perjantai 30. huhtikuuta 2021

Uneksin kuninkaallisesta elämästä


Näin unta, että olin ystäväni Merjan kanssa Britannian kuningatar Elisabetin järjestämissä juhlissa. Ilman mitään ennakkovaroitusta minut oli plaseerattu istumaan juhlapöytään ties minkä Länsi-Ylämaan herttuan daamiksi. Merjaa ei näkynyt aluksi missään, mutta päättelin hänen kokeneen saman kohtalon jossain toisella puolella valtavaa salia. 


Pöytäseurueesta en tuntenut ketään muita kuin kuningatar Elisabetin ja hänetkin vain etäisesti, niin ollen oli vähän vaikea keksiä jutun juurta. Etiketin mukaan Elisabet aloittaa aina keskustelun oikealla puolellaan istuvan henkilön kanssa, mutta hänet olikin plaseerattu pöydän päähän niin, ettei hänen oikealla puolellaan istunut ketään. Minä istuin hänen vasemmalla puolellaan, joten Elisabet ei puhunut mitään kenenkään kanssa koko ruokailun aikana. Ruokana oli hervottoman iso lautasellinen katkarapuja, jotka piti tietysti syödä käsin, mutta käsiä ei olisi saanut sotkea. Tunnelma oli lievästi sanottuna vaivautunut, suorastaan ahdistava.



Länsi-Ylämaan herttuasta en ollut koskaan kuullutkaan eikä hänkään tuntunut olevan kovin kiinnostunut minun seurastani. Tein varmaan ison munauksen ja etikettivirheen, kun avasin sanaisen arkkuni ajankohtaisesta asiasta, Kärkkäisen huoltoaseman bensan hinnoista. Rahasta puhuminenhan on brutaalia, varmaan varsinkin niissä piireissä.

 


Tuskaisen illastamisen jälkeen (en koskenutkaan niihin katkarapuihin) porukka siirtyi toiseen saliin ja Merjan kanssa jäimme ruokasaliin ja äkkäsimme puoli pullollista juomatonta punaviiniä ja päätimme, että tuo kipataan nyt kitusiimme. Eihän tätä kestä selvin päin. 

Avulias palvelija ymmärsi yskän ja toi meille uudet lasit. Kun olimme saaneet viinilaseihin punkkua, ovesta porhalsi sisään Ruotsin kuningas uuden salarakkaansa kanssa. Myöhästyivät syömingeistä. Salarakas oli erikavikman-tyyppinen kaunotar.  



No mehän Merjan kanssa sitten teeskentelimme, että olimmekin itse asiassa juuri heille kaatamassa sitä punkkua, jotta voimme jotenkin ja äkkiä pelastua tilanteesta pois. Hiiviskelimme linnasta ulos ja aioimme livistää paikalta, mutta ulkona olikin hymyilevä Elisabet kättelemässä ja kiittelemässä käynnistä ja hienosta illasta. Kättelimme Ellua ihan muina monarkisteina ja juoksimme vähän kauemmas paikalta ja hyppäsimme jonossa ensimmäisenä odottavaan mustaan autoon. 



Olin kuulemma puhunut unissani jotain, jota Isäntä ei enää aamulla muistanut. Harmi. Se liittyi varmaan tähän uneen.

Unien ainekset koostuvat osittain lähiaikojen tapahtumista. Elisabethan on ollut viime aikoina paljonkin esillä mediassa. Katkaravut tulivat uniin siitä, kun eräänä yönä heräsin ja makkarin kattoon kelloradiosta heijastuva kellonaika näytti unihiekkaisiin silmiin ihan lautaselliselta katkarapuja, jotka kaiken lisäksi vielä liikkuivat. 



Viikko sitten piipahdin Kärkkäisen tavaratalossa ostoksilla ja siellä oli ilmeisesti joku veret seisauttava bensatarjous, koska bensiksellä oli liikenteenohjaajat rajoittamassa tungosta. 

Merja valikoitui illallisseuraksi varmaan sen vuoksi, kun tiedän hänen käyttävän samaa lääkettä migreenin estoon kuin minäkin ja omalta osaltani migreeni ja sen lääkitykset ovat olleet puheenaiheena viime viikkoina. 

Länsi-Ylämaan herttua pääsi pöytäseurakseni varmaankin sen vuoksi, että edellinen koiramme oli valkoinen länsiylämaanterrieri (R.I.P. 4.10.2015).

Mistä se myöhästelevä Kaarle Kustaa siihen pöllähti sen erikavikmaninsa kanssa, jäi mysteeriksi. Jos oli kyseessä oikea Erika Vikman, niin hän näyttää nostaneen rimaa sitten viime näkemän. Tai no...

Myöhästymiseen ei auttanut ylinopeushurjastelukaan. Kaarle Kustaa tuli uniin ehkä siksi, kun hän täyttää vappuaattona 75 vuotta. Onnea. Grattis. Ja terkut Silvialle. Hälsningar till Drottningen Silvia.




Kuvat: Pixabay, Wikipedia ja Ilta-Sanomat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

torstai 29. huhtikuuta 2021

Teräviä esineitä

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

 

Teräviä esineitä on Gillian Flynnin esikoisromaani, psykologinen trilleri, joka porautuu monella tasolla ihmismielen syövereihin. Sen nurjiin puoliin ja nyrjähdyksiin. Nitkahduksille on syynsä ja tarinalla on taustanaan monta selittävää tarinaa. Mikä osa on kasvuympäristöllä ja sukupolvelta seuraavalle siirretyllä mallilla. Mistä ihmiselle syntyy loputon omistamisen halu. Pakkomielle saada huomiota enemmän kuin se on tarpeen. Miten sama psyykkinen sairaus ottaa eri ihmisissä erilaiset ilmenemismuodot. Kuka lopulta on niin sanotusti terve ja miten se määritellään.

Miksi kukaan haluaa tai voi satuttaa toista ihmistä. Miksi ihminen satuttaa itseään ja saa siitä lohtua. Tai yrittää kivulla taltuttaa pinnan alla sykkivän suuremman kivun.

Kirjan tarina on rankka ja mahdollinen oikeassa elämässä. Se juuri tekeekin siitä niin pelottavan. Valtataistelut ja manipulointi, halu hallita ja omistaa. 
Jossakin kohtaa tarinassa oli ehkä hieman liikaa "sälää", ja oli lähellä ettei se mennyt överiksi, mutta juttu pysyi kuitenkin aisoissa. 

