Lempeä luomutee

Olen jo vuosia juonut teeni Nordqvistin valikoimista. Monestakin syystä. Nordqvist on kotimainen teetalo ja heidän teevalikomansa ovat maistuneet minulle. Esteetikolle valintaan vaikuttaa myös toissijaisesti teepaketin ulkoasu.

Tänään (juttu kirjoitettu ennen joulua) ruokaostoksilla kävin kurkkaamassa onko Nordqvistilta tullut uutta näin joulun alla. Vähän oli joulutee mielessä. Mutta eikö mitä! Koko hyllyllinen uutta - ainakin itselleni.

Tarjolla oli luomuteetä, Lempeää, Lumoavaa, Hellää ja Viileää. Kotona googlettaessani löysin, että sarjaan kuuluu vielä Raikaskin.

Hetken aprikoituani päädyin valitsemaan Lempeän, Rooibos & mustikan.

Rupesinkin sitten kotona, ennen klo 17:00 teehetkeäni tutustumaan tähän ostokseeni tarkemmin.

Teen ainekset ovat: luomu rooibos, suomalainen luomumustikkajauhe, luontainen mustikka-aromi. Hyvin on luomua, mutta mitä tarkoittaa luontainen?

Luomuliitto kertoo sivuillaan seuraavasti:

Aromeja koskevan lainsäädännön (EU asetus 1334/2008) mukaan termiä luontainen voidaan käyttää aromin kuvauksessa vain, jos aromiaines sisältää yksinomaan luontaisia aromivalmisteita ja luontaisia aromiaineita. Luontaiseksi mustikka-aromiksi voi kutsua aromia, joka on valmistettu vähintää 95-prosenttisesti mustikasta, eli ihan oikeista mustikoista eikä kemiallisesti. Luomuasetuksen mukaan luomutuotteissa on sallittu vain luontaisten aromien käyttö ja tätä asiaa valvoo Evira.

Laatikko lupaa tuotteen olevan 100% CO2-neutraali. Miten tämän lupauksen voi antaa? Tutkinpa sitä hieman paremmin. Vastaus löytyykin Nordqvistin omilta sivuilta.

Teen tuotannossa (ja missä tahansa tuotteessa) hiilijalanjälki pitää sisällään kaikki päästöt, jotka aiheutuvat kasvattamisesta, pakkaamisesta, kuljettamisesta ja kuluttamisesta. Päästöt koostuvat hiilidioksidista, mutta myös muista kasvihuonekaasuista. Yksinkertaisuuden vuoksi kaikki tuotteen aiheuttamat kasvihuonekaasut muunnetaan hiilidioksidiksi. Hiilijalanjäljen pienentämisen lisäksi jälkeä voidaan hyvittää. Ja nyt päästään asiaan: 100% CO2- neutraali tuote tarkoittaa sitä, että hiilijalanjälki on täydellisesti hyvitetty. Hyvityksen voi käytännössä toteuttaa osallistumalla esimerkiksi ilmaston hyvinvointiin tähtäävien hankkeiden rahoittamiseen. Ostamalla tällaisen tuotteen, voi itsekin kuluttajana osallistua talkoisiin. Kalkuloinnin hyvittämisestä Nordqvistille hoitaa Nordic Offset -yritys.

Tuotteessa on Fairtrade ja Luomu - kuvakkeet. Mitä nämä takaavat kuluttajalle ja millä perusteilla ne voi laatikkoon liimata?

Fairtraden eli  Reilun kaupan sertifiointimerkkiä käytetään tuotteissa, jotka on serifioitu kansaivälisten kriteereiden mukaisesti. Kriteereistä voi lukea tarkemmin sivustolta:
Fairtrade eli Reilu kauppa

Muutama nosto kriteereistä:

Pienviljelijän tulee saada tuotteestaan vähintään Reilun kaupan takuuhintaa ja maksetaan myyntihinnan päälle Reilun kaupan lisää.

Suurtilalla työskentelevien tulee saada lakien mukaista ja elämiseen riittävää, asteittain nousevaa palkkaa, asialliset työolot ja oikeus liittyä ammattiyhdistyksiin.

Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kiellettyä samoin kuin haitallisten torjunta-aineiden käyttö.


Tuntuu pahalta ajatella, että edellä mainitut asiat, jotka meillä Suomessa ovat kutakuinkin erinomaisessa kunnossa, saattavat joissain maissa olla vielä ihan rempallaan.

Mikä sitten tekee ruoasta luomua ja milloin voi käyttää tuota kuvassa näkyvää Luomu-merkkiä.
Tiivistettynä: raaka-aineista 95% on oltava luomua ja tarkemmin: Mikä tekee ruoasta luomua? Pääsääntö: Luomuelintarvikkeiden koko tuotantoketju perustuu luonnonmukaisiin ja ympäristöä säästäviin valintoihin. Tuotantotapa ulottuu pellolta aina valmiisiin elintarvikkeisiin asti.

Lue lisää linkistä:

Luomuruoka.fi

Laatikossa lukee myös, että Reilun kaupan teen hankinnassa käytetään massabalanssia. Mitä se sitten tarkoittaa?

Tämä olikin vaikeampi asia selvittää ja ymmärtää. Reilun Kaupan periaatteena on, että Reilun kaupan nimissä olevan tuotteen alkuperä pitää olla jäljitettävissä ja alkuperän pitää tietysti täyttää Reilun kaupan kriteerit. Myös Reilun Kaupan teen alkuperän tulee olla jäljitettävissä.  Ja nyt tulee se tenkkapoo: teen viljelijät muodostavat usein osuuskuntia ja näihin osuuskuntiin saattaa kuulua Reiluun kauppaan kuulumattomia viljelijöitä, jota myyvät oman teesatonsa edelleen toisille teentuottajille ja koko sato lähtee yhtenä teepaalina tuotantolaitokselle, jolloin osaa teen alkuperästä ei ole mahdollisuus jäljittää. Reilun Kaupan säännöt mahdollistavat tämän, koska muunlainen toiminta tulisi liian kalliiksi Reilun Kaupan ja kuluttajan näkökulmasta. Tuotantolinja pitäisi puhdistaa ennen Reilun Kaupan tuotteiden valmistusprosessia ja se aiheuttaisi useita keskeytyksiä teen valmistuksessa, joka näkyisi kuluttajalle hinnan nousuna. Kuluttaja voi kuitenkin olla varma siitä, että hänen euronsa tuotteen ostosta jakautuvat Reilun Kaupan tuottajalle pelisääntöjen mukaisesti.

