torstai 9. tammikuuta 2020

Vielä yksi joulukonsertti


Hämeenkosken tunnelmallisessa kirkossa kuultiin perjantai-iltana 27.12.2019 paikkakunnalla vuonna 1989 syntyneen laulaja-lauluntekijä Eva Vikmanin Jazzahtavaa Joulua -niminen joulukonsertti, joka koostui kuudestatoista tutusta ja vähän tuntemattomammastakin joululaulusta. Evaa säesti pianolla Lassi Kouvo, joka lukeutuu maamme eturivin jazzmuusikoihin. Hän on muun muassa isännöinyt Papa Albert Jazz Clubia Helsingissä vuodesta 2013 ja on soittanut jazzkeikkoja muun muassa Pori Jazzeilla ja monilla muilla festareilla. Konsertissa oli vierailevana tähtenä Kotkasta Timo Lahtimo, joka esitti kaksi joululaulua, ennestään tuttu Valkea joulu sekä ihan uusi, ennestään esittämätön Hengitän joulua.


Eva on elänyt ja kasvanut musiikin parissa koko ikänsä. Muusikkoisänsä Eero Vikmanin (1957-2004) jalanjäljissä hän on keikkaillut säännöllisesti erilaisissa kokoonpanoissa. Ohjelmisto painottuu 1950-60 -lukujen iskelmiin. Onpa hän sanoittanut ja säveltänyt lauluja jo 12-vuotiaasta lähtien itsekin sekä esiintynyt harrastajateatterissa useana kesänä. Erikoisten Asiantuntijoiden saamien tietojen mukaan hän on jo vuosia sitten debytoinut näytelmäkirjailijanakin. Kyseessä on siis todella monipuolinen poikkitaiteellinen lahjakkuus, josta tulemme vielä kuulemaan. Erikoinen Asiantuntija saa ylpeänä kertoa, että Eva on Nymman ja Isännän kummityttö. No ainakin samoja geenejä Evalla ja kummitädillä on.

Joululaulut soivat kirkossa kauniisti Evan upealla äänellä ja koko olemuksella ilmaistuina. Evan ääni on sopivan tumma ja voimakas, ei mitään piipitystä. Kaikki oli ihan tiptop ulkoasua myöten. Esiintyjä esitteli seuraavan kappaleen ammattitaitoisen esiintyjän varmuudella. Kappaleet oli muokattu hiukan erilaisiksi jazzahtavalla säestyksellä. Ei kuitenkaan liikaa, etteivät perinteisten joululaulujen ystävät pahoita mieltään. Kirkko oli lähes täynnä paikallisia ja kauempaakin tulleita kuulijoita. Ainakin Tampereelta saakka oli lähdetty Evan ja yhteistyökumppaneiden konserttia kuuntelemaan.

     
                                                     Arkihuolesi kaikki heitä

Eva on julkaissut Tsingermusic-tuotantoyhtiön kanssa kolme singleä, joista ensimmäinen on nimeltään "Niin aikaisin", toinen "Itke en lemmen tähden" ja kolmas on joulusingle "Maa on niin kaunis". Alkuvuodesta julkaistaan hänen itse tuottamansa esikoisalbumi "Iltaa, hyvää iltaa", joka koostuu 1950-60 -lukujen ikivihreistä sekä Evan omista kappaleista. Albumilla soittaa paitsi edellä mainittu Lassi Kouvo, myös Evan rumpaliveli Eki Vikman.

Evan musiikkikuulumisia voi seurata Facebookissa ja Instagramissa #evavikmanartist sekä www.evavikman.fi

Kuvat Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä tekstissä ja kuvissa esitettyjen tahojen kanssa.
Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

4 kommenttia:

  1. Eva Vikman oli minulle aivan tuntematon. Mutta te esittelitte häntä kattavasti ja hyvin erikoisella asiantuntijuudellanne. Mukavaa torstai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Seuraamme tiiviisti Evan uraa. Raportoimme siitä myös blogiin jatkossakin. Mukavaa viivonloppua!

      Poista
  2. Joulukonsertit ovat ihan lempijuttujani. Mitenköhän käy tänä vuonna, toivottavasti tapahtumia pystytään edelleen järjestämään kunhan huolehditaan turvaväleistä. Ensi kesänä poikani on menossa naimisiin ja he ovat alustavasti hieman kartoittaneet mahdollisia esiintyjäpalveluita, mutta eivät vielä ole tehneet sen suurempia suunnitelmia juhlien osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Eva Vikmanin jazzahtava joulukonsertti on tulossa tänäkin vuonna! Toivottavasti korona ei haittaa sitä eikä muitakaan joulukonsertteja. Aika näyttää. Hyvää joulunodotusaikaa sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!