maanantai 6. kesäkuuta 2022

Pihalammen kimpussa, osa 3


Jo kahteen otteeseen olen tänä keväänä postannut pihalampemme hoidosta ja siitä saamistamme opeista. Viimeksi toukokuun loppupuolella pumpun suodatin oli tiukasti tukossa sammakonkudusta, mikä aiheutti veden virtauksen huomattavaa hidastumista lammen rannalla olevaan suodattimeen.

Pari päivää sitten havaitsimme jälleen, että veden virtaus suodattimesta pois on hidastunut ja viime kerrasta oppineina paikallistimme vian pumppuun. Haettiin pumppu pois lammen pohjasta ja niinhän sen suodatin oli taas täynnä roskaa ja liejua. Siinä sai aika kauan pestä sitä vessanpöntön yläpuolella bideesuihkun avulla eikä kaikki roskat siltikään irronneet.

Tämänkertainen virhe tehtiin siinä, että emme vaihtaneet lammen vettä keväällä sen jälkeen, kun lumi oli sulanut ja ne sammakonkudut lopulta loikkineet pois lammesta. Ajateltiin kokeilla miten käy, jos vain tyrkkää pumpun lampeen ja ajattaa lammen vettä suodattimen läpi. Huonosti kävi. 

Niinpä sitten upotettiin uppopumppu lammen pohjaan ja tyhjensimme sen vedestä tonttiojaan. Sen jälkeen laitettiin painepesuri laulamaan ja ajettiin sen avulla kivien välistä humusta pohjaa kohti, josta vettä tyhjennettiin taas uppopumpulla ja lietettä äyskäröitiin pois ämpäreillä. Tämä toistettiin pariin kertaan ja lopulta puhdistettiin kaikki työkalut ja viritettiin puutarhaletku seinästä lampeen ja hanasta valumaan uutta vettä.

Yllä olevassa kuvassa lammen tyhjennys uppopumpulla on alkamassa. Pumppu on reikiä täynnä olevassa saavissa, jotta se pysyisi pystyssä ja mitään isompia roskia ei menisi pumppuun. No ei siellä mitään isoja roskia olekaan. Ehkä pieniä koivun oksan pätkiä. Poistoletku on työnnetty lammen ylivuotoputken sisälle jota pitkin vesi valuu suoraan tonttiojaan. Naapuri leikkasi ruohoa omalla tontillaan ja huomasi voimakkaan veden virtauksen. Oli tuumannut, että ainakin salaojat toimii hyvin naapuritontilla. 

Samalla tehtiin muutoksia siten, että pumppu ei ole enää ihan lammen pohjalla lietettä sisuksiinsa keräämässä, vaan sen alle laitettiin betonilaattoja ja pari pihakiveä siten, että pumppu on vähän korkeammalla. Lisäksi laitettiin lampeen verkko, joka hankittiin viime syksynä keräämään puista tippuvia lehtiä. Viime syksynä se laitettiin lampeen siinä vaiheessa, kun lehtiä alkoi putoilemaan. Tänä vuonna se laitettiin sinne jo nyt, koska lampeen kerääntyy lehtiä, oksia ja muuta roskaa jo pitkin kesää.

Onhan se verkko siellä vähän tyhmän näköinen, mutta ehkä siihen silmä tottuu. Vedettiin verkkoa lampeen, jolloin pihatöissään olevat naapurit huomasivat puuhamme. Oli pakko sanoa, että: "Vedetään tässä verkot vesille, jos tulis vaikka kallaa." Luvattiin viedä heillekin, jos vaikka sattuisi kuhaa tulemaan ylenmääräisesti.... Ja kerrotaan vielä varmuuden vuoksi, että lampi on ulkoisilta mitoiltaan noin 8m x 8m, joten ei siellä ole minkäänlaista kalaa. Vesitilavuus on noin 8,5 kuutiometriä purkuputkeen saakka. Joten ei tarvitse olla kummoinenkaan fyysikko, joka osaa laskea, ettei se ole kovin syväkään. Mutta saappaat jalassa sinne ei kannata mennä. Keskemmällä lampea menee vesi saappaanvarresta sisään. Sammakoita ja salamantereita siellä on sekä jotain pienen pieniä nuijapäitä.

