Maantie rahisee ja raksuu mustien saappaideni alla. Muuten on täysin hiljaista, tyyntä. Yöllä on ollut pakkasta ja tien vierustan metsämansikan lehdet ovat saaneet kimaltavan pitsireunan.
Sormenpäitä nipistää, käsineet olisivat olleet tarpeen. Hengitys huuruaa nousten ohuena valkoisena pilvenä sinistä aamutaivasta vasten kohti yläilmoja, haihtuen ja kadoten vesihöyryjen valtamereen. Aamuauringon kuulas valo siivilöi säteillään usvaa puiden lomasta.
Yhtäkkiä näen sivusilmälläni liikettä syksyn kellastamassa koivikossa. Pysähdyn. Pidätän
hengitystäni. Silmäni hakevat ahnaasti liikkeen kohdetta. Valpastun kuin vaaran edellä.
Juuri silloin latvasta katkenneen, kääpiä kasvavan koivun rungolla liikahtaa.
Silmäni tarkentuvat, kulmani kurtistuvat ja nostan käteni lipaksi silmieni ylle suojaksi sokeuttavilta auringonsäteiltä.
Liike häviää puun taakse. Uskallan taas hengittää ja höyryävä uloshengitykseni pilvi sumentaa hetkeksi näkökenttäni. Astun askeleen lähemmäs ja koivun takaa nousee lentoon jotakin rastaan kokoista ja yhtäaikaa liikehavainnon kanssa kuulen tarkan terävän äänen: ”Kjyyk”. Aivoni rekisteröivät yhtä aikaa useampaa tietoa. Selän valkoiset poikkiraidat, vaalea vatsa, vaaleanpunainen alaperä, selän yläperän vaalea alue, musta päälaki, isompi kuin käpytikka. Tikka, tässä vaiheessa vasta vain tikka, lennähtää pienen matkan, asettuen kuin näytille kuparinruskean männyn rungolle. Selkä valoon päin, minun ja auringon väliin. En liikahda, en hengitä. Katson vain lumoutuneena.
Valkoselkätikka.
Erikoinen Asiantuntija ilmoitti havainnostaan Birdlifen ylläpitämään Tiira-lintutietopalveluun.
https://www.birdlife.fi
https://www.birdlife.fi/havainnot/tiira/
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!