perjantai 17. tammikuuta 2020

Kolmas kerta



Kun tarjolle tuli lempikirjailijani äänikirja, ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin virittää puhelin taas oikealle taajuudelle: Storytel Google Playsta ja sitten vain asetella kuulokkeet korviin.


Se olikin menoa saman tien. Hieman hengästyneeltä kuulostava kirjan lukija Jani Karvinen sai minut alkuun toivomaan hitaampaa tahtia, mutta kun pääsin kuuntelussa vauhtiin mukaan, totesin itselleni, että lukijan äänen tempo ja tietynlainen värittömyys iskivät tarinalle juuri sopivaa vauhtia alusta loppuun saakka. Kuuntelin kirjaa iltaisin sängyllä pötköttäen, mutta myös aamuisin koiralenkillä ja kun oikein kovin halusin kesken päivänkin kuunnella, tarjouduin kyytimään henkilön paikkaan A ja paluumatkaa varten opettelin asentamaan auton ja puhelimen välille Bluetooth-yhteyden. Mitäpä sitä ei tekisi kunnon tarinan ja palavan halun kuulla sitä lisää takia.


Monen päällekkäisen ja toisiinsa lomittuvan tarinan yhtäaikainen kuljettaminen onnistui kirjailija Päivi Alasalmelta mallikkaasti. Minua kiinnostaisi tietää, minkälainen karttarakennelma tehdään juonen kehittelyvaiheessa, koska tällainen tarina ei synny mitenkään niin, että aloitetaan, kerrotaan tarina ja lopetetaan. Mistä aivolokerosta löytyy ennen kuulemattomien juonenkäänteiden varasto ja kenellä sinne on pääsy ja lupa niitä yllätyskäänteitä käyttää.


Yllättävät, mutta uskottavat käänteet tarinassa pudottivat kuulijan kerta toisensa jälkeen kuoppaan kiipeämään sieltä takaisin juuri kuullun uuden totuuden perässä ja jatkamaan hurjaa matkaa päähenkilöiden kintereillä. Vaikka tarinan hyvikset ja pahikset tarjoiltiin kylmällä metallitarjottimella ihan lukijan nenän alle, ei alku-, väli- ja jälkipalojen täytteitä pystynyt arvaamaan. Ja se oli lukijalle herkkua parhaasta päästä.

Tein jännän havainnon kuunneltuani kirjan loppuun. Minulle ei ollut muodostunut päähenkilöistä minkäänlaista ulkonäöllistä muistikuvaa. Niinkuin  usein tapahtuu kirjaa lukiessa. Tämän henkilöiden kuvittamisen aiheuttaman ristiriidan huomaa parhaiten, jos yrittää kirjan lukemisen jälkeen katsoa kirjasta tehtyä elokuvaa. Jos elokuvan henkilö ei täsmää oman henkilöstä rakennetun mielikuvan kanssa, on elokuvaa todella vaikea katsoa. Mutta miksi nyt tätä kuvittamista ei tapahtunut. Johtuiko se yksinkertaisesti kuuntelemisesta. Että kuunteleminen tapahtuu jossakin aivojen eri osastossa kuin lukeminen eikä siten aikaansaanut tätä henkilöiden habituksen kuvittamista. Mutta, ei se haittaa - pikemminkin päin vastoin. Nyt on avoin mieli ottaa vastaan kirjasta mahdollisesti seuraavat kuvalliset jatkoseuraamukset.

Päivi Alasalmen tuotannosta olen ihan ensimmäisenä lukenut Vainolan, joka ilmestyi vuonna 1996. Luin sen itse vuonna 2008, jonka jälkeen ahmin melko nopeaan tahtiin kaikki hänen kirjoittamansa romaanit ja uudet sitä mukaa, kun niitä ilmestyi, pois luettuna Metsäläiset, joka oli itselleni yllätyksenä jäänyt välistä. Luin sen sitten viimein viime vuonna. Vainola löytyi kirjastosta Kauhu-nimikkeen alta, vaikka yhtälailla se olisi voinut löytyi aihealueilta musta huumori tai kartonoromantiikka kauhuefekteillä.

Se, miksi aikanaan ihastuin Päivi Alasalmen tarinankerrontaan, löytyy hänen kirjoistaan edelleenkin. Joissakin teoksissa se on syvemmällä, joissakin se nimen omaan keskittyy siihen. Se juttu on naisen mielenmaailman kuvaaminen mustalla huumorilla höystettynä. Mielen herkkyys, hurjuus, tummaakin tummemmat pelottavat nyrjähdykset mitä kaltoinkohtelu, hylkääminen, syrjäytyminen, katkeruus voivat saada aikaan ja näiden aivoitusten sanoittaminen samaistuttavaan muotoon. Kun tarinassa palkan voi yhtä hyvin saada paha siinä missä hyväkin, ja ennemmin paha. Tumma sävy kuorruttaa kerrontaa niin, että lukijan on pakko päästä kuorimaan kerros kerrokselta tarinaa auki, jotta aivoitukset olisivat levällään tutkittavana kuin avattu ruumis patologin pöydällä.

Miten kirjailija voikin sukeltaa hahmonsa mieleen, ottaa sen omakseen ja käskyttää sen tekemää tahtonsa mukaan.

Ihmettelen myös kirjailijan taitoa rakentaa tarinaa niin nykypäivästä kuin historiasta, kuten menneisyyteen  asettuvassa saamelaistrilogiassa, kauhusta (Vainola) ja tositapahtumiinkin perustuen (Riivatut). Kaikissa tapauksissa vielä niin uskottavasti, iäänkuin kirjailija seuraisi todellisia hahmoja heidän rinnallaan kulkien ja puhuisi ääneen heidän aivoituksiaan ja aikaansaannoksiaan.

Alamaailman kuningatar on kirjailijan uudempaa aluevaltausta, kun Päivi Alasalmi syöksyy kirjanmittaiseen dekkarimaailmaan. Tummia naishahmoja löytyy taas. Suoraa puhetta, kaunistelematonta kieltä ja rakastettavaa arkirealismia sivu tai ääneen luettu kappale toisensa jälkeen. Niin mukaansa tempaisevasti ja tarinan lopulle jatkon mentävän aukon jättäen.

Jään odottamaan jatkoa tälle tarinalle, äänellä tai ilman tai sekä että.




Lue myös aiemmat kuuntelukerrat linkeistä:

Eka kerta

Toka kerta

Kuvat: Storytel ja Erikoiset Asiantuntijat

Kirja: Päivi Alasalmi Alamaailman kuningatar


Tekstin ja kuvien kopioiminen luvatta on kielletty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!