tiistai 26. lokakuuta 2021

Minun Italiani

 


Monista tv-ohjelmista tuttu juontaja ja toimittaja Ella Kanninen on julkaissut jo kolmannen  kirjansa. Aikaisemmat ovat Ellan Toscana - Kyläelämää italiassa (2016) ja Ella - Kotona Italiassa (2017). Noita aikaisempia teoksia en ole lukenut, mutta tämän lukukokemuksen perusteella voisin lukeakin.

Tiedän, että Ella Kannisen persoona herättää monenlaisia mielipiteitä. Jotkut eivät pidä hänen persoonastaan. Minun mielestäni hän on viehättävä ihminen, osaava toimittaja ja juontaja ja osaa sopivalla tavalla pitää yksityisasiansa pois julkisuudesta. 

Tässä kirjassa hän kertoo pieniä tarinoita amoresta zuccheroon. Ellan perheellä on toinen koti Italiassa ja toinen Suomessa. Hänen miehensä on italialainen Valerio, jonka hän on alun perin tavannut Suomessa.



Kirjassaan Ella kirjoittaa monen vuoden Italiassa asumisen varmuudella ja tietämyksellä muun muassa rakkaudesta ja ystävyydestä, kauneudesta - kuinka italialaiset rakastavatkaan sitä, tuhatvuotisista ruokaperinteistä, loistavasta terveydenhoidosta, koronakeväästä 2020, joka riehui erityisesti Italiassa, omista häistään, lapsistaan ja heidän syntymäpäiviensä juhlimisesta italialaiseen tyyliin, italialaisesta byrokratiasta ja poliiseista.

Kirjaan mahtuu vähän italian kielioppia ja ääntämistäkin, miten c milloinkin lausutaan? Meille suomalaisillekin tuttuja sanoja vilisee arkikielessä päivittäin, mutta kuka muistaa miten mikäkin lausutaan: bruschetta, chianti, grazie, tagliatelle ja niin edelleen.




San Remon musiikkikilpailusta saa kirjasta laajasti tietoa. Miten tärkeä se onkaan italialaisille. Festivaali kestää viisi iltaa tiistaista lauantaihin ja kaikki televisioidaan. Kyse ei ole pelkästään musiikista, vaan se toimii tärkeänä keskustelunherättäjänä. Monet maailmantähdet ovat ponnahtaneet taivaalle juuri tuosta San Remon musiikkikilpailusta. Ikivihreiksi sieltä ovat nousseet muun muassa Suomeksi käännetyt Aikuinen nainen ja Olen suomalainen sekä Volare, jota minä en ole varmaan suomeksi kuullutkaan. Sitä on kuulemma Olavi Virta esittänyt nimellä Taivaan sinessä. Muita festivaaleilta ponnistaneita ovat muun muassa vanhat iskelmät Ciao Ciao Bambina, Milloinkaan en löydä samanlaista ja Niin. 

Isovanhemmat ovat italialaisperheissä tärkeä osa perhe-elämää sekä kansantaloutta. Heidän työpanoksensa lasten ja nuorten perheiden kotien hoidossa on vuosittain kymmenien miljoonien eurojen arvoinen. Äitiysloma Italiassa kestää vain viisi kuukautta ja alkaa kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. 

Täsmällisyys ei ole Italiassa hyve, mutta siinä on suuria eroja riippuen siitä, ollaanko etelässä vai pohjoisessa. Monissa muissakin asioissa ei ole yhtä Italiaa, vaan eri maakunnissa on erilaisia murteita ja ajattelu- ja käytöstapoja ja suosittuja perinneruokalajeja. No näinhän se on Suomessakin.

Italia on pitkä maa kuten Suomikin ja ilmasto vaihtelee kovastikin pohjoisen Italian ja eteläisimmän osan, eli Sisilian välillä. Pohjoisessa voi olla lunta ja pakkasia, kun taas Sisiliassa ei taloja lämmitetä talvellakaan.



Sen verran Italia on minuakin vienyt mennessään, että ensimmäistä kertaa siellä käytyäni perheen kanssa lomamatkalla vuonna 2009 aloitin heti samana syksynä italian kielen kurssin paikallisessa kansalaisopistossa ja kävin sitä viiden vuoden ajan. Olin kuitenkin vähän laiska opiskelija ja opetus oli varsin teoriapainotteista. Olisi enemmän pitänyt harjoitella itsekseen, katsoa italiankielisiä tv-sarjoja ja yrittää lukea italiankielisiä lehtiä tai kirjoja. Kielioppia kyllä opiskeltiin opettajan kertoman mukaan niin paljon, ettei siihen jäänyt enää juuri mitään opetettavaa. 

Ja jos joku väittää, että italia on helppo kieli, niin voin kertoa, että on väärässä. Sanojen lausuminen on meille suomalaisille helppoa, koska monet sanat lausutaan lähes samalla tavalla kuin suomen kielessäkin, eli samoin kuin ne kirjoitetaan. Kielioppi vaan on ainakin minun mielestäni ihan "sikavaikeaa". Varmaan ihan yhtä monimutkaista kuin jollekin ulkomaalaiselle on suomen kielen kielioppi. Kaunis kielihän se on mutta siitäkin on monia murteita eri maakunnissa ja jossain Sisiliassa puhutaan ihan erilaista kieltä kuin mantereella.

Viiden vuoden kansalaisopistokurssista (se loppui jo keväällä 2014) jäi käteen sen verran, että hiukan ymmärrän sitä, mutta ainakaan enää en juuri osaisi puhua mitään kokonaisia lauseita. Silloin kun olimme Italiassa vuonna 2009, juuri samaan aikaan Michael Jackson kuoli (25.6.2009) ja erityisesti jäi mieleeni mielettömän hieno katumaalaus, jonka joku oli piirtänyt Jacksonista kävelykadulle. Toisen kerran kävimme Italiassa Isännän kanssa muistaakseni kolme vuotta sitten näin syksyllä ja silloin matkakohde oli Sisilian Taormina ja lähiympäristöt. Jos Italiaan vielä menisin, niin ehdottomasti Sisiliaan. 

Mutta palataan tähän Ellan kirjaan. Siinä on paljon kuviakin, joista osa on Ellan itsensä ottamia ja osa on peräisin muualta. Lukeminen sujuu ja tempaa heti mukaansa ja lyhyet tarinat ovat mielenkiintoisia. Samalla oppii vähän kieltäkin ja sen lausumista. Ja ymmärtämään italialaisten ihmisten luonteenlaatua. Kuten alussa kirjoitin, aion kyllä lainata kirjastosta ja lukea ne Ellan aikaisemmatkin kirjat.

Kuvat: Adlibris ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.



maanantai 25. lokakuuta 2021

Kaikkien aikojen värikkäät uunijuurekset

Juurekset uuniin menossa.

Pellilliseen värikkäitä uunijuureksia valikoitui tällä kertaa:

- yksi iso bataatti
- kolme isoa porkkanaa
- kaksi palsternakkaa
- pala lanttua
- viisi pientä punajuurta
- viisi pientä raitajuurta
- 2 punasipulia
- valkosipulia, määrä maun mukaan tai kokonaan ilman

- puoli desiä oliivi- tai muuta öljyä
- kaksi ruokalusikallista hunajaa
- suolaa, mustapippuria

- tuoretta rucolaa

Tee näin:

- laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen
- pilko kaikki juurekset ja sipulit, levitä uunipellille leivinpaperin päälle
- sekoita öljy, hunaja ja  mausteet ja lorottele kasvisten päälle
- paista uunin keskitasolla noin 40 - 50 minuuttia

Lisää rucolaa kypsien juuresten päälle.

Maku- ja näkönautinto on valmis 😋😋😋


Tarjoiluehdotus:
Kanan fileeleikkeet pekonihöysteellä Creme Fraiche -kastikkeessa, uunijuureksia sekä basmatiriisiä.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Mehevä one pot kinkkupata gourmetpekonilla L, G


Tämä ohje on tuunattu Ruokaboksin viikon 41 reseptivihkosesta. Siinä se oli "Mehevä one pot kanapata (L,G)”. Tein tästä "äijäversion". Kanan tilalle tuli kinkkua ja pekonia, Isännän toiveesta.

Alkuperäinen ohje kuuluu näin:

kasvikset:

0,6 kk perunoita

2 porkkanaa

1-2 valkosipulinkynttä

1-2 rkl öljyä

0,5 tl suolaa

ripaus mustapippuria

0,5 tl kuivattua timjamia

1tl curryjauhetta

kana:

1 pkt broilerin paistileikkeitä

ripaus, suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta

kanaliemi:

n. 3dl vettä

1 prk ruokakermaa

1rkl kanafondia (tai kanaliemikuutio)

1 rkl valkoviinietikkaa


Kuori ja viipaloi perunat ja porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Lado kasvikset voideltuun uunivuokaan. Mausta öljyllä, suolalla, mustapippurilla, timjamilla ja curryjauheella. Leikkaa broilerin paistileikkeet noin kahteen osaan ja mausta suolalla, mustapippurilla ja paprikajauheella. Lisää broilerit kasvisten päälle uunivuokaan. 

(Tässä kohtaa neuvottiin paahtamaan vuoan sisältöä uunissa 10 min., mutta jätin  sen vaiheen väliin.)

Keitä kanaliemi: Mittaa vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita joukkoon ruokakerma, kanafondi ja valkoviinietikka. Kiehauta kuumaksi. Kaada kuuma kanaliemi vuokaan. Jatka kypsentämistä n. 50 min- 1 tunti, kunnes kasvikset ja kana ovat kypsiä. Uunin lämpötila 225C astetta.

