keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Ajatuksia koronarajoituksista


Tammikuun 10. päivänä julkaisimme blogissa postauksen, joka perustui HS:n yleisönosastolla olleeseen kirjoitukseen ja sen herättämiin ajatuksiin. Samassa lehdessä yleisönosastolla oli myös helsinkiläisen erikoislääkärin Kimmo Ketolan kirjoitus koronarajoitusten epäjohdonmukaisuudesta, mikä herätti bloggaajassa ajatuksia.


Ketola korostaa myös kirjoituksessaan hyvää rokotekattavuutta, jolla voidaan turvata terveydenhuollon kapasiteettia ja varmistaa yhteiskunnan toimintojen jatkuvuutta. Tämän hetkiset koronarajoitukset eivät ole johdonmukaisia, tieteelliseen näyttöön perustuvia, oikeasuhtaisia eivätkä kohtuullisia. 



Virus leviää kaikissa sisätiloissa, joissa ihmisiä on koolla ja ovat toistensa kanssa tekemisissä. Joihinkin tilanteisiin liittyy suurempi tartuntariski kuin toisiin. 

Rajoitukset tulisi nyt kohdentaa rokottamattomiin ihmisiin, eli niihin, joita toimenpiteillä voidaan parhaiten suojata. Rokottamattomien liikkumista sisätiloissa pitäisi rajoittaa jo heidän itsensä vuoksi. 

Rokottamattomat saattavat olla viruksen tartuttajia todennäköisemmin kuin rokotetut, koska rokottamattomaan tauti ja sen vakavampi muoto tarttuu herkemmin kuin rokotettuihin.



Rokotuspassi pitäisi ottaa käyttöön siten, että vain täyden rokotussuojan saaneet pääsisivät sisätiloihin. Tässä ei auttaisi negatiivinen tulos koronatestistä. Tämän voisi ajatella lisäävän kansalaisten intoa ottamaan koronarokotus. 

Miksi muun muassa kaljakuppilat saavat olla auki, mutta uimahallit ja kuntosalit suljetaan? Baarit ovat kuitenkin varsinaisia koronaviruksen pesiä, koska niissä ollaan usein ilman maskia, lähellä toisia ihmisiä ja puhutaan kovaan ääneen. 



Uimahalleista ja kuntosaleilta ei tiettävästi ole jäljitetty montaakaan koronavirustartuntaa. Tähän lienee selityksenä se, että valtio joutuisi korvaamaan baareille tulojen menetyksiä, jos ne suljettaisiin tai niitä rajoitettaisiin. Mutta uimahalleille ja kuntosaleille ei? Tässä mennään siis yli siitä missä aita on matalin.

 


Lainsäädäntöä tulisi muuttaa. Sitä voidaan kyllä muuttaa ripeästikin, vaikka nykyinen hallitus onkin hidas ja aikaansaamaton jahkailija. Nyt vasta hallitus on perustamassa niin sanottua koronanyrkkiä, jota tasavallan presidentti ehdotti jo melkein kaksi vuotta sitten, heti koronapandemian alussa. 

Onneksi edes perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on ottanut enemmän roolia pandemian hoidossa. Lapsellinen pääministeri voi keskittyä bilettämiseen ja "boomereiden" pilkkaamiseen.



Vielä voisi miettiä asiaa siltäkin kannalta, että kumpi on ihmisen terveydelle parempi, vetää päiväkännit baarissa vai käydä kuntosalilla tai uimahallissa?



Miksi rokotettujen pitäisi rajoittaa omaa elämäänsä rokottamattomien ehdoilla? Rokottamattomia on väestöstä kuitenkin pieni vähemmistö. Turhaan rokotettuja koskevat rajoitukset, kuten liikuntatilojen tai nuorten harrastustilojen sulkemiset aiheuttavat negatiivisia terveydellisiä vaikutuksia vielä pitkään.



Elämän tulee jatkua ja yhteiskunta tulee pitää toimintakykyisenä. Rokotetut eivät voi jäädä rokottamattomien panttivangeiksi. Voi vain toivoa, ettei meitä kohtaa mikään vielä suurempi katastrofi, esimerkiksi sotatilanne. Talvisodan henki on tipotiessään, kun vain individualismi ja egoismi kukoistavat.

Otteita yleisönosastokirjoituksesta Helsingin Sanomissa 6.1.2022

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

13 kommenttia:

  1. Olen aika lailla samaa mieltä, yhteiskunta pitää olla toimintakykyinen,
    lisään vielä että ketään ei saa syrjiä, itsemääräämisoikeus vapaassa suomessa täytyy olla, tämä ei ole kommunisti maa.

    Rajoitukset mielestäni on ihan sekaisin, sehän ei koske yksityisiä kokoontumisia, minä olen vapaa niistä, enempi harmittaa lapset ja nuoret.

    Se vain ärsyttää kun 2 vuotta on huudettu rokottamattomista, siinäkin suhteessa pitäisi jo mormalisoitua, eikä ajatella sitä ihmistä minkä takia se ei voi ottaa rokotetta, entä mamut, entä jos yksinkertaisesti ei halua että minuun kosketaan, vielä pakolla, ja niinkuin kaikki senkin tietää että heitä ei enää ole paljoa, ja toki niitä rokotuksia annetaan maailman tappiin asti,
    ja uusia tehdään, mm. Fin nenäsumute, johon minä luotan- kiitos tästä, odotan miten se ystävälleni auttoi joka menee ihmiskokeeseen.
    Että lopettaisivat tuon jankutuksen rokottamattomista, sillä varmasti he ottavat tuon suomalaisen.
    Ja onhan se rokotettujen viruskin, niinkuin sen selvästi näkee, pelko on nyt rokotetuilla, jotka silti sairastuvat.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Talvisodan henki on tipotiessään - totta! Sitä tässä tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Yhteen hiileen puhaltamista ja toisten huomioimista tarvittaisiin. Siten varmaan tästäkin riesasta päästäisiin nopeammin.

      Poista
  4. Suomi ilmeisesti valmistautuu sotaan, kun puolustusvoimat pyydetään apuun, aiotaanko taas sulkea rajat, niin että ihmisten on hankalampi päästä liikkumaan toiseen kaupunkiin, tai mihinkään.
    Puolustusvoimien avulla koitetaan virus saada nujerrettua,
    no mitenkähän onnistuvat, kun virus on näkymätön.


    Jopa on ehditty kirjoittamaan kirjakin: "Miten Suomi päätti voittaa koronan" kirj.lauri nurmi, kirjahan on ihan huuhaata, koska koronaa ei ole voitettu, eikä tulla voittamaan, kun tarkoitus on vain saada ihmiset ahtaalle rajoituksineen, konkurssiin, työttömiksi, saada lapset ja nuoret voimaan pahoin, surullista kuultavaa miten paljon mielenterveysongelmia onkaan rajoitukset ja pelottelu aiheuttaneet.

    Sairaaloissa yhteensä ei ole hirveän paljon ihmisiä koronan takia, jos tartuntoja on 15 tuhatta päivässä/viikossa yli 30-40 tuhatta,
    jotka eivät ole sairaana tai saavat lievän flunssan.
    Ei talvisotaa, eikä mitään sotaa tarvita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Tarkoitin talvisodan hengellä sitä yhteen hiileen puhaltamista ja yhteistyötä ja toisista ihmisistä huoelen pitämistä, mikä tässä hetkessä tuntuu puuttuvan. Mitään sotaa ei todellakaan tarvita.

      Poista
  5. ((Husin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen sanoi IS:n haastattelussa tiistaina, että noin kolmanneksella sairaalaan tuloon on jokin muu syy kuin koronatartunnan aiheuttamat hengitysvaikeudet. Tällöin potilaalla oleva koronavirusinfektio tulee ilmi
    sivulöydöksenä, mutta häntä hoidetaan silti koronaosastolla.kopioin))

    Luin myös että pandemian aikana teholla on ollut kahdesti rokotettuja 69.(IS)
    Mutta kuinka paljon on parantunut ihmisiä, ei mitään tietoa,
    (ei näitä kommentteja kukaan lue,kunhan laitan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Olen varma, että kommenttejasi luetaan, ethän missään nimessä poista mitään. Juuri näillä saadaan toivottua keskustelua aikaan. Se on varmaan vaikeampaa tilastoida, kuinka moi on parantunut ja kuinka moni yhä vielä sairastaa. Eikä kaikkea katsota tarpeelliseksi tilastoidakaan. Onhan siitä moni onneksi parantunutkin.

      Poista
  6. Minä, jo iäkäs ihminen, sain koronan, n. viikko sitten alkoivat oireet.Olin saanut kolmannen rokotuksen juuri 2 viikkoa sitten. Ehkä se on vähän auttanut tässä sairaudessa minua, oireet eivät hirveän pahat ole olleet.
    Huom. Olin ollut hyvin varovainen. Maski naamalla ja käsihuuhdetta usein. Kävin vain ruokakaupoilla ja apteekissa, en missään muualla ja sain tuon pirulaisen viruksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Huh, kuulostaa hurjalta, että kuitenkin sait viruksen, vaikka kaiken varmaan tehnyt, että välttyisit silytä. Toivottavasti voit jo paremmin!

      Poista
  7. ((”Se mikä täytyy muistaa on, että tämä on poikkeuksellista – tämä ei ole normaalia, että ihmisten perusoikeuksia ja ihmisten elämää ja mahdollisuuksia harjoittaa omaa ammattiaan rajoitetaan näin raskaasti. Nyt pitää yhdessä miettiä, miten päästään mahdollisimman nopeasti näistä rajoituksista eroon ja ihmiset voivat elää mahdollisimman normaalisti”, Emma Kari sanoi.
    Myös hän sanoi että "koronapassi on ihmis sortoa"))

    *No jo alkaa olla toinen ääni kellossa, en tiedä välillä nauraisko vai itkis, mutta oikeesti sääli on niin yksityis yritysten puolesta,
    lasten harrastusten, ja myös päättäjien,jotka epätoivoisesti yrittävät saada korona ja omigrooni kuriin.
    Sori mä kyl poistan viestini myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ethän poista sitä. Ei siihen ole mitään syytä. Kaikki kommentit luemme ennen julkaisua. Arvostamme kovasti sitä, että postauksiamme kommentoidaan.

      Poista
  8. Ok. en poista, Anonyymille tsemppiä,ja paranemista!ja että jälki oireet minimissä, sen verran olen kuullut kertomuksia että tauti on aika paha, mutta terveet ihmiset selviää siitä, eikä kaikki sairastu, jos vaikka tartunta olisi, näyttää ihan siltä että virus valitsee kuka sairastaa, tiedän yhden perheen jossa toinen sairasti, ja toinen ei saanut mitään oireita.

    Silti olen sitä mieltä että rokotukset ei auta, vaan ovat lisänneet viruksen muuttumista.
    Lähdimme v.2019 itä- suomeen, koska koko ajan alkoi tulla hyvä tilanne tartunnoissa, mutta sitten kun aloitettiin rokotukset, niin tartunnat lähti nousuun, kirjasin vielä päiväkirjaani ylös.

    En tiedä olenko oikeassa, mutta vaikuttaa aika sekavalta, yks sanoo toista ja yks toista, jopa kiistellään miten pitäisi toimia, ollakko vai ei olla. Sitten vielä jos terveyskeskuksia lakkautetaan (mtv3 uutiset) niin eikö niihin ole potilaita mm.mikkelissä.? vai eikö ole hoitajia?, jos ei ole hoitajia, niin pitäisi tehdä kaikkensa että he saisivat säilyttää työpaikkansa, en tiedä pitääkö se paikkansa kun kuulin että 55/koko suomi hoitajaa on lähtenyt duunista,ihan pakkorokotuksen takia.
    Liian paljon on porukkaa päättämässä asioista, miten toivonkaan että hoitajat sais pitää työnsä ja pakkorokotuksia ei aloiteta, jos itse saisin päättää niin pitäisin koko suomen auki.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!