Mielenkiintoiseksi kirjan tarinan, niin tämän kuin monen muun saman tyyppisen, tekee juuri se lähtökohta, jossa päähenkilö lähtee selvittämään jotakin tapahtumaa ja samalla hän on pakotettu kohtaamaan omia menneisyytensä traumoja. Tässäkin tarinassa se paisutti tarinan tarinoiden vyyhdiksi, jossa punaisia lankoja kuljetettiin rinnakkain ja lomittain.

Lauseet "Mistä on pienet tytöt tehty" ja "Teräviä esineitä" saavat kirjassa monia merkityksiä ja karmaisivimmat vasta ihan loppumetreillä, kuten kunnon jysäyttelytarinassa kuuluukin.

Pidän tarinoista, jotka jäävät mieleen nostattaen ajatuksia ja saavat pohtimaan. Tämän kirjan luettuani mietin erityisesti sitä, kuinka sairaat tai oudot elinolosuhteet jättävät jälkensä ihmisiin. Näennäisesti selvinnytkin kipuilee aina jollain tavalla. 

Kirjailijalta on julkaistu kaksi muuta romaania, Paha paikka ja Kiltti tyttö, jotka aion tämän perusteella lukea. Aiemmin olen jo lukenut häneltä novelliteoksen Auttava käsi, josta myös pidin.


Suosittelen kirjaa luettavaksi vain niille, jotka pitävät piinaavasta jännityksestä, joka saa aineksensa ihmismielen pimeästä puolesta.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.






keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Kaikki valheesi


Kaikki valheesi, alkuperäinen teos The Lies You Told, Harriet Tyce 2020. Suomentanut Oona Nyström. Otava 2021. 

Sama kirjailija on kirjoittanut muutaman vuoden takaisen Veriappelsiini-dekkarin, jota yritin lukea, mutta jostain syystä se ei yhtään napannut. Kirjoittaja on kasvanut Edinburghissa ja toiminut asianajajana Lontoossa. 



Kirjan päähenkilö ja minä-muodossa oleva kertoja on myös ammatiltaan asianajaja, joka on muuttanut Yhdysvalloista takaisin lapsuudenkotiinsa Lontooseen, kuolleen äitinsä rähjäiseen omakotitaloon, josta hän muovailee kotia itselleen ja kymmenvuotiaalle tyttärelleen. Äiti on testamentissaan edellyttänyt lapsenlapsensa koulunkäyntiä tietyssä hienostokoulussa, jotta omaisuus siirtyisi lapselle. Perheen isä ei muuttanut omista syistään mukana Lontooseen.

Sadie-äiti on itsekin käynyt kyseistä koulua ja se on jättänyt häneen ikävät muistot samoin kuin lapsuus kylmäkiskoisen ja rakkaudettoman äitinsä kanssa.  Koulussa on vireä vanhempainyhdistys ja kireä kilpailu yläkoulupaikoista. Pääsykokeet ovat tulossa ja kunnianhimoisin äiti ei kaihda keinoja, miten saisi oman tyttärensä pärjäämään niissä parhaiten. Pelkkä sisäänpääsy ei riitä, vaan pitää olla paras. 

Muiden vanhempien mielestä on käsittämätöntä, miten Sadien tytär on voinut saada koulusta paikan kuudennelta luokalta kesken kaiken. He kohtelevat Sadieta hyvin ala-arvoisesti ja tytär joutuu koulukiusatuksi. Kunnes Sadie saa todistettua olleensa itsekin koulussa oppilaana ja oppilaskunnan varapuheenjohtajana ja saa siten arvostuksensa takaisin ja tyttärenkin kiusaaminen loppuu kuin seinään. Syy koulupaikan saamiseen liittyy koko vyyhteen, joka alkaa selvitä kirjan loppupuolella. 

Toinen juoni liittyy Sadien työhön asianajotoimistossa. Hän saa yllättäen mielenkiintoisen työn avustavana juristina puolustaessaan pedofiliasta syytettyä nuorta ja komeaa miesopettajaa. Tämäkin tarina kääntyy lopussa päinvastaiseksi kuin alussa olisi voinut olettaa. 

Kirjan tarinat eivät oikein tahdo päästä alkuun ja vanhempainyhdistyksen pullakahvitouhuja vatuloidaan alussa minusta tarpeettoman pitkään. Äideistä kunnianhimoisin, Julia, on tietysti vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja ja hänen lapsensa luokan priimusoletettu. Stipendikin olisi varmasti omalle tyttärelle tulossa. Kun Sadien tytär vetää parempia arvosanoja sekä matematiikasta että äidinkielestä, alkaa Julian pinna kiristyä. Hänellä on itselläänkin koulukiusaamistaustaa.

Loppua kohti tarina alkaa tiivistymään ja kirjailija säästää vähän liikaakin loppupuolelle. Loppuratkaisua olisi voinut valottaa jo vähän aikaisemminkin. Loppuratkaisu ei ollut kuitenkaan mikään maata mullistava ja osittain se oli arvattavissa. 

Kirja on kuitenkin leppoisaa luettavaa, "pehmotrilleri", varsinkin kun se ei vilise ruumiita ja väkivaltaa ja kuoleman uhka ei leiju koko ajan tarinan yllä. Ruumiita tulee vain vähän ja sekin tapahtuu vahingossa. Valheita vilisee melkein joka käänteessä. 

Voi olla, että vielä luen sen Veriappelsiininkin, laitan ainakin luettavien kirjojen listalle. Kirja-arvioiden mukaan siinä on samantyyppiset asetelmat kuin tässä kirjassa. Kouluarvosanaksi annan 8.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvat: Otava, Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvattomasti on kielletty.


tiistai 27. huhtikuuta 2021

Elämää avaruudessa

Avi Loeb: Elämää avaruudessa - miksi on todennäköistä ettemme ole yksin maailmankaikkeudessa (WSOY)


Abraham "Avi" Loeb on Harvardin yliopiston tähtiteteen professori ja samaisen laitoksen johtaja sekä Yhdysvaltain tiedekatemian jäsen. Tässä kirjassaan hän pohtii miten hän on päätynyt teoriaansa ettemme me Maan ihmiset ole ainoa kehittynyt sivilisaatio maailmankaikkeudessa. Pohdinnan kohteena on erityisesti aurinkokunnassamme edelleen matkaava ulkoavaruuden vieras Oumuamua.