Tässä versiossa on vähän oiottu itsestäänselvyyksiä, joita Ruokaboksin ohjeessa on sitä varten, että aloittelevatkin kokit pärjäävät.

Mutta sitten siihen äijäversioon:

Muuten sama, mutta laitoin kanan tilalle 400 g valmiita savukinkkukuutioita sekä yhden paketin gourmetpekonia. Pekonin ruskistin pannulla ja kinkut laitoin suoraan paketista. Poutun kinkkukuutiot olivat kaupassa vähän edullisempia kuin jotkut muut vieressä. Nykyään käytämme vain gourmetpekonia, koska siinä ei ole juuri lainkaan läskiä eikä se ole kovin paljon kalliimpaakaan.

Curryn jätin tästä kokonaan pois ja kanafondin/kanaliemikuution  tilalle olisi pitänyt tietenkin laittaa lihafondia/lihaliemikuutio, mutta liian orjallisesti reseptiä lukiessani paiskasin 3dl:n veteen vahingossa kanaliemikuution. Mutta ei se mitään. Sinne laitoin ja voihan se tuoda pikantin vivahduksen, mutta varmaan menettelee, kun ei kerro kenellekään. Parempi paistolämpötila voisi olla 200C astetta. Minun padassani meinasi pekonit kärähtää pinnalla sillä aikaa, kun kirjoitin tätä postausta.

Tämä ruoka syntyy melkein jo kotona kaapissa olevista aineksista. Piti vain ostaa sitä kinkkua ja pekonia. Niitäkin voisi hyvin olla varastossa pakastimessa, mutta nyt ei sattunut olemaan.

Tässä tuli nyt kaksi erilaista ruokaohjetta yhdessä postauksessa. Suosittelen kokeilemaan molempia. 


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.




lauantai 23. lokakuuta 2021

Pieni potenssipuoti

 


Karin Brunk Holmqvist on kirjoittanut vallan hurmaavan romaanin yli seitsemänkymppisistä vanhapiikasiskoksista, Tildasta ja Elidasta. He eivät ole päässeet lapsuudenkodistaan kovin pitkälle - tehneet vain pieniä pyrähdyksiä silloin tällöin välttämättömille ostoksille. Lapsuudenkodin ilmapiiri on vahvasti läsnä - samoin edesmenneet vanhemmat. Varsinkin isän, seppämestari Svenssonin hahmo ja sanat leijuvat usein kuin varjo sisarusten ylle ja mieleen.

Talossa on melkein kaikki ennallaan niinkuin heidän syntyessään vanhempiensa makuuhuoneessa, joka on täysin entisensä -eikä huonetta koskaan käytetä. Mukavuuksista on tingitty, koska niin on aina ollut. Pihaperälle tehdyt yhteiset huussireissut ovat toimittaneet keskusteluhetkien virkaa, kun toinen on pitänyt vahtia toisen hoitaessa asiansa. Puisen oven läpi ovat sisarukset päivittäneet kulloisiakin tapahtumia ja ihmetelleet maailman menoa. 

Säästäväisesti ovat Tilda ja Elida eläneet, mutta kansaeläkkeestä ei ole ollut laittaa rahoja sukanvarteen. Sen sijaan Elida on säästänyt kuparikattilan ja Tilda pesutuvan puutynnyrin muun vanhan tavaran lisäksi.

Sisarusten pikkuveli, Rutger muutti jo varhain lapsuudenkodista kaupunkiin ja meni naimisiin Mariannensa kanssa. Isä seppämestari Svensson kutsui poikaansa jälkiveroksi - tämä kun syntyi iltatähtenä. Sisariinsa veli pitää yhteyttä soittelemalla silloin tällöin ja lähettämällä satunnaisen postikortin jos toisenkin. 

Siinä missä siskokset ovat säilyttäneet viriiliytensä lähes näihin päiviin saakka, on Rutgerille kehittymässä suuri pelko miehisyytensä katoamisesta. Elida ja Tilda, elämänpituisesta impeydestään huolimatta, ovat ymmärtäneet jo varhain sooloseksin salat ja täyttäneet toiveensa ja kaipuunsa illan hämärissä painavan tikkitäkin suojissa. Tosin, aivan viime aikoina on mielikuvien aina niin voimaannuttava ja inspiroiva teho alkanut ehtyä.

Kunnes naapuriin muuttaa kaupunkilainen Alvar Klemens. Elida ja Tilda alkavat saada vanhoihin suoniinsa uutta elämän eliksiiriä ja alkavat käyttäytyä ihan hupsusti. Ostavat uudet, kalliit leningitkin ja hörppivät sherryä. Aina niin tarkat nukkumaanmeno- ja ylösnousuajat (klo 21.10 ja 7.10) unohtuvat, niinkuin tekohampaatkin yöksi suuhun. Alvar on hurmannut sisarukset täydellisesti.

Mitä kaikkea sitten vielä tapahtuukaan?
Vinkiksi kerron, että sisarusten taloon ja toimintatapoihin aletaan saada uudistuksia ja veli Rutger kaipaamaansa puhtia mieskuntoonsa. Tätä ennen syntyy neronleimaus, joka aikaansaa yllättävän tuotekehittelyn ja liiketoimen syntymisen.

                  🖤

Jos kaipaat lämminhenkistä ja lempeällä huumorilla maustettua tarinaa, "tässä olis sulle sellainen". 

                  🖤

Mieleeni tuli kaksi muutakin ikääntyneistä vanhapiikasisaruksista kertovaa tarinaa. Ensiksikin Mika Waltarin näytelmäkirjoitukseen perustuva Gabriel, tule takaisin -televisioelokuva, josta olen nähnyt vuoden 1979 version. Sisaruksia Ulriikaa ja Kristiinaa näyttelivät Ritva Ahonen ja Seela Sella. Niljakkaana Gabrielina esiintyy Antti Litja ja Hannele Lauri sisarusten siskontyttö Railina. Siinä missä tämä elokuva on sydämetön, on Pieni potenssipuoti ehdottomasti sydämellinen tarina.

Toinen mieleeni tullut vanhapiikaromaani on Sisko Istanmäen kirjoittama Viimeiset mitalit, joka kertoo 90-vuotiaista kaksosista, ilkeästä Hettasta ja kiltistä Selmasta sekä miehestä, Punakorvasta. Tämä Istanmäen tarina kertoo siitä, kuinka vaikea on muuksi muuttua kun on jonkinlaiseksi tullut. Elämä kulkee väistämättä kohti loppuaan, vaan voiko rakkaus vielä viime metreillä kasvattaa ihmistä. Tästäkin tarinasta on tehty tv-elokuva, sisaruksia näyttelevät Seela Sella ja Birgitta Ulfsson.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

perjantai 22. lokakuuta 2021

Siivettömät



Kirja alkaa tavallaan koko tarinan lopusta, eli kirjoittajan äidin, Taijan, viimeisistä hetkistä hänen ollessaan syöpään kuolemaisillaan, mutta vielä sairaalavuoteellaan tajuissaan. ”Hoitaja, voisitteko soittaa tyttärelleni Heidille, haluan puhua hänen kanssaan.” Saman tien hän alkaa leijumaan kohti valoa. ”Onkohan tämä se Satumaa?” 

Kirja jakaantuu kahteen osaan. Ensin Taijan elämäntarinaa kerrotaan hänen omalla suullaan siihen asti, kun hän oli alkanut voida kotona niin huonosti, että piti tilata ambulanssi. Viimeisenä mietteenä, miten rakas Heidi on hänelle ja on aina ollut. Se pitäisi ehtiä kertoa vielä Heidille. Voi Börje-ressukkaa. Hän joutuu kuorimaan perunatkin nyt itse. Kirjan ensimmäinen osa loppuu tavallaan siihen, mistä se alkoi. Ympyrä Taija-äidin kohdalla sulkeutui.

Taijan piti opiskella ja matkustella, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun Heidi ilmoitti tulostaan lyhyen seurustelun jälkeen. Että pitikin pelastaa se hurri-Börje sieltä muiden renttujen joukosta.

Lääkäri suositteli jatkuvasti sairastelevalle Heidille sisämaan ilmastoa Lauttasaaren meri-ilmaston sijaan. Heidi annettiin alle vuoden vanhana kesän ajaksi Somerolle Taijan Tyyne-siskon hoiviin, korvausta vastaan. Samalla Taija pääsisi kesäksi töihin tehtaaseen.

Börjen kanssa tuli otettua tiuhaan tahtiin kuppia ja tehtaan maalinkäryt kävivät hengitykseen. Puolen vuoden Somerolla olon jälkeen sovittiin, että Heidi jäisikin sinne toistaiseksi. Lapsi oli jo vieraantunut vanhemmistaankin. Lopulta Heidi oli maalla ekaluokan alkamiseen saakka ja kaupunkiin palattuaan kaipasi maalle takaisin. Hän kaipaisi Tyyneä ja Einoa ja kaikkia niitä eläimiä, mitä maalla oli.

Elintaso nousi, rahaa säästyi parempaan asuntoon ja muuhun mukavampaan. Taijan ja Börjen alkoholisoituminen paheni. Heidin teinivuodet menivät niin kuin monella muullakin ikäisellään. Hän kokeili samoja asioita, mitä siinä iässä kokeillaan ja joutui välillä sairaalahoitoonkin ilmeisesti liiallisen stressin vuoksi. Ylioppilaskirjoitukset eivät menneet ihan nappiin ja seurustelukumppanit vaihtuivat. Hän yritti olla kesätöissä Tukholmassa, mutta joutui koti-ikävän vuoksi palaamaan parin viikon jälkeen kotiin. 

