Perinteinen pyöräily vai itsepetos

Kauan katsoin sinua syvälle hintalappuun. Kauan katsoin, katsoin ja ajattelin…kenties kerran olet rinnallain/allain/autotallissain. 

Polkupyörä on lihasvoimalla toimiva ajoneuvo, jonka rakenne perustuu yleensä kahteen peräkkäiseen pyörään, jotka yhdistää runko. Polkupyörää liikutetaan pyörittämällä polkimia jaloilla. Polkimista voima siirtyy ketjunvälityksellä takapyörään. (Wikipedia)

Pitkään olin sitä mieltä, että sähköavusteinen pyörä on turhakkeiden turhake. No pätevä peli ehkä postinjakajalle tai äidille/isälle, joka kuskaa neljännestusinaa jälkikasvua pyörällä päiväkotiin. Tai Wolt-kuskille. Mutta kuntoilijan käytössä se on silkkaa itsepetosta. Sama kuin suksiin laittaisi sähkömoottorin. No sittenhän se jo onkin moottorikelkka.

Tapahtui niinä päivinä, että sähköpyörän hankinta alkoi pikku hiljaa kiinnostaa ja aloin miettiä asioita, joilla sen hankinnan voisi itselleen perustella.

Suurin syyllinen on ehkä kotikaupunkimme topografia, jossa on aina ylämäkeä johonkin suuntaan, mihin suuntaan ikinä lähteekään. Esimerkiksi, jos ajan työmatkan pyörällä, niin kuin olen jo vuosikymmeniä tehnyt pääasiassa sulan maan aikaan, joskus ympäri vuodenkin. Nykyisestä kodista työpaikalle on muutama kilometri, mutta noin puolet siitä (loppumatka) on loivaa ja vähän jyrkempääkin ylämäkeä. Töihin mennessä on siis ylämäkeä mikä on huonompi vaihtoehto kuin että töihin mennessä olisi alamäkeä. No, täytyy se ylämäki joka tapauksessa ährätä ylös, jotta voi mennä alamäkeen.

Nimittäin pyöräillessä tulee aina hiki. Tai siis lämmin. Hienolle naisellehan ei koskaan tule hiki, ei edes kuuma. Ainoastaan lämmin. Koska yleensä koskaan ei pyörällä malta ajaa hiljaa. Pitää ajaa kovaa tai ainakin kovempaa kuin viimeksi. Tai ajaa nyt ylös asti se mäki, minkä tähän asti olen puolivälistä saakka taluttanut. Tai ajaa jotain mummoa kiinni tai karkuun. Olisihan se nyt häpeä, jos joku satavuotias sotkisi ohi jollain yksivaihteisellaan. Niinkin on joskus päässyt käymään.

Ja kun sitten pääset työpaikalle ja pysähdyt, pukkaa viimeistään silloin hien pintaan. Ainakin on vaihdettava vaatteet ja mieluummin käytävä suihkussa. Ja sehän vie aikaa. Varsinkin oudoissa olosuhteissa, kun kaikki ei ole samalla tavalla käden ulottuvilla kuin kotona. Ja sitten on se tukka lintassa tai pystyssä ja sekaisin kypärän alla. Melkein on sekin huuhdottava. Ja sitten myös kuivattava. Niin ollen aamun työmatkaan ja suihkussa käymiseen on varattava reilu tunti aikaa.

Lisäksi työmaan pukkarin ovesta on suora näkymä käytävälle, jossa kulkee kaikkia työkavereita, miehiä ja naisia, joskus ehkä jopa asiakkaita. Siinä sitten esittelet alkkari- ja selluliittiarsenaaliasi kaikelle kansalle, kun pukkarista lähtevä työkaveri jättää oven selkoselälleen tai sisään tullessaan avaa oven rempseästi levälleen. No, voihan sitä joskus kriittisimmillä hetkillä vetäytyä itse varmuuden vuoksi vähän sivummalle. 

Niin että jospa sähköpyörällä sotkiessa ei sitten tulisi hiki eikun lämmin eikä niin ollen tarvisi käydä suihkussa eikä niin ollen esitellä puolialastomia muotojaan satunnaisille ohikulkijoille. 

Ja väittävät, että sähköpyörällä tulee ajettua pitempiä lenkkejä, kuin perinteisellä kauramoottorilla varustetulla. No kyllä kai, kun ei omaa energiaa kulu niin paljoa. Siksi olenkin ajatellut, ettei se ole edes mitään kuntoilua, sähköpyörällä ajaminen. 

Ennen pitkää on perheessä tulossa elämänmuutos, jonka myötä toinen auto jää yhä vähemmälle käytölle ja siitä on aikomus hankkiutua eroon. Siihenkin tilanteeseen nähden on hyvä, jos on vikkelä menopeli käytettävissä, koska kuskien määrä ei vähene.

Sähköpyörien saatavuus muodosti pienen yllärin. Marssin paikalliseen perinteikkääseen alan liikkeeseen, jossa esitin kriteerini ystävälliselle omistaja/myyjälle. Muutama vaihde, matalahko runko, jolloin ylösnousemus ei olisi kovin työlästä. Ei silti mikään mummopyörä. Akku mieluummin rungossa kuin tarakassa kiinni. 

No nämä kriteerit täyttäviä oli kauppiaalla tasan yksi kappale jäljellä. Loput oli ”mummiksia” ja miesten pyöriä ja niitä mitälie maastohybridiläskipyöriä. Kauppias kertoi, ettei ole varmaa, saadaanko enää tänä keväänä lisää pyöriä, koska on maailmanlaajuinen komponenttipula. Juuri saman asian vahvisti illan tv-uutiset. Sekä eri liikkeiden nettisivujen katselu jo pitemmän aikaa. Jos löytyikin kriteerit täyttävä, niin niitä oli jäljellä enää yksi tai kaksi kappaletta jos sitäkään. 

Tämän pyörän olisin halunnut punaisena, koska minun mielestäni pyörän nyt vaan pitää olla punainen. Mutta sitä mallia ei edes kuulemma valmisteta punaisena. Niinpä piti hyväksyä harmaa väri. Kävi vähän samalla tavalla kuin viimeksi autokaupoille lähtiessä. Uhosin, että ainakaan en osta mustaa, valkoista, harmaata enkä keltaista autoa. Ja niin sitten tulin harmaan kulkuneuvon kanssa kotiin. Käytettyä autoa kun ei pääasiassa voi tai kannata valita värin perusteella. 

Niin sitten syntyi kaupat mummopyörää sporttisemmasta mallista, jossa on viisi automaattivaihdetta. Niin juuri, automaattivaihdetta. Voi niitä toki käyttää manuaalisestikin. Meidän molemmat autot ovat manuaalivaihteisia, enkä olisi kyllä niitä hankkiessa uskonut, että tulee automaattivaihteinen pyörä ennen kuin auto.

Kuva: Wikipedia

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.