torstai 15. heinäkuuta 2021

Henkensä kaupalla mökkitiellä



Kun lähtee aikaisin aamulla lenkille mökkitielle, sitä luulee ja kuvittelee saavansa kävellä rauhassa. Ettei kukaan hyökkää mutkan tai selän takaa eteen tai kurvaa tien tukkeeksi, kuin omistaisi koko väylän.

Paljonhan sitä luulee. Vaan tavallisesti niin hiljaisella mökkitielläkin voi joskus sattua ja tapahtua. Aamutuimaan, kun myöhäinen kana oli vielä nukkumassa eikä kukkokaan ollut vielä kiekaissut porhalsi tiellä eteemme nuorisojoukko. Samanlaisiin asusteisiin pukeutuneena. Mustanpuhuvaa oli yllä ja vauhtiviivaa somisteena - tottakai.

Katsoiko kukaan näistä oikealle tai vasemmalle tai edes eteensä, kun lähtivät kisaillen ylittämään ajoväylää. Välittivätkö yhtään, onko joku muu tulossa vastaan tai etenemässä editse. Tuliko heillä katsottua mahdollisia liikennemerkkejä ja mietittyä miten ne liikennesäännöt taas menivätkään vai olivatko siinä uskossa, että täällä peräkylillä se ei ole ihan niin justiinsa.

Siinä tämä kolmikko veteli sellaista kyytiä ja haipakkaa, että ei ollut esteenä risut eivätkä kivenmurikat. Ei ollut äiti ilmeisesti opettanut liikennesääntöjä vai olivatko nämä piltit vain niin uhmakkaita, että piut paut välittivät vanhempiensa ohjeista.

Johonkin heillä oli hoppu ja onneksi meillä Nuuskijan kanssa ei ollut kiire, niin väistimme ja päästimme heidät  jatkamaan matkaansa. Ehkä he ensi kerralla pääsevät ylittämään tien toisella tapaa. Vauhdista päätellen vaikka lentäen.

Onneksi sain videokuvaa tilanteesta, jos tapahtuma tulee toistumaan ja seuraa yhteentörmäyksiä. Voin sitten luovuttaa tämän aineiston todisteeksi aiemmasta holtittomasta kaahaamisesta.




Kuva ja video: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan, videon ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Hauska mutta niska karvat nous pystyyn, kun metsäpolkuja menen marjaan, tiedän että ötököitä on joka puolella, käärmeistä puhumattakaan, niin eipä tule mitään muuta mieleen kuin mustikat, joita alan aina innolla poimimaan, kotona sitten olen kerännyt hirvikärpäset iholta sieltä sun täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiros kommentistasi! Kaikki muut öttiäiset menettelee, mutta kyykäärmeitä inhoan ja pelkään. Olin jo reilusti yli 40-vuotias, kun näin ekan kerran kyyn ja siitä se pelko sitten alkoi. No, montaa kertaa ei olla kyyn kanssa edelleenkään törmätty - alle kymmeneen se jää. Kerran ajoin kyyn yli pyörällä (vahingossa, koska ajoin alamäkeen, oli vauhtia enkä ehtinyt jarruttaa). Mutta kun sain vauhdin pysähtymään ja palasin takaisin katsomaan kituuko se kyy siellä, niin se olikin kiemurellut tiehensä.

      Poista
  2. Kiire näkyy olevan nuorisojoukolla. 🤣
    Onneksi te olitte rauhallisempia kulkijoita, ettei tullut törmäystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta - miten siinäkin olisi käynyt? Sentään kolme vastaan me kaksi 😁

      Poista
  3. Menin lankaan juttua lukiessani. Hauska juttu, että tarkoitit noita ötököitä. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina joskus sitä onnistuu jekuttamaan - mutta vain hyvällä eli huumorilla 😊 Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!