Heidi meni kihloihin Reijonsa kanssa jo lukion loppumetreillä ja tuli myöhemmin raskaaksi ja synnytti terveen poikavauvan. Pian sen jälkeen hänen erosi Reijosta, joka oli löytänyt uuden naisen. Heidi seurusteli hetken naimisissa olevan työkaverinsa kanssa, tuli raskaaksi ja teki abortin. Laivaristeilyllä hän kohtasi tamperelaisen Harrin, joka oli poikamies ja pian oli Heidin toiset häät ja Harrin ensimmäiset.

Taijan terveys huononi koko ajan ja viinan kanssa läträäminen Börjen seurassa jatkui, mikä pahensi tilannetta entisestään ja vei lopulta Taijan työkyvyttömyyseläkkeelle. Heidi erosi Harristakin ja eleli kolmisin kahden poikansa kanssa. Hän kuitenkin selvisi vaikeuksistaan ja pärjäsi hyvin ilman Harria, jolla tuntui olevan jatkuvaa erimielisyyttä Heidin vanhemman pojan kanssa, jonka isä hän ei ollut. Heidi yritti itsemurhaa lääkkeillä, mutta epäonnistui siinä ja joutui Pitkäniemen mielisairaalaan. Välillä hän oli palannut Harrin kanssa yksiin, mutta erosi taas.

Heidi jätti muun perheensä Tampereelle ja muutti Helsinkiin työn perässä ja tapasi uuden miehen, Sakarin. Nuoripari muutti vuodeksi Amerikkaan opiskelemaan. Vanhempi poika Janne piti käytännössä huolta pikkuveljestään Iirosta, vaikka kuvioissa oli myös Harri, joka oli Iiron isä. Jannekin siis joutui ottamaan liian paljon vastuuta, mikä ei hänen ikäiselleen olisi vielä kuulunut. Heidi ja Sakari palasivat Amerikasta ja ostivat Keravalta omakotitalon. Janne asui jo omillaan, mutta Iiro muutti Keravalle äitinsä ja Sakarin ostamaan taloon.

Taija alkoi tuntemaan itsensä tarpeettomaksi, kun kaikilla muilla oli oma elämänsä. Hän olisi jo valmis lähtemään. Paitsi että Börje ei ehkä pärjäisi yksin, hän ei osannut tehdä kotitöitä eikä ymmärtänyt raha-asioistakaan mitään. Eikä ollut koskaan kuorinut niitä perunoitaankaan itse. Taija halusi kuolla kotona, ei sairaalassa. Hän tiesi sairastavansa jotain ihosyövän kaltaista syöpäsairautta, johon sai hoitoja. Ambulanssi lähti nytkähtäen liikkeelle. Börje jäi yksin seisomaan pihalle. Radiossa soi ....niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois. Vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan. Vaan aatoksin mi kauas entää, sinne käydä saan.

Kirjan toisessa osassa kaikki edellinen kerrotaan Heidin silmin. Välillä käydään sairaalassa katsomassa lähtöä tekevää Taijaa isä-Börjen kanssa. Lopussa tajuttomana makaava Taija vielä puristaa Heidin kättä, mutta ei saa sanotuksi asiaansa. En kerro tässä tämän enempää Heidin versiosta tapahtumien kulusta, vaan jokainen saa lukea Heidin näkökulman tapahtumiin kirjasta itse. En vie sitä lukemisen iloa teiltä, enkä paljastanut nytkään läheskään kaikkia elämäntarinoiden yksityiskohtia.

Siivettömät on koskettava kertomus äidistä ja tyttärestä ja heidän molempien vaiherikkaista elämistään. Onnesta ja epäonnesta, sairaudesta, alkoholismista, pelottomuudesta, luopumisesta, epävarmuudesta, levottomuudesta, surusta ja ilosta. Teksti on häkellyttävän suoraa ja suorasukaista eikä siinä ole yhtään turhanpäiväistä diipadaapaa. Juuri tällaisesta tyylistä tykkään. Kertomus etenee tosi reipasta vauhtia ja välistä jää varmaan kertomattakin jotain, mutta jos kertoisi kaiken, kahdensadan sivun sijasta tulisi kuusisataa sivua.

Jos itse kirjoittaisin omaelämäkerrallisen teoksen, haluaisin kirjoittaa sen tällä tyylillä. Mutta minulla ei ole siihen mahdollisuutta, koska en ole kirjoittanut päiväkirjaa enkä säästänyt teinikalentereitani, kuten Heidi. Enkä varmaan uskaltaisikaan avautua yhtä rohkeasti kaikista elämäntapahtumista samalla tavalla. Heidi on osannut kietoa hienosti oman ja äitinsä elämänlangat toisiinsa ja yhdistää ne kirjaksi. Mielestäni tässä kirjassa olisi ainekset vaikka minkälaiseen bestselleriin. Tykkäsin kovasti ja suosittelen. Tästä moni lukija löytää varmasti yhtymäkohtia omaan elämänpolkuunsa ja saa huomata että en olekaan yksin näiden kokemusteni kanssa. Kirja on Heidi Rönnbergin esikoisteos.

Kuva: www.bod.fi 

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.






torstai 21. lokakuuta 2021

Kiitos, opettaja!


Tällä samalla otsikolla paikkakunnalla ilmestyvän sanomalehden toimittaja kirjoitti jokin aika sitten kolumnin muistellen vanhoja opettajiaan, neljä heistä etunimeltä mainiten. Ystäväni oli huomannut jutun lehdestä ja lähetti siitä aamulla kuvan whatsapissa ennen kuin olin saanut kunnolla silmiäni auki. Kuinka ollakaan, kyseinen toimittaja oli ollut aikoinaan hänen pikkusiskonsa kanssa samalla luokalla koulussa. Ja samassa koulussa olin minäkin. Mainituista opettajista tunsin kolme ja kaksi heistä oli opettanut myös minua.

Opettajat ovat joutuneet koville viimeisen puolentoista vuoden aikana koronavirustaudin riivaamassa yhteiskunnassa. Mutta niin ovat monet muutkin ammattiryhmät opettajien ja hoitajien ohella. Ja toiset ovat taas jääneet kokonaan vaille työtä tai ovat vastentahtoisesti joutuneet karanteeniin tai ryytyneet kotonaan etätöissä.



OAJ, Opettajien Ammattijärjestö on avannut kampanjan Kiitos opettaja. Kampanjassa OAJ lahjoittaa nälkäpäiväkeräykseen euron jokaisesta julkisesti jaetusta viestistä tähän liittyen. Ja siihen edellä mainittu kolumnikin liittyi. Kirjoittaja muisteli useita omaan elämäänsä merkittävällä tavalla vaikuttaneita opettajia.

Kirjoittajan mainitsemat hänen elämänsä The Opettajat olivat vaikuttaneet tuolla kyseisellä paikkakunnalla. Lukion rehtori Jaakko opetti minullekin lukiossa uskontoa ja psykologiaa. Lisäksi hän pappina kastoi muutamaa vuotta myöhemmin meidän ensimmäisen kummilapsemme, joka pian täyttää 36 vuotta. Jaakon tytär on säilynyt ystävänäni yläkouluajoista lähtien, tosin aikuisiällä emme olleet juurikaan tekemisissä niinä vuosina kun itse kukin etsi paikkaansa elämässä ja/tai eli niin sanottuja ruuhkavuosia (inhoan sitä sanaa). Silloin eivät yhteydenpitovälineetkään olleet lankapuhelinta ja kirjepostia kummempia. Yhteydenpito ystäviin on nykyään ”kehityksen kehittymisen” myötä ihan toista luokkaa. 


Toinen toimittajan mainitsema meidän yhteinen The Opettaja oli äidinkielen opettaja Tarmo. Tarmo oli ja on varmaan vieläkin vikkeläliikkeinen mies, jonka muistan erityisesti hänen 50-luvun tyylisistä silmälaseistaan ja ruskeasta neuletakistaan, jota hän käytti aina. Kesät talvet. Tarmolla oli omintakeinen kävelytyyli. Hän tikkasi menemään kuin ompelukone. Ja käsissään hän ei muistaakseni koskaan kuljettanut mitään papereita tai muitakaan opetusmateriaalia, vaikka hänen luokkansa oli kokonaan toisessa rakennuksessa kuin missä opettajainhuone sijaitsi. 

Toimittaja kertoi olleensa nopea kirjoittaja ja oli väsännyt ainekirjoituksen välillä kaverinkin puolesta, jotta pääsivät nopeammin paikalliseen kahvilaan loppuajaksi notkumaan. Se oli kyllä todella nopeaa toimintaa. Minulla meni aina se koko kaksi tuntia kirjoittamiseen. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä kahvilaan notkumaan, vaikka inhosin ainekirjoitusta. Siinä lajissa pärjäsin kuitenkin parhaiten ja kirjoitin parhaan arvosanani ylioppilaskirjoituksissa. 

