eivät olleet opettajan tittelillä, vaan osa oli ohjaavia tarjoilijoita ja ohjaavia kokkeja ja niin edelleen.
Niin kuin eräskin keittiöpuolen opettaja Taisto. Siinä koulussa oli tärkeää, että oppilaat tottuivat asiakkaiden teitittelyyn ja se todellakin juurrutettiin selkärankaan. Oppilaat teitittelivät opettajia ja opettajat oppilaita. Hyvä etten alkanut jo kotonakin Isäntää teitittelemään. Niinpä on vieläkin vaikeaa sinutella asiakasta, vaikka nykyisen työnantajani linja on sinutella kaikkia asiakkaita. Taisto ei ollut kuulevinaankaan oppilasparan kysymystä, jos oppilas sattui häntä sinuttelemaan, mutta jos puheenparsi muuttui teitittelyksi, kuulo palasi välittömästi.
Toistaiseksi viimeisin The Opettaja oli nelisen vuotta sitten oppilaitoksessa, jossa kävin opintovapaani aikana opiskelemassa suntioksi. Erityisesti jäi mieleeni pastori Heidi, joka oli aloittanut kirkollisen uransa myöskin suntiona teologian opintojensa ohessa. Meidän opiskelumme aikana hän sai teologian maisteriopinnot valmiiksi ja sai pappisvihkimyksen ja työpaikan samasta kirkosta, missä oli työskennellyt suntiona. Sekä suntiona että pappina hän oli varsin ammattitaitoinen ja tosi mukava nuori opettaja meille tuleville suntioille. Ja on edelleen varmaankin useimpien meidän vuosikurssilaisten facebook-kaveri.
Samassa opinahjossa meille kävi muutamana päivänä pitämässä oppituntia teologiasta emerituspiispa Wille Riekkinen. Häntä voi myös luonnehtia yhdeksi The Opettajaksi. Willeä olisi jaksanut kuunnella vaikka kuinka kauan ja pitkään, mutta aikansa kutakin. Hän on todella värikäs persoona ja kertoi ja opetti oman alansa asioista mielenkiintoisemmin ja kansantajuisemmin kuin kukaan koskaan.
Eiköhän näitä The Opettajia jo tässä ollutkin tarpeeksi. Tässä olen kertonut vain hyviä muistoja. On niitä toisenlaisiakin, mutta en käytä nyt aikaani niihin. Ja kaikki hyvät eivät päässeet vielä tässäkään esille, koska en muista tarpeeksi paljon hyviä juttuja heistä.
Minkälaisia muistoja sinulla on opettajistasi? Kirjoita kommenttikenttään. Kommentit julkaistaan tarkastuksen jälkeen, ei pidä luulla, että kommentti meni johonkin harakoille, jos ei se aivan heti näy julkaistuna. Kiitos jo etukäteen.
Nimiä ei ole muutettu.
Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
