Pia Johanssonin yhdessä Anna Carsallin kanssa kirjoittama tarina Pian omakohtaisesta parisuhteesta psykopaatin kanssa. Kuuntelin kirjan BookBeatin valikoimista Elina Saarelan lukemana.
Oloni on kauhistunut, pöyristynyt ja epäuskoinen - miten kukaan voi jäädä tällaiseen kirjan esittämään parisuhteeseen ja vieläpä useaksi vuodeksi. Saati, että siihen vielä palaakin takaisin ja useamman kerran. Mutta se on varmaankin niinkuin sairaus, joka hiipii ihmiseen pikkuhiljaa ja siihen tottuu ja kivusta tulee arkipäivää. Ja molemmin puolisesta sairaudesta tässäkin on pakko olla kyse. Toinen osapuoli on psykopaatti ja toinen ainakin läheisriippuvainen.
Järkyttävää on, miten psykopaatti osaa pelata peliään toisen ihmisen kustannuksella, murtaa tämän itsetunnon ja kehittää suhteen, jossa alistettu on monin tavoin riippuvainen hänestä. Lukijana tai kuuntelijana huomaa kaikki epäkohdat ja vaaranpaikat, viritetyt ansat, joihin hyväuskoinen kumppani on kulloinkin astumassa. Kaikenlainen arvaamattomuus kuuluu kai useimpien psykopaattien toimintapoihin, Äkkipikaisuus, silmitön raivostuminen ja pakeneminen tilanteista kertovat kyvyttömyydestä hallita tunteita ja osaamattomuudesta käsitellä asioita, jotka eivät häntä miellytä.
Välillä kuunnellessani teki niin pahaa, että olisi mieli tehnyt kelata pahimmat kohdat ohitse. Mutta ajattelin sitten, että jokainen sana ansaitsee tulla kuulluksi. Kirjan päähenkilö - ja moni muukin - on kuitenkin käynyt oikeassa elämässä tämän kaiken läpi. Ja selvinnyt elämässä eteenpäin. Voiko tällaisesta koskaan lopullisesti selvitä? Ainakin se vaatii paljon työtä, terapiaa, ehkä lääkitystä, hyviä ystäviä ja uskoa itseensä. Pitää pystyä uudelleenrakentamaan särkynyt itsetunto, jonka psykopaatti on tallannut maan tasalle.
Ihmettelen näissä tarinoissa sitä, miten äidit sallivat psykopaatin kohdella toisen lapsia niin huonosti. Miten psykopaatti ja tämän toiveet menevät lasten tarpeiden ja hyvinvoinnin edelle. Ajatus on niin sietämätön, etten melkein kestä sitä. Mutta ei tällaisia ihmissuhteitakaan pysty oikein ymmärtämään. Se, että kaikki on alussa niin överi-ihanaa soittaisi luultavasti päässäni hälytyskelloja ja kaivelisin äkkiä pikajuoksukenkiä esiin. Mutta ei se taida olla niin yksinkertaista, vaikka näin luulisi.
Olen kuunnellut muutaman muunkin psykopaattiparisuhdekirjan ja ne toistavat hyvin pitkälti samaa kaavaa, mutta silti jokainen tarina on omanlaisensa. On hyvä, että tästäkin asiasta puhutaan ääneen. Se voi auttaa siinä, että aina vain useampi ihminen pelastuisi nopeammin psykopaatin ja muultakin kaltoinkohtelulta. Vertaistuki ja kokemus siitä, ettei ole ainoa ihminen maailmassa, joka joutui psykopaatin uhriksi auttavat ihan varmasti toipumisessa ja häpeän karkottamisessa.
Tällaiset tavallisten ihmisten omakohtaiset tarinat kiinnostavat minua. Ihmismieli on omanlaisensa mysteeri. Miksi jostain ihmisestä tulee jonkinlainen ja toisesta taas toisenlainen. Mitkä asiat lapsuudessa ja elinympäristössä vaikuttavat, mitä tulee perimästä. Ei kai kukaan voi olla syntyjään paha?
 |
| On vaikea kuvitella, että kukaan tai mikään menisi lasteni edelle. Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, kirjan kansikuva BookBeat |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!