sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Herne-jauhelihapaistos


Tuttavallisemmin hernekeitto, mutta sinemääristä ja valmistustavasta johtuen keksin sille hetki sitten uuden nimen. Ylläolevassa kuvassa tämänpäiväinen aikaansaannos on vasta uuniin menossa. 

Olen jo vuosien ajan tehnyt hernekeiton itse ja kypsentänyt sen uunissa ”paistamalla”. Helppoa eikä tarvitse olla jatkuvasti sekoittamassa pohjaan palamisen pelossa. Pari kertaa paiston aikana lisätään kuumaa vettä, jos on tarpeen ja sekoitellaan. 

Liotan pussillisen kotimaisia herneitä yön yli, niin kuin tapana on. Liotusveden kaadan pois ja huuhtelen herneet lävikössä. Kaadan ne korkeaan uunipataan ja päälle sen verran kuumaa (vedenkeittimessä kuumennettua) vettä, että herneet selvästi peittyvät. 

Lisään mausteet: paahdettua sipulirouhetta, meiramia, mustapippuria, valkosipulijauhetta, lihaliemikuution pilkottuna tai vaihtoehtoisesti loraus lihafondia. Tällä kertaa laitoin mukaan myös vähän kuivattua minttua, saas nähdä mitä se vaikuttaa makuun. 

Tässä vaiheessa paistoksen voisi jo tyrkätä uuniin, koska seuraavaksi tulevat ainekset eivät tarvitse uunissa kypsennystä. Pilkon ja ruskistan yhden paketillisen gourmet -pekonia ja sen jälkeen samalla pannulla pekonin rasvassa 400g naudan vähärasvaista jauhelihaa. 
Nämä voi lisätä paistokseen vasta loppuvaiheessa, mutta itse olen pitänyt tapana paiskata kaiken yhdellä kertaa pataan ja sitten pata uuniin 150 asteeseen. 

Joku 2-3 tuntia riittää hyvin kypsennykseen ja pitää muistaa pari kertaa ottaa pata pois uunista, tarkistaa nesteen määrä ja tarvittaessa lisätä sitä kuumennettua vettä ja sekoitella. 

Tätä sanotaan meillä hernekeitoksi, vaikka se onkin tavallaan nextillä levelillä sekä maussa että epäterveellisyydessä. Enin osa (painon mukaan) on muuta kuin herneitä, mutta kasvis(proteiini)pitoisuus on silti hyvin korkea. Ja ”viskositeetti” on tietenkin kuin hernekeitossa, vaikka vähän vitsillä nimitän tätä paistokseksi. 

Kaksi henkilöä tulee tästä satsista ravituksi useamman päivän ajan, jos vaan makuaisti jaksaa samaa pöperöä niin pitkään. Ja osanhan voi aina pakastaa vaikka heti tuoreeltaan ja mieluummin niin. Nyt alkaa olla viimeiset hetket tehdä tätä, koska minusta kaikki hernekeitot ja sen versiot ovat selvästi ”talviruokaa”, samoin kuin joku karjalanpaisti ja muut sen kaltaiset. Tosin en tee sitäkään perinteisellä tyylillä, vaan olen muokannut siitä oman version.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

7 kommenttia:

  1. Tykkään hernekeitosta eri versioinakin, muuten hernekeitto on tosi halpa ruoka, hernepussi maksaa n.1 euron, jos ostan savuluita, niin niiden kilo hinta on 2,50 euroa, porkkanapussi 1 euron, pari sipulia, teen aika ison kattilallisen, melkein viikon sitä syödään,
    niin mikä mahtaa tulla hernekeiton annos hinnaksi, en ole kyllä laskenut,
    mutta olisiko vain 50 senttiä, hernekeitto on ravitseva ja kuitupitoinen ruoka.
    Nykyisin on vaikka minkä nimistä ruoka tarvikkeita englannin kielellä,
    minulta ne jää ostamatta, kun en osaa englantia, mieluummin ostankin suomalaista ehdottomasti.

    Tuli muuten mieleen tuosta kun hernekeitolla on uusi nimi,
    niin luin Lieksan lehteä netistä, niin Lieksa on antanut uuden nimen palomiehelle, eli kun ei muka saisi enää sanoa mies tai nainen, niin palomies onkin nyt nimeltään "pelastaja",toisaalta naurettavaa, mutta onhan tuo hyvä nimi tuo pelastajakin, vaikka ihminen on se miksi se on syntynytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Pelastaja on kyllä hyvä ammattinimikkeen muutos. Onhan niitä naisiakin nykyään paloalalla ja joillekin se palomies -nimitys ei siinä tapauksessa käy. Mutta pelastajat tekevät paljon muutakin kuin sammuttavat tulipaloja. Pelastavat ihmisiä ja eläimiä muistakin pahoista paikoista, vaikka vedestä ja lietealtaasta ja katolta ja sähköpylväästä. Sellaiseenhan jotkut pikkupojat menivät kiipeämään henkensä kaupalla viime viikolla.

      Poista
  2. Loistavaa kiitos vinkistä! Itseänikin ärsyttää, kun saa hämmentää ja
    kytätä palaako pohjaan. Niin loistavaa uunissa kypsentää. Kokeiluun!
    Mukavaa huhtikuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Uunihernari on tuttu ruoka itselleni. Niin vaivaton.Vuosia sitten sain ohjeen ja sen jälkeen en ole hellalla sitä valmistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Se on tosi helppo ja takuuvarmasti ei pala pohjaan, kun pitää nesteen määrän riittävänä ja välillä käy vähän sekoittamassa.

      Poista
  4. Hyvää Viikonloppua ja Vappua tietysti, !!
    on jo oikeastaan unohtunut se miksi Vappua vietetään, eikö voisi sen päivän muuttaa Työttömien päiväksi,?vai onko se työttömien päivä.? ei mikään vitsi, vaan oikeesti :)

    Mitä ihmeellistä tänään löysin viherkasvi viidakostani, kärsivällisesti odotin 16 vuotta milloin Kliiviani kukkii, voi että miten kaunis kukka, tuon Kliivian toin 16v.sitten nuorimman siskoni kodista, kun hän oli ed.yönä kuollut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!