sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Kaikkien aikojen grilliherkkusienet



Valmiit grilliherkkusienet grillausalustalla.


Kuopus tuli viettämään muutaman kesäisen päivän Punaiselle Tuvalle. Ei tarvinnut kysyä ruokatoivetta, hän kertoi sen itse. Hyvä meininki - ei tarvitse pähkäillä mitä kokataan. Toivomuksena oli grilliruokaa: täytetyt herkkusienet pekonilla, kasviksia ja kanan fileeleikkeitä.

Herkkusieniä tarvitaan 2-3 kpl ruokailijaa kohti. Jokaiseen herkkusieneen tulee yksi pekonisiivu. Täytteeksi tuorejuustoa. Meillä oli kantarellituorejuustoa.

Pyyhkäise sienet puhtaaksi. Irrota jalka (säästä grillikasvisten sekaan) ja täytä kuoppa tuorejuustolla. Kietaise sienen ympärille pekonisiivu => valmista grilliin laitettavaksi.

Yhtäaikaa grillissä valmistuvat grillikasvikset ja kananfileeleikkeet. Kasviksiksi valikoitui tällä kertaa punaista ja keltaista paprikaa, kesäkurpitsaa, herkkusienten jalat, esikypsennettyä maissia, punasipulia ja valkosipulia. Kasvikset pilkotaan ja laitetaan kulhoon. Tee rypsiöljystä, hunajasta, paprikajauheesta ja soijakastikkeesta seos ja sekoita se kasviksien kanssa. Kaada kasvikset omalle grillausalustalle.

Grillaa herkkusienet, kasvikset ja leikkeet kypsiksi.

Halutessasi voit tehdä kasviksille helpon kastikkeen. Purkillinen kermaviiliä, purkillinen Creme Fraichea, yksi muserrettu valkosipulinkynsi, ruohosipulia, ripaus suolaa ja sokeria, pieni töräys sinappia. Sekoita kaikki ainekset.





Kuopus toiveaterian kimpussa 😋


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

4 kommenttia:

  1. Nuo sienten jalathan voi hienontaa sinne täytteeseenkin. Teen noita silloin tällöin, ja täytteeksi laitan aika usein Aurajuustoa. Sopiihan sinne vähän mikä hyvänsä, mutta pehmeät ja kermaiset juustot lienevät ne mehukkaimmat täytteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ja kiitos vinkistä, jalatham voi tosiaan pilkkoa myös sienen täytteeseen. Aurajuustoa pitää myös kokeilla! 😋

      Poista
  2. Nam! Täällä myös kesän ykkös grilliherkku on täytetyt herkkusienet. Maiskis niin herkullisia!
    Mukavia kesäisiä hetkiä ja kesäniloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Herkutellaan herkkusienillä! Syksyllä ja talvella niitä ei sitten taas tule tehtyä ollenkaan.
      Mukavaa kesän jatkoa myös sinne!

      Poista

Kiitos kommentistasi!