lauantai 30. huhtikuuta 2022

Vasara ja käytettyjä nauloja


Sain lainaksi Tuomas Kyrön uusimman kirjan Vasara ja käytettyjä nauloja, Mielensäpahoittaja. WSOY 2021.

Tämä on jo kolmaskymmeneskolmas kirja häneltä. Kyröhän alkaa hätistellä jo Kalle Päätaloa teosten kokonaismäärässä.  Päätalon tuotanto sisältää 39 romaania, kolme näytelmää ja kertomuskokoelmaa. (Wikipedia)

Tämän romaanin kertomus, kuten luultavasti aikaisemmatkin, ovat lähteneet alkuun sinänsä pienestä asiasta ja laajentuneet ja paisuneet kuin vesi paisuntasäiliössä

Tässä kirjassa Mielensäpahoittajan talossa rikkoutui lämminvesivaraaja ja kun sitä alettiin korjaamaan, siitä seurasi joukko kaikenlaisia asioita. 

Jossakin vaiheessa tarina meni minun mielestäni vähän sekavaksi, siitä ikään kuin katosi punainen lanka ja tarinan loppuun vieminen vaikutti olevan vaivalloista. 

Mutta silti hauskaa ja oivaltavaa sekä humoristista Kyrön tekstiä alusta loppuun. Joitakin hyviä elämänviisauksia oli joukossa ja joitakin itsestäänselvyyksiä, jotka tarjoiltiin elämänviisauksina. 

Viihdyttävää ja kevyttä kerrontaa. Aikaisemmin olen yhden Tuomas Kyrön kirjan lukenut ja ainakin yhden elokuvan nähnyt, mutta en muista kummankaan nimeä enää. 

Antti Litja oli mielestäni parempi Mielensäpahoittajana kuin Heikki Kinnunen, jolla tuppaa välillä tulemaan mukaan niitä ”onks Viljoo näkyny” -ilmeitä ja eleitä. 

Kuva: Adlibris

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


2 kommenttia:

  1. Päätalon kirjat kylläkin lähes kaikki 650 - 700 sivuisia että vähän pidempiä. Kunnia silti Kyrölle, pikkunatsipunkkarista koko maan kirjailijaksi ei ole ollenkaan huono suoritus.

    Sujella koneongelmia, blogi tauolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Juu, kyllähän Päätalo on ihan toisissa sfääreissä noiden teostensa sivumäärissä ja muutenkin. Nyt alkaa kyllä tuntua siltä, että Kyrö alkaa liikaa jo toistaa itseään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!