Tuote on maustettu ja pakattu Suomessa ja se on peräisin EU:sta tai EU:n ulkopuolelta. Tämä onkin aika jännä. Sitten kuitenkin lukee, että Made in Finland. Tietäähän sen toki tyhmempikin, että teetä ei kasvateta Suomessa. Tässä oli joku juttu, milloin voi mainita tuotteen suomalaiseksi. Otanpa selvää.

No niin. Itse asiassa tämän asian kanssa rajat ovat häilyvät. Made in Finland voi tarkoittaa vaikkapa vain tuotteen pakkaamista Suomessa, kaikki muu tuotantoon liittyvä voi tapahtua toisaalla ja missä - sitä ei edes ole pakko kertoa. On siis täysin tapaus- ja tuotekohtaista milloin voidaan mainita, että tuote on Made in Finland ja antaa mielikuva suomalaisuudesta, vaikkei niin olisikaan. Suomalaisuudesta on hyötyä, kun myydään suomalaisille kotimaista tuotetta. Suomalainen, kuten ehkä monet muutkin kansat, uskovat kotimaisuuden voimaan, sen laatuun. Tässä on mielestäni kohta, jossa saattaa näin maallikkona ajateltuna toteutua pieni huijauksen tuntu. Mielikuvahuijaus, laillinen sellainen.


Laatikossa on vielä tietämättömille ohjeet tuotteen säilytykseen: kuivassa ja viileässä, auringonvalolta suojattuna. Toinen ohje kierrätykseen. Teepussi biojätteeseen. Laatikko, suojakuori ja tag kartonkikierrätykseen. Mikä on tag? Miksi 1/3 sanoista on vieraskielinen - vai onko? No, englantiahan se on ja tarkoittaa substantiivina ainakin: merkkiä, etikettiä, lappua, tägiä (?) ja verbinä: merkitä. Tag on siis se pidike, joka langalla ja tavallisimmin niitattuna tai pujoteltuna yhdistyy teepussiin. Onko sillä edes mitään järkevää suomalaista nimeä, teepussin pidike? Onko edellä mainittu tägi suomettunut sana englantilaisesta tag-sanasta.


Maisteluhetkeen panostin mainiolla joulumukillani ja piparkakuilla. Teen sekaan lorautin tilkan (lue: lorauksen) Maple Joen vaahterasiirappia, jonka etiketti lupaa olevan puhdasta vaahterasiirappia. Produce of Canada, mutta producted in Sweden. Hyvää se on kumminkin! Omaa hiilijalanjälkeä voi teetä nauttiessaan pienentää sillä, että keittää vain tarvittavan määrän vettä. Tämä hoituu helposti, kun täyttää vesikattilan tai vedenkeittimen käyttämällä lempikuppiaan.

Lempeä luomutee Rooibos & mustikka menee jatkoon! Omassa suussa maku oli juurikin lempeän miellyttävä. Rooibos-teen hyvä puoli on se, että se on kofeiiniton ja sopii täten hyvin myös iltateeksi herkkäunisille.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Ei kaupallista tai muutakaan yhteistyötä Nordqvistin teetalon kanssa.

Kolmas kerta

Kun tarjolle tuli lempikirjailijani äänikirja, ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin virittää puhelin taas oikealle taajuudelle: Storytel Google Playsta ja sitten vain asetella kuulokkeet korviin.

Se olikin menoa saman tien. Hieman hengästyneeltä kuulostava kirjan lukija Jani Karvinen sai minut alkuun toivomaan hitaampaa tahtia, mutta kun pääsin kuuntelussa vauhtiin mukaan, totesin itselleni, että lukijan äänen tempo ja tietynlainen värittömyys iskivät tarinalle juuri sopivaa vauhtia alusta loppuun saakka. Kuuntelin kirjaa iltaisin sängyllä pötköttäen, mutta myös aamuisin koiralenkillä ja kun oikein kovin halusin kesken päivänkin kuunnella, tarjouduin kyytimään henkilön paikkaan A ja paluumatkaa varten opettelin asentamaan auton ja puhelimen välille Bluetooth-yhteyden. Mitäpä sitä ei tekisi kunnon tarinan ja palavan halun kuulla sitä lisää takia.

Monen päällekkäisen ja toisiinsa lomittuvan tarinan yhtäaikainen kuljettaminen onnistui kirjailija Päivi Alasalmelta mallikkaasti. Minua kiinnostaisi tietää, minkälainen karttarakennelma tehdään juonen kehittelyvaiheessa, koska tällainen tarina ei synny mitenkään niin, että aloitetaan, kerrotaan tarina ja lopetetaan. Mistä aivolokerosta löytyy ennen kuulemattomien juonenkäänteiden varasto ja kenellä sinne on pääsy ja lupa niitä yllätyskäänteitä käyttää.

Yllättävät, mutta uskottavat käänteet tarinassa pudottivat kuulijan kerta toisensa jälkeen kuoppaan kiipeämään sieltä takaisin juuri kuullun uuden totuuden perässä ja jatkamaan hurjaa matkaa päähenkilöiden kintereillä. Vaikka tarinan hyvikset ja pahikset tarjoiltiin kylmällä metallitarjottimella ihan lukijan nenän alle, ei alku-, väli- ja jälkipalojen täytteitä pystynyt arvaamaan. Ja se oli lukijalle herkkua parhaasta päästä.

