keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Mitä muijat ostelee


Meillä on ensimmäistä kertaa vierailija Mitä muijat tekee -postauksessa. Toinen osteleva muija ei siis ole bloggaajaystäväni Nytte, vaan rouva naapurista. 


Pinkit kukat ovat verbenaa ja keskellä valkoinen lumihiutale. Aika raikas yhdistelmä, vai mitä?

Jo aikaisemminkin naapurin rouva on suostutellut minua mukaansa kukka- yms. ostoksille Mäntsälään Saaren kartanon puutarhamyymälään. Ja samalla pistäytymään läheiseen Kotipiiri Oy:n kahvilaan, lahjatavarakauppaan ja elintarvikemyymälään. Vihdoin saatiin yhteinen retki toteutettua tänään 14.5. 


Inkalilja terassin pöydälle.

Puutarhalta ostimme käytännössä kaikki kesäkukat ja ostin myös pauliinabegoniat jo hautausmaata varten, vaikka ne joutuvat vielä kolmisen viikkoa odottelemaan loppusijoituspaikkaan pääsyä. Valitsinkin vähän nuppuisempia yksilöitä. Alla kuva niistä. 



Käsityö- ja lahjatavaramyymälä oli kesäkahvilan yhteydessä vanhan navetan vintillä Kotipiiri Oy:ssä. Sieltä ostin huovutetun pannunalusen mökkituliaisiksi. Se on aika hauskan mallinen. En julkaise sen kuvaa tässä, jos sen tuleva saaja sattuu lukemaan tätä.  


Kerrottu petunia.

Kukat ovat edullisempia kuin kaupallisilla puutarhoilla, koska kyseessä on Keudan puutarhaoppilaitoksen opetustila ja niin ollen voittoa tavoittelematon laitos.

 

Neitobegonia. Lehdet kuin karjalanneidolla ja kukat kuin begonialla.

Taitaa käydä niin, että ensi keväänäkin suuntaamme Mäntsälään kesäkukkaostoksille. 


Kerrottu petunia. Näissä petunioissa on se huono puoli, että kuivia kukkia joutuu nyppimään.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja naapurinrouva

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 


5 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia olette naapurin muijan kanssa löytäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Eikö vaan! Ostospaikka on voittoa tuottamaton, kun se on oppilaitoksen puutarha, niin kukat olivat edullisempiakin.

      Poista
  2. Kukkakauppiaan poikana, lähes leikkokasvina siis itsekin, äänestän inkaliljaa, oikein nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Hah, vai että lähes leikkokasvi itsekin. ;D

      Poista
  3. Viikon runotorstaisanana Valta...tervetuloa osallistumaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!