Alla olevassa kuvassa roskia keräävä verkko on laitettu lampeen, suodatin näkyy vasemmassa reunassa ja musta pumppu keskellä lammen pohjassa. Lampi ei ole vielä ihan täynnä. Se on täynnä, kun vesi ulottuu kivikossa olevan vihreän kasvuston (sammalta) alareunaan. Purkuputki pitää huolen siitä, että pinta ei nouse ylemmäs, vaikka sataisi kuinka paljon.




Taas kerran kirjoitan tähän ääneen, että jos suunnittelet jonkinlaista lampea omaan pihaasi, niin mietipä vielä kerran jos toisenkin. Onhan se nätti silloin kun se on nätti ja suurimman osan vuodesta se on lumen ja jään peitossa. Mutta silloin kun sille täytyy jotain puhdistusta tai muuta hommaa tehdä, se on kyllä pa**inta hommaa ikinä.

Kun työ oli saatu valmiiksi, olin parin tunnin painepesurin käytön jäljiltä yltä päältä kurassa. Vein Haukkulin suoraan suihkuun ja menin sinne itsekin vaatteet päällä. Ei ole tullut ennen käytyäkään suihkussa täysissä pukeissa. Isäntä huuhtoi minut ulkona päällisin puolin painepesurin heikoimmalla paineella. Silti housuista valui vielä viemäriin runsaasti kuravettä. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty

4 kommenttia:

  1. O-ho. Teilläpä onkin ollut melkoinen urakka! Jos olisin tämän jutun lukenut puolisentoista vuotta sitten, kun olimme muuttamassa nykyiseen kotiimme, olisin tehnyt äkkikäännöksen ja miettinyt vielä kerran.
    Mutta siis oma lammikkomme on puolet pienempi kuin teillä, eikä ehkä siksi vastaavia ongelmia ole ilmaantunut. Syksyllä putoavia lehtiä on pienehköstä lammikosta helppo napsia haavilla. Ennen pakkasia ja pumpun ja suodattimen poistoa tyhjennämme lammikon puolilleen (normaalisti syvimmillään vettä on vajaa metri). Näinä parina keväänä olemme myös ensin tyhjentäneet lammikon taas noin puolilleen, sitten asettaneet suodattimen ja pumpun paikoilleen ja lisänneet uutta raikasta vettä poistetun tilalle. Hyvin on pelittänyt, mutta nyt ilmeisesti pitää vielä koputtaa puuta. Varsinkin näin alkukesästä, kun lumpeenlehdet nousevat pintaan, lammikko ilahduttaa kovasti. Ehkä tässä tapauksessa koolla on todellakin merkitystä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lammen hoito on vieläkin opettelua, kun vasta yli kahdenkymmenen vuoden asumisen jälkeen aloimme kunnolla sitä hoitamaan. Tai yrittämään. Se ollaan jo opittu, että vettä pitää vaihtaa/lisätä useammin. Ja pumput ja suodattimet vaan puhtaaseen veteen. Ja vasta sitten, kun sammakot ovat lähteneet.

      Poista
  2. Oletteko miettineet lammen ”poistamista” pihapiiristä? Lienee helpompaa kuin sen ylläpito. Vaikuttaa kovin työliäältä ikuisuusprojektilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitäkin on pohdittu kantilta jos toiseltakin. Ei ole ongelmatonta sekään. Lammen alla on nimittäin lähde, joka pulppuaa vettä niin, että allasmuo´vi nousee tyhjässä lammessa heti, kun alimmaisia kiviä otetaan pois. Mihin sekin vesi sitten virtaa, jos lampi poistetaan. Ja mihin se virtaa nyt? Lammen rannalla on iso koivu, joka luultavasti imee kaiken veden. Pitäisi kaivaa salaoja, jotta saisi sen veden poistumaan tontilta. Ja ihan jumalaton määrä kiviä kerätä ja uudelleensijoittaa ja sitten poistaa se allasmuovi/kumi. Sitten tarvitaan ainakin 20-30 kuutiota täyttömaata, jota ei pysty toimittamaan kovin lähelle lampea, paitsi naapurin tonttia murjomalla ja piha-aidan rikkomalla. Komean perennapenkin siihen saisi, mutta on siinäkin oma hommansa ja hoitamisensa. Tai sitten huvimajan tai mitä nyt sitten keksiikään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!