Tein jännän havainnon kuunneltuani kirjan loppuun. Minulle ei ollut muodostunut päähenkilöistä minkäänlaista ulkonäöllistä muistikuvaa. Niinkuin  usein tapahtuu kirjaa lukiessa. Tämän henkilöiden kuvittamisen aiheuttaman ristiriidan huomaa parhaiten, jos yrittää kirjan lukemisen jälkeen katsoa kirjasta tehtyä elokuvaa. Jos elokuvan henkilö ei täsmää oman henkilöstä rakennetun mielikuvan kanssa, on elokuvaa todella vaikea katsoa. Mutta miksi nyt tätä kuvittamista ei tapahtunut. Johtuiko se yksinkertaisesti kuuntelemisesta. Että kuunteleminen tapahtuu jossakin aivojen eri osastossa kuin lukeminen eikä siten aikaansaanut tätä henkilöiden habituksen kuvittamista. Mutta, ei se haittaa - pikemminkin päin vastoin. Nyt on avoin mieli ottaa vastaan kirjasta mahdollisesti seuraavat kuvalliset jatkoseuraamukset.

Päivi Alasalmen tuotannosta olen ihan ensimmäisenä lukenut Vainolan, joka ilmestyi vuonna 1996. Luin sen itse vuonna 2008, jonka jälkeen ahmin melko nopeaan tahtiin kaikki hänen kirjoittamansa romaanit ja uudet sitä mukaa, kun niitä ilmestyi, pois luettuna Metsäläiset, joka oli itselleni yllätyksenä jäänyt välistä. Luin sen sitten viimein viime vuonna. Vainola löytyi kirjastosta Kauhu-nimikkeen alta, vaikka yhtälailla se olisi voinut löytyi aihealueilta musta huumori tai kartonoromantiikka kauhuefekteillä.

Se, miksi aikanaan ihastuin Päivi Alasalmen tarinankerrontaan, löytyy hänen kirjoistaan edelleenkin. Joissakin teoksissa se on syvemmällä, joissakin se nimen omaan keskittyy siihen. Se juttu on naisen mielenmaailman kuvaaminen mustalla huumorilla höystettynä. Mielen herkkyys, hurjuus, tummaakin tummemmat pelottavat nyrjähdykset mitä kaltoinkohtelu, hylkääminen, syrjäytyminen, katkeruus voivat saada aikaan ja näiden aivoitusten sanoittaminen samaistuttavaan muotoon. Kun tarinassa palkan voi yhtä hyvin saada paha siinä missä hyväkin, ja ennemmin paha. Tumma sävy kuorruttaa kerrontaa niin, että lukijan on pakko päästä kuorimaan kerros kerrokselta tarinaa auki, jotta aivoitukset olisivat levällään tutkittavana kuin avattu ruumis patologin pöydällä.

Miten kirjailija voikin sukeltaa hahmonsa mieleen, ottaa sen omakseen ja käskyttää sen tekemää tahtonsa mukaan.

Ihmettelen myös kirjailijan taitoa rakentaa tarinaa niin nykypäivästä kuin historiasta, kuten menneisyyteen  asettuvassa saamelaistrilogiassa, kauhusta (Vainola) ja tositapahtumiinkin perustuen (Riivatut). Kaikissa tapauksissa vielä niin uskottavasti, iäänkuin kirjailija seuraisi todellisia hahmoja heidän rinnallaan kulkien ja puhuisi ääneen heidän aivoituksiaan ja aikaansaannoksiaan.

Alamaailman kuningatar on kirjailijan uudempaa aluevaltausta, kun Päivi Alasalmi syöksyy kirjanmittaiseen dekkarimaailmaan. Tummia naishahmoja löytyy taas. Suoraa puhetta, kaunistelematonta kieltä ja rakastettavaa arkirealismia sivu tai ääneen luettu kappale toisensa jälkeen. Niin mukaansa tempaisevasti ja tarinan lopulle jatkon mentävän aukon jättäen.

Jään odottamaan jatkoa tälle tarinalle, äänellä tai ilman tai sekä että.

Lue myös aiemmat kuuntelukerrat linkeistä:

Eka kerta

Toka kerta

Kuvat: Storytel ja Erikoiset Asiantuntijat

Kirja: Päivi Alasalmi Alamaailman kuningatar


Tekstin ja kuvien kopioiminen luvatta on kielletty.

Omakuva neljänä eläimenä

Luovan kirjoittamisen vapaus ja vimma -kurssimme yksi tehtävistä oli kirjoittaa omakuva neljän erilaisen teeman avulla, esimerkiksi neljänä elementtinä, eläimenä, kasvina tai neljässä paikassa. Valitsin tuon neljä eläintä. Ja runostani tuli tällainen.

Kissa kehrää lämmössä,

pehmeässä ja kuivassa.

Nukkuu mielellään

ja jos suinkin mahdollista,

paljon. 

Se valitsee itse, tuleeko syliin.

On kaikkiruokainen,

mikä vaan ei silti kelpaa.

Tämä yksilö pitää vedestä, 

mutta valitsee miten.

Vain lasissa, sadepilven sisällä

ja itse pinnalla pysyen.

Se ahertaa 

omaa työtään.

Se noudattaa 

yhteisiä sääntöjä

eikä kehittele omiaan.

Se tekee yhteistyötä,

muuten homma ei toimisi.

Kyllä se lepää

silloin kun on levon aika. 

Ei muurahainen hullu ole, 

eikä virheetön,

vaikka joskus 

hullulta näyttää. 

Leijonaemo on Äiti

isolla äällä kun 

pennut ovat pieniä.

Se käyttää niihin kaiken.

