maanantai 13. tammikuuta 2020

Sirkka


Depressiopäiväkirjojen kirjoittajan, Anni Saastamoisen esikoisromaani Sirkka Erikoisen Asiantuntijan lukemana ja arvioitavana.

Ehkä tämä on ennakkoon vähän liikaakin hypetetty teos. Odotin jotain enemmän. Ihan silti mukavaa, helppolukuista kerrontaa. Paikoitellen vähän kuin jostain lastenkirjasta. Kirjassa ei ole mitään varsinaista etenevää kertomusta. Kerrotaan vain Sirkasta, jonka etunimestä eräässä arvostelussa sanotaan, että se on ”etunimien nakkikastike”. Kirjasta ei jäänyt juuri mitään erikoista mieleen eikä käteen, ehkä se oli tarkoituskin ja sopii kuvioon päähenkilön luonteenlaadun ja muun habituksen huomioon ottaen.

Sirkka on kirjassa epänormaalin tavallinen työssäkäyvä sinkkuihminen. Hän tekee jonkinlaista toimistotyötä. Ei niin tavallista ihmistä kuin Sirkka ole edes olemassa. Siinä tämän kirjan ”clou” varmaan onkin. Hän vaikuttaa varsin värittömältä, hajuttomalta ja mauttomalta. Ihan hiirulaiselta. Kaavoihinsa kangistuneelta. Ujolta ja syrjäänvetäytyvältä. Ettei vaan nyt tapahtuisi mitään -tyyppiseltä. Eikä juuri mitään tapahdukaan.

Sirkalla on vain yksi hyvä ystävä, äiti sekä työkaveri (ainoa josta kerrotaan jotain) ja yksi pieleen mennyt suhde. Muuten päivät koostuvat töissä käymisestä, viherkasvien hoitamisesta ja kirjastossa ja kahviloissa asioimisesta. Ja kaupan ilmoitustaulun myynti-ilmoitusten tutkimisesta. Viherkasveja hoitaessa voi ottaa yhden oluen, ei muulloin.

Sirkka yrittää kuntoilla, ei laita ruokaa, tapailee äitiään ja ainoaa ystäväänsä. Ja kiusaantuu huomiosta, jota satunnainen mieshenkilö yrittää hänelle osoittaa. Työkaverin istuskelu hänen työpöytänsä kulmalla häiritsee Sirkkaa. Vastentahtoisesti hän ottaa vastaan äidiltään keltaisen keinutuolin ja hankkii itselleen kodittomaksi jäämässä olevan kissan. Ja kohta toisenkin. Asioita, joita tapahtuu meille kaikille, mutta kuitenkin ne on kirjassa kerrottu siten, että on pakko lukea kirja loppuun ja katsoa, onko tässä joku järisyttävä loppuratkaisu.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Voi, tavallista Sirkkaa. Ehkä tältä kirjalta odotettiin paljon noiden depressiopäiväkirjojen takia. Hesarin arvostelu oli myönteinen, mutta ei mitenkään ylistävä. Te kirjoititte melkein samanlaisen arvostelun. Ehkäpä luen kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Enpä ole Hesarin arvostelua huomannutkaan. Mutta joo, ei kirja huono ole, helppolukuine ja sujuvaa tekstiä. Vähän mitäänsanomaton.

      Poista

Kiitos kommentistasi!