Jos minä en sinua saa

Kuuntelin Bookbeatista tänä syksynä ilmestyneen, Linda Rantasen kirjoittaman kirjan Jos minä en sinua saa, joka kertoo henkirikoksista, joiden motiivina on ollut mustasukkaisuus. 

Tekijöiden ja uhrien nimet on muutettu, mutta paikkakuntia ei ole uudelleen nimetty. Pari tapausta muistankin julkisuudesta. 

Kirjassa ovat äänessä muutamat asiantuntijat, muun muassa tunnettu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sekä oikeuspsykiatri Hannu Lauerma. En kaikkia heidän titteleitään ja toimenkuviaan ala tässä luettelemaan, mutta riittävän viisaita ihmisiä ovat kommentoimaan tätä elämänaluetta. Hannu Lauerman kirjoittamia kirjoja olen arvioinut täällä blogissa aikaisemmin. 

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/03/miksi-vankeja-hoidetaan.html (Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli)

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/pahuuden-anatomia.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/psykiatrin-paanavaus.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/04/usko-toivo-ja-huijaus.html

Lauerman ääni kuuluu myös seuraavassa kirjassa (ja monissa muissa):

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/11/naisvankilan-pomo.html (Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo)

Mutta palataan alkuperäiseen kirjaan.

”Tavallinen”, arkipäivän mustasukkaisuus on normaali tunne, mutta jos se alkaa olla pakkomielteistä, ahdistavaa ja kontrolloivaa, se ei enää ole tervettä. 

Melkein kaikki kirjassa kerrotut tapaukset ovat sellaisia, joissa miesystävä tai miespuolinen puoliso on osoittanut epätervettä mustasukkaisuutta naista kohtaan. Naisiin kohdistuvat intohimorikokset ovatkin useimmiten miesten tekemiä. Naiset harvemmin tappavat ketään mustasukkaisuudesta, ainakaan ketään miestä. Joskus naiset saattavat järjestää keskenään naisesta mustasukkaiset miehet tappamaan tai vahingoittamaan toisiaan.  

Myös ystävät voivat olla mustasukkaisia toistensa seurasta, samaa sukupuolta olevat tai sisarukset keskenään. Nuorin pikkusisarustaan vahingoittanut oli kirjassa yhdeksänvuotias, toinen neljäntoista.

Kuten melkein kaikki mielenterveyden häiriöt, tämäkin juontaa juurensa lapsuuteen ja sen varhaisiin kiintymyssuhteisiin. Siis niihin vastasyntyneen ja vähän vanhemman ihmistaimen lähisuhteisiin. Vaikutusta on myös erilaisilla lapsuus- ja nuoruusiän traumoilla sekä mahdollisessa sijoitusperheessä tai lastenhuoltolaitoksissa tapahtuneilla kokemuksilla. Ja niin edelleen. 

Ihmisen aivot ovat kehittymisvaiheessa 25- jopa 30-vuotiaaksi asti ja ne voivat kehittyä vielä sen jälkeen. Mustasukkaisuusrikokset, joista kirjassa kerrottiin, olikin pääasiassa nuorten ihmisten piirissä tapahtuneita. Lieneekö sitten asiaan vaikutusta sillä, että aivot ja tunne-elämä on ehkä ollut vielä kehittymässä. 

Minun mielestäni kirjan uhreja yhdistää tietynlainen sinisilmäisyys, liiallinen kiltteys, liiallinen suvaitsevuus ja ehkä suoranainen itsesuojeluvaiston vähäisyys. 

Jos on juuri päässyt vaivoin ja näennäisesti hetkeksi eroon ja rauhaan kontrolloivasta ja mustasukkaisesta poikaystävästä, kannattaako bileillan jälkeen kävellä pimeässä yksin kotiin aamuyöllä ja vielä mennä tämän saman ex-kaverin autoon istumaan?

Entä kannattaako antaa tahallaan tai huolimattomuuttaan oman kodin avain tyypille, joka on osoittautunut edellä mainittuja piirteitä omaavaksi? Tai pitää kotinsa ulko-ovea lukitsemattomana päivälläkään? 

Ovatko kirjassa esiintyvät nuoret poikkeuksellisen luottavaisia kavereihinsa tai vasta tapaamiinsa ihmisiin? Ainakin ennen ohjeistettiin, ettei tuntemattomien kyytiin tai matkaan muutenkaan saa lähteä. Mutta kyllähän sitä tuli itsekin tehtyä nuorena. Ennen olikin kaikki paremmin, maalla varsinkin. 

Joskus parikymppisenä kävin itsepuolustuskurssin. Sitä veti ansiokkaasti nuorehko naishenkilö, jolla oli ja on korkeita ”ansiomerkkejä” jossain itsepuolustuslajissa. Olisiko ollut ehkä karate ja se musta vyö tai jotain. 

Itsepuolustuskurssi pitäisi sisällyttää jo alakoulun opetussuunnitelmaan. Ja uudestaan rippikouluun, kun kaikki pahuus ja väkivalta aina vaan lisääntyy maailmassa. Ohje numero yksi oli ja on, ettei pidä järjestää itseään sellaiseen tilanteeseen, jossa joutuu vaaralle alttiiksi. Esimerkiksi oikaista pimeän puiston läpi tai kuten edellä mainitsin, kävellä yksin aamuyöstä kotiin. Varsinkin jonkin nautintoaineen vaikutuksen alaisena. 

Tämä ykkösneuvo koskee yhtälailla naisia kuin miehiäkin. Nyt mentiin jo kirjan aiheesta vähän sivuun, mutta juuri tällä tavoin yksi kirjan kertomusten uhreista olisi voinut säilyttää henkensä. 

True crime kirjallisuuden lajina on aika puistattavaa luettavaa. Siitä voi kuitenkin oppia paljon. Vaihdoin tähän kirjaan, kun olin kuunnellut noin puolet tietokirjallisuuden Finlandiaehdokkaasta, jossa keskityttiin mielestäni vähän liikaa Suomen viime vuosisadan sotahistoriaan kuin siihen, mihin katosi Antti Järvi. (Antti Järvi: Mihin katosi Antti Järvi?)

Jos minä en sinua saa on sopivan mittainen ja kiinnostava teos niille, joita kiinnostaa rikoskirjallisuus, oikeuspsykiatria ja faktat ylipäätään. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty. 

Ei kaupallista yhteistyötä