Kyseistä toimittajaa Tarmo oli "lempeästi töninyt" valitsemaan toimittajan ammatin ja siihen hän oli sitten päätynyt. Minua Tarmo neuvoi opiskelemaan äidinkielen opettajaksi, mutta en kokenut sitä asiaa silloin lainkaan omakseni. Lisäksi arvelin mielessäni, että siinä joutuu lukemaan kaiken maailman tiiliskiven paksuisia dostojevskeja ja repimään niistä jotakin esitelmiä, mikä ei kiinnostanut minua yhtään. Suomen kielen sijamuodot kyllä osaan luetella vieläkin: nominatiivi, genetiivi, partitiivi, translatiivi, essiivi, inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi, ablatiivi, allatiivi, abessiivi, komitatiivi, instruktiivi.... ja mitä kaikkia niitä nyt olikaan. Sanoinkin Isännälle yhtenä päänsärkyisenä päivänä, että nykyään meillä on eniten käytössä Ibuxiini.



Kolmas oma The Opettajani oli Terttu, joka opetti matematiikkaa ja fysiikkaa. Huhu kertoi, että hän oli nuoruudessaan työskennellyt mannekiinina ja sen saattoi uskoa, kun katsoi hänen vaatetustaan ja kävelytyyliään. Terttu lähti meidän abivuotemme ajaksi jatko-opiskelemaan atk-taitoja, koska se laji oli voimakkaasti tulossa kouluihin silloin 80-luvun alkupuolella. Ajattelin silloin että huh, onneksi meidän ei enää tarvitse siihen tietotekniikkaan enää sekaantua, kun pian päästään lähtemään koko koulusta. 😆 Sen jälkeen ei ole paljon muuta tehtykään kuin räplätty tietokoneen kanssa. Mutta eipä tuota silloin tiedetty eikä osattu aavistaakaan.

Hänen tilalleen tuli sijaisopettaja, joka oli Tertun vastakohta räiskyvyydessä ja värikkyydessä puheet mukaan lukien, eikä siten tietenkään saavuttanut samanlaista suosiota kuin Tertulla oli. Sivu mennen sanoen tämä sijainen oli ja on serkkuni Aimo ja samalla edellä mainitun ensimmäisen kummilapsemme isä. Näin pienet on piirit maalaispaikkakunnilla. 



Lukion fysiikasta en tykännyt, koska koin sen vaikeana. Olin valinnut lyhyen matematiikan, mikä oli fysiikan aisapariksi ihan järjetön valinta, olisi pitänyt valita pitkä matematiikka. Viimeisimpiä aiheita oli ydinfysiikka ja siitä olin ihan ulkona. Pelasin tunnilla Petterin kanssa jätkänshakkia. Ilmankos sain lukion päättötodistukseen fysiikasta huonoimman numeroni. Petterin numerosta en tiedä. En tiedä mitä päässäni liikkui lukion ainevalintoja tehdessäni. Ainakin pitkä matematiikka jäi valitsematta sen vuoksi, että pelkäsin sen opettajaa. Siihen aikaan valinnat olivat aika lailla kiveen hakattuja. Nykyään tuntuu olevan paljon helpompaa valita tarjonnasta melkein mitä tahansa.

No ties monesko The Opettajani oli kotitalousopettaja Katri, joka oli aina kannustava ja rohkaiseva. Joidenkin toisten mielestä ehkä vähän pelottava. Mutta köksästä oppiaineena yleensä kaikki tykkäsivät. Hänen yhdestä lausahduksestaan on jäänyt meidänkin perheeseen lentävä lause. Jollain köksän tunnilla leivottiin jotain, pullaa varmaan ja joku oppilastoveri murehti melkein itku kurkussa oman pullansa omasta mielestään epäonnistunutta muotoilua. Olikohan korvapuusti vai peräti lettipulla kyseessä. Katri liihotteli paikalle sanomaan iloiseen ääneen: "Uuni kaunistaa." Ja toden totta: uuni sen kaunisti. Tämän jälkeen meillä kotonakin on "uuni kaunistanut" kaiken vähänkin pieleen menneen, eikä aina ole edes ollut kysymys leipomuksista.



Yksi The Opettaja oli kauppaopiston aikainen kauppamatematiikan opettaja Tuomo. Me olimme markkinointilinjalla ja matematiikka ei ollut pääasiamme. Tuomo kuitenkin ilmoitti heti alkuun opettavansa ainettaan niin kuin me kaikki olisimme suorittaneet lukiossa pitkän matematiikan. Joukossa oli vain pari kolme pitkän matematiikan lukenutta. Jos Tuomo oli huonolla tuulella, hän tuli luokkaan ja paiskasi oven perässään kiinni niin, että koko viisikerroksinen talo tärähti. 

Kerran hän kokeita palauttaessaan linkosi itsensä tällä voimakkuudella luokkaan. Kokeet olivat menneet huonosti. Hän tuijotti meitä hiljaisuuden vallitessa puolikkaiden silmälasiensa takaa ikuisuudelta tuntuvan ajan, antoi katseen vaeltaa luokassa ja jyrähti: "Teistä ei taida minkäänlaisia merkonomeja tullakaan. Ainoastaan kauppaopiston alueella oleskelleita." Se lause on jäänyt mieleen. Ja kyllä sille on naurettukin, vaikka sinä hetkenä ei naurattanut yhtään. Kyllä meistä sitten kai ainakin jonkinlaisia yo-merkonomeja tuli. Puskaradio kertoi myöhemmin, että yhdestä ei olisi tullut, mutta se ei johtunut matematiikasta.

Tutustuin myöhemmin rennompaan Tuomoon "siviilinä", jo työelämässä ollessani. Hän ilmoitteli lehdessä käytettyä vuodesohvaa, jota kävimme paikan päällä katsomassa, mutta kauppoja ei kuitenkaan syntynyt. Tuomo oli/on viisas ihminen, jolla oli kauaskantoisia näkökulmia. Keskustelimme paljosta muusta kuin vuodesohvasta, jonka hän tunki takaisin varastoonsa. 

Samalla kertaa hän osasi ennustaa hämmästyttävän tarkasti, mitä Suomen ja koko maailman taloudessa tulisi tapahtumaan seuraavien vuosien aikana ja mitä se vaikuttaa ja on vaikuttanut sillekin alalle, jolla me molemmat Nytten kanssa työskentelimme silloin ja yhä edelleen. Tuomo ihmetteli ääneen jo silloin, että "Vieläkö sä olet siellä xxx:ssa töissä?" Hän oli tuumaillut alan olevan mullistumassa ja muuttumassa aivan toisenlaiseksi. Mutta tässähän sitä vielä kitkutellaan, kohta on 35 vuotta yhteistä taivalta saman työnantajan kanssa takana, lukemattomien muutosten, muuttojen ja yt-menettelyjen sopassa keitettyinä.

Nykyään naapurinamme asuu opiskelujemme (Nytten ja minun) aikainen kauppaoppilaitoksen rehtori Reijo vaimonsa kanssa. Kumpikaan heistä ei opettanut meille mitään. Rouva opetti kauppaopistossa peruskoulupohjaisella puolella ruotsin kieltä. He ovat reipas eläkeläispariskunta, jotka käyvät kilometrin päässä olevassa ruokakaupassakin usein yhdessä kävellen, joskus harvemmin autolla. 

Aina jomman kumman meistä nähdessään rehtori muistaa kysyä, mitä meidän nuorille pareille kuuluu ja lähettää terveisiä joko rouvalle tai isännälle. Kauppaopistossa en varmaan kertaakaan ollut hänen tai vaimonsa kanssa missään tekemisissä. Ehkä kävin yo-merkonomin paperit pokkaamassa häneltä joskus kultaisella 80-luvulla. Hänestä on vasta täällä naapureina asuessamme kuoriutunut minulle The Rehtori, sen jälkeen, kun olin tajunnut, että kyseessä on sama mies.



Matkan varrella on ollut monia muitakin The Opettajia. Muun muassa hotelli- ja ravintola-alan oppilaitoksessa oli todella värikkäitä persoonia sekä salin puolella että keittiöpuolella opettajina. Kaikki he eivät olleet opettajan tittelillä, vaan osa oli ohjaavia tarjoilijoita ja ohjaavia kokkeja ja niin edelleen. 

Niin kuin eräskin keittiöpuolen opettaja Taisto. Siinä koulussa oli tärkeää, että oppilaat tottuivat asiakkaiden teitittelyyn ja se todellakin juurrutettiin selkärankaan. Oppilaat teitittelivät opettajia ja opettajat oppilaita. Hyvä etten alkanut jo kotonakin Isäntää teitittelemään. Niinpä on vieläkin vaikeaa sinutella asiakasta, vaikka nykyisen työnantajani linja on sinutella kaikkia asiakkaita. Taisto ei ollut kuulevinaankaan oppilasparan kysymystä, jos oppilas sattui häntä sinuttelemaan, mutta jos puheenparsi muuttui teitittelyksi, kuulo palasi välittömästi. 



Toistaiseksi viimeisin The Opettaja oli nelisen vuotta sitten oppilaitoksessa, jossa kävin opintovapaani aikana opiskelemassa suntioksi. Erityisesti jäi mieleeni pastori Heidi, joka oli aloittanut kirkollisen uransa myöskin suntiona teologian opintojensa ohessa. Meidän opiskelumme aikana hän sai teologian maisteriopinnot valmiiksi ja sai pappisvihkimyksen ja työpaikan samasta kirkosta, missä oli työskennellyt suntiona.  Sekä suntiona että pappina hän oli varsin ammattitaitoinen ja tosi mukava nuori opettaja meille tuleville suntioille. Ja on edelleen varmaankin useimpien meidän vuosikurssilaisten facebook-kaveri. 



Samassa opinahjossa meille kävi muutamana päivänä pitämässä oppituntia teologiasta emerituspiispa Wille Riekkinen. Häntä voi myös luonnehtia yhdeksi The Opettajaksi. Willeä olisi jaksanut kuunnella vaikka kuinka kauan ja pitkään, mutta aikansa kutakin. Hän on todella värikäs persoona ja kertoi ja opetti oman alansa asioista mielenkiintoisemmin ja kansantajuisemmin kuin kukaan koskaan. 

