keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Long time no see

 

Long time no see, dear friend

Vielä muutamia vuosia sitten Punaisen Tuvan lintujen ruokinnalla kävi tiheään hömö- sekä töyhtötiaisia. Täkäläiset kannat ovat selvästi romahtaneet. Hömötiaiset, jotka ovat tiaisista selkeästi rohkeimpia tulivat aina ennen vanhaan rohkeasti paikalle ensimmäisinä, kun tarkkailija oli asettunut asemiinsa. Nyt niitä ei ole näkynyt eikä kuulunut.

Kuluvana talvena näin ensimmäiset hömötiaiset vasta nyt loppiaisena, vaikka ruokinta on aloitettu jo lokakuun lopulla ja muita kävijöitä on ollut runsaasti, lukuunottamatta töyhtötiaisia, joita on ollut tavallista vähemmän sekä pyrstötiaisia, jotka ovat aina vierailleet harvakseltaan.

Loppiaisena näin siis ensimmäistä kertaa yhden hömötiaisen pihallamme ja tänään tätä kirjoittaessani (8.1.) paikalla oli yhtäaikaa kaksi hömötiaista. 

Toivottavasti nämä kaksi ovat herra ja rouva ja päätyvät perustamaan perheen. Sievä kotipönttö olisi valmiina. Sisustimme jo viime vuonna pöntön hömötiaisille mieluisaan tapaan. Hömötiainen nimittäin ei pesi mielellään valmiissa pöntössä, vaan kaivertaa pesäkolon itse lahoavaan puuhun. Mutta sain hyvän vinkin eräältä lintubongarilta. Hömötiaista varten voi pönttöön laittaa sisälle puulastua ja -purua melkein suuaukkoon asti ja näin hömötiainen voi "kovertaa" pönttöön itse pesänsä. Viime keväänä joku oli pönttöä tarkistellut, mutta ei vielä tärpännyt. Yksiö odottaa siis tulevana keväänä edelleen ensiasukkaitaan.

Töyhtötiainen on määritelty lajina vaarantuneeksi. Hömötiainen erittäin uhanalaiseksi. Pyrstötiainen sitä vastoin on lajina elinvoimainen. Kaikki em. linnut ovat rauhoitettuja. (Lähde: Lintuportti)

Long time no see -sanonnasta kertoo Wikipedia seuraavaa:

Käännetty englannista-"Long time no see" on englanninkielinen ilmaus, jota käyttävät ihmiset, jotka eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan, epävirallisena tervehdyksenä. Ilmaus on myös lyhentynyt Internetin slangissa LTNS:ksi. Wikipedia (englanti)






Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.


2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta oli mielenkiintoinen etenkin juuri tuo vinkki hömötiaisen pöntöstä . Olemme ajatelleet kun mies jää reilun parin vuoden päästä eläkkeelle niin olemme mökillä talvellakin pidempiä aikoja niin voimme aloittaa lintujen ruokinnan . Nytkin se ehkä kävisi päinsä kun käymme viikottan koska matkaa sinne on vain kolmekymmentä kilometriä . Pitäisi tehdä tarpeeksi iso ruokinta automaatti . Nyt kuitenkin emme ole sitä tehneet . Pönttöjä meillä on useita ja lisää ehkä valmistuu muutamia . Meillä on myös kaksi puukiipijän pönttöä mikä myöskään ei ole ihan tavallinen .Ei vielä meilläkään ole tärpännyt .

    VastaaPoista
  2. Luin juuri jostain, että hömötiaisten vähenemiseen vaikuttaneet metsien liian radikaalit harvennushakkuut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!