sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Martti Suosalon tähänastinen elämä, vol2


Erikoisten Asiantuntijoiden blogissa on tämä kirja arvioitu jo aikaisemmin (bloggaaja)ystäväni Nytten toimesta. Ohessa linkki postaukseen:
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/05/martti-suosalon-tahanastinen-elama.html

Nyt vasta osui silmiini tämä kirja BookBeatista ja kuuntelen sitä parhaillaan. Tätä kirjoitettaessa olen kuunnellut 28% ja kirja on aivan mainio. 

Suosalo lukee itse Johanna Venhon kirjoittaman kirjan. Pienet pätkät, jotka on kerrottu esimerkiksi lapsuudenystävän suulla, ovat toisen henkilön lukemia.

Suosalo kertoo innostuneella äänellä elämäntarinaansa isovanhemmistaan alkaen, kuten elämäkerroissa usein on tapana. Suosalon tarinoita on niin hauska kuunnella. Joissakin tarinoissa on tahallista komiikkaa ja muutamissa ehkä tahatontakin, jonka kuuntelija voi itse kuvitella silmissään.

Suosalo on näyttelijänero. Vaikka hän väittääkin olevansa introvertti, sitä on vaikea uskoa hänestä sen paremmin kuin muistakaan näyttelijöistä. Suosalo on lisäksi lahjakas miimikko ja imitaattori. Hän tekee asioiden eteen paljon töitä. Kasvojen ilmeitä on lukemattomia. Päinvastoin kuin monella muulla suomalaisnäyttelijällä, jolla on suunnilleen aina sama ilme naamalla, tapahtui mitä tahansa. Nimiä mainitsematta.

Suosalo on näyttelijäsukua ja harrastanut lajia jo ihan taaperosta alkaen koti- ja pihapiirissä sekä nuorisoteatterissa Oulussa. Lukion hän jätti kesken saatuaan kahdesti ehdot matematiikasta. Eikä koulunkäynti häntä muutenkaan kiinnostanut. 

Isänsä harmiksi hän jätti kesken myös lupaavan jalkapalloilijan uran, kun muut asiat alkoivat kiinnostaa. Teatterikorkeaan hän pääsi vasta kolmannella yrittämällä. Samalla kertaa kouluun pääsi ensimmäisellä yrittämällä hänen vanha ystävänsä Anna-Leena Härkönen. 

Suosalon opettaja oli Jouko Turkka, josta hän ei kirjassa sano pahaa sanaa. Suosalon kurssi oli ainoa, jonka Turkka veti yksin alusta loppuun. Anna-Leena Härkönen oli joutunut jättämään teatterikoulun kesken Turkan käytöksen ja opetusmetodien vuoksi.

Ennen teatterikorkeaan pääsyään Suosalo teki monenlaisia töitä pizzan pyörittämisestä ikkunoiden pesuun.

Hän on hyvin avoin uusille asioille. Ihmisten suhteen hän ei ole niinkään avoin, vaan kertoo monesti, kuinka hän tuntee itsensä vaivautuneeksi isommassa seurassa.

Suosaloa en ole nähnyt laitosteatterissa, mutta monessa elokuvassa sekä Luolamies -monologissa, Kiviä taskussa sekä Palvelija -näytelmissä. Irwinistä kertovassa elokuvassa Suosalo esitti pääosaa niin uskottavasti, että Irwinin Riitta-leski ei ollut pystynyt katsomaan elokuvaa loppuun, koska koki kuolleen miehensä heränneen eloon Suosalon esittämässä hahmossa.

Tähän mennessä olen siis kuunnellut noin kolmanneksen kirjasta ja voin jo nyt kehua kirjaa tosi mielenkiintoiseksi ja yhdeksi parhaista kuuntelemistani tai lukemistani elämäkerroista. 

Tämän voin hyvin sanoa vain 28 prosentin kuuntelun perusteella. 


Kuvat: Adlibris

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttminen on kielletty.

3 kommenttia:

  1. Suosalo on kyllä ihana persoona ja hehkuu jotain ihmeellistä lämpöä myös. Karismaattinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Hän kertoo kirjassaan paljon lapsuudestaan ja sen ajan ajankuvasta ja touhuista. Kyllä tuli mieleen, että ei tarvitse olla kasvatustieteen maisteri osatakseen kasvattaa lapsistaan yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Suosalo kertoi, että heidän lapsuudenperheessään ei sanoilla ilmaistu sitä, että rakastaa toista, vaan se ilmaistiin pienillä teoilla ja toteamuksilla ja tunnelmilla. Se on minusta ihan yhtä hyvä, ellei parempikin keino ilmaista rakastavansa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!