Eiköhän näitä The Opettajia jo tässä ollutkin tarpeeksi. Tässä olen kertonut vain hyviä muistoja. On niitä toisenlaisiakin, mutta en käytä nyt aikaani niihin. Ja kaikki hyvät eivät päässeet vielä tässäkään esille, koska en muista tarpeeksi paljon hyviä juttuja heistä.

Minkälaisia muistoja sinulla on opettajistasi? Kirjoita kommenttikenttään. Kommentit julkaistaan tarkastuksen jälkeen, ei pidä luulla, että kommentti meni johonkin harakoille, jos ei se aivan heti näy julkaistuna. Kiitos jo etukäteen.

Nimiä ei ole muutettu.

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.





keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Itsekkyys ja itsekeskeisyys rulettaa


Nyt piti jo piispa Teemu Laajasalonkin Helsingin Sanomien yleisönosastolla 19.10.2021 puuttua rokotusvastaisten kansalaisten toimintaan. Miksi juuri piispa? Koska kirkolla on jo 1800-luvullakin ollut keskeinen rooli rokottamisen hyödyistä puhumisessa, tiedon lisäämisessä ja turhien pelkojen hälventämisessä.

Rokotuksen ottamalla suojellaan yhteistä hyvää ja suojellaan viattomia. Laajasalon mukaan tällaista heikompien ja hauraampien suojelua nähtiin koronapandemian alussa. Keskustelu on nyt kaventunut yhteisöstä yksilöön. 

Nähtävästi nyt, kun alkushokki on mennyt ohitse ja huomataan, että eihän tämä mikään rutto ollutkaan, uskalletaan kapinoida itsestäänselvyyksiä (rokottamista) vastaan. 



Ihminen saa ihan vapaasti myrkyttää itsensä tupakalla, alkoholilla ja muilla päihteillä ja nyt vielä jättää rokotuksetkin ottamatta. Ja kanssaihmiset maksavat viulut. Koronaan sairastuneiden rokottamattomien vuoksi joutuvat rokotetutkin kärsimään, kun muun väestön sairaudet ja leikkaukset jäävät hoitamatta sairaaloiden ja teho-osastojen pursuillessa koronatautiin sairastuneita rokottamattomia. 

Laajasalo kirjoittaa, että ajatus siitä, että rokottamattomien pitäisi maksaa oma hoitonsa, "ei sovi kovin luterilaiseen ajatukseen, jossa kaikki saavat välttämättömän avun varoistansa huolimatta". Vielä jotenkin sen voin sulattaa, että tupakoinnin ja päihteiden käytön aiheuttamat sairaudet hoidetaan yhteisillä varoilla. Mutta kun kehitetään kallis rokote, jota tarjoamalla tarjotaan ja tyrkytetään ilmaiseksi, eikä sitä edes riitä kaikkein köyhimpien maiden kansalaisille, niin meillä jotkut valopäät katsovat oikeudekseen kieltäytyä siitä tiedon puutteen tai jonkun ääriajattelun tai järjettömän salaliittoteorian vuoksi.

Vanhukset ja lapset sekä miljoonat ihmiset kehitysmaissa maksavat taas tästäkin kovimman hinnan. Köyhimpiin maihin rokotesuoja ei tule ulottumaan vielä pitkiin aikoihin. Ja niin ollen tauti ei tule katoamaan maapallolta. 

Laajasalo kirjoittaa, että "Jokaisen ihmisen, jolla ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollisuus ottaa rokote.

Ei ole koronatauti vielä tarpeeksi paha tauti. Joillain on varaa tai järjen köyhyyttä jättää käyttämättä hyvä ja helppo keino olla sairastumatta tappavaan tautiin. Tämähän on vasta harjoittelua seuraavia pandemioita varten, joita varmasti tulee ja vielä pahempina.

"Kiistattoman lääketieteellisen näytön perusteella paras ja tehokkain tapa suojata lähimmäisiä kulkutaudista seuraavilta kärsimyksiltä, kurjuudelta ja kuolemalta on ottaa itse rokote", kirjoittaa piispa.

Rokottamattomien rajoituksia on kiristettävä entisestään ja rokotettujen rajoituksia on löysennettävä. Eilen mediassa rokotusta vastustavat mielenosoittajat (=rokottamattomat) ilmoittivat pontevasti boikotoivansa sellaisia ravintoloita, jotka ottavat koronapassin käyttöön. No sehän sopii vallan mainiosti meille rokotetuille! Mitään noin fiksua en ole heidän (rokottamisen vastustajien) suusta hetkeen kuullutkaan. Kukapa heitä haluaisikaan viereiseen ravintolapöytään istumaan tai karaokea laulamaan. Niin no, ehkä ravintoloitsija. Mutta onneksi näitä rokottamattomia alkaa olla kuitenkin vain noin 20% väestöstä. Eiköhän me muut 80% pidetä vielä talouden rattaat pyörimässä, että verovaroja kertyy kaikkien hoitamiseen, myös rokottamattomien. Täytyy sanoa, että maailma menee koko ajan hullumpaan suuntaan. 



Eivätkö edes median välittämät järkyttävät kuvat koronatautiin kuolleiden joukkohautaamisista esimerkiksi Intiassa ja New Yorkissa herätä ketään ajattelemaan asiaa tarkemmin?

Ahvenanmaalla, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa näyttäisi asuvan ainakin tämän asian suhteen fiksuimmat ihmiset. Kaikissa maakunnissa on jo 12 vuotta täyttäneistä yli 80% saanut molemmat rokotteet (tilanne 19.10.2021) Lähde THL ja Yle.fi.

Voisiko ajatella niin, että se kuuluisa luonnonvalinta toimii tässä sillä tavalla, että ne karsiutuvat ajan mittaan pois koronan tappamina, jotka eivät suostu ottamaan rokotusta? 

Kuva: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

tiistai 19. lokakuuta 2021

Aistiharha

 

Susanne Schemper: Aistiharha

Ruotsalaisen Susanne Schemperin Solinge- sarjan kolmas kirja Aistiharha sijoittuu edeltäjiensä tapaan ruotsalaisen pikkukaupungin Halmstadin Solinge-nimiseen kaupunginosaan. Väkimäärään nähden Solingessa on tapahtunut paljon - mutta "hiljaisissa vesissä" ja niin edelleen...

Kirjan päähenkilöinä ovat Lena, joka on ulkomaan työmatkalla olevan puolisonsa "reissuleski", samoin kuin aasialainen merikarhun puoliso Vanessa. Kolmas naispäähenkilö on naisista vanhin, Alice, joka on oikeasti jäänyt leskeksi. Miespääosasta ja kirjan aistiharhahörhöilyistä vastaa Janne, joka on tyrinyt lähes kaiken minkä mies vain tyriä voi. Lääkkeeksi ja lohdutukseksi hän valikoi suomalaiseenkin tuttuun tapaan miestä väkevämpää ja myöhemmin myös lääkärin määräämää ja nauttii myös näiden sekoituksia.

Tarinan edetessä päähenkilöiden elämät muodostavat vaaralliseksi muuttuvan verkoston, jossa jokainen liikahdus keikauttaa tasapainoa. Kirjan teemoina ovat riippuvuussuhteet läheisiin ja ennalta tuntemattomiinkin ihmisiin, päihteisiin sekä pakkomielteiseksi kehittyvät ihmissuhteet. Trillerimäisen jännittäväksi kehittyvän tarinan loppuratkaisu iskee lukijalta ilmat pihalle - tapahtuiko näin todellakin, vai oliko sekin vain harhaa.

Suosittelen luettavaksi tai kuunneltavaksi tätä sarjaa, jonka kaksi aiempaa kirjaa ovat:



Lukujärjestyksellä ei ole väliä, sillä tarinat ovat itsenäisiä, mutta tapahtumat sijoittuvat kaikissa samaan paikkaan, Solingeen. Joitakin "tuttuja" vilahtelee sarjan kolmannessa osassa - mutta he eivät ole juonen kannalta oleellisissa rooleissa. 

Minulle meinasi ensimmäisen kirjan osalta käydä tenkkapoo lukijan kanssa. Kuuntelin siis nämä kaikki kolme kirjaa BookBeatin valikoimista. Jonna Järnefelt veti kirjan läpi niin oudolla, tosin hänelle ominaisella tavalla, että aloin liiaksi kiinnittää lukutapaan huomiota tarinaan keskittymisen kustannuksella. Kirjan toisenkin osan luki Jonna Järnefelt, mutta ilmeisesti hänelle oli "vink vink" vinkattu, että intonaatiota voi himpun keventää. Kolmannen kirjan lukijana onkin sitten Hannamaija Nikander, joka lukee ns. normaalisti. 

Kaikki kolme kirjaa kertovat tarinan, jotka voisivat olla tosia ja joiden kaltaisista saamme lukea lähes viikottain paikallislehden uutisista. Kun liian kauan kestetään puolison, läheisen henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai muuten joudutaan henkisesti häiriintyneen mielivallan kohteeksi. Sitten asia aina ratkotaan jotenkin.



Lue Mielenterveystalon lyhyt määritelmä aistiharhoista eli hallusinaatioista.



Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

maanantai 18. lokakuuta 2021

Onko mitään turhempaa


Törmäsin pari päivää sitten jossakin artikkelissa tai nettikeskustelussa huuhteluaineen käytön tarpeellisuuteen pyykin pesussa.