Astrofyysikko Avi Loeb törmää vastustukseen ajatuksineen samoin kuin Galileo Galilei aikanaan. "Se pyörii sittenkin!" tokaisi Galileo tarinan mukaan seistessään inkvisitiotuomioistuimen edessä, kun oli juuri kieltänyt heliosentrisyyden (aurinkokeskinen maailmankuva), vaikka uskoi siihen itse. Katolinen kirkko piti noina aikoina Galileon tutkimustulosta harhaoppina. Nykyään tiedämme, että oikeassahan hän oli.

"Se poikkesi sittenkin", kuului Avi Loebin vastaavanlainen toteamus, kun maapallon ohittanutta Oumuamuan kulkemaa Auringon ohitusrataa laskettiin ja ihmeteltiin. Oumuamua ei toteuttanut ohitsemme kiitäessään tutkijoiden laskelmia, vaan teki yllättävän käännöksen vastoin kaikkia tuntemiamme fysiikan lakeja.
Avi Loeb puhuu kirjassaan näistä anomalioista eli poikkeuksista. Ne ovat ilmiöitä, joissa yleiset säännöt eivät päde ja joihin pitäisi hänen mukaansa suhtautua avoimemmin mielin tutkimuksen näkökulmasta.  


Tämä 1 l/2017 U1, tuttavallisemmim Oumuamua, on ensimmäinen omasta Aurinkokunnastamme löytynyt tähtienvälisestä avaruudesta peräisin oleva kappale. Se havaittiin ensimmäisen kerran 19.10.2017 sen ollessa 30 000 000 kilometrin päässä meistä eli Maasta laskettuna.

Kohde sai virallisen nimensä lisäksi nimekseen Oumuamua, joka tarkoittaa havaijiksi "kaukaa ensimmäisenä saapuvaa sanansaattajaa". Ja havaijilainen nimi juontuu havaintopaikasta.

Outoa Oumuamuan matkanteossa oli se, että lähestyessään ja ohittaessaan Aurinkoamme sen kulkuvauhdin olisi pitänyt ensin kiihtyä ja sitten hidastua Auringon painovoiman johdosta ja fysiikan lakien mukaisesti. Fysiikan lait ovat voimassa kaikkialla maailmankaikkeudessa. Mutta tunnemmeko vielä kaikkia fysiikan lakeja? Oumuamua kiihdytti vauhtiaan sillon kun sen olisi pitänyt hidastua. Mikä voima sai sen toimimaan niin?

Teoreettinen fysiikka perustuu nimensäkin mukaisesti teorioihin, joita on tehty teoreettisten laskelmien perusteella. Astrofyysikkojen teoriat saavat vahvistusta, kun suurin joukko on teoriasta samaa mieltä. Avi Loebin mukaan painoarvoa pitäisi siirtää enemmän havaintoihin ja uskaltaa työstää teorioita, jotka eivät ole valtavirran mukaisia. Nykyään tiedämme enemmän maailmankaikkeudesta kuin tiesimme sata tai tuhat vuotta sitten. Ihan varmasti tiedämme taas paljon enemmän jo kymmenen vuoden kuluttua. 

Tänä päivänä Avi Loeb on melko yksin ajatuksensa kanssa siitä, että Oumuamua on vieraan sivisaation alus, joka kulkee aurinkokuntamme läpi. Hänen ansionsa tähtieteessä ovat kuitenkin niin merkittäviä, ettei hänen johtopäätöksiään voi mitenkään ohittaa, varsinkaan, kun ne on tieteellisesti perusteltuja.


Mielenkiintoisia yksittäisiä nostoja kirjasta ja niiden nostattamia omia ajatuksiani:

Sivilisaation tekninen kehitys ennustaa sen tuhoutumista. Kaikessa kehityskiihkossaan ihminen samanaikaisesti toisaalla tuhoaa. Kehitys vie meitä ihmisiä kauemmas luonnosta ja luonnollisuudesta. Kun käytämme älyämme ja kaikkea oppimaamme lyhytnäköisesti esimerkiksi omaisuuden haalimiseen, käy yleensä huonosti. Se on nähty.

Ilmastonmuutos on suurimmaksi osaksi ihmisen aikaansaamaa, kuten myös bakteerien vastustuskyvyn vahvistuminen, kun antibioottien keksimisen jälkeen niiden käyttö esimerkiksi karjataloudessa kääntää niiden tehon meitä vastaan.

Ihmisen avaruuteen lähettämät luotaimet ovat niiden mahdollisille löytäjille kuin dinosaurusten luurankolöydöt meille. Avaruusarkeologisia löytöjä vieraista sivilisaatioista. Joskus joku jossain saattaa ihmetellä meidän älykkyyttämme tai typeryyttämme.

Kaukaisten kohteiden tutkiminen on meille menneisyyden tutkimista. Emme näe niitä sellaisina kuin ne ovat nyt, vaan millaisia ne olivat kauan sitten.

Ihminen on tilapäinen rakennelma, joka tallentuu osaksi menneiden ja seuraavien sukupolvien vastaavanlaisten rakennelmien ketjua. Ihminen on tietoa ja oppimaansa siirtävä yksikkö. Onko maapallolla tällä hetkellä elävä sivilisaatio vain yksi osa sivilisaatioiden ketjua samoin kuin yksittäinen ihminen on osa sukupolvien ketjua.

Miten meidän käy? Kehitymmekö liikaa vai liian vähän. Jäämmekö historiaan sivilisaationa, joka ei ottanut opikseen tai kehittynyt tarpeeksi ja tuhoutui.


Kun tutkitaan maailmankaikkeutta ja ylitäätään luontoa, ei tieteellisen menetelmän lopputulos ole tutkijan käsissä, koska loppujen lopuksi sen mikä on totta määrää luonto. Avi kertoo kirjassaan vanhan viisauden etsimisestä ja löytämisestä, johon kaikenlainen tutkiminenkin kulminoituu. Aikanaan Michelangelolta oli kysytty, miten hän saa aikaa niin kauniita marmoriveistoksia, johon hän oli vastannut:
"Veistos on valmiina marmorin sisällä jo ennen kuin minä käyn työhön. Se on jo siellä, minun täytyy vain kaivertaa taltalla tarpeeton materiaali pois."

Avi myös puolustaa loputonta uteliaisuutta ja nöyrtymistä. Hän kannustaa sallimaan erehtyminen itselle ja muille. Toivoo rohkeutta ottaa tietoisia riskejä maailmankaikkeutta tutkittaessa. Aivan kuten lapset ajatusleikeissään tekevät - antavat sijaa sille mikä on miltei mahdotonta. Häntä itseään on mediamyrskyissä kannustanut ajatus: "Olen tyytyväinen, jos vastaukseni median kysymyksiin saavat yhdenkin lapsen jossain päin maailmaa kiinnostumaan tieteestä. Ja aina parempi, jos saan suuren yleisön ja kenties jopa ammattikuntani suhtautumaan myötämielisemmin epätavallisen hypoteesini tarkasteluun."

Yksi tärkeimmistä Avi Loebin esittämistä kysymyksistä on myös se, olemmeko me edes valmiita kohtaamaan vieraan sivilisaation kehittynyttä elämää.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvat kopioiminen on kielletty.

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Tuijota röyhkeää jäätelörosvoa



Kohta on taas kesä ja kauppatorin laitamilla voi syödä lihistä ja jätskiä ja muita herkkuja. Maistuis varmaan mullekin, tuumaavat yhä röyhkeämmiksi käyvät lokit. Ne vievät eväät käsistä, jos yhtään vilkaiset muualle ja pidät herkkupalaa pienen etäisyyden päässä omasta suustasi. Näin on päässyt käymään EA:llekin. 



Brittiläiset tutkijat ovat keksineet tähän konstin. Suurin osa lokeista (3/4) pelkää ihmisen katsetta. Ne ovat ehkä oppineet yhdistämään katseen ja hätistelyn. Lokkihan on tunnetusti yksi oppivaisimmista lintulajeista. Ihmiskatseen pelko voi olla niillä myös synnynnäistä.



Tutkijat asettivat maahan syötiksi perunalastuja läpinäkyvässä pussissa. Puolentoista metrin päähän sipsipussista asettui kokeen tekijä kyykkimään. Kun lokki lähestyi pussia, ihminen tuijotti lähestyvää lintua. Vain joka neljäs lokki uskalsi varovasti lähestyä herkkupussia. 

Kun tutkija käänsi hetkeksi katseensa muualle, sipsit menivät aina parempiin nokkiin. 



Lähde: Tiede-lehti nro 11/2019

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvattomasti on kiellettyä. 

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kevät koittaa aina


Lähdettiin Nuuskijan kanssa aamulenkille luonnonsuojelualueelle. Kyllä on maa vielä kovin ruskeanharmaa.

 

Lenkkimme alkaa kapuamisella korkealle harjun päälle pitkin kiemurtelevia polkuja. Huilataan vähän välillä.



Valkovuokkomättäitä on siellä, täällä ja tuolla. Niitä on niin paljon, että voin tunnistaa ilmassa niiden tuoksun.



Joku on käynyt koputtelemassa kerran jos toisenkin.



Kaunis vanha kelo.



Luonnon taidetta.



Oksan paikalla on nyt kolo.



Kelo kurottelee kohti korkeuksia.




Harjun laella kuulostellaan lintuja. Peipposia ja muita pikkuystäviä on joka puolella. Kuuluu liverrystä, viserrystä, solinaa ja koputusta. Loilotusta, pulputusta, piipitystä ja vihellystä.




Harjulta laskeutuminen on paljon vaikeampaa kuin sinne nouseminen.





Nuuskija lähtisi vielä toiselle kierrokselle. Se ei kyllästy koskaan metsälenkkeihin. Enkä minäkään.



Kirjoittelin aiemmin kuun alkupuolella tuntojani huhtikuusta: 


Mielestäni marraskuun pimeä voittaa huhtikuun valon. Nyt kun huhtikuu lähestyy loppuaan, huokaisen jo helpotuksesta. Pahin on jo takana ja tästä eteenpäin kevät on yhtä riemua ja koko ajan vain paranee.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Työpaikan kusipäät


Työpaikan kusipäät - selviytyjän opas. Robert I. Sutton. Minerva Kustannus Oy, 2018. Suomentanut Juuso Arvassalo. Alkuperäisteos: The Asshole Survival Guide.


Käytös, joka loukkaa tai ahdistaa yhtä ihmistä, ei välttämättä edes mene perille toiselle, saattaa huvittaa kolmatta tai olla hyväksynnän tai jopa kiintymyksen merkki neljännelle. 

Loppujen lopuksi ihmiset eivät muista sinua siitä, mitä sanoit tai teit. He muistavat sinut siitä, mitä sait heidät tuntemaan. 

”Opi muiden virheistä. Et kuitenkaan elä niin kauan, että ehtisit tehdä kaiken itse.”  Eleanor Roosevelt.

Jokaisessa ryhmässä on kusipää. Jos katsot ympärillesi, etkä näe sitä, se olet luultavasti sinä. 



Kaikki nämä edelliset lauseet ovat suoria lainauksia kirjasta. Miten totta ne ovatkaan! 

Ei varmaankaan ole työpaikkaa, jossa ei olisi omaa ”kiintiökusipäätä”. Joko lievempää tai vakavampaa tapausta. Jos sellainen ryhmä löytyy, jossa ei kusipäätä ole, onneksi olkoon. Tai sitten se olet sinä itse, kuten viimeisessä lainatussa lauseessa sanotaan. 

Kirjoittaja Robert I. Sutton on kalifornialaisen Stanfordin yliopiston psykologian professori. Hän on julkaissut useita johtamistaidon oppaita. 

Sutton on luokitellut neljä erilaista kusipäätyyppiä: 

Machiavellisti, joka ei edes yritä piilotella kusipäisyyttään. 

Selkään puukottaja, joka on Suttonin mukaan vaarallisin kusipäätyyppi. 

Mitätöijä, joka käyttäytyy, kuin sinua ei olisi olemassa. 

Kusipää, joka ei itse tajua käyttäytyvänsä kusipäisesti.



Professori on vuosien ajan tutkinut tunteiden ilmaisua erilaisissa organisaatioissa. Valitettavan usein työyhteisöistä löytyy ihmisiä, jotka kohtelevat toisia ala-arvoisesti. Työtovereille jää usein ahdistunut, uupunut, loukattu tai epätoivoinen olo. 

Kirjoittaja kertoo myös niin sanotusta kusipääsokeudesta, jossa uhri ei ymmärrä ongelmaansa tai aliarvioi sen vakavuutta, ei näe kuinka paljon hän ja kenties muutkin kärsivät. On tärkeää poistua tilanteesta mahdollisimman nopeasti. 

Kiusaaja, rehvastelija tai kovasydäminen nilkki on kuin paha haju. Ensin se häiritsee ja ällöttää, mutta jonkin ajan kuluttua siihen tottuu ja pian sitä ei enää huomaakaan.



Kirja on kirjoitettu tyypilliseen amerikkalaiseen tyyliin. Luetteloita ja luokitteluja riittää ja esimerkkitarinoita jos minkälaisia. Sopii se silti myös Suomen oloihin. 

Tähän lyhyeen arvioon on vaikea kirjoittaa tyhjentävästi koko kirjan ideaa. Tärkein viesti lienee se, että kusipään vaikutuspiiristä kannattaa hankkiutua pois tavalla tai toisella mahdollisimman pian. Myös omaa käytöstä kannattaa jokaisen tarkastella mahdollisimman  kriittisesti, jotta oma sisäinen ilkiö ei pääse vallalle.

 


Tämä kirja on ajankohtainen selviytymisopas vasta-alkajille ja niille, jotka parhaillaan kokevat olevansa kusipään vaikutuspiirissä tai haluavat varustautua ennakkoon sellaiseen joutumista varten. Jos olet jo päässyt pois kusipään vaikutuspiiristä, kirja saattaa turhaan nostaa esiin ikäviä muistoja ja tunteita ja saada aikaan jopa ahdistumista. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


perjantai 23. huhtikuuta 2021

Mitä tuuli tuo tullessaan

 




Kevättuuli.

Suomen tuulet ovat suurimmaksi osaksi peräisin länsi-etelä-sektorilta. Useimmiten meillä tuulee lounaasta. Kun tuulee pohjoisesta, sen kyllä tuntee poskillaan, ihan luissa ja ytimissä asti. Voi sitä iloa ja riemua keväällä, kun tuulee ensimmäisen kerran lämpimästi etelästä. Sen nimittäin tuntee myös - lämmin tuuli hyväilee kasvoja. Tuulen mukanaan tuoma ilma on leutoa ja lempeää.

Kevättuuli tuo mukanaan lintujen parvet. Sata- ja tuhatpäiset muuttajat kulkevat myötätuulen mukana. Lähtömaassa ne hyppäävät oikeaan suuntaan menossa olevan tuulijunan kyytiin ja matkaavat kohti kesäkotejaan. 


🎶 "Nyt tuulet nuo viestin jo toivat, 

mä purtehen astua saan.

Kun laineiden laulelot soivat,

käyn merta mä samoamaan." 🎶


Tämä vanha skotlantilainen merimieslaulu, jonka on suomentanut Maija Konttinen (1873-1849) oli yksi lempilaulujani pikkukoululaisena. Mietinkin nyt, minkä viestin tuulet toivat merimiehille, josta he sitten tiesivät, että on aika lähteä. Oliko tuuli kenties kääntynyt puhaltamaan etelästä ja toi mukanaan jotakin tuttuja tuoksuja vai jotain muuta.




Kevättuuli tuo Suomeenkin lintujen lisäksi myös perhosia. Esimerkiksi amiraaliperhonen kuuluu muuttaviin perhosiin. Tosin - yksi perhonen tekee elämässään vain yhden matkan. Joko etelästä Suomeen tai täältä etelään. Jotkut perhoset tuuli vain tempaa mukaansa ja kuljettaa ne milloin minnekin. Tunnetuin muuttoperhonen on Amerikan ja Meksikon välillä vaeltava monarkkiperhonen.

Kevättuuli tuoksuu erityiseltä. Tuulen nostattama sulavan lumen ja sen alta paljastuvan mullan tuoksu on ihan omanlaisensa. Siinä on jotakin kirpeää ja mehevää yhtä aikaa.




Kevättuuli saa luvan riepotella hiuksia. Ei suututa yhtään, vaikka se vie hupun päästä ihan kuin leikillään. Kevättuulen nostattamat pienet hiekkapyörteet, jotka kuljettavat mukanaan ruskeita nahistuneita puiden lehtiä on yksi keväinen ilmiö.

Iki-ihanaa Kaj Chydeniuksen säveltämää ja Kaarina Helakisan sanoittamaa Lounatuulen laulua on ihan varmasti innoittanut juuri kevättuuli.

Kuuntele vaikka itse: Lounatuulen laulu


Aiemmin kirjoittelin talvituulesta:

Mitä tunnen kun tuulee?



Lähde: Luontoportin verkkolehti

Kuvat: Pixabay


Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

torstai 22. huhtikuuta 2021

Roskakoridiagnooseja


Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan? 

Tämä ihminen muuttuu ainakin koko ajan vaan terveemmäksi. Tapahtui nimittäin niin, että jouduin pariin otteeseen erikoislääkärin vastaanotolle muutaman vuoden takaisen vaivan uusiuduttua. 

Tavatessamme hän kyseli, onko muita sairauksia ja juuri kun sain henkäistyä, että ”Fibromyalgia”, niin hän totesi välittömästi, että  fibromyalgia on vain roskakoridiagnoosi. Ja huitaisi kädellään. 



”Fibromyalgiadiagnoosin saa, kun ei mitään järkevämpää keksitä.”  Muutuin yhdellä istumalla terveemmäksi. Fibrodiagnoosi oli reumatologin antama. 

Voi siinä olla perääkin. Olen nimittäin saanut fibrokivut lähes häviämään ruokavaliomuutoksilla ja suolistomikrobiston tilaa parantamalla probioottivalmisteen avulla. 

Jospa onkin niin, että epäterveellisen ruoan kuona-aineet kertyvät elimistöön ja lihaksiin ja saavat aikaan sekalaisia kiputiloja. Viime syksystä saakka olen vähentänyt sokeria, maitotuotteita, punaista lihaa, perunaa, riisiä ja pastaa.

Kun olosuhteiden pakosta olen nyt muutaman viikon ajan joutunut käyttämään kolmea viimeksi mainittua vähän enemmän, fibrokivut ovat osittain palanneet.

Toisella tapaamiskerralla tuli lääkärin kanssa puheeksi migreeni, josta olen kärsinyt yli 30 vuotta, käyttänyt migreenikohtauksiin täsmälääkettä ja syönyt jo vuosien ajan beetasalpaajia estolääkkeenä. Useimmiten migreenin täsmälääke auttaa, joskus parempi cocktail on ibuprofeeni ja parasetamoli, joskus Panacodilla ”terästettynä”. Välillä ei auta mikään niistä. 

Minun migreenini on auratonta tyyppiä. En siis katsele mitään sahalaitakuvioita tai valopilkkuja ennen päänsäryn alkamista. Minun ”aurani” on ihan tolkuton väsymys, joka alkaa noin vuorokautta ennen säryn alkamista. 

Toinen aura on heikentynyt näöntarkkuus. Sitä tapahtuu välillä ilman migreeniäkin. Varmaan silmänpaine vaihtelee sen verran, että se vaikuttaa näöntarkkuuteen, vai mikä mahtaa olla syynä. 


Auraton migreenikin on roskakoridiagnoosi. Ainoa oikea migreeni on aurallinen migreeni. Auraton migreeni on vain tavallista päänsärkyä ja siihen on sata ja yksi syytä. Esimerkiksi verenpaine, kallon sisäinen paine, stressi ja PMS-oireet. Voihan siihen syödä migreenilääkkeitä ja estolääkkeitä, jos haluaa ja jos niistä on apua.

Minun tapauksessani estolääkitys beetasalpaajilla on siis turha. Taas yksi sairaus ja lääkitys vähemmän, kun irrottaudun beetasalpaajista. Kävin aikoinaan neurologilla tutkittavana migreenistä ja toiselta lääkäriltä sain siihen akupunktiohoitoa. 

Ei sitten jääkään jäljelle muuta kuin keliakia. Ja tämä toinen, jota nyt hoidetaan. Lääkäri lupasi, että se saadaan kyllä kuntoon. Koko ajan terveys vaan kohenee. Menen toukokuussa taas hänen luokseen käymään. Silloin toivottavasti ei ole muuta jäljellä kuin keliakia, joka on elinikäinen riesa. Voi kun sekin olisi roskakoridiagnoosi. 


Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 


keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Tietoyhteiskunta on unohtanut aivot


Tietoyhteiskunnan työläisillä on yhä metsästäjä-keräilijän aivot, toteaa psykologian tohtori, aivotutkija ja työterveyspsykologi Mona Moisala Tiede-lehden nro 6/2020 artikkelissa.  

Aivomme eivät ole tottuneet siihen suureen informaatio- ja ärsykemäärään, joka on nykyään ympärillämme. Hälyinen ympäristö on myös haitaksi stressijärjestelmällemme, joka on suunniteltu kohtaamaan vain harvoin ilmeneviä voimakkaita stressipiikkejä. Kuten esimerkiksi petoeläimen kohtaaminen metsässä. Se on nopeasti ohi ja aivot pääsevät palautumaan nopeasti.

Selviytymisemme kannalta on ollut tärkeää, että aina kun ympäristöstä tulee uusi ärsyke, on pakko orientoitua siihen ja tarkistaa, ettei se ole vaarallinen. Tämä aivojen toimintaperiaate näyttäytyy haitallisena ominaisuutena avokonttorissa. Keskittyminen herpaantuu kollegan puhuessa kovaan ääneen tai kävellessä työpisteen ohi. Meidät on pakotettu avokonttoreihin kysymättä työntekijöiden mielipidettä. Monessa avokonttorissa ei ole minkäänlaisia käytössääntöjä, milloin saa työkaverin keskeyttää ja kuinka isolla volyymilla on korrektia puhua.



Suuri osa työpäivistä kuluu sälähommiin sekä ärsykkeisiin ja keskeytyksiin reagoimiseen. Hallinnan tunne katoaa ja päässä alkaa tuntua stressaava jyskytys: milloin omaa ydintyötä ehtii tehdä? Kalifornian yliopiston informatiikan professori Gloria Mark on laskenut kollegoidensa avustuksella, että ihmisellä menee 20 minuuttia palata tehtävään, jota oli ennen keskeytystä tekemässä. Jos on päässyt hyvään työn imuun, on työn keskeytyminen erityisen haitallista, koska siihen on vaikea orientoitua uudelleen.

Stressijärjestelmämme ei ole tottunut jatkuviin keskeytyksiin. Stressireaktio virittyy aivojen tunnekeskuksissa mantelitumakkeissa, joita on molemmissa aivopuoliskoissa yksi kappale. Arjen stressitilanteissa saatamme pelätä, ettemme ehdi hoitaa työtämme määräaikaan mennessä ja työtehtävät kaatuvat päälle. Jos stressi pitkittyy, mantelitumakkeet ovat koko ajan hieman aktiivisia. Vähitellen ne kasvavat ja alkavat reagoida yhä pienempiin ärsykkeisiin. Stressi viriää entistäkin helpommin. Stressin jatkuessa muutoksia tapahtuu myös aivojen kehittyneemmissä osissa eli etuotsalohkoissa.

Etuotsalohkojen tehtävä on stressitilanteessa viestiä mantelitumakkeiden kanssa. Jos mantelitumakkeet ovat jatkuvasti aktiiviset, myös etuotsalohkot joutuvat työskentelemään jatkuvasti. Sen seurauksena etuotsalohkot voivat ohentua ja niiden toimintateho vähenee. Tämä johtaa siihen, että keskittymiskyky ja muisti alkavat heikentyä ja stressinhallintakyky heikkenee entisestään.

Aivoissa tapahtuvia muutoksia voidaan todeta magneettikuvauksin. Kroonisesta stressistä kärsivien ihmisten aivokuvat eroavat verrokkien kuvista. Stressaantuneiden työntekijöiden mantelitumakkeet ovat kasvaneet ja koetun stressin voimakkuus on kytköksissä mantelitumakkeen kokoon. Kroonisesta stressistä kärsivien etuotsalohkot ovat ohentuneet. Tämän lisäksi hienomotoriikka heikentyy, koska liikkeisiin osallistuvat häntätumakkeet pienenevät. Aivoissa tapahtuvia muutoksia on tutkinut magneettikuvauksen avulla Tukholman Karoliinisen instituutin neurologi Ivanka Savic.

Hallinnan tunne vaikuttaa kuormituksen sietoon. Ihminen voi selviytyä ajoittain suurestakin työmäärästä, jos hän kokee hallitsevansa sitä ja pystyvänsä vaikuttamaan kuormituksen määrään. 



Aivotutkija Mona Moisala arvelee, että harvan työ on sellaista, että tavoitettavissa pitäisi olla ihan koko ajan. Sen vuoksi viiden eri viestintäkanavan seuraaminen koko ajan ei ole tarpeellista. Sähköpostin voi lukea kerran tai pari päivässä ja pitää muun ajan sen kiinni. Kiireellisen ja vähemmän kiireellisen viestin vaihtoon on perusteltua käyttää erilaisia viestintäsovelluksia. Kiireellistä asiaa ei siis kannata lähettää sähköpostitse.

Saatamme myös itse addiktoitua seuraamaan montaa viestintäkanavaa tarpeettoman usein. Saamme myös mielihyvää pienten sälähommien suorittamisesta, esimerkiksi sähköpostin turhien viestien siivoamisesta. Pidempien ja suurempien tehtäväkokonaisuuksien suorittaminen ei tuota samanlaista lyhytaikaisen palkkion tunnetta. Sen vuoksi aivotutkija kehottaakin palastelemaan isot työt mahdollisimman pieniksi osatehtäviksi ja palkitsemaan sitten itsensä vaikka kahvikupillisella. Tai jutteluhetkellä työkaverin kanssa, kunhan jutellaan jostain muusta kuin työasioista. Lounastauoilla tulisi keskustella muista kuin työhön liittyvistä asioista, jotta aivot saadaan hetkeksi narikkaan. 

Lähde: Tiede-lehti nro 6/2020, Tanja Vasaman artikkeli. Ei kaupallista yhteistyötä.



Yksi tärkeä asia omasta mielestäni on myös se, että kenenkään ei pitäisi käyttää työkavereitaan roskakorina ja sylkykuppina. Kaikilla meillä on omat rasitteemme työssämme ja ristimme kannettavanamme, eikä niitä tarvitse aamusta alkaen kaataa työkaverin niskaan. 

Silloin tällöin on tietysti hyvä avautua tai jos tilanne niin vaatii. Tähän pätee sama kuin somen käyttöön ja siellä kommentointiin: Jos ei sinulla ole mitään hyvää sanottavaa tai kommentoitavaa, älä sano mitään.

Työskentelytiloissa tulisi käydä vain työhön liittyviä hillittyjä keskusteluja. Muihin asioihin liittyvät keskustelut voi hoitaa muissa tiloissa. Kaikki tämä vähentäisi työtilojen melukuormaa avokonttorissa. 

Avokonttorissa tulisi säilyttää hiljainen tunnelma kirjastotyyliin. Ainakaan ei pitäisi toisiin pöytiin huudella omiaan. Ei edes työasioissa. Sitä varten on olemassa muita kommunikointivälineitä.  

Me olemme erilaisia sietokyvyltämme. Toista ei haittaa jatkuva taustahäly ja jollekin toiselle kaikki turha melu voi olla hyvin stressaavaa ja kuluttavaa.  

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvatta on kielletty.




tiistai 20. huhtikuuta 2021

Luvattu maa osa2


Aloitin ennen viime joulua lukemaan tätä lähes 900-sivuista järkälettä. 

Paikoitellen se on ollut melko puisevaakin luettavaa, ainakin niiltä osin kuin kerrotaan USAn sisäpolitiikkaan liittyvistä asioista. En jaksaisi ihan niin yksityiskohtaisia selostuksia. Välissä on paljon kiinnostavampiakin tarinoita. Vaimostaan Michellestä ja kahdesta tyttärestään hän kirjoittaa aina lämpimään ja rakastavaan sävyyn. Michellellä oli tekeillä maan lasten hyvinvointiin liittyvä hanke, joka presidentin piti saada läpi päättävissä elimissä, muuten hän olisi kuulemma ”joutunut ulkoruokintaan”.

Ulkopolitiikkaan ja talouselämään liittyvät kertomukset kiinnostivat minua paljon enemmän. Obama tuntuu olevan hyvin perillä koko maailman talousasioista sekä historiasta. Hänen mukaansa Euroopan ja USAn taloudet ovat kuin siamilaiset kaksoset. Sehän jo tiedetäänkin ennestään. Mitä USAn pörsseissä tänään, sitä huomenna Euroopan pörsseissä. 

Eniten kirjasta saa irti tietenkin lukija, joka tuntee paremmin USAn sisäpolitiikkaa sekä vallan ja päätöksenteon kiemuroita ja ihmisiä nimeltä. Oudointa maan demokratiassa on se, että kansanedustuslaitoksessa on käytännössä vain kaksi puoluetta. Se korostaa ja ruokkii maan kahtia jakautuneisuutta entisestään. Ja politiikka on niin likaista peliä...

Kirjaa lukiessa ja Black Lives Matter -kansanliikettä seuratessa tulee mieleen, että mustiin ja latinoihin sekä muihin värillisiin kohdistuva syrjintä ja ennakkoluuloisuus ei USAn mantereelta tule loppumaan vielä pitkään aikaan. Se on niin syvälle juurtunut, että sen täytyy olla amerikkalaisilla jo geeneissä. Nopeammin saadaan sukupuolten välinen tasa-arvo toimimaan maailmassa kuin rotujen välinen USAssa. 

Helsingin Sanomat: ”SUKUPUOLTEN tasa-arvon saavuttamiseen menee maailmassa nykyisellä vauhdilla 136 vuotta, laskee Maailman talousfoorumi WEF tuoreessa tasa-arvoraportissaan.”

Obama kertoo kirjassa rakastavansa työtään. Ainoastaan synkimmillä hetkillä hän tuntee huonoja tuntemuksia, esimerkiksi ottaessaan vastaan sotilaita sinkkiarkuissa tai vieraillessaan alueilla, joita on kohdannut jokin katastrofi. Hän tekee työtään lähes vuorokaudet ympäri. Kahden virkakautensa aikana hän joutui tosi vaikeisiin tilanteisiin. Maan terveydenhuoltouudistuksen läpivienti, Lähi-idän ja Libyan kriisit, Meksikonlahden valtava öljyonnettomuus, Osama bin Ladenin eliminointi ensimmäisen virkakauden lopulla, Trumpin esittämät provosoivat epäilyt Obaman oikeutukseen toimia presidenttinä sen vuoksi, ettei olisi syntynyt USAn maaperällä. Ja monta muuta. Kaikista näistä kerrottiin kirjassa ja bin Ladenin tapauksesta viimeisessä luvussa, jota piti lukea melkein henkeä pidätellen. Kaikkea ei kerrottu tietenkään kovin yksityiskohtaisesti, mutta lukija sai hyvän kuvan, kuinka perusteellisesti ja pitkään mietitty ja suunniteltu projekti se oli. Ja miten helposti se olisi voinut mennä pieleenkin.

Eniten pidin kirjassa Obaman inhimillisestä ja vaatimattomasta elämänasenteesta sekä asenteesta työhönsä, asemaansa ja aikaansaannoksiinsa. Monet vastaavanlaiseen asemaan päässeet valtionpäämiehet ovat ja ovat olleet suorastaan pelottavia ja käyttäneet valtaansa väärin. Obama vaikuttaa tavalliselta ihmiseltä ja selväjärkiseltä perheenisältä. Lisäksi hän on huomattavan älykäs, viisas, oikeudenmukainen ja kokenut valtiomies. Ehdottomasti oma suosikkini presidenttinä ja ihmisenä!

Hetkittäisestä puisevuudesta huolimatta tämä on ainutlaatuinen kirja. Uskomatonta, miten yksityiskohtaista työtä kirjoittaja on tehnyt muistelmiaan kirjoittaessaan. Kuten jo aikaisemmin taisin todeta, jostain on hänen täytynyt ottaa sekin aika, että on kirjoittanut muistiinpanoja kaikesta mahdollisesta. No, ainakin tärkeimmistä tapahtumista. Mutta mistä niistäkään ennalta aina tietää, mikä muodostuu loppujen lopuksi tärkeäksi tapahtumaksi. Ja onhan kirjan toteutuksessa ollut mukana hirmuinen leegio erilaisia avustajia. En jaksanut kiitoksista laskea nimiä, mutta niitä oli varmasti toista sataa.

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuva kirjan takakannesta: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty


maanantai 19. huhtikuuta 2021

Veriryhmä voi suojata taudeilta


Ihmisen perusveriryhmiä on kahdeksan: A+, A-, O+, O-, AB+, AB-, B+ ja B-. Rhesus-tekijöitä on verisoluissamme lähes viisikymmentä erilaista, mutta verenluovuttajilta tutkitaan niistä vain yksi, D-antigeeni.

Antigeenit ovat punasolujen pinnalta sojottavia rakenteita. Ne ovat kuhunkin veriryhmään kuuluvalla erilaisia ja O-veriryhmään kuuluvilla niitä ei ole lainkaan. Sen vuoksi O-veriryhmän verta voidaan antaa verensiirrossa kaikkiin muihin veriryhmiin kuuluville henkilöille. Verensiirtojen kannalta arvokkainta on Rh-negatiivinen O-veri. 



Sen sijaan, jos vaikka A-ryhmään kuuluvalle annetaan B-ryhmän verta, vääränlaiset antigeenit hyökkäävät A-ryhmän antigeenien kimppuun ja veri saostuu. Tilanne muuttuu saajalle hengenvaaralliseksi. 

Veriryhmätekijöitä tunnetaan jo yli 300 ja uusia löydetään jatkuvasti. Perusryhmien lisäksi tunnetaan muun muassa Kell, Duffy, Kidd, Diego, Scianna, Fors ja Augustine. Uusi ryhmä saa nimensä potilaalta, jolta uudentyyppinen veri ensimmäisenä tunnistetaan.

Verenluovuttajilta tutkitaan Rhesus-tekijän lisäksi Kell-antigeeni. Syy liittyy odottaviin äiteihin. Sen vuoksi Suomessa annetaan verensiirroissa kaikille tytöille ja synnytysiässä oleville naisille vain K-negatiivisia punasoluja. Jos K-negatiivinen nainen on joskus ottanut vastaan K-positiivista verta ja muodostanut sille vasta-aineita, ne voivat koitua tuhoksi K-positiivisen sikiön punasoluille.

Jotkut veriryhmätekijät suojaavat tietyiltä sairauksilta. Esimerkiksi ihmiset, joiden veressä ei ole Duffy-antigeenia, ovat immuuneja tietyntyyppiselle malarialle. Luonnonvalinta on vaikuttanut niin, että Duffy-negatiivisia veriryhmiä esiintyy varsinkin malaria-alueilla Afrikassa. Malaria tarttuu myös heikommin O-veriryhmän ihmisiin kuin A-, B- ja AB-ryhmien kantajille. O-veriryhmä on yleinen malaria-alueilla ja A-veriryhmä taas siellä, missä malariaa tartuttava hyttynen ei elä, kuten Pohjois-Amerikassa, Fennoskandiassa, Keski-Aasiassa ja Koillis-Venäjällä. 



Vaikka O-veriryhmä suojelee malarialta, se lisää kolerainfektion riskiä. Bangladeshissa O-veriryhmä on harvinaisempi. Kolerabakteereita elää paljon Ganges-virrassa. Myös helikobakteeri-infektion riski on O-veriryhmän ihmisillä muita suurempi.

Veriryhmä vaikuttaa myös sydän- ja verisuonisairauksiin ja verisuonitukoksiin. Laskimotukoksia ja keuhkoveritulppia on A-, B- ja AB-ryhmillä jopa 90 prosenttia enemmän kuin O-ryhmällä. Raskaudenaikaisia suonikohjuja esiintyy kaksinkertaisesti enemmän kuin O-ryhmään kuuluvilla.  O-ryhmäläisen ei silti kannata tuulettaa. O-veriryhmään kuuluvilla on muita suurempi riski kuolla verenvuotoon esimerkiksi onnettomuustilanteissa. 

Hyytyminen kytkeytyy myös dementiaan. Kun verisuonitukoksia syntyy muilla kuin O-ryhmän ihmisillä tavallista herkemmin, myös aivohalvauksen riski on suurempi. Ja tämä taas edesauttaa muistihäiriöiden syntymistä.

Muidenkin sairauksien yhteyksiä veriryhmiin on tutkittu innokkaasti. A-ihmisillä näyttäisi mahasyöpä olevan yleisempi kuin muilla. Leukemiaa ja haimasyöpää on vähiten O-veriryhmään kuuluvilla. Myös diabeteksen esiintyvyydessä on eroja eri veriryhmien välillä. 



Näistä ei tutkijan mukaan silti kannata huolestua. Veriryhmiä paljon suurempi merkitys tautien esiintyvyyteen on elintavoilla. Esimerkiksi diabeteksen riski on tupakoitsijoilla 30-40 prosenttia muita suurempi.

Todennäköisesti evoluutiolla on vaikutusta siihen, minkälainen veriryhmä on milläkin alueella ja elinympäristössä ollut hyödyllisin. 

Suomalaisista suurin osa kuuluu A-veriryhmään, Rh-positiiviseen ryhmään jopa 35 prosenttia. Harvinaisin ryhmä on Rh-negatiivinen AB-ryhmä, johon kuuluu vain yksi prosentti kansasta. 



Etelä- ja Väli-Amerikassa väestöstä 90-100 prosenttia kuuluu O-ryhmään. Australian yleisimmät ryhmät ovat O ja A.

Lähde: Tiede-lehti nro 14/2019, artikkeli Mari Heikkilä ja Kirsi Heikkinen sekä Petri Rotsten.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/Tiede-lehti nro 14/2019 ja Pixabay. 

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvattomasti on kielletty.