Pysy vaan kallellaan, Maa

Tänään, 23.9.2019, on syyspäiväntasaus, tarkalleen ottaen klo 10:50. Kesä on siis virallisestikin loppu ja syksy alkaa ja jatkuu aina talvipäivänseisaukseen, 22.12.2019, klo 04:19 asti.

Mutta mitäpä sanoisitte siitä, jos tasaus- ja seisausaikoja ei olisikaan. Luovuttaisiin niistä samalla lailla, kun yritetään päästä eroon kesä- ja talviajasta. No, ensin mainittuun ei ihmisellä ole määräysvaltaa, mutta kuvitellaanpa.

Jotta maapallolla ei olisi näitä tasaus- ja seisauspäiviä, täytyisi ensimmäisenä rukata maapallon kallistuskulmaa.

Mitä se tarkoittaa, että maapallo on kallellaan? Otetaan maamerkeiksi maantieteellinen pohjoisnapa ja etelänapa. Pistetään jättimäinen tikku pohjoisnavalta etelänavalle keskipisteiden kohdalta maapallon läpi. Se on maapallon akseli. Sitten akseleiden päistä mittanauhan kanssa etsitään keskikohta, maapallon vyötärö (tässä tapauksessa pullein eli paksuin kohta, anteeksi Rouva Maa). Päiväntasaaja. Maan toinen kohta, joka on kohtisuorassa Maan kiertorataan Auringon ympäri nähden, on ratataso eli ekliptika. Maapallo pyörii itsensä ympäri vyötärö keskipisteenä ja Auringon ympäri ratataso keskipisteenä.  Näiden kahden ”viivan” väli kertoo kallistuskulman ja maapallolla se on tällä hetkellä 23,5 astetta.

Miksi maapallo ylipäätään on kallellaan? Nykytiedon mukaan siksi, että se osui noin 4,5 miljardia vuotta sitten Theiaksi kutsutun kappaleen eteen ja yhteentörmäys oli väistämätön. Theia jysäytti kohti niin kovalla voimalla, että Maasta irtosi kappaleita, jotka jäivät kiertämään Maata ja tiivistyivät myöhemmin kiertolaiseksemme Kuuksi. Alkuun, törmäyksen jälkeen, Maa jäi pyörimään niin huimaa vauhtia, että vuorokauden pituus oli vain pari tuntia. Tässä mietinkin heti, että vain 40 minuutta oli vain nukkumisaikaa, toisaalta saman verran myös työaikaa. Arvokasta omaa aikaa sama määrä. Kiirettä piti kaikilla elämänalueilla. Kuukin möllötti tuolloin 1/15 osan etäisyydellä nykyiseen verrattuna eli peitti ison osan taivaankantta. Sittemmin vauhti on hiljentynyt ja Kuu etääntynyt ja sama tahti jatkuu, mutta hyvin hitaasti.

Theian törmäyksen jälkeen maa kellistyi jopa 80 asteen kulmaan eli melkein pötkölleen. Ja silloin oli vuodenaikojen vaihtelut huimia.

Se on nimittäin niin, että mitä suurempi kallistuskulma sitä enemmän säänvaihtelua. Vuodenaikojakin olisi varmaan kymmenkunta, täällä Pohjolassa ainakin. Mutta entäpä siis, jos maapallo olisikin täysin pystysuorassa kiertorataansa nähden, kallistuskulma 0 astetta?

Voin kertoa, että se ei ole mikään tavoiteltava tila.

Meillä Suomessa olisi tasan yksi vuodenaika ja se olisi loppusyksy. Ei mitään syyskuun kuulautta ja ruskaloistoa, vaan ikuinen marraskuun tuhnu ja loska. Asteita nollan paikkeilla ja ainaista sumua, näkyvyys muutama metri. Aina. Kevättä pitäisi lähteä katsomaan Kravun kääntöpiirin tietämille ja kesähelteitä päiväntasaajalle. Jos mielisi hiihtämään aidolle lumelle niin eikun kohti Pohjois- tai Etelänapaa. Otsalamppu mukaan, siellä ei enää koskaan aurinko nousisi horisonttia korkeammalle.

Kesä- ja talviajoista ei tarvitsisi enää murehtia, koska päivä ja yö olisivat kaikkialla 12 tunnin mittaisia. Aina. Suomessa aurinko nousisi ja laskisi siis läpi vuoden samaan aikaan eikä nousisi koskaan taivaalla korkeammalle kuin tällä hetkellä marraskuussa keskipäivällä. 

Kun maapallon kallistuskulma sitten muuttuisi nollaksi, niin minkälaiset kasvit ja eläimet täällä sitten eläisivät. No, ei varmaan mitkään. Ehkä jotain jäkälää ja sammalta korkeintaan, mahdollisesti havupuita ja lehtivihreätöntä mäntykukkaa. Ensin häviäisivät kasvinsyöjät ja sitten lihansyöjät, mutta suomalainen varmaankin jäisi sinnittelemään, niinkuin on aina tehnyt, ehkä rotta ja jonkinlaisia hyönteisiä seuranaan. 

Onneksi maapallo on kallellaan ja tarjoilee meille suomalaisille neljä hienoa vuodenaikaa. Otetaan siis syksykin ilolla vastaan, koska se on väliaikaista eikä pysyvää ja oikeastaan aika ihanaa aikaa.

Tiesittekö muuten, että täällä Pohjolassa talvea kohti mentäessä maapallo on kiertoradallaan menossa lähemmäs aurinkoa. Lähimmillään ollaan 3.1. ja radan kauimmaisimmassa pisteessä 4.7., kesähelteillä.

Ristiriitaista, maalaisjärjellä ajateltuna, mutta tämänkin arvoituksen ratkaisee kallistuskulma.  Talvella pohjoisen pallonpuoliskon poski on kalleellaan poispäin auringosta, lämmittävät valonsäteet kulkevat pidemmän matkan tullessaan maanpinnalle matalammalta. Ja kesällä sitten toisin päin.