Huuhteluaine sopii helposti sähköistyville kankaille, kuten polyesteri, polyamidi ja akryyli.

Huuhteluainetta käytetään estämään sähköisyyttä, tuomaan pestyihin vaatteisiin pehmeyttä ja hyvää tuoksua. Huuhteluaine auttaa pitämään tekstiilien värit kirkkaina ja estää likaa tarttumasta vaatteeseen käytön aikana. Näin ainakin valmistajien mukaan.

Sen käyttö jakaa käyttäjiä kahteen leiriin vähän kuin homejuusto tai oliivit. Niistä joko tykkää tai ei tykkää.



Huuhteluaine ei sovi vaatteille, jotka sisältävät elastaanikuituja, kuten Lycra, Dorlastan tai Spandex. Myös goretexistä tehtyihin vaatteisiin ei pidä huuhteluainetta käyttää. Mikrokuitu, silkki ja villa eivät myöskään tykkää huuhteluaineesta. Huuhteluaine vahingoittaa elastaanikuituja ja saa ne "lörpsähtämään". Elastaania on usein urheiluvaatteissa, uimapuvuissa ja alusvaatteissa ja esimerkiksi joustavissa farkuissa. Huuhteluaine voi myös heikentää ulkoiluvaatteiden veden hylkivyyttä ja pyyhkeiden imukykyä. Huuhteluaine ei sovi myöskään untuvavaatteille, koska se vähentää niiden ilmavuutta. Jos huuhteluainetta käyttää jokaisessa pesussa, sitä kertyy helposti vaatteisiin. 

Olen saanut kuulla, että jotkut kotiaan siivotessaan lisäävät lattianpesuveteen pyykinhuuhteluainetta saadakseen kotiin raikasta tuoksua!! Pyykinhuuhteluaine ei ole puhdistusaine. Lattioiden puhdistuksessa suositellaan käytettäväksi mahdollisimman vähän mitään pesuaineita, koska varsinkin liikakäytössä ne kerrostuvat lattian pintaan ja saavat aikaan sen, että lika tarttuu lattiaan entistä helpommin. Jos mahdollista, lattian pyyhkimiseen riittää pelkkä vesi ja mikrokuituliina lattianpesimeen kääräistynä.  



Huuhteluaine on minun mielestäni aivan turha aine pyykinpesussa. Se lisää ympäristön turhaa kemikaalikuormaa ja on tarpeeton lisämeno. Miksi pestyn pyykin pitäisikään edes tuoksua joltain? Eikö sen paras tuoksu ole puhtaan tekstiilin tuoksu? Jos huuhteluaineella yritetään peittää muita tuoksuja, kannattaa miettiä, onko tekstiili pesty kunnolla, oikeassa lämpötilassa ja huuhdeltu riittävästi. Pahaa hajua voi yrittää poistaa desinfioivilla pesuaineilla, joita löytyy marketin hyllystä ainakin Vanish ja Sanytol -merkkisinä.

Urheilutekstiilit kannattaa pestä heti niiden käytön jälkeen, jos ne ovat olleet ihoa vasten ja niin ollen olleet kosketuksissa hien kanssa. Pesuohjeissa annetaan useimmiten 30C lämpötila, mutta kyllä niitä silloin tällöin voi 40C asteessakin pestä. Pesen urheiluvaatteetkin aina 40C asteessa, koska 30C astetta on käytännössä kylmää vettä ja pyykki ei tule siinä puhtaaksi.

Kaiken mahdollisen, minkä voi pestä 60C asteessa, pesen 60C asteessa. Ja valkoiset lakanat 90C asteessa. Samalla itse pesukonekin saa tarvitsemaansa puhdistusta. Tavallisessa 40C asteen kirjopesussakin käytän usein esipesua. Silloin käytän vähemmän pesuainetta sekä esipesussa että varsinaisessa pesussa, kuin käyttöohjeessa kerrotaan. Usein valitsen lisäksi ylimääräisen huuhtelun, varsinkin jo pesussa on kerralla täysi koneellinen pyykkiä.  



Nykyaikaiset pyykinpesukoneet on tehty niin, että ne punnitsevat pyykin ennen pesua ja mitoittavat käytettävän veden määrän sen mukaisesti. Ja kaikista uusimmat koneet annostelevat pesuaineenkin automaattisesti. Olen huomannut, että ainakin meidän pesukone käyttää minimaalisen vähän vettä. Enemmänkin voisi käyttää, koska eihän se vesi ole kallista vaan sähkö. No tässä on tietysti ajateltu ympäristöä sekä sitä, että harvassa maassa voi lotrata puhtaalla vedellä näin suruttomasti kuin Suomessa voimme.

Huuhteluaineissa on myös tuoksuttomia vaihtoehtoja niille, jotka eivät pidä tuoksuista tai ovat allergisia voimakkaille hajuille. Tuoksuttomissa huuhteluaineissakin on kuitenkin väri- ja säilöntäaineita, jotka kuormittavat ympäristöä.

Kuinkahan moni meistä lajittelee pyykkinsä muilla perusteilla kuin värin ja/tai pesulämpötilan mukaan? Samassa koneellisessa saattaa siten olla sekä polyesteri-, polyamidi- ja akryyli- että elastaanikuituja sekä goretexiä sisältäviä vaatteita. Osalle näistä huuhteluaine sopii ja osalle ei. Näin voi siis pilata tekstiilinsä ihan vahingossa huuhteluainetta käyttämällä.

Tämä ongelma poistuu, kun ei käytä huuhteluainetta ollenkaan. En ole varmaan kahteenkymmeneen vuoteen käyttänyt huuhteluainetta. No, pyyhkeet eivät ole mitenkään pehmoisia, mutta siihen tottuu. Ainakin ne kuivaavat hyvin. Vaatteita voi pehmentää myös silittämällä ja mankeloimalla. 

Kylpypyyhekäytöstä poistetut pyyhkeet päätyvät seuraavaksi koiran pyyhkeiksi ja sen jälkeen vielä lattiapyyhkeiksi, joilla kuivataan suihkutilan ja saunan lattiat käytön jälkeen. Kodinhoitohuoneen lattialle voi laittaa kuivan pyyhkeen suihkuun mennessään. Sen päältä on kiva tassutella suihkusta pois ja muualle ei tule märkiä jalanjälkiä.

Viimeiseksi lopuksi loppuun kulutetut pyyhkeet menevät energiajätteeksi ja siten lämmittävät kaukolämmöllä lämmitettävien ihmisten koteja ja käyttövettä.


Lähde: Wikipedia, Kotiliesi

Kuvat: Pixabay, Tokmanni, sinituote.fi, Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.




sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Romahduspiste

B. A. Paris: Romahduspiste

Kastepiste, kiehumispiste, jäätymispiste - hetki, jolloin joku muuttuu muuksi kuin oli mitä oli hetkeä aiemmin. Kirjassa päähenkilö Cass on kirjan pituisen matkan ajautumassa kohti sekoamista, kohti romahduspistettä, kun yhtä aikaa sekä muisti, muistot että nykyhetki ovat pettämässä hänet.

Mistä voi enää tunnistaa, mikä on totta ja tapahtunutta ja mikä mahdollisen muistinsairauden aiheuttamaa. Jos muistamattoman mieleen syötetään väärää tietoa ja uskotellaan toisia asioita tapahtuneiksi  ja oikeasti tapahtuneita taas vastaavasti väärin muistetuiksi. Hulluksihan siinä tuntisi tulevansa kuka tahansa.

Kun mukaan lisätään vielä isolla mittakauhalla syyllisyyttä, on yhdellä ihmisellä aivan liian suuri taakka kannettavakseen. Vielä kun läheisetkin muuttuvat oudoiksi ja uhkaaviksi - kehen voi enää luottaa, kun ei itseensä eikä rakkaisimpiinsa 

B. A. Pariksen aiempi psykologinen jännäri Suljettujen ovien takana oli mielestäni niin hyvä, että tuskin maltoin odottaa iltaa ja hetkeä, kun pääsen taas kirjan pariin. Tämä toinen, jonka nyt kuuntelin BookBeatin valikoimista ei yltänyt samaan. Odotukseni olivat korkealla - en nyt sanoisi pettyneeni, kirja oli kuitenkin hyvä ja mukaansa tempaiseva. Ehkä osin vaikutti myös kirjan lukijan, Kati Tammisen, ääni, josta en alkuun oikein pitänyt - mutta johon "totuin" lopulta.  

Kirjan tapahtumat voisivat olla lähestulkoon tosielämästä, mutta aikamoinen juonitteluvyyhti oli kyseessä. En arvannut loppuratkaisua ja se on aina plussaa tarinalle.

Suosittelen kirjaa psykologisen jännityksen ystäville. Pisteitä annan ⭐⭐⭐/5.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

lauantai 16. lokakuuta 2021

Kaikkien aikojen santtari. Gluteeniton ja laktoositon


Aivan aluksi haluan kiittää kiinnostuksestanne, vaikka otsikko on noin omituinen. Kyseessä on nimittäin kaikille tuttu ruokalaji, lasagne. Tämä santtari-sana on niitä, jotka ovat syntyneet puhumaan opettelevien lastemme suissa ja vakiintunut perheen sisäiseen kielenkäyttöön siitä lähtien. Onhan se sananakin helpompi kuin lasanje. 