Valmistaa niitä elämään.

Tyrkkii omille jaloilleen.

Antaa tilaa ja löysää.

Hyväksyy jatkumon.

Tirauttaa vähän,

kun pentu nousee omilleen.

Nauttii lopputuloksesta 

ja haikailee perään

vielä vähän. 

Ulkoilutan karvaista perheenjäsentä

ja pohdin neljättä eläintä.

Kysyn vaakasuoralta mieheltä.

Muusa vastaa välittömästi:

Kotka

Pitihän se arvata.

Muusa nauraa sisäänpäin.

Yli kolmenkymmenen

avioliittovuoden jälkeen

sitä uskaltaa jo heittää

mitä mieleen juolahtaa. 

Tai mistäpä minä tiedän

kuinka kauan hänellä
tämä on ollut mielessä.

Lue myös toisen asiantuntijan omakuva:

Neljä sijaa

ja juttu kurssistamme:

Luovan kirjoittamisen kurssimme vapaus ja vimma

Kuvien ja tekstien luvaton kopioiminen on kielletty.

Kuvat: Pixabay

Neljä sijaa

Luovan kirjoittamisen vapaus ja vimma -kurssimme yksi tehtävistä oli kirjoittaa omakuva neljän erilaisen teeman avulla, esimerkiksi neljänä elementtinä, eläimenä, kasvina tai neljässä paikassa. Valitsin tuon neljä paikkaa. Ja runostani tuli tällainen.

Illatiivi, inessiivi, elatiivi, ablatiivi

Tähän tulin.

Kysymään itseltäni, mitä näen.

Sellainen niinkuin viisikymppinen nyt on. 

Kuvittelee itsensä hauskaksi ja nuorekkaaksi.

Lempeäksikin sanoisin.

Auttavainen toki.

Innostunut ainakin. 

Peilissä näkyy naurava suu.

Tässä olen. Kysyn toisilta.

Ihan perus, sanoo kuopus.

Sopuli, ampuu puoliso. 

Noinko te ajattelette. Odotin jotain muuta.

Mutta oivallan kyllä, kun oikein tahdon. 

Äiti on, ja puoliso. Vaikka sopuli. Perusjuttu.

Tuosta suunnasta katsottuna. 

Kuvittelen ehkä. 

Toivon ainakin.

Sujahdan joukkoon ja mahdun mukaan.

En jää yksin.

En loukkaa, en satuta.

Toivon toisille hyvää yhtä lailla kuin itsellenikin.

Tuolta ylhäältä päin 

äiti sanoisi, että kyllin hyvä.

Kiitä itseäsi.

Huilaa joskus ja osta se pinkki juttu, mitä mietit.

Olet sen väärtti.




Lue myös toisen asiantuntijan omakuva:

Omakuva neljänä eläimenä 

Sekä juttu kurssistamme:

Luovan kirjoittamisen kurssimme vapaus ja vimma

Kuvien ja tekstien luvaton kopioiminen on kielletty.

Kun viimeinen oli ensimmäinen

3D - kuva ilman 3D -laseja

Tämä ei ole Star Wars: The Rise of Skywalker -elokuvan arvostelu eikä myöskään vertailu aiempiin Star Wars - elokuviin, koska Erikoinen Asiantuntija näki nyt elämänsä ensimmäisen Star Wars -elokuvansa.

Juoni oli tuiki tavallinen, melkeinpä jonninjoutava ja seikkailuelokuvalle varsin tyypillinen ja ennalta arvattava. Oli hyvikset ja pahikset. Oli jokin tärkeä esine, henkilö tai paikka tai kaikki edellä mainitut kateissa ja lopulta kaikki löytyvät. Ensin näyttää siltä, että pahikset voittavat, mutta "yllätyksenä" hyvikset venyvät voittoon. Löytyy yllätyssukulaisuussuhteita. Pahis onkin hyvis. Muutama merkittävä henkilö kuolee. Kuolleeksi luultu ei ollutkaan kuollut tai herääkin henkiin ja pelastaja heittää itse veivinsä.

Koska juonen seurantaan ei tarvinnut panostaa tai ei melkein olisi pystynytkään elokuvan lievän sekavuuden vuoksi, oli mahdollista keskittää kaikki tarkkaavaisuus elokuvan avaruudelliseen maailmaan, valomiekkataisteluihin, fyysisyyttä vaativiin, haastaviin hyppyihin ja voimaan, jota pääparin käsien kautta välittyi. Musiikki oli erinomaista ja muu jytinä ja jytke samaa luokkaa. Katsoin elokuvaa nautiskellen tästä tykityksestä ja avaruusaseiden ja alusten takaa-ajojen iloittelusta. Valitsin katsottavaksi elokuvan 3D -version, mikä lisäsi tehosteiden loisteliaisuutta.

Ensimmäinen Tähtien Sota -elokuva nähtiin jo vuonna 1977. Ensimmäisessä trilogiassa nähdyt Harrison Ford, Mark Hamill sekä Carrie Fisher nähtiin tässäkin elokuvassa taustahahmoina jättäen tilaa nuorille, tuoreille ja raikkaille tähdille. Elokuvan ehdoton tähti oli pääosaa näytellyt Daisy Ridley, jonka suoritus oli hengästyttävän upea. Mitä puutteellisesta juonesta, jos homma hoituu loistavasti ilmankin.

Elokuvassa oli mukana suomalainen Joonas Suotamo, entinen koripalloilija, nykyinen näyttelijä, joka on saanut roolinsa muiden avujensa lisäksi ainakin pituutensa (212 cm) vuoksi. Hän näytteli elokuvassa naamioituneena apinamaisen Chewbaccan rooliasuun.

Elokuvan yksi vetovoima lieneekin myös siinä, että mukana on Chewbaccan lisäksi muita hellyyttäviä hahmoja. Elokuvaa voisi kauniisti sanoa myös lapselliseksi, mutta se on tässä pelkästään positiivista.

