tiistai 22. helmikuuta 2022

Ulosteen saat palkaksesi


Orava on monen mielestä söpö pörröhäntä, mutta se on pahimman sortin tuholainen. Pahempi kuin rotta. Jos orava hankkiutuu tontillesi, älä ala sitä missään tapauksessa ruokkimaan, vaan pyri siitä eroon. Eläinsuojelulain suomin keinoin tietenkin. 

Meillä oli lintuja varten iso pussillinen maapähkinöitä ja lintujenruokintalaite. Luulimme että kerrankin on sellainen liukas malli, johon oravat eivät pääse. Ja katin kontit, suurimman osan niistä pähkinöistä ovat oravat syöneet. Ja se ei ollut suinkaan tarkoitus. Orava pääsee ihan mihin vaan. Sellaista lintujenruokintapömpeliä ei ole vielä keksittykään, mihin ei orava pääsisi. Se kiipeää ylös jopa liukasta ulkovalaisimen vartta pitkin.

 


Eräänä talvena viritettiin lintulaudan jalkaan nurin päin sellainen lampunvarjostimen näköinen vekotin, joka laitetaan koiralle kaulaan, ettei se pääse nuolemaan esimerkiksi leikkaushaavaa tai muuta vastaavaa. Se oli ainoa, joka vähän hillitsi oravan menoa. Kyllä se siitäkin yritti tunkea läpi. Ymmärrän, että oravallakin on nälkä, mutta en halua niitä tälle tontille yhtään yksilöä. Ensin niitä  tuli pähkinöiden perässä yksi, sitten kaksi ja sitten jo kolmaskin.

Orava ei pyri ihmisasumukseen sisään ruoan perässä, vaan etsii pesäpaikkaa ja -tarvikkeita. Omakotitalossa kun asutaan, niin eikös ole nyt alkanut kuulua vintiltä rapinaa ja kolinaa. Isäntä kävi katsomassa ja tapasi itsensä kurren vintillä silmästä silmään. Siitäkin huolimatta, että kaikki rakoset ovat niin pieniä, ettei niistä oravan pitäisi päästä  kulkemaan.

Rotta pääsee läpi 13mm kokoisesta rakosesta. Rotta järsii vaikka lattiaan reiän, jos se haluaa päästä johonkin. Korona-aikana rottaongelma on pahentunut monissa taajamissa. Ihmiset heittelevät rotille kelpaavaa syötävää roskien mukana minne sattuu. Esimerkiksi hampurilaisaterian jämiä. Toinen syyllinen on pullasorsien yms. lintujen ruokinta maahan vesistöjen lähellä ja muuallakin.



Taloon päästyään orava tuhoaa eristeet ja paskoo välikattoon ja seinien sisälle. Saattaa jopa kuollakin sinne ja sitten haisee koko talo. Eräällä naapurilla olivat oravat tehneet paljonkin tuhojaan ja lianneet paikkoja välikatossa. Eristeet oli tuhottu isolta alalta. Seurauksena oli iso remontti.



Vuosia sitten erään entisen työkaverin kerrostaloasuntoon tuli kesäaikaan orava parvekkeelta sisälle ja ennen kuin se oli saatu häädettyä takaa-ajon jälkeen takaisin ulos, se oli juossut pitkin sohvia, seiniä ja pöytiä ja koko kämppä oli joutunut remonttiin ja esineitä oli putoillut ja rikkoutunut.

Meillä on siis orava tai useampiakin majoittumassa vintillä. Yhtään ei voi tietää, mistä ne ovat sinne päässeet. Siis menimme karkottimen hankintaan. Isäntä aamuvirkkuna oli jo googlettanut sellaisen jyrsijäkarkottimen, joka tehoaa myös oraviin. Ja myös sen, että juuri sellaisia on paikallisessa Puuilossa. Sinne siis.

Isäntä marssi suoraan kyseiselle hyllylle ja minä perässä. Oravan läsnäolo kuten muutkin normaalia järjestystä sekoittavat asiat hermostuttavat häntä. Kysyin sitten autossa, että ”Pitääkö se karkotin matalaa vai korkeaa ääntä vai haiseeko se vai mitä se tekee?” Vastasi hän, että ääntä pitää. ”Ja ihan sama vaikka laulaisi Jätkän humppaa, kunhan oravat lähtee.” 

Kuulemma radion tai muun musiikin soittaminen karkottaa oravia. Jossain keskustelupalstalla oli joku kirjoittanut, että ”Radio Nova vaan täysille soimaan, niin orava tekee itsemurhan kymmenessä minuutissa.” Anteeks Radio Nova, kaverin puolesta pyytelen. 😅

Onneksi meillä on tuo Haukkuli, joka pistää niskat nurin ylimääräisiltä vierailta, jos se jostain syystä pääsisi asuintiloihin, mutta siitä ei ehkä ole kuitenkaan pelkoa.



Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 


4 kommenttia:

  1. No, nyt selvisi, miksi meillä kuuluu aika isoa rapinaa vintiltä. Rottia pelkäsimme, mutta se on kai siis orava. Niin söpö otus. En tiennytkään, minkälainen tuhooja on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hankkiutukaa siitä pikaisesti eroon niin kauan kun teillä vielä on eristeet talossa. Tai ennen kuin se alkaa vintille perustamaan perhettä ja sukukuntaa. Nyt se käy siellä varmaan nukkumassa, niin kuin meilläkin. Me ollaan jo opittu sen päivärytmi. Jos ette halua loukuttaa sitä, hankkikaa jyrsijäkarkotin, ja kun rapinaa ei enää kuulu, tutkikaa mistä se on kulkenut ja tukkikaa reikä jollain kestävällä aineella/esineellä. Nyt kun on vielä lunta, niin sen kulkureitti talon ulkopuolelta on helpompi löytää.

      Poista
  2. Meidän silkki ei pystyisi ajamaan mitään elukkaa pois, se on tosi arka, joskus kesällä törmättiin rupi sammakkoon, niin se pelkäsi sitä, se pelkää vinkuvaa tuultakin, tai jos lemppari lelu on tuolin alla, niin se ei uskalla ottaa sitä pois, pieniäkin kolahduksia se säikkyy, kaikkia siitä isoimpia koiria se pelkää myös, jos pikkukoira terrieri tulee vastaan, niin se kai tietää rodun, niin haluaisi heti leikkiä sen kanssa. ent.paikalla oravat teki kiusaa sille, näkivät kai että tuohan pelkää heitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haukkulilla on kohtalainen metsästysvietti, mutta en ole varma mitä se loppujen lopuksi osaisi tehdä esimerkiksi hiirelle, jos sellainen tulisi sisätiloihin. Voisikin todellisuudessa ihmetellä, että mikäs tämä on. Terassilta löytyi kerran ikkunaan lentänyt pikkulintu, jonka Haukkuli löysi ja toi minulle hellästi suussaan pidellen vähän kuin hoidettavaksi. Yhdessä vietiin se sitten pihapuuhun oksanhankaan toipumaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!