Muita vastaavanlaisia sanoja ovat muun muassa tomppi = tomaatti, kotko= traktori, tuusu = suihku. Jälkimmäinen on erään tuttavani lapsen ilmaisu suihkusta. Olin oman nuoremman tyttäreni kanssa heillä käymässä ja koko naisporukalla (2 aikuista ja 3 lasta) olimme saunassa. Hänen esikoisensa ei kauaa viihtynyt löylyssä, vaan ilmoitti lähtevänsä "tuusuun". 

Meillä on kotona käyty sen jälkeen aina tuusussa. Tämä tuusu-asia porautui nuoremman tyttäremme mieleen niin syvälle, että hän hankki itselleen puolisonkin Tuusulasta (vitsi). Molemmat vävyt meillä tietävät, mihin päin pitää suunnistaa silloin, kun lähtee tuusuun.

Tähän santtariin laitoin seuraavanlaisia aineksia:

400g naudan vähärasvaista jauhelihaa
n. 10 kpl gluteenittomia lasagnelevyjä
1 sipuli
1 solovalkosipuli
100g juustoraastetta, esim punaleima-emmentalia 
1prk Koskenlaskija Ruoka, maustamaton
7,5 dl laktoositonta maitojuomaa
2 rkl gluteenittomia jauhoja
1prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl voita
suolaa
mustapippuria
yrttisekoitusta
basilikaa
umamia
n. 5 dl kuumaa vettä

Jauhelihakastike:
Ruskista jauheliha, pilko sipulit ja kuullota ne pannulla, lisää mausteet ja tomaattisäilykkeet sekä kuuma vesi.

Juustokastike:
Sulata voi kattilassa, sekoita siihen jauhot, lisää maito, koskenlaskija ja kuumenna. Sekoita juustoraaste sekaan siten, että se vähän ehtii sulaa.

Laita voideltuun uunivuokaan pohjalle ensin vähän jauhelihakastiketta ja sen jälkeen kerroksittain lasagnelevyjä ja molempia kastikkeita vuoron perään siten, että päällimmäiseksi tulee juustokastike. Lasagnelevyjä tuli kolmeen kerrokseen ja pilkoin ne palasiksi, niin pehmenevät nopeammin. Ruoka pitää olla uuniin mennessään tosi löysää.

Ripauksen muskottia olisin voinut tähän laittaa, mutta sitä ei nyt sattunut olemaan. Yrttimausteita saa laittaa aika reilusti. Muskotti sinälläänhän on myrkyllistä, mutta ei niin pieninä määrinä kuin sitä mausteena käytetään. 

Paista aluksi 175 asteessa puoli tuntia ja puolessa välissä pienennä paistolämpötila 150 asteeseen. Jos pinta uhkaa tummua liikaa, laita sen päälle siivu leivinpaperia paistamisen loppuajaksi. 

Itsekseni pohdin, että lasagnelevyt voisivat pehmetä mukavasti ennen paistamista, jos tekisi tämän paistokuntoon ja paistaisikin vasta seuraavana päivänä. Sitä voisi kokeilla ensi kerralla. Tosin gluteenittomat levyt ovat ohuempia kuin tavalliset ja niiden paloitteleminen auttaa siinä, etteivät ne jää valmiiseen ruokaan sitkeiksi kerroksiksi. Joissain ohjeissa on myös neuvottu keittämään lasagnelevyjä ennen vuokaan laittamista. Sitä vähän oudoksun, enkä ole koskaan niin tehnyt. 

Muutaman vuoden ajan kerkisin tehdä santtaria liian vähillä kastikkeilla ja paloittelematta niitä levyjä, jolloin ruoka varsinkin seuraavana päivänä oli tosi kuivaa. On se muutenkin vasta uunista otettuna parhaimmillaan, päinvastoin kuin monet muut ruoat, jotka vain paranevat kun niitä lämmitetään uudelleen, kuten esimerkiksi kaalilaatikko. 


Kuva santtarista otettuna hetkeä ennen kuin syöjät ja syöjätär käyvät siihen kiinni.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat.
Ei kaupallista yhteistyötä.






perjantai 15. lokakuuta 2021

Pihahommia ja välikahveja



Mökillä ollessa meillä juodaan niin sanotut  välikahvit ympäri vuoden pihalla aina kun mahdollista ja vain sään oikein oikutellessa tuvassa. Välikahvit osuvat ajallisesti aamiaisen ja lounaan puoleen väliin.

Tällä kertaa välikahveilla tarjolla oli pelkät kahvit sammalpedillä polttopuu-urakan lomassa. Kahvitauolla seurasimme ylilentäviä hanhia ja kuulostelimme metsän siimeksestä kuuluvaa teeren pulinaa. Jokunen kiväärin laukauskin kuului - hirvestyskauden ensimmäinen päivä oli koittanut.

Aamupäivän hommana meillä oli polttopuiden pilkkomista by Uko ja pinoamista by minä. Jossain vaiheessa "selkäni alkoi puutumaan" ja livahdin omille teilleni verryttelemään ja lupasin palata ihan pian. Tällä kertaa tein lenkin läheisen järven rantapolkua pitkin. 

Valtavan suuri puu, joka on antanut tuulelle ja laholle periksi aikoja sitten. 


Minkä puun lehti? 
Onko pähkinäpensaan vai metsälehmuksen vai jonkun muun? 

"Niin kaunis on maa, niin korkea taivas..."🎵🎶


Olihan se palattava takaisin Punaiselle Tuvalle, kun lupasin olla poissa vain hetken - mutta Uko oli ollut ahkerana puuhommissa ja sekä pilkkonut että pinonnut. Hänen selkäänsä oli tämä uutteruus vuorostaan alkanut painaa, joten sovimme, että puuhommat jatkuvat iltapäivällä. Päätin jäädä pihalle askaroimaan omia juttujani Ukon mennessä sisälle lepuuttamaan selkäänsä..



Tein jokunen viikko sitten nätin syyskranssin. Hortensian kukinnot muuttuivat melko nopeasti ruskeiksi ja aika ruman näköisiksi. Tuunasin ne uuteen loistoon spraymaalilla. Väri on oikein hennon vaaleanpunainen. Tällä mennään joulukranssiin saakka.



Tyttö- ja poikahahmoiset kukkaruukut pääsivät kottikärrykyydillä aitan suojiin odottamaan ensi kevättä. Loppuajan ennen lounasta haahuilin pihamaalla luonnon ääniä kuunnelleen; tuulen havinaa puiden alati harvenevissa lehdistöissä ja pihapiiriin hakeutuvien tiasten piiskutusta. Oli jotenkin haikea olo.

Kuvamuistoja kuluneen vuoden piha- eli välikahveista:












Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

torstai 14. lokakuuta 2021

Onko mitään tylsempää


Syyskuun alussa julkaisemassani postauksessa kirjoitin koronavirustautiin liittyvästä hyödystä negatiivisesta näkökulmasta. Minä ainakaan en korona-aikana uskalla jättää vastaamatta kaikkiin vieraista numeroista tuleviin puheluihin. Nyt kun pahin kriisi alkaa olla ohitse, voi taas alkaa enemmän valikoimaan, mihin vastaa ja mihin jättää vastaamatta. Ohessa linkki siihen aikaisempaan postaukseeni.

Jotkut hyötyvätkin koronasta

Samalla tavalla kuin tuossa postauksessa kerroin, olin juuri heräilemässä iltapäivätorkuilta, kun puhelinmyyjä soitti ja tällä kertaa tarjous olikin oikein hyödyllinen. 



Olen joskus vuosia sitten ollut jäsenenä Veronmaksajain Keskusliitto ry:ssä ja erosin siitä noin kolme vuotta sitten, kun en katsonut sen jäsenyyttä enää tarpeelliseksi. Nyt olivat ry:ssä nähtävästi kaivaneet vanhat jäsenluettelot naftaliinista ja alkaneet houkuttelemaan joskus eronneita jäseniään takaisin.

Tarjous oli vallan houkutteleva: Jäsenmaksu ensi vuodelle 29 euroa ja Taloustaito -lehden loppuvuoden numerot kaupan päälle sekä kaksi edellistä jo ilmestynyttä numeroa. Veronmaksajain Keskusliiton jäsenyydestä on ihan rahallista hyötyä, jos tarvitsee verojuristin neuvoja jossain omaisuuden verotukseen liittyvässä asiassa. Se on jäsenille maksutonta. Ei-jäsenet maksavat siitä jotain, mutta en nyt jaksa etsiä paljonko, koska olen jo jäsen. Jäsenyyteen liittyy joitain muitakin etuja.


Kaikki verotukseen liittyvät asiat sekä veroehdotuksen tarkastaminen ja veroilmoituksen tekeminen ovat tylsimpiä ja ärsyttävimpiä asioita mitä ikinä tiedän ja voin kuvitella. Tämä tunne johtunee siitä, kun verottaja ilmoittaa minun muka tienanneen edellisenä vuonna summan, jota ei näy eikä kuulu eikä tunnu missään. Veroehdotuksen avaaminen tuntuu siten jossain määrin v*ttuilulta.

Taloustaito-lehti on sinällään mahdottoman hyödyllinen, vaikka ei olisikaan mitään sen erikoisempaa verotettavaa tai asiaa verojuristille. Esimerkiksi uusimmassa numerossa, jonka kansikuva näkyy ylimpänä, kerrotaan muun muassa matkavakuutuksista, osakesäästötileistä, taideväärennöksistä, tuontiautojen verotuksesta, turvallisen latauspisteen hankkimisesta kotiin sähköautoa varten, eri käyttötarkoituksiin otettujen pankkilainojen korkojen verotuksesta sekä vertaisvuokrauksesta, joka on uudehkoa hottia ja siksi siihen liittyvät verotuskysymykset voivat olla kinkkisiä verottajallekin. 

