keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Paahdettu ruusukaalisalaatti


”Syksy ja talvi ovat ruusukaalin aikaa. Houkuttele pikkukaalista parhaat puolet esiin uunissa tai pannussa paahtamalla ja rohkeasti maustamalla. Terveellinen ja nopeasti kypsyvä ruusukaali on oivaa arkiruokaa, mutta muuntautuu helposti myös juhlakelpoiseksi.”

Lähde: yhteishyvä.fi 

Tein Yhteishyvän ruokaliitteen nro 5/2022 ohjeen mukaan paahdettua ruusukaalisalaattia vähän ohjeesta muunneltuna.. 


Muuten sama, mutta vaihdoin pekonin 180g:aan kylmäsavulohta. Huuhdoin ja pilkoin ruusukaalit, poistin kovat kannat. Viipaloin punasipulin ja pilkoin sekä lohen että päärynät. 

Päärynät ja lohen kypsensin uunipellillä, mutta lisäsin ne vasta myöhemmin mukaan. Ensin laitoin paahtumaan sipulin ja ruusukaalin. Valelin ne kastikkeella, johon tuli valkoviinietikkaa, öljyä, suolaa ja hunajaa. 

Paahdoin kaikkia aineksia yhteensä 20 minuuttia, mikä oli ruusukaalille vähän liikaa. Kun ainekset olivat kypsiä, kumosin ne kuumuutta kestävään keraamiseen vuokaan ja sekoitin niihin homejuustomurua n. 75g. 

Sitten vaan ääntä kohti. Tästä erästä riittää hyvin kerraksi kahdelle tai kahdeksi kerraksi yhdelle. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat /Yhteishyvän ruokaliite nro 5/2022 ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!