keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Mä pakahdun


Pikku-ukko (tyttärenpoika, 2,5kk) äitinsä ja isänsä kanssa kävivät ja viipyivät ilonamme lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan. 

Oli mukava majoittaa tutut vieraat uusittuun vierashuoneeseen, josta postasin pari päivää sitten. Pikku-ukko nukkui vaunujensa kopassa vierashuoneen lattialla. 

Sunnuntaina iltapäivällä käytiin vaunulenkillä; Pikku-ukko perheineen sekä Haukkuli ja minä. Jo omien lasten ollessa vauvoja minua askarrutti se, onko vauvalla kuuma siellä vaunuissa kun vaatetta tuli ehkä turjustettua päälle liikaakin ja vielä on makuupussi ja vaunujen koppakin on topattu. 

Tämä perhe ei kuitenkaan syyllistynyt Pikku-ukon ”ylipukemiseen” ja vaikutti ainakin siltä, ettei hänelle kuuma tullut. Kaveri nukkui lenkin jälkeen vielä terassilla hyvän tovin. 



Lenkillä tuli vastaan jo eläköitynyt työkaverini Marja-Leena, jolla on jo useampia ja isompia lapsenlapsia. Taitavat olla jo täysi-ikäisiäkin. Hän sanoi niin osuvasti, että lapsenlapsia saatuaan hän ymmärsi mitä tarkoittaa, kun PAKAHTUU. 

Tätä samaa tunnetta tässä on koettu jo hetken aikaa ja varsinkin menneenä viikonloppuna, kun Pikku-ukko oli taas parissa viikossa kasvanut ja kehittynyt valtavasti. Meillä oli hänelle paljon uutta katseltavaa, erilaisia esineitä ja värejä kuin omassa kodissa. Ja hänessä oli meille katseltavaa ja koettavaa vaikka kuinka paljon.

Pikku-ukko jutteli sujuvasti omalla vauvan kielellään ja hymyili välillä valloittavasti. Välillä suorastaan hihkuttiin. Parhaat hymyt sai tietenkin oma äiti. Pikku-ukon silmistä näki, että hän kyllä tunnistaa omat vanhempansa. Mutta ei vielä vierastanut muita. Sen aika on myöhemmin. 

Hän tuntui erityisesti pitävän tauluista. Terry Laakson maalaama asetelma, jossa oli pihlajanoksia maljakossa sekä vesilasi ja mandariineja pöydällä, tuntui viehättävän häntä erityisesti. Pikku-ukko tuijotteli sitä vaikka kuinka pitkään. Ihan selvä taidenautiskelija jo pienenä.

Idean tämän jutun otsikkoon sain Yölinnun biisistä, joka valittiin jonakin vuonna noin 10 vuotta sitten  Suomen parhaaksi iskelmäbiisiksi. Siinä lauletaan tietenkin eri asiasta ja näkökulma on miehen, mutta sopii ne sanat osittain jotenkin isovanhempienkin tunnelmiin, kun pieni perhe suunnisti omaan kotiinsa.

Yölinnun solistilla Simo Silmulla on minun mielestäni tosi kaunis ja soiva lauluääni, tämän musiikkigenren parhaita tässä maassa. Harmi, että Yölintu on lopettanut. Mutta musiikki säilyy.

Ikävää, kipeää mamma ja pappakin tunsivat sisällään heti, kun auton perävalot hävisivät pimeyteen.

https://youtu.be/Imgwky9t8ls

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Kyllä se näin on että pakahtuu sekä ikävästä että onnesta . Meille tulee taas lapsenlapset yökylään parin viikon päästä . Silloin mummu ja ukki saavat kyytiä ollaan väsyneitä mutta onnellisia heidän ikä kun on vasta kohta neljä ja juuri kuusi vuotta täyttänyt . Ne osaa kyllä ottaa mehut irti mutta me olemme silloin kaikki aika juurikin heidän kanssa . Käymme pulkkamäessä ja hiihtämässä ja puistossa välillä kaksikin kertaa päivässä . Odotan sentakia taas kevättä ja kesää on helpompi sen pukemisen kanssa . Naurattaa aina mikä show meillä on pienessä eteisessä kun he ovat innostuneita lähtemään ulos . Kaikki yhdellä aikaa ja heti .😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. Ja lastenlasten onni on, että heillä on noin pystyvät isovanhemmat, jotka jaksavat ja haluavat heidän kanssaan viettää aikaa. Minulle ei ole sellaista kokemusta itselläni ollenkaan. Viimeinen isovanhempani kuoli kun olin10kk ikäinen. Omien lasteni isovanhemmista ei ollut pulkkamäkeen eikä juuri muihinkaan yhteisiin puuhiin korkean ikänsä ja sairauksien vuoksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!