Yksi mielenkiintoinen asia, jota en ole itse tullut ajatelleeksikaan, liittyy omistusasunnon myyntivoiton verotukseen. Useimmathan tietävät sen, että omistusasunnon myyntivoitto on verotonta, jos asunnossa on itse asunut keskeytyksettä kahden vuoden ajan ennen myyntiä. Mutta jos tilanne käännetäänkin päälaelleen: jos asunnon joutuu myymään tappiolla, tappion voi vähentää pääomatuloista, jos asunto on ollut vaikka viikonkin ajan vuokrattuna jollekin toiselle henkilölle, jolloin oma jatkuva asuminen on katkennut ja kahden vuoden sääntö ei näin ollen täyty. Tämä ei päde silloin, jos kahden vuoden asumisaika on tullut täyteen ja "ansaittu" jo ennen vieraalle vuokraamista tai sen jälkeen. Voisi ajatella, että jollain edellä mainitulla tavalla voisi käydä esimerkiksi Airbnb-palvelun kautta vuokralle annetun oman asunnon kanssa.

Tällä keinolla voi tietoisesti ja laillisesti saada verovähennystä mahdollisista pääomatuloista, jos tietää, että asunto tullaan myymään tappiolla. Eli siis pienemmällä hinnalla kuin sen on ostanut. Loppujen lopuksi yksinkertainen ja looginen asia ja verottajan suunnalta oikeudenmukainen. Mutta eipä tuollaista ole tarvinnut ajatella, koska a) asuntojen hinnat nousevat melkein koko ajan b) itse on tullut asuttua jokaisessa omistusasunnossa vähintään se kaksi vuotta ennen sen myyntiä. Ja tässä nykyisessäkin jo 20 vuotta. Eikä tätä olla vielä pitkään aikaan myymässäkään, jos Luoja suo ja elonpäiviä riittää. 



Lehdessä on myös palsta, jossa verojuristit vastaavat jäsenien lähettämiin kysymyksiin. Tässä lehden numerossa kysyttiin muun muassa, kuka saa kotitalousvähennyksen, kun tyttären omistamassa asunnossa asuu äiti ja asuntoon tehdään remonttia. Sijoitusasunnon myyntivoiton verotuksesta kysytään tilanteessa, kun asunnossa on asunut perheen täysi-ikäinen tytär. Eräs lukija kysyy, voiko metsätilan lohkomiskustannukset vähentää metsäverotuksessa kuluina. Toista lukijaa askarruttaa, saako siivouspalvelun välityskuluista tehdä kotitalousvähennyksen. Ja eräs kuolinpesän osakas kyselee osakesäästötilin verotuksesta kuolintapauksessa.



Mielellään sitä välillä selailee jotain kevyempääkin, kuten jotain Seiska-lehteä vaikka kampaajalla istuessaan. Tässä lehdessä on niin tanakkaa asiaa, ettei sitä jaksa kerralla edes selata loppuun. Ja kaikki artikkelit eivät tietenkään ole itselle ajankohtaisia eikä kiinnostavia. Toisaalta lehden numeroita ei kannata pitkiä aikoja alkaa hilloamaan siinä toivossa, että joskus tarvitsisi niissä olevaa tietoa, koska verotukseen liittyvä lainsäädäntö muuttuu aika usein ja viisi vuotta vanhassa lehdessä voi olla jo aivan väärää tietoa. Vaikka kyseessä onkin läpeensä hyötytietoa sisältävä lehti, tämä ei silti ole mitään Pidä ja pese -tyyppiä vaan ennemminkin Lue se mikä kiinnostaa ja laita kiertoon.

 


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.



keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Kaikkien aikojen jatkettu chorizopasta

 



Muutama päivä sitten, kun vietin kaikkien aikojen ruokapäivää ja kokkasin lounaaksi Kaikkien aikojen chorizopastaa, kävi juuri niin kuin usein tuppaa käymään - joku ahne pikku possu kaivelee pastasta omalle lautaselleen melkein kaikki herkkupalat eli chorizot. Sitten jää jäljelle puoli kattilallista pelkkää pastaa.

No, mitä tekee erikoisen kätevä ruoka-asiantuntija? Jatkaa pastaa jääkaapista kulloinkin löytyvillä aineksilla.



Tällä kertaa "jatkoon" pääsivät mustat oliivit, aurinkokuivatut tomaatit ja miedot pepperonisiivut. Ja eikun annos mikroon kuumenemaan.

Viime silauksen pastalle loin vielä muutamalla lusikallisella majoneesia. Pastajuomaksi valitsin tällä kertaa CC Vaniljan eli sokerittoman Coca Cola Vaniljan. 

Voin kertoa, että pasta oli yllättävän hyvää eikä yhtään jatketun makuista. Tätä voisi valmistaa ihan tosi tarjoituksella näin ja jättää siis chorizot vaikka kokonaan pois.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

tiistai 12. lokakuuta 2021

Kompostori uusiksi




Eipä olisi eräänä lauantaina aamulla silmät avatessaan taas uskonut, mitä päivä tuo tullessaan. Ei mitään pahaa kuitenkaan. 

Esikoistytär ja -vävy ovat muuttamassa omakotitaloon vielä tämän vuoden puolella ja olemme luvanneet hankkia heille tuparilahjaksi ympärivuotisen kompostorin. Tulipa sitten mieleen, että ehkä se kannattaa hankkia varastoon jo nyt, että se on sitten käyttöön otettavissa heti kun muuton hetki koittaa. Netistä nimittäin katsoin toivottua mallia ja totesin, ettei ainakaan tämän seudun kivijalkakaupoissa ole enää montaa kappaletta jäljellä. Paikallisessa Hankkija-maatalouskaupassa oli yksi kappale ja sitähän lähdettiin sitten hakemaan.

Jo kaupassa Isäntä varovasti yritti huomauttaa, että mahtaakohan tuo sopia autoon. Minä siihen, että totta kai se sopii, kun kaadetaan takapenkit. Pakko sopia, kun häät on pidetty, kuuluu vanha sanonta (vähän tuhma). Mutta eipä tullut mieleen, että korkeus olikin se, joka oli kriittinen asia mahtumisessa. 

Lopulta saatiin se helpostikin mahtumaan, kun käännettiin se pohja edellä ja kyljelleen. Tässä tohinassa siihen tuli vähän naarmuja ja oli sitä näköjään potkittu jo liikkeessäkin, kun se oli se viimeinen kappale ja niin ollen esittelykappale. Valmiiksi naarmuista esinettä olisi kurja antaa toiselle lahjaksi, kyllä lahjan pitää olla ihan priimaa. 


Kiidon Kake toi nuoren parin kompostorin kotipihaamme tänään 8.10.2021. Ylläolevassa kuvassa.

Niinpä kotimatkalla Hankkijalta sain hyvän idean. Pidetään tämä kappale itse ja tilataan nuorelle parille samanlainen verkkokaupasta. Ja niin tehtiin. Omakin kompostori oli nimittäin tarkoitus uudistaa, mutta vasta ensi keväänä. 

No nyt sitten tuli yhtäkkiä samana lauantaipäivänä ostettua kaksi kompostoria. Kivijalkaliikkeestä ostettu oli pari kymppiä kalliimpi kuin se verkkokaupasta ostettu, mutta olihan se onneksi koottu melkein valmiiksi, ainoastaan kannen aukaisupidike puuttui ja se piti askaroida paikalleen itse ja lisäksi pari muuta pientä osaa. 

Lisäksi saimme kaupan päälle kaksi 40 litran pussia kuiviketta. Ostin vielä lisäksi biohiiltä, josta puutarhuriesikuvani Sari kirjoitti omassa blogissaan äskettäin. Sarin puutarhat -blogin linkin löydätte meidän blogimme etusivulta vasemmasta reunasta kohdasta Oma blogiluettelo.

Nyt meillä on uusi kompostori jo takapihalla käynnissä. Sen tieltä piti tyhjentää ja purkaa yksi puinen lehtikompostori, jotta kompostorien määrä ei lisäänny. Vanhaan ympärivuotisessa käytössä olleeseen kompostoriin laitamme tästä lähtien vain puutarhajätettä ja aluksi syksyn lehtisilppua, jota voi käyttää varsinaisessa kompostorissa kuivikkeena. 

Nyt kun on kuitti ympärivuotiseen käyttöön sopivan kompostorin hankkimisesta, voisi varmaan paikallisen jätehuoltoyhtiön kanssa sopia, että kaatopaikkajäteastia tyhjennetään neljän viikon välein kahden viikon sijasta. 

Siinähän säästää selvää rahaa ja säästöllä maksaa kompostorin hinnan piankin. Tälläkin hetkellä kaatopaikkajäteastia on tyhjennettäessä melkein tyhjä, kun sinne kertyy ehkä yksi tai maksimissaan kaksi pussia viikossa ja muutama koirankakkapussi.



Metallihäkkyrä kompostorin takana on puutarhakeinun istuinosan runko. 


Siinä se uusi kompostori nyt on. Viikon biojätteet syöneenä sisälämpötila (+15C) on noussut jo kolme astetta korkeammaksi kuin ulkolämpötila (+12C). Kesäkuukausina kompostorin sisälämpötila voi nousta jopa 70-80 C asteeseen.

Päivitys: sisälämpötila maanantaina 11.10. oli jo 19C astetta.

Kuva: Puuilon nettisivut ja Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kirlletty.