Kevätretki perinteiseen tapaan

Viime keväänä helatorstaipäivänä teimme retken entiselle kotipaikkakunnalle, lapsuudenkodin tiluksille. Tänään pistettiin uusiksi ja niinpä retkestä tuli jo perinne. Paitsi ettei nyt ole enää helatorstai, mutta ei sen väliä. Kevät on selvästi myöhemmässä tänä vuonna. Nyt eletään jo kesäkuun viidettä päivää ja vielä olivat valkovuokot täydessä kukassa ja kielot olivat vasta nupulla.

Ajettiin metsäautotietä pari kilometriä ja pysäköitiin auto kuivan mäen päälle, jossa oli sopivasti tilaa ihan kuin sitä varten. Sen jälkeen käveltiin vielä parin kilometrin matka samaa tietä, jota pitkin oli selvästikin ajettu telaketjuilla varustetulla monitoimikoneella. Viime kevään jälkeen tietä oli vahvistettu karkealla sepelillä, koska se kulkee aika suopitoisen osuuden läpi. Metsätyökoneet ja isot tukkirekat jäisivät äkkiä jumiin, jos tie olisi yhtään pehmeä. Kävelijän käpälän alla se ei ollut yhtään niin tasainen kuin mihin kaupungin asvalttiteillä on päässyt tottumaan. Tukkirekkojen kuskit ovat logistiikka-alan aatelia, kun ajelevat isoilla autoilla mitä erilaisimmilla teillä ja kääntävät ja vääntävät niitä ympäri pienissäkin kääntöpaikoissa.

Metsäautotie vei pienen syrjäisen järven rantaan. Jo melkein kaikilla rannoilla alkaa sielläkin olla jo kesämökkejä. Myös tämän tien päätepisteessä on uusi, vielä keskeneräinen ja vähäiselle käytölle jäänyt mökki. Monesti lapsuuteni vuosina pyöräilin tuon järven rannalle, yksityiseen rantaan, jonka omistaja oli luvannut yleiseen uimarantakäyttöön. Silloin jo järveä lähestyessä nenään tulvi järvestä omanlaisensa tuoksu, jollainen tulee suoperäisestä, ruskeasta vedestä. Nyt sellaista tuoksua ei tuntunut nenässä, mutta se sama hiljaisuus ja rikkumaton rauha tuntui sydänlihaksessa asti. Ehkä ekosysteemit ovat järven ympärillä sen verran kuivahtaneet ja soiden ojituksen seurauksena järveen ei enää valu suovesiä. 

Yllä oleva kuva on otettu metsäautotien varrelta. Siinä on täysin elävä ja hyvävoimainen kuusi saanut sisuksiinsa jotain ötököitä, joita ilmeisesti palokärki on kaivellut apinan raivolla ulos puusta ja syödäkseen. Varsin erikoinen näky. Puun sisukset ovat silputtuna sen edessä. Mutta ei se mikään lahopuu ole, vaan ihan vihreä, hyvinvoiva kuusi. Reikiä ja löytyi noin kolmen metrin korkeudelle asti. Mutta pian se varmaan lahoaa paikoilleen noin perusteellisen tuhon jälkeen. 

Lintumaailma ei vaikuttanut kovin monipuoliselta tällä kertaa. Kolme korppia nähtiin, yksi tikka ja käki kukkui jossain kaukana. Korppi on kyllä hitokseen iso ja musta lintu, melkein pelottava. Peipposen lisäksi lauloi joku pikkulintu, jota en tunnistanut äänestä. Olisiko käymässä niin, että luonnon diversiteetin tuhoutuminen näkyy ja kuuluu jo näin selvästi.

Paluumatkalla Haukkuli oli kovasti kiinnostunut tien penkassa olevista koloista. Kyseessä oli ehkä mäyrän tai jonkun pienemmän näätäeläimen kolo. Kukkien määrästä päätellen näyttäisi tulevan hyvä mustikkavuosi. Pakkanen ei ainakaan ole vielä päässyt kukkia puraisemaan. Löysimme myös paikan, johon palaamme myöhemmin kesällä poimimaan mahdollisia metsävadelmia.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.