maanantai 28. marraskuuta 2022

Tanssiva lintu takapihalla


Meidän takapihalla oli viime lauantaina iltahämärässä joku outo möykky, joka vähän liikkuikin. Olin Haukkulin kanssa juuri lähdössä iltapäivälenkille noin klo 15 aikaan, kun huomasin sen. 

Naama kiinni olkkarin ikkunassa seurasin sitä hetken ja totesin, että se on lyhytjalkainen, pullukka lintu, joka kulkee hitaasti ja syö maasta jotain. 

Kun se vähän kääntyi, huomasin, että sillä oli melko pitkä nokka, jolla se kaiveli murkinaa vielä sulasta maasta, jossa oli ohut lumipeite pinnalla. 

Meillä on sen verran iso tontti, että sen takaosasta ja lammen takaa ei hyvin erota tuollaista sokeripussin kokoista otusta. Piti kaivaa äkkiä lintukiikari ja lintukirja esiin ja vähän googlettaakin.

Tunnistimme sen lehtokurpaksi. Sehän on muuttolintu, mutta miksiköhän tämä yksilö on jäänyt porukasta? Onkohan se sairas tai jotenkin loukannut itseään, jolloin siltä on jäänyt muuttomatka väliin? Lehtokurppa talvehtii Länsi- ja Eteläeuroopassa.

Netistä luimme, että jotkut yksilöt jäävät Suomeen talvehtimaan. Toivottavasti ei tule kovin runsasluminen talvi. Lehtokurpan ravintoa kun ovat esimerkiksi kastemadot ja etanat. Niitähän se takapihallakin oli tonkimassa. Netin mukaan se syö siemeniäkin, joten eiköhän se talven yli pärjää. En ole kyllä koskaan kuullut enkä nähnyt, että lehtokurppa olisi ruokaillut jonkun lintulaudalla.

Netistä löytyi paljon muutakin mielenkiintoista. Videoita löytyi myös sen omintakeisesta, suorastaan koomisesta kävelytyylistä, jossa se hytkyttelee menemään eteenpäin ikäänkuin tanssien. Muistan jossain nettikeskustelussa kirjoittajan ihmetelleen, että mitähän sieniä se on syönyt. Googleta:  lehtokurppa kävely ja edelleen video Tanssiva lintu. Sitä ei voi nauramatta katsoa.

Lehtokurppa on aika yleinen lintu. Vanha kansa on antanut sille monenlaisia nimiä: kangaskuikkakaseslintusuokurmasuokurppasuokurvilokyntölintupitkänjokka ja lehtikurppa.

Kyntölintu nimityksenä voi olla seurausta sen jälkeensä jättämistä jäljistä jos ja kun sillä näkemällämme teholla se kaivelee ja syö maasta matosia ja muita ötököitä. Melkoinen pöllytys oli käynnissä. 

Tänään tätä kirjoitettaessa iltapäivän hämärtyessä odotellaan, tuleeko kurppa takaisin vai löysikö jostain muualta paremman lounaspöydän. Lehtokurppa on muuten tosi huono lentäjä, yksi maailman kehnoimmista. Se lentää vain noin kahdeksan kilometriä tunnissa. Joskus nuorempana minäkin olen juossut kovempaa. 😆

Suomessa ja erityisesti Keski-Euroopassa lehtokurppa on riistalintu, jota metsästetään noin 5000 yksilöä vuodessa. Sen metsästysaika on 20.8.-31.12. välisenä aikana.

Kuva ja lähde: Wikipedia

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.



3 kommenttia:

  1. Lapsena kun nukuttiin teltassa kesämökin pihalla, nukkumaan ei menty ennen kuin lehtokurppa oli lentänyt pihan yli. Sillä on ihan tunnistettava ääni ja säännöllinen elämän rytmi.

    VastaaPoista
  2. Suloisen näköinen linnun pallero. Toivottovasti hän kestää Suomen talven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva pallero! Sitähän minä jäin miettimään, että ennustaako tämä leutoa ja vähälumista talvea, kun tällainen kahlaajalintu on jäänyt tänne talvehtimaan. Toisaalta, luonto ei kykene ennustamaan mitään, vaan reagoi siihen, mitä aikaisemmin on tapahtunut, mikä on ihan selvä juttu. Vrt. paljon pihlajanmarjoja/vähän pihlajanmarjoja ja paljon lunta/vähän lunta. Tuokin teoria on jo kumottu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!