lauantai 12. maaliskuuta 2022

Lunastin lupaukseni


Kyllä sitä tulee vanhemmiten varovaiseksi ja araksi kaiken suhteen. Heikkona hetkenäni olin mennyt lupaamaan Isännälle, että lasken uudesta pulkkamäestä. 

Ja niin se oli sitten tehtävä. Ohessa kuvia.




Mäki oli melko kovan lumen, ellei peräti jään peitossa. Päiväaurinko paistaa siihen monta tuntia ja mäki näyttää olevan kovassa käytössä, joten pohja on varmasti kovettunut. 

Yllättävän pieniäkin lapsia siellä oli laskemassa ihan ylhäältä alas ja ihan itsekseen. Vanhemmat katselivat vähän kauempaa. 

Meikäläinen kun lastaa koko kroppansa pieneen pulkkaan, niin luulisi siinä vauhdin olevan kovempi kuin sellaisilla pienillä tiitiäisillä, jotka painavat kymmeniä kiloja vähemmän. 

Oma vauhtini ainakin oli niin hurja, että en olisi uskaltanut mennä toista kertaa, ellen olisi lupautunut kuvattavaksi. Ekalla laskulla Isäntä otti videokuvaa ja toisella tavallisia kuvia. 

Joskus nuoruuden päivinä tuli laskettua mäkeä purkuauton nurin päin käännetyllä nokkapellillä. Meitä oli siinä kaksi kyydissä ja mäki päättyi pieneen kuusikkoon. 

Nokkapeltiä ei voinut ohjata mitenkään, vaan se tuli mäkeä alas ihan holtittomasti. Se oli aika vaarallistakin, mutta eihän silloin tullut mieleen, kuinka pahasti siinä olisi voinut käydä. 

Sieltä kuusikosta kerättiin itsemme ja eikun uudestaan.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

7 kommenttia:

  1. Sinähän hurja olet! Hieno lasku. Täydet tyylipisteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että oli se aika kamalaa. Jos en olisi jarrutellut käsilläni, olisin varmaan mennyt samoilla vauhdeilla tuon kumpareen yli, mikä on tuolla vastamäkenä. Sitten sitä oliskin oltu melkein kotiovella saman tien.

      Poista
  2. Tuli pulkkailtua pari kertaa talven mittaan. Täällä JKLssä on kaksi liikettä, joiden edustalla on lainapulkkia, olen muutamaan kertaan lainannut, ja vetänyt hakemani tavarakassit keskustasta kotiin (noin 3km). Palauttaessa pulkkaa olen laskenut menomatkan alamäet, ihqudaadaa!!
    Lisäksi Paula Vesalan Pulkka -biisi innoitti hieman "tuunaamaan" pulkkaa, siitä on ns. jalakset menneet eli entinen, vaan kesäkäyttö löytyy: Vesala tulee SuomiPoppiin ja sinne siis sen pulkan kanssa. Missä lukee siis Pulkka. Joka on siis biisitoive;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän onkin kätevä idea. Lainapulkka ostosten kotiinkuljettamiseen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!