Arvostelen oman viihtymiseni elokuvan parissa pistein 5/5. Popparit jäivät melkein syömättä, kun liimauduin tuijottamaan upeaa efektishowta ja niin mahdottoman todentuntuista avaruusmiljöötä. Vaikka mistäs sen totuuden tiedän, kun en ole koskaan avaruusmatkalle päässyt. Mutta kumminkin.

Seuraavaa osaa suunnitellaan valmistuvaksi  vuonna 2022. Mitä sillloin näemmekään, kun Star Wars -saagan kuitenkin sanottiin päättyvän tähän elokuvaan.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja yle.fi

Sirkka

Depressiopäiväkirjojen kirjoittajan, Anni Saastamoisen esikoisromaani Sirkka Erikoisen Asiantuntijan lukemana ja arvioitavana.

Ehkä tämä on ennakkoon vähän liikaakin hypetetty teos. Odotin jotain enemmän. Ihan silti mukavaa, helppolukuista kerrontaa. Paikoitellen vähän kuin jostain lastenkirjasta. Kirjassa ei ole mitään varsinaista etenevää kertomusta. Kerrotaan vain Sirkasta, jonka etunimestä eräässä arvostelussa sanotaan, että se on ”etunimien nakkikastike”. Kirjasta ei jäänyt juuri mitään erikoista mieleen eikä käteen, ehkä se oli tarkoituskin ja sopii kuvioon päähenkilön luonteenlaadun ja muun habituksen huomioon ottaen.

Sirkka on kirjassa epänormaalin tavallinen työssäkäyvä sinkkuihminen. Hän tekee jonkinlaista toimistotyötä. Ei niin tavallista ihmistä kuin Sirkka ole edes olemassa. Siinä tämän kirjan ”clou” varmaan onkin. Hän vaikuttaa varsin värittömältä, hajuttomalta ja mauttomalta. Ihan hiirulaiselta. Kaavoihinsa kangistuneelta. Ujolta ja syrjäänvetäytyvältä. Ettei vaan nyt tapahtuisi mitään -tyyppiseltä. Eikä juuri mitään tapahdukaan.

Sirkalla on vain yksi hyvä ystävä, äiti sekä työkaveri (ainoa josta kerrotaan jotain) ja yksi pieleen mennyt suhde. Muuten päivät koostuvat töissä käymisestä, viherkasvien hoitamisesta ja kirjastossa ja kahviloissa asioimisesta. Ja kaupan ilmoitustaulun myynti-ilmoitusten tutkimisesta. Viherkasveja hoitaessa voi ottaa yhden oluen, ei muulloin.

Sirkka yrittää kuntoilla, ei laita ruokaa, tapailee äitiään ja ainoaa ystäväänsä. Ja kiusaantuu huomiosta, jota satunnainen mieshenkilö yrittää hänelle osoittaa. Työkaverin istuskelu hänen työpöytänsä kulmalla häiritsee Sirkkaa. Vastentahtoisesti hän ottaa vastaan äidiltään keltaisen keinutuolin ja hankkii itselleen kodittomaksi jäämässä olevan kissan. Ja kohta toisenkin. Asioita, joita tapahtuu meille kaikille, mutta kuitenkin ne on kirjassa kerrottu siten, että on pakko lukea kirja loppuun ja katsoa, onko tässä joku järisyttävä loppuratkaisu.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kun mielipaha muuttui mielihyväksi

Tämä ei ole varsinaisesti arviointi ylläolevasta Tuomas Kyrön syksyn 2019 uutuuskirjasta, vaan tarina siitä, mitä ajatuksia ja muistoja kirjan lukeminen nostatti mieleen ja miten mielipaha kääntyi mielihyväksi.

Kyllä ei nyt osunut nauruhermoon. Missä vika, mikä tilanne, Tuomas Kyrö.
Olisiko aika etsiä uusia ideoita ja jättää Mielensäpahoittaja jäähylle.
Nuukan Mielensäpahoittajan tarinareppu on jo imetty kuiviin.

Aika kovia sanoja, mutta lukijalla kai on oikeus mielipiteeseen.

Luin kirjan kuitenkin loppuun. Arvasin, että se päättyy onnellisesti - tavalla tai toisella.
Mielensäpahoittajan reissulta löytyi veli ja Mielensäpahoittajan pojat, veljekset löysivät toisistaan ja isästään jotain silmiä avaavaa kotimaassa isän reissatessa Eskortin perässä maailmalla. Reissun varrelta löytyi paljon muutakin. Hyvä lähtökohta jakaa etsintätoimenpiteet yhtäaikaa kahtaalle. Mutta jotenkin tuli väkisin tehdyn maku suuhun. Niinkuin voileipä, joka on tehty kovimpaan nälkään, mutta leikkeleet ovat päässeet loppumaan ja levite härskiintymään. Nälkä laantui, mutta suuhun jäi eltaantunut maku.

Lukiessa ärsytti se, kun kertojaminä vaihtui joka kappaleessa. Jouduin vähän väliä kurkkimaan kappaleen alkuun otsikointia, että kuka on äänessä. Muutamia hauskoja oivalluksia kirjasta löytyi, ne lähtivät Mielensäpahoittajan palkeista. Mutta seuraavaa Mielensäpahoittajaa en ihan mahdottomasti (yhtään) jäänyt tämän luettuani odottamaan.

Ehkäpä tämä oli tekijänsä niin sanottu välityö. Suurempia ideoita odotellessa tehty.

Mutta se, mikä kirjaa lukiessa oli hauskaa, oli muistot, jotka tulvivat mieleeni Mielensäpahoittajan vuoden 1972 Eskortista. Muistoja värimaailmaltaan tunkkaiselta 1970-luvulta. Kun kaikki oli ruskeaa, oranssia, hernekeitonvihreää. Vaatteet, tapetit, keittönkaapistojen ovet, luokkahuoneen tuolit. Pienellä Nyttellä oli ruskeat, keveälahkeiset vakosamettihousut, polyesterinen okrankeltainen poolopaita ja ruskeat Retu-tennarit. Ja meidän perheellä Ford Escort, turkoosi, rekisterinumero IFK-26.

Sillä huristeltiin mummolaan ja Linnanmäelle. Käytiin telttaretkellä ainakin Savonlinnassa, Turussa, Tammisaaressa, Kuopiossa, Hangossa, Kajaanissa ja Kalajoella. Isä ajoi, äiti istui kartturina ja takapenkillä kävi ainainen nahina. Oltiin lehmäbingoa ja lehmiähän riitti tienvarsilla niin, että vaihdettiin hevosiin. Kun tuli kuuma, veivattiin hetkeksi ikkunaa auki. Kun alkoi matkanteko pitkästyttää niin keksittiin muita ajanvietteitä. Arvoituksia tai bongattiin vaihteeksi erivärisiä autoja. Kyllä ei viihdykkeistä ollut puutetta, vain mielikuvitus oli rajana.

Hangossa kävi niin, että saapuessamme leirintäalueelle, satoi kaatamalla ja telttaa ei voinut pystyttää. Nukuttiin koko yö autossa, nelihenkinen perhe ja kattotelineeltä oli tavaratkin otettu auton sisään.

Eskortillä mennä posoteltiin serkkujen luokse pyhäisin kyläilemään ja Riihimäelle hautajaisiin. Auton sisutus oli ajanmukainen, mutta meillä on luksuksena kiharakarvaiset, harmaat, lampaanvillaiset istuinsuojat. Talvella lämpöiset ja kesällä vilpoiset, ei kutittavaiset. Kerran toheloin jäätelön kanssa ja istuinsuoja tuhriintui. Kyllä ei sen jälkeen saatu takapenkillä enää syödä jäätelöä, josta en syyttänyt itseäni, vaan mökötin isälleni. Se oli kuitenkin vahinko, joka sattui, kun yritin imeä jäätelötötterön puoliksisulaneita sisuksia sieltä tuutin kärjestä siinä onnistumatta. Sulanut suklaajäätelö läiskähti syliin ja siitä polvien välistä istuimelle.

Pikku-Nytte ja Ford Escort 1970-luvun alussa

Kyllä muistan senkin, kuinka pahoitin mieleni, kun Eskortti, jota kutsuimme Eskoksi, sitten vaihdettiin uudempaan autoon. Esko lähti ja tilalle tuli oranssi Ooppeli.

Kyllä ei mennyt kirjan lukeminen kuitenkaan hukkaan.

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ylpeyskö vai ilo

On yleisesti tapana sanoa, että "Olen ylpeä siitä, että..." tai "Olen ylpeä teistä/sinusta..." tai "Tästä asiasta olen erittäin ylpeä..."

Ei ole vielä pitkäkään aika siitä (noh, ehkä parikymmentä vuotta), kun noin ei olisi voinut sanoa. Se olisi kuulostanut kummalliselta. Sanalla ylpeä tai ylpeys oli vielä negatiivinen kaiku. Nyt sillä ilmaistaan iloa ja tyytyväisyyttä, yleensä jonkun kanssaihmisen aikaansaannoksiin.

Sarjassamme, jossa käsittelemme katolisen kirkon seitsemää kuolemansyntiä, on tänään erikoisella tavalla esillä sana ylpeys. Muistin virkistyksenä todettakoon vielä, että mainitut seitsemän kuolemansyntiä ovat: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Aikaisemmissa jaksoissa olemme käsitelleetkin jo kateuden, vihan, laiskuuden ja ahneuden.

Liiallinen ylpeys voidaan rinnastaa ylimielisyyteen, joka on haitallista kaikessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Liiallisen ylpeyden vuoksi syttyy sotia, syntyy ääriliikkeitä ja häikäilemätöntä kilpailua luonnonvaroista.

Positiivisessa mielessä ylpeys rinnastetaan itsevarmuuteen, joka näkyy arjessa jämäkkyytenä ja omien puolien pitämisenä sekä rohkeutena heittäytyä uusiin haasteisiin. Kehittynyt itsetunto on osa tervettä ylpeyttä, joka edesauttaa unelmien toteuttamisessa.

Ajat muuttuvat ja sanojen merkityksetkin muuttuvat. Ehkä tällä "nyky-ylpeydellä" saakin olla erilainen kaiku kuin tuolla keskiajalta peräisin olevalla katolisen kirkon opetuksella.

Mielenkiintoinen mainoslause oli Instagramissa eräällä lemmikkieläinruokamerkillä: ”Autamme ylpeinä eläinsuojeluyhdistyksiä, jotka tarjoavat suojan kodittomille kissoille ja koirille.” Tuosta mainoslauseesta tulee väkisinkin mieleen, että mainostaja haluaa niinsanotusti ylentää itseään sen vuoksi, että auttaa eläinsuojeluyhdistyksiä. Ei hyvä. Voisiko sen muuttaa jotenkin? ”Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet olla mukana auttamassa eläinsuojeluyhdistyksiä....”??

Minkälaisia ajatuksia sinussa herättää suomen kielen sanojen merkityksen muuttuminen? Kommentoi alla olevaan kenttään. Olemme kiitollisia kommenteistanne.

Ohessa linkki aikaisempaan postaukseemme, jossa käsittelimme ahneutta
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/ahneus-kuolemansynti.html

Kuvat: Pixabay

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Toka kerta

Päätän, etten anna periksi. Annan äänikirjalle uuden mahdollisuuden. Selatessani lataamaani BookBeatin valikoimaa, mietin mikä tyylilaji sopisi minun kuultavakseni parhaiten. Jotta saisin tekstistä kuunnellen irti mahdollisimman paljon.

Haa, pysähdyn tutun kansikuvan ääreen. Runoja! Antti Holman Kauheimmat runot. Runokirja, jonka olen kirjana lukenut. Se on valintani. Lataan kirjan, myös kuunneltavaksi offlinessa ja myhäilen huvittuneena jo valmiiksi. Tutut runot ääneen luettuina suoraan korviini. Tämä toimii varmasti!

Alkulätinöinden jälkeen siirrytään esipuheeseen, jossa esitellään kirjan tunnistettavat, esikuviaan parodisoivat runoilijat ja sitten kuullaan runot, kuuteen eri kategoriaan ryhmiteltyinä.

Reino Leino kirjoittaa loppusoinnullisia, kansallisromanttisia runoja. Reino esitellään ahdistuneeksi, alkoholisoituneeksi, itsekkääksi ja väkivaltaiseksi. Ironisen kansallisrunoilijan ainekset ovat siis koossa. Leino on elänyt vuosia huuruisessa suhteessa seuraavaksi esiteltävän lastenrunoilija Sirsi Sunnaksen kanssa. Näitä kahta runoilijaa yhdistää sammumaton jano, väkivalta, uskottomuus – he juoksevat elämänsä perässä ja toisiaan karkuun, kuin virvatulten johdattamina. Omistiko Reino mielitietylleen yhtään runoa. Voisiko se siinä tapauksessa olla tämä:

Cerberus

Tyrmään pahain unieni Kerberoon

piiloon laulut rakkauteni pannut oon.

Näin lauloin, saapui syksy, satoi lunta.

Kunnes tulit, totta olit, etkä unta.

Sinä katsoit! Sinä näit! Aloin palaa.

Sinun tulellasi sydäntäni salaa

vierelläsi illoin liekitin

ja kyynelin sen sammutin.

Nyt rinnassani hiili ontto lyö,

en nuku, vaikka aamuinkin on yö.

Kun lähdit, tuli talvi vaikk´on lämmin.

Tyrmässäni kuumehenget hirveämmin

mua vie kuin kukaan koskaan, paitsi sinä,

ken minut veit kuin unikuvain satyyrinä.

Olet luukku, jota kielletty on avaamasta,

olet kakku, jonka huomenna saa syödä vasta,

olet meri, jonka pää on alku uuden meren,

olet myrkky, joka suunnan kääntää veren.

Silti pyydän: ota sydämeni jäinen,

tapa paha, musta koira, kolmipäinen.

Poista sisuksiini lyöty kylmä puukko,

jos et pysty, anna perkele ees suukko.

Reino jankuttaa runoissaan v-sanaa, josta voisi saada johtopäätöksiä jonkinlaisesta puutostilasta lemmenasioissa, mutta tämä nyt on vain tämmöistä ääneen miettimistä.

Sirsi Sunnas on lastenrunoilija, negatiivinen ja inhottava. Katkera ja kiukkuinen sanoilla seivästäjä. Runojen tunnelma on kuin suoraan pakastearkun uumenista. Runot ovat umpijäässä ja tarjoillaan jääkylmän kastikkeen kera. Rakkauden vihaisena vellova valtameri synnyttää Leino-Sunnas pariskunnalle kaksi lastakin, mutta he ovat ajelehtineet teille tietymättömille, turvaan, päättelen.Ehkä he pakenivat äitinsä kammottavia tuutulauluja. Sirsi Sunnaksen iltarunon jälkeen ei nimittäin uni tule silmään varmasti moneen viikkoon.

Uni tulee purkista

ja paholaiset nurkista.

Sängyn alle kurkista!

Onko siellä kyy?

Väärän oven narina

on pimeälle parina

ja verettömän tarina,

se pelkojen on syy.

Karin Toisiks-Paraske, johon Sirsi Sunnas tutustuu Hämeenlinnan vankilassa, eheytyy Sirsin tarjoaman ystävyyden ja seksisuhteen myötä ja löytää runoillensa uuden kanavan, murteet. Hän valitsee runokielekseen lounais-suomalaisen murremaailman, joka ei ole hänelle millään muotoa tuttu. Täten syntyy uusia runoja aivan uudella suomalaisella murteella. On kuin Karin tekisi aikahypyn tähän päivään ja vakoilisi ääninauhurin kanssa erästä laitialaista murrerunoilijaa, mutta varmaksi en tiedä. Taiteilijan nimi johdattaa ensialkuun toisenlaiseen runomaailmaan, karjalan kunnaille. Mutta murteiden äärelle saavumme kuitenkin. Karinin runoissa ei ole päätä eikä häntää. Ne ovat ylistyslaulu älyttömyydelle ja jonninjoutavuudelle. Laitetaanko tämä kaikki elämänpituisen lääketokkuran piikkiin. Päätelkää itse. Onko seuraavassa runossa muka jokin johtolanka:

heksakoni

mää näkisi kolm jannu kaupungil

yhre pää oli golmio muatone

yhre neliö

ja yhre ymprä

mää miäti että

onkoha nee löytäne

oikia muatose reiät

mihi työntä ne pääns

ei – mää ajattelisisi-

nee o kaiki

ihastunnu

siihe reikkä

joho mene

kuuskulmio

Karinin runoissa on hauska sanojen liioiteltu turkulais-isisisi-loppu, joka ääneen luettuna kuulostaa naurettavalta. Ja naurankin ääneen.

Edith Södermalm on herkkä ja hieno ja kuitenkin hirveän rivo runoilija. Ihanan ilmeetön ja lopuksi - pam – hän lyö lattian säleiksi lukijan alta ja pudottaa tämän karmeaan, irstaaseen kellarikerrokseen. Onko Edithillä kaksi mieltä, kiiltokuvamainen ja toinen, se todellinen – salainen, saastainen. Edithin elämä ajelehtii amfetamiinihuuruissa, kunnes hän kohtaa Reino Leinon tämän järjestämällä kurssilla ja Edith löytää vihaisen runoilijanäänensä ja vapauttaa uinuneen raivokkuutensa moderneissa runoissaan.

Twitter

Sinun ajatuksesi pituus

on 140 merkkiä, rakkautesi määrä

tuskin syvempi.

Muita mittojasi en osaisi

arvioida, paitsi tätä: sinulla on liian p

Kaikkia kirjan kauheita, eri tyylilajin runoilijoita yhdistää alkoholi-ja/tai huume-ja/tai lääkeriippuuvuus, joko nykyinen tai entinen. Ajelehtiva elämäntyyli, agressiivisuus, vahva itsekkyys, sukupuolitaudit, epäsovinnaisuus ja kaikkea muuta kuin perinteinen runoilijakuva. Vai onko kaikki tämä edellä mainittu juuri sitä, pohjimmiltaan.

Antti Holma osoittaa runokirjallaan älykkyytensä ja myöskin kunnioituksensa runoilijoita kohtaan.

Parodioinnin päätähdeksi kun ei ole kellä tahansa runoniekalla aineksia edes päästä. Runonlausuntaa oli miellyttävä kuunnella ja tämä juttu nyt toimii tällä kertaa. Ehkäpä siinä auttaa hieman se, että runoteos oli aiemmin luettu kirjana.

Sitä jäin vain miettimään, että miten valinta osuu jo toistamiseen tähän sienimetsämäiseen maisemankuvaukseen. Mitä se kertoo lukijasta? Hah, älkää uskokokaan, että tämä valinta kumpuaisi jostakin syvästä intohimosta tai himosta aihepiiriin liittyen. Se nyt vaan on niin, että BookBeat tyrkyttää aiemmin kuunnellun Munametsän jatkoksi tätä samantapaiseen aihepiirin liittyvää kirjaa. Näin se on. Jää nähtäväksi mitä kuuntelen ensi kerralla.

Eka kerrasta kerrotaan postauksessa:
Eka kerta

Nymman kanssa kävimme joulun alla kuuntelemassa Antti Holman Kauheimpia joululauluja:
Kauheimmat joululaulut

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä BookBeatin kanssa / EAt

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Vielä yksi joulukonsertti

Hämeenkosken tunnelmallisessa kirkossa kuultiin perjantai-iltana 27.12.2019 paikkakunnalla vuonna 1989 syntyneen laulaja-lauluntekijä Eva Vikmanin Jazzahtavaa Joulua -niminen joulukonsertti, joka koostui kuudestatoista tutusta ja vähän tuntemattomammastakin joululaulusta. Evaa säesti pianolla Lassi Kouvo, joka lukeutuu maamme eturivin jazzmuusikoihin. Hän on muun muassa isännöinyt Papa Albert Jazz Clubia Helsingissä vuodesta 2013 ja on soittanut jazzkeikkoja muun muassa Pori Jazzeilla ja monilla muilla festareilla. Konsertissa oli vierailevana tähtenä Kotkasta Timo Lahtimo, joka esitti kaksi joululaulua, ennestään tuttu Valkea joulu sekä ihan uusi, ennestään esittämätön Hengitän joulua.

Eva on elänyt ja kasvanut musiikin parissa koko ikänsä. Muusikkoisänsä Eero Vikmanin (1957-2004) jalanjäljissä hän on keikkaillut säännöllisesti erilaisissa kokoonpanoissa. Ohjelmisto painottuu 1950-60 -lukujen iskelmiin. Onpa hän sanoittanut ja säveltänyt lauluja jo 12-vuotiaasta lähtien itsekin sekä esiintynyt harrastajateatterissa useana kesänä. Erikoisten Asiantuntijoiden saamien tietojen mukaan hän on jo vuosia sitten debytoinut näytelmäkirjailijanakin. Kyseessä on siis todella monipuolinen poikkitaiteellinen lahjakkuus, josta tulemme vielä kuulemaan. Erikoinen Asiantuntija saa ylpeänä kertoa, että Eva on Nymman ja Isännän kummityttö. No ainakin samoja geenejä Evalla ja kummitädillä on.

Joululaulut soivat kirkossa kauniisti Evan upealla äänellä ja koko olemuksella ilmaistuina. Evan ääni on sopivan tumma ja voimakas, ei mitään piipitystä. Kaikki oli ihan tiptop ulkoasua myöten. Esiintyjä esitteli seuraavan kappaleen ammattitaitoisen esiintyjän varmuudella. Kappaleet oli muokattu hiukan erilaisiksi jazzahtavalla säestyksellä. Ei kuitenkaan liikaa, etteivät perinteisten joululaulujen ystävät pahoita mieltään. Kirkko oli lähes täynnä paikallisia ja kauempaakin tulleita kuulijoita. Ainakin Tampereelta saakka oli lähdetty Evan ja yhteistyökumppaneiden konserttia kuuntelemaan.

     
                                                     Arkihuolesi kaikki heitä

Eva on julkaissut Tsingermusic-tuotantoyhtiön kanssa kolme singleä, joista ensimmäinen on nimeltään "Niin aikaisin", toinen "Itke en lemmen tähden" ja kolmas on joulusingle "Maa on niin kaunis". Alkuvuodesta julkaistaan hänen itse tuottamansa esikoisalbumi "Iltaa, hyvää iltaa", joka koostuu 1950-60 -lukujen ikivihreistä sekä Evan omista kappaleista. Albumilla soittaa paitsi edellä mainittu Lassi Kouvo, myös Evan rumpaliveli Eki Vikman.

Evan musiikkikuulumisia voi seurata Facebookissa ja Instagramissa #evavikmanartist sekä www.evavikman.fi

Kuvat Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä tekstissä ja kuvissa esitettyjen tahojen kanssa.
Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.