tiistai 31. tammikuuta 2023

Musisoiva mummu

 


Aaronin pianokoulusta se aikanaan alkoi ja hyytyi sitten, kun oli mukavampaa kuunnella pikkusiskoni taiturimaista soittoa, kuin opetella itse soittoläksyjä ja varsinkin teoriaa. Mutta ehdin oppia perusasiat ja osaan edelleen soittaa nuoteista. Nykyisin saan ilokseni kuunnella oman poikani pianonsoittoa.

Osallistuimme taannoin Nymman kanssa luovan kirjoittamisen kurssille. Kirjoittelin kurssista aikanaan postauksen:

Luovan kirjoittamisen kurssimme vapaus ja vimma

Kurssilla kirjoittelimme sanoja myös runomuotoon ja siitäpä jo silloin alkoi muhia ajatus laulujen sanoittamisesta. Mutta siihen se sitten jäi.

Kunnes. Tänä syksynä selaillessani paikallisen aikuisopiston kurssitarjontaa osui silmiini biisinteko-kurssi. Enempiä miettimättä ilmoittauduin saman tien kurssille ja pääsin mukaan.  Hip hei - ja kohti ihan uutta ja tuntematonta!

Kun kurssin ensimmäinen päivä koitti, alkoi rimakauhu nousta ja mietinkin jo, että taidan jättää väliin. Ajattelin, että nolaan itseni ynnä muuta yhtä typerää. Karistin nämä turhuudet mielestäni ja ennenkuin huomasinkaan oli kulkemassa kohti kurssin kokoontumispaikkaa.

Meitä osallistujia oli yhteensä viisi opettajan, muusikko, näyttelijä Tero Poralin lisäksi. Siitä se homma sitten polkaistiin käyntiin.

Alkuun oli yhteisiä harjoituksia. Niin, että saimme tehtäväksi miettiä sanoja monin eri tavoin ja tulokulmin. Tosi hauskaa, luovaa ja virkistävää! 

Tero antoi luovuudellemme kaiken vapauden. "Luovaa työtä ja taidetta ei voi tehdä väärin!" Mikä vapaus ja helpotus, ei mitään rimakauhua!

Mutta, teksti täytyy myös asettaa sopimaan sävelkulkuun ja löytää säveliin vielä sopivat soinnut. Ei auttanut muu kuin pyytää poikani apuun ja kaivaa kosketinsoitinten sointutaulukko esiin. Ja mikä tahtilaji ja nopeus. Miten ne nuotti- ja muut merkinnät nuottiviivastolle kirjoitetaan. 

Tein homman vanhaan malliin. Tulostin tyhjiä nuottiviivastoja ja tein merkinnät lyijykynällä. Runosta alkoi pikkuhiljaa tulla laulu. 

Homma on nyt siinä vaiheessa, että ensi kerralla teemme ensimmäisen nauhoituksen eli pohjat. Sitten pitäisi vielä laulaa, ja onneksi, Tero on lupautunut duettoon.

Hirveän jännä matka säveltämisen, sanoittamisen ja sovittamisen maailmaan. Jos kaikki menee hyvin, tulette mahdollisesti kuulemaan kappaleen.

Päätin myös, että seuraavan sävellyksen teen Neiti A:lle, eli lapsenlapselleni. Tähän liittyen on jo pientä suunnitelmaa kehittymässä.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!