tiistai 10. tammikuuta 2023

Laiska töitään luettelee


Tämän postauksen tarkoitus ei ole elvistellä aikaansaannoksilla, vaan innostaa muitakin auttamaan ukrainalaisia selviämään edes tämän talven yli. Ainakin kerran olen postannut samasta aiheesta. 

Työpaikalla kerättiin muun muassa niin sanottuja Äiti Teresa -lappuja eli villalangasta neulottuja 20c20cm neliöitä, jotka sitten Ukrainan lastenkodeissa yhdistellään lapsille peitoiksi. Tein näitä lappuja kahden peiton verran. Siitä se sitten lähti. 

Seuraavaksi tein valmiita peittoja kaksi kappaletta ja sen jälkeen siirryin kutomaan pipoja. En ole muistaakseni koskaan ennen kutonut minkäänlaista pipoa. Koeversion tein ensin itselleni mustasta alpakanvillasta ja siitä tulikin tosi lämmin. 

Toisen pipon tein kummitytölle Novitan Kajastus-langasta, joka on ”liukuvärjättyä” ja niinpä siitä tuleekin melko hauskan värinen. Siihen pipoon tein myös tupsun.

Sitten siirryin sukkaosastolle ja oheisessa kuvassa näkyvät mustat ja harmaat miesten sukat on tehty islantilaisesta villasta ja havunvihreät 7 veljeksestä. Raidallisiin käytin molempien edellä mainittujen jämät. Punaiset lasten sukat ovat myös 100 prosenttisesta villasta. Pipot on tehty samasta Kajastus-langasta ja toinen alpakanvillasta.

Facebookissa on sivusto nimeltään ”Neulomuksia Ukrainaan”, jossa on paljon keskustelua ja kuvia monien tekijöiden neuletöistä. Enimmäkseen siellä on kuvia niin sanotuista sotilaskäsineistä, joissa on etusormelle oma paikka tai etusormen kohdalla reikä. Versioita on monenlaisia. Ajattelin mahdollisesti itsekin yrittää sellaisen kutomista. Samanlaisia ohjeita löytyy kyseisestä ryhmästä vaikka kuinka paljon. 



Yksi vaihtoehto olisi kypärämyssy kypärän alle. Armeijalle menevien neuleiden tulee olla mustia, harmaita tai oliivinvihreitä. Edellä mainitusta Facebook-ryhmästä opin sen, että pelkästä 7 veljeksestä ei pidä tehdä sormikkaita, koska siitä menee tuuli läpi, koska kyseinen lanka ei yhtään huovutu. Sekaan pitää laittaa esimerkiksi ohutta mohairlankaa tai alpakan lankaa. 

Näin aion tehdä seuraavien sukkienkin kanssa. Kaapissa on odottamassa vino pino lankoja. Kärkkäisellä on hyvä valikoima neulelankoja. Siellä oli kyseinen 7 veljestä -lanka tarjouksessa ja jäljellä oli enää vain sitä oliivinvihreää. Mutta löysin siihen sopivan vihreän mohair-sekoitelangan.

Ohjeet avun toimittamiseen löytyy nettisivulta autaukrainaa.fi. Siellä on ihan videolla opastettu, miten avustuspaketti rekisteröidään ja tehdään. Sen päälle pitää itse tulostaa netistä asianmukainen pakettikortti. Ohessa kuva sukkapakkauksesta. Pistin ne pipotkin sinne mukaan, vaikka en rekisteröinyt niitä. Luulen, että niillekin löytyy käyttöä. 


Ylläolevaa sukkapakettia kasatessani huomasin netistä, että Ukrainassa tarvitaan myös varavirtalähteitä. Meillä sattuu olemaan pari joutilasta, joihin löytyi vielä latausjohdotkin, niin latasin ne täyteen ja tulostin samalla pakettikortin ja rekisteröin paketin.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Fb-ryhmä Neulomuksia Ukrainaan

Ei kaupallista yhteistyötä

Tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!