perjantai 10. tammikuuta 2020

Toka kerta



Päätän, etten anna periksi. Annan äänikirjalle uuden mahdollisuuden. Selatessani lataamaani BookBeatin valikoimaa, mietin mikä tyylilaji sopisi minun kuultavakseni parhaiten. Jotta saisin tekstistä kuunnellen irti mahdollisimman paljon.

Haa, pysähdyn tutun kansikuvan ääreen. Runoja! Antti Holman Kauheimmat runot. Runokirja, jonka olen kirjana lukenut. Se on valintani. Lataan kirjan, myös kuunneltavaksi offlinessa ja myhäilen huvittuneena jo valmiiksi. Tutut runot ääneen luettuina suoraan korviini. Tämä toimii varmasti!

Alkulätinöinden jälkeen siirrytään esipuheeseen, jossa esitellään kirjan tunnistettavat, esikuviaan parodisoivat runoilijat ja sitten kuullaan runot, kuuteen eri kategoriaan ryhmiteltyinä.



Reino Leino kirjoittaa loppusoinnullisia, kansallisromanttisia runoja. Reino esitellään ahdistuneeksi, alkoholisoituneeksi, itsekkääksi ja väkivaltaiseksi. Ironisen kansallisrunoilijan ainekset ovat siis koossa. Leino on elänyt vuosia huuruisessa suhteessa seuraavaksi esiteltävän lastenrunoilija Sirsi Sunnaksen kanssa. Näitä kahta runoilijaa yhdistää sammumaton jano, väkivalta, uskottomuus – he juoksevat elämänsä perässä ja toisiaan karkuun, kuin virvatulten johdattamina. Omistiko Reino mielitietylleen yhtään runoa. Voisiko se siinä tapauksessa olla tämä:

Cerberus

Tyrmään pahain unieni Kerberoon
piiloon laulut rakkauteni pannut oon.
Näin lauloin, saapui syksy, satoi lunta.
Kunnes tulit, totta olit, etkä unta.

Sinä katsoit! Sinä näit! Aloin palaa.
Sinun tulellasi sydäntäni salaa
vierelläsi illoin liekitin
ja kyynelin sen sammutin.

Nyt rinnassani hiili ontto lyö,
en nuku, vaikka aamuinkin on yö.

Kun lähdit, tuli talvi vaikk´on lämmin.
Tyrmässäni kuumehenget hirveämmin
mua vie kuin kukaan koskaan, paitsi sinä,
ken minut veit kuin unikuvain satyyrinä.

Olet luukku, jota kielletty on avaamasta,
olet kakku, jonka huomenna saa syödä vasta,
olet meri, jonka pää on alku uuden meren,
olet myrkky, joka suunnan kääntää veren.

Silti pyydän: ota sydämeni jäinen,
tapa paha, musta koira, kolmipäinen.
Poista sisuksiini lyöty kylmä puukko,
jos et pysty, anna perkele ees suukko.

Reino jankuttaa runoissaan v-sanaa, josta voisi saada johtopäätöksiä jonkinlaisesta puutostilasta lemmenasioissa, mutta tämä nyt on vain tämmöistä ääneen miettimistä.


Sirsi Sunnas on lastenrunoilija, negatiivinen ja inhottava. Katkera ja kiukkuinen sanoilla seivästäjä. Runojen tunnelma on kuin suoraan pakastearkun uumenista. Runot ovat umpijäässä ja tarjoillaan jääkylmän kastikkeen kera. Rakkauden vihaisena vellova valtameri synnyttää Leino-Sunnas pariskunnalle kaksi lastakin, mutta he ovat ajelehtineet teille tietymättömille, turvaan, päättelen.Ehkä he pakenivat äitinsä kammottavia tuutulauluja. Sirsi Sunnaksen iltarunon jälkeen ei nimittäin uni tule silmään varmasti moneen viikkoon.

Uni tulee purkista
ja paholaiset nurkista.
Sängyn alle kurkista!
Onko siellä kyy?
Väärän oven narina
on pimeälle parina
ja verettömän tarina,
se pelkojen on syy.


Karin Toisiks-Paraske, johon Sirsi Sunnas tutustuu Hämeenlinnan vankilassa, eheytyy Sirsin tarjoaman ystävyyden ja seksisuhteen myötä ja löytää runoillensa uuden kanavan, murteet. Hän valitsee runokielekseen lounais-suomalaisen murremaailman, joka ei ole hänelle millään muotoa tuttu. Täten syntyy uusia runoja aivan uudella suomalaisella murteella. On kuin Karin tekisi aikahypyn tähän päivään ja vakoilisi ääninauhurin kanssa erästä laitialaista murrerunoilijaa, mutta varmaksi en tiedä. Taiteilijan nimi johdattaa ensialkuun toisenlaiseen runomaailmaan, karjalan kunnaille. Mutta murteiden äärelle saavumme kuitenkin. Karinin runoissa ei ole päätä eikä häntää. Ne ovat ylistyslaulu älyttömyydelle ja jonninjoutavuudelle. Laitetaanko tämä kaikki elämänpituisen lääketokkuran piikkiin. Päätelkää itse. Onko seuraavassa runossa muka jokin johtolanka:

heksakoni

mää näkisi kolm jannu kaupungil
yhre pää oli golmio muatone
yhre neliö
ja yhre ymprä

mää miäti että
onkoha nee löytäne
oikia muatose reiät
mihi työntä ne pääns

ei – mää ajattelisisi-
nee o kaiki
ihastunnu
siihe reikkä
joho mene
kuuskulmio

Karinin runoissa on hauska sanojen liioiteltu turkulais-isisisi-loppu, joka ääneen luettuna kuulostaa naurettavalta. Ja naurankin ääneen.


Edith Södermalm on herkkä ja hieno ja kuitenkin hirveän rivo runoilija. Ihanan ilmeetön ja lopuksi - pam – hän lyö lattian säleiksi lukijan alta ja pudottaa tämän karmeaan, irstaaseen kellarikerrokseen. Onko Edithillä kaksi mieltä, kiiltokuvamainen ja toinen, se todellinen – salainen, saastainen. Edithin elämä ajelehtii amfetamiinihuuruissa, kunnes hän kohtaa Reino Leinon tämän järjestämällä kurssilla ja Edith löytää vihaisen runoilijanäänensä ja vapauttaa uinuneen raivokkuutensa moderneissa runoissaan.

Twitter

Sinun ajatuksesi pituus
on 140 merkkiä, rakkautesi määrä
tuskin syvempi.
Muita mittojasi en osaisi
arvioida, paitsi tätä: sinulla on liian p

Kaikkia kirjan kauheita, eri tyylilajin runoilijoita yhdistää alkoholi-ja/tai huume-ja/tai lääkeriippuuvuus, joko nykyinen tai entinen. Ajelehtiva elämäntyyli, agressiivisuus, vahva itsekkyys, sukupuolitaudit, epäsovinnaisuus ja kaikkea muuta kuin perinteinen runoilijakuva. Vai onko kaikki tämä edellä mainittu juuri sitä, pohjimmiltaan.

Antti Holma osoittaa runokirjallaan älykkyytensä ja myöskin kunnioituksensa runoilijoita kohtaan.
Parodioinnin päätähdeksi kun ei ole kellä tahansa runoniekalla aineksia edes päästä. Runonlausuntaa oli miellyttävä kuunnella ja tämä juttu nyt toimii tällä kertaa. Ehkäpä siinä auttaa hieman se, että runoteos oli aiemmin luettu kirjana.

Sitä jäin vain miettimään, että miten valinta osuu jo toistamiseen tähän sienimetsämäiseen maisemankuvaukseen. Mitä se kertoo lukijasta? Hah, älkää uskokokaan, että tämä valinta kumpuaisi jostakin syvästä intohimosta tai himosta aihepiiriin liittyen. Se nyt vaan on niin, että BookBeat tyrkyttää aiemmin kuunnellun Munametsän jatkoksi tätä samantapaiseen aihepiirin liittyvää kirjaa. Näin se on. Jää nähtäväksi mitä kuuntelen ensi kerralla.

Eka kerrasta kerrotaan postauksessa:
Eka kerta

Nymman kanssa kävimme joulun alla kuuntelemassa Antti Holman Kauheimpia joululauluja:
Kauheimmat joululaulut




Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä BookBeatin kanssa / EAt

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Onpas tuuri noitten äänikirjojen kuvamaailman kanssa... Aika hurjat kuvat ja etenkin parodioidut runot.Ihanan överiksi vedettyjä, mutta silti tunnistettavia nuo runoilijat. Hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kirjan kansikuvat näyttivät ensikatsomisella ihanan herkiltä ja runollisilta, mutta tarkemmalla katsomisella yksityiskohdat yllättivät. Kuvitus kyllä kuitenkin kruunasi sisällön annin. Mainio kirja kaikkinensa, kuunneltuna ja luettuna. Hyvää viikonlopun jatkoa myös sinne!

      Poista

Kiitos kommentistasi!