Martti Suosalon tähänastinen elämä

 

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä

Kuuntelin Martti Suosalon itsensä lukemana hänen elämänvaiheitaan alkaen lapsuudesta aina tähän päivään asti. Olisipa hän jo vanhempi, jotta tarina olisi vielä jatkunut, edes vähän. Mutta ehkä Martin loppuelämästä tulee uusi teos, syytä ainakin  olisi, jos elämä jatkuu samaan malliin -  kirjoitusaiheita varmaan riittäisi. 

Tämän nyt julkaistun kirjan on kirjoittanut Johanna Venho, vaikka tuntui ihan siltä näin kuunnellen, että Martti vain kertoi ääneen elämästään. Miten taiturimaista molemmilta!

On kuin olisi todellakin istunut kuuntelemassa Marttia. Juttu kulki vaivattomasti kuin teatterissa ikään, silloin kun kappale on niin viimeistelty ja loppuun asti hiottu ettei oikein edes muista olevansa teatterissa, vaan on hypähtänyt osaksi tarinaa. Martin tai tuttavallisemmin Manun elämäntarinakin alkoi näyttäytyä kuin kuvallisena kertomuksena.

Pidän eniten tarinoista, joissa asiat kerrotaan kronologisesti ja samassa aikatasossa pysyen. Varsinkin kuunnellen on joskus vaikea huomata aikahyppyjä. Tässä ei ollut sitä ongelmaa. Lapsuudesta aloitettiin ja päädyttiin vaiherikkaiden tapahtumien kautta tähän päivään ja kuultiin lopuksi myös tulevaisuuden toiveesta.

Martti Suosalo on mielestäni suomalaisten näyttelijöiden parhaimmistoa, jollei jopa paras. Olen nähnyt Luolamies-monologin hänen esittämänään viisi kertaa. Ja menen taas, jos ja kun esitys tulee paikkakunnalle. Kiviä taskussa -näytelmän olen nähnyt kahdesti, Palvelijan kerran sekä lisäksi olen katsonut useita elokuvia, joissa hänellä on pää- tai muu merkittävä rooli. Viimeksi katsoin jo muutama vuosi ensi-illan saaneen Joulumaa-elokuvan, jossa hän näytteli hurmaavasti hurmuri-Oivaa.

Luolamies-monologin yksi idea on, että näyttelijän omasta elämästä on ujutettu yksityiskohtia tarinaan. Muutamia monologista tuttuja juttuja tuli kirjassakin esille. Tuli ihan kuin sellainen tunne, että "Niin, tämänhän minä jo tiesinkin" - ihan kuin Martin elämä olisi minulle osin jo tuttu. Eikä se haitannut kuunteluelämystä, pikemminkin päinvastoin.

Martti kävi teatterikoulun Jouko Turkan kaudella ja tuli suuren yleisön tietoisuuteen Turkan ohjaaman Seitsemän veljestä -televisiosarjan Aapona. Tästä sarjasta en pitänyt yhtään, kun veljekset siinä näyttäytyvät niin alkukantaisina ja tuhruisina mikä osin voi vastata hyvin Aleksis Kiven alkuperäistä ideaakin. Martti mainitsee, että hän pärjäsi Turkan kanssa hyvin, vaikka moni muu ei.

Kirjasta välittyy Martin välitön tapa suhtautua elämään. Toisaalta hän vaikuttaa hyvin pedantilta ja aikaansaavalta, mutta toisaalta myös rennolta. Rohkeutta ja yritteliäisyyttä ei häneltä tunnu puuttuvan. Lisäksi se, mikä tekee ihmisestä itsestään arvostettavan, on hänen tapansa kohdata toiset ihmiset, arvostaen. Minulle välittyi Martista kuva läheisiään ja kanssaihmisiään, myös kollegoitaan, kunnioittavasta henkilöstä. Viihde- ja taidemaailmassa tämä ei ole mikään itsestäänselvyys, kun menestys ja näkyvyys, työn jatkuvuus edellyttävät esillä oloa ja jonkinlaista paremmuutta omissa piireissä.

No, minähän pidän Martista kovasti, näyttelijänä. Enhän tunne häntä henkilökohtaisesti. Mutta jo aiemman tuntuman perusteella ja kirjan kuunneltuani minulle muodostui kuva miellyttävästä, ehkä hieman erakkomaisestakin ihmisestä, jonka kertomana kuuntelisin jatkossa tarinan jos toisenkin.

Kerran, kun odotin teatterin ulkupuolella Luolamies-esityksen alkamista, Martti saapui paikalle muina miehinä pääoven suuntaan hipsien. Satuin nostamaan katseeni hänen suuntaansa ja hän katsoi minuun päin ja VILKUTTI MINULLE! Minä vilkutin takaisin. Oi onnea! Pienestä se on onni kiinni, ja sen kruunasi illan aikana näkemäni Luolamies, muistaakseni se oli kerroista kolmas.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat