sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Jäähyväiset kesälle



Kesä keikkuen menevi ja syksy hyppien tulevi. Siis "hyppien keikkuen" niin kuin yksi ärsyttävä sanonta kuuluu. Olin päättänyt, että seuraava mahdollinen syksyyn liittyvä postaus syntyy vasta sitten, kun ensimmäiset jouluvalot on nähty. No eikös jo tänä aamuna Haukkulin kanssa lenkillä nähty tämäkin ihme. Joku oli läheisen rivitalon nurkilla viereiseen ryteikköön viskannut ensimmäiset jouluvalot. Jokainen sisustaa ja ulostaa tietysti makunsa mukaan, mutta Erikoisten Asiantuntijoiden  ulko(joulu)valoja ei mihinkään risukasaan ripusteta, vaan ne vaativat alleen kuusen tai edes jonkinlaisen havupuun. 

Lehtipuiden lehdet ovat edelleen yllättävänkin vihreitä lukuun ottamatta niitä koivuja, jotka kellastuivat jo kesällä veden puutteessa. Iso koivu saattaa tarvita jopa 500 litraa vettä vuorokaudessa. Se on paljon kuivana kesänä.  Ja tämä on kyllä huomattu omallakin pihalla.

Jokunen päivä sitten raportoimme kurkien tuhatpäisestä syysmuutosta. Tänään oli vuorossa liuta joitain muita muuttolintuja, ilmeisesti hanhia. 


Montaa päivää ei ole vielä siitäkään, kun västäräkki vielä hyppeli iloisesti kotikadun varrella. Ja yhdessä puskassa näin tänä aamuna jonkun tosi pienen linnun, olisikohan ollut hippiäinen. Se ei ollut paljoakaan peukaloa isompi. Voisi luulla, että pikkulinnuilla olisi kovin kiire muuttaa pois kylmän talven tieltä. Niillä on niin pieni kroppa, että ensimmäisenähän ne jäätyvät kun pakkasta on kunnolla.

Kynttilän polttaminen tuntuu taas hyvältä idealta. Kirkasvalolaitekin kaivettiin jo esiin, kun  syyspäivän tasauspäivä on huomenna maanantaina. Sinä päivänä päivä ja yö ovat yhtä pitkät kaikkialla maapallolla ja aurinko paistaa molemmille navoille ja päiväntasaajalle se paistaa zeniitistä. Omalle navalle se paistoi jo kesällä, vaikka varta vasten ei tullut aurinkoa otettuakaan. Ei sitä enää tässä iässä ottamalla oteta. Rupsahtaa sitä jo ilmankin. 

Yllä olevassa kuvassa on suolalyhty kukkapylvään päällä. Isäntä sai kukkapylvään synttärilahjaksi nuorimman kummilapsemme perheeltä. Kummilapsemme isä, puuseppä, on itse tehnyt sen kierrätysmateriaaleista ja se on siten varsin uniikki tapaus. Arvostan sitä todella ja Isäntä itse totta kai myös. Lattiaa vasten oleva osa on tehty auton jarrulevystä. Se on maalattu ruostemaalilla ja siten näyttää ruosteiselta, mutta ei sitä ole. 

Jalkana olevaa heinäseivästä on vähän ilmeisesti ohennettu ja tasona on pyöreäksi "lautaseksi" sorvattu puukappale. Pitsiliina on hankittu kirpputorilta ihan tätä varten. Lahjakokonaisuuteen kuului myös jukkapalmu, joka on tällähetkellä toisaalla valoisammassa paikassa. Lahjatoivomus oli utopistinen Aurinkomatkojen lahjakortti (mitäs kyselivät 😁😁). Tämä (kukkapylväs ja jukkapalmu) oli lahjanantajan mukaan edullisempi ja nopeampikin tie palmun alle. 


Vuodenajan huomaa taas aikakauslehtien kansista ja lehtien mainoksista. Nyt sisustetaan, laitetaan ruokaa, kokeillaan uusia makuja, reseptejä ja mausteita ja käperrytään neljän seinän sisälle. Ainakin naistenlehtien toimittajien mielestä. 185 vinkkiä kotiin! Ja myös se ilmastonmuutos kirkuu melkein jokaisen lehden kannessa.

Itse ajattelin aloittaa työmatkapyöräilyn, kunhan syysflunssa on lopullisesti selätetty ja syysloma vietetty. Siis aloittaa, useimmat lopettavat sen tähän aikaan vuodesta. Talvipyöräily on jollain tavalla kivempaakin kuin kesäpyöräily. Lämmönsäätely on täysin itsestä kiinni. Ei voi syyttää helteistä säätä, jos alkaa soijaa pukkaamaan. Eikä ole ainakaan ruuhkaa pyöräteillä. Se jää nähtäväksi, tuleeko aloitettua vai voittaako mukavuudenhalu ja talvipyöräily jää suunnitelman asteelle.

Tässä muutama linkki aikaisempiin syysaiheisiin postauksiimme

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/09/pian-ne-ovat-taas-taalla-rakkaat-inhokit.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/08/taas-syksy-saa.html

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä Innolux Oy/ Erikoiset